maanantai 9. tammikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - Hgin LUX-festivaali kalpeni uudenvuoden ilotulituksen rinnalla!



Jo kolmatta kertaa suuntana Helsinki tammikuun alussa- pahimpia pakkasia peläten! Tällä kertaa kelit heitteli hullun lailla - ilmastonmuutoksen syytä? - mutta sunnuntaina oli jo kohtuusohjokeli joten tarkeni.
Tässä muutamia huomioita:
* Reitti lyhennetty edellisvuosiin verrattuna - miksi? Eikö helsinkiläiset enää jaksa kävellä vai pakkaspelotteen takiako tehokasta katseluaikaa oli aiempaa vähemmän? Jonoja myös muodostui erilailla - ne eivät olisi olleet mukavia esim. perjantaina jolloin mittarilukemat anakin Mäntsälässä näyttivät -25oC !
*Suurin osa teoksista pelkkiä "valoheijastumia rakennuksiin" - toki muutama ihan kivakin kuten kahden kaveruksen metsäseikkailu Tuomiokirkon takana. Enemmän varsinaisia taideteoksia ja ideoita olisin kaivannut!
*Sunnuntai-iltana ihana määrä lapiperheitä liikkeellä - mietin omia pojanpoikia mutta tungoksen takia alaikärajaksi voisin suositella kuitenkin koulunsa jo aloittaneille. Koiria yllättävän paljon mukana (onkohan kaupunkilaisilla niitä "kakkapusseja" aina taskuissaan? ) - vaatii kuitenkin hyvähermoisen koiran, minä en omaani moiseen väkijoukkoon veisi vaikka se hermonsa hallitseekin.
*Muutamat kuuma-mehu/ kahvi - pop-up paikat varmaan tekivät hyvän tilin - miksi ei tällaisessa tapahtumassa voisi kauppatorin myyjille sallia torikaupan aukioloa? Varmasti olisi tehnyt kauppansa torikahvit yms ja jonot olisi olleet pienempä
* Jotkut teokset oudoissa paikoissa kuten keskellä liikennettä Espan Katajanokan päässä - moni katu oli toki liikenteeltä suljettu, mutta piti Katajanokalle päästä jo laivaliikenteen takia. ja siihen sitten valoa seinään! ? (kuva rekasta valoteoksen edessä ei onnistunut, valitettavasti.jotain mokasin puhelinkameran kanssa taas kerran. Ja tavallisesta kamerasta loppui akku, kuinka ollakaan!)



*Viimeinen kohde, (tai kannaltamme ensimmäinen kun Hakaniemen suunnasta tulimme,) oli vanhan sairaalan sisäpihateokset jossa läpinäkyvällä kankaalla oli erilaisia kuvioita joissa jonkinlainen fosforiheijastus - uskomattoman upeita! Teoksen tekijäryhmä "Flowers of life" kertoi siitä jo paljon  - kankaista osa liikkui tuulen myötä, räpytteli, lenteili, liiteli tai värisi - ihania! Tänne kannatti sen kymmenisenminuuttia jonottaakin! Jonot olivat tullessamme 18-aikoihin hurjan pitkät, siksi jonotimme  vasta lähtiessä klo 20 jälkeen.
*Kaapelitehtaan sisätilanäyttelyn jätimme väliin käytännön syistä- matka liian pitkä käveltäväksi (mun polvi krenasi jostain syystä) ja autolle parkkia - hmm . tai mikä bussi, mikä ratikka - ei selkeää infoa. Kaiken LUXiin liittyvä olisi ollut syytä keskittää samaan paikkaan!
*Kovasti puhelimeen ladattavaa sovellusta mainostettiin, mutten minä nähnyt mitään ihmisiä kulkemassa kuulokkeet korvilla - ei toimi tällaisessa tapahtumassa! Matkailuneuvonnasta Etelä Espalta sai kartan, muttei sielläkään mitään ruuhkaa ollut. Tapahtumana pikemminkin sellainen "iltakävely"-tyyppinen jonne kaupungin kannattaisi satasta paljon hauskaa ja miellyttävää katsomista!


Veikko Lappalainen on Flowers of life- porukan kärkinimi ja he ovat tehneet vastaavia valoinstallaatioita jo useampaan eri tilaisuuteen - omasta mielestäni tässä oli jo kyse puhtaasta taiteesta!
Aiempina vuosina yliopistolle kuuluva kortteli "Topelia"sisäpihoineen on toiminut HUS:n sisätautiosastona - tämä minun piti vallan netistä tarkistaa koska muistan käyneeni isääni siellä tervehtimässä hänen saatuaan aivoverenvuodon 1991. Vasta 1998 yliopiston humanististen tieteiden osasto otti rakennukset haltuunsa, mutta historian voi jäljittää 1820-luvulle asti jolloin siellä toimi sotilaallinen sisäoppilaitos ja 1830-luvulta lähtien sotasairaala. Siviilisairaalaksi se muutettiin Suomen jo itsenäistyttyä vuonna 1918, mutta muistan lukeneeni Kjell Westön romaaneista siellä toimineen sairaalaan/vankilan myös sisällissodan aikana.
Historia avaa monta ulottuvuutta!


Topelian sisäpihalla mukana  esikoinen Kai, kaverinsa Annin kanssa.



Parisen tuntia kului paikotellen jo sohjossakin loikkien, nuorten seurassa Mc Donaldsiin päättyen (Hesburger jo suljettu!) ja raitista ulkoilmaa haukaten.
Tapahtuma tämäkin , toki Suomen juhlavuonna olisi toivonut hieman laajempaa ja näyttävämpää performanssia, mutta olisiko kaupungin varat tällä kertaa huvenneet ilotulituksiin - ne olivat nimittäin uutena vuotena upeat!

Suomen satavuotiselle taipaleelle voisi toivoa lisää tapahtumia ja toki historian havinaa - etenkin nuorille tietoa menneisyydestämme.
prof. Matti Klinge kommentoi jossain että hänen mielestään on tietyllä tavalla väärin juhlia Suomen satavuotistaivalta sillä onhan maamme niin paljon vanhempi - suomalaisuus on ollut tunnettu käsite jo Agricolan ajoilta!
Vaikka kuuluimme ensin Ruotsiin ja sitten 1812-1917 Venäjään, olemme aina olleet itsenäistä ja hieman "erilaista" kansaa - eläköön sille!





Paasilinnan korttelin puiston patsaaan juuren tehty "näköisteos" -ihana!

Tässä "kansantaidetta" -omat kädenjäjet lisättiin myös! Huurua joka puolella pakkasten hellitettyä!

Unioninkadun varrelta. Ja kansaa kutsutaan - Kallion kirkko näkyy kaukana
edessä, minne kristityt kansalaiset tuntuisivat suuntaavan . ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti