keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Hyvästit Niiskulle, osa II







olisikohan tässä kuvassa tammavarsa Ninni?

Niin, ne varsat... Kun tallillani kaikkiaan on syntynyt noin seitsemänkymmentä varsaa kolmenkymmenen vuoden aikana, en jokaista yksittäistä varsomista tai lapsukaisen ensiaskeleita edes muista, mutta jotkut tapahtumat ovat jääneet mieleen.
Kuten se toukokuinen yö vuonna 2001, jolloin heräsin aamuyöstä, ja kun en saanut nukuttua heti uudelleen lähdin tallilla käymään. Niiskun laskettuun aikaan taisi olla vielä viikko, ja mitään varsomisenmerkkejä kuten vahatippoja, ei illalla ollut ollut havaittavissa. Kuinka ollakaan, varsominen juuri käynnissä, Niisku hikoili ja tuskaili ja valmista ei meinannut tulla - kerrankin eläinlääkäripäivystyksen tytöt sattuivat olemaan sen verran lähtökuopissa että puolen tunnin kuluttua jo autettiin isoa oripoikaa ulos neljän naisen voimin - kaksi meistä piti emää kiinni ettei se seuraisi mukana kun kaksi veti varsaa jaloista....Niisku makasi pitkään huohottaen suorituksen jälkeen, mutta kun pirteä poju tökkäsi mahaa tissejä etsien, Niisku vihdoin nousi. Epäilykseni olivat osuneet oikein- Londböle Baron isävalintana oli ollut liian iso alle metriselle Niiskulle, kuten oli hieman epäillytkin. Olin kuitenkin arvellut aiempien synnytysten mentyä hyvin, että jo kolmas varsa mahtuisi nätisti syntymään. Onneksi olimme auttamassa!



Varsoilla olen huvikseni pitänyt "neuvolakirjaa" -ne ovat syntyessään painaneet 18-23kg:n välissä, ja painoa lisää tullut viikottain parisen kiloa; punnitukset loppuneet kun eivät syliin enää ole mahtuneet.
Tämä lie Nappula ja alemmassa kuvassa Nuusku;
molemmat KEUDAn omistuksessa ja Saaren yksikön pieneläinhoitajien hoivassa.




Näyttelyssä Vermossa


Niiskun Nopsa taisi olla meillä jopa 5-vuotiaaksi ja veti myös rekeä-kuten äitinsäkin.


(Kantava) Grixie, Violet, Tosca ja Niisku hiihtolomaleirillä

 Varsojen syntymä on aina saanut omat pojatkin innostumaan - alakuvissa herätellään nuorimman, Tomin, kiinnostusta hevosiin. Varsomiset Niisku on hoitanut useimmiten yksin - avin muutaman olen ollut mukana - kerran siis aivan ratkaisevassa roolissa!




Orivalinnat Niiskulle eivät koskaan olleet erityisen viimeisen päälle harkittuja - sijainnin läheisyys, hinta, suvun sopivuus ja luonne olivat ne ratkaisivimmat tekijät. Aina Niisku tuli kantavaksi, mutta oriinpitäjät valittivat pitkää kiimaa- toista viikkoa Niisku kulloisenkin miehensä luona yleensä asui tai käytiin kylässä joka toinen päivä viisikin kertaa..Niiskua itseään ei saatu kantakirjattua, koska sen emänisä ei ollut kirjattuna - muistan oriin (Rondi) kyllä, senkään isä (Porgy) ei oltu kirjattu koska siihen aikaan 70-luvulla nyt ei vaan raahattu mitään ponioria minnekään näyttelyyn...







vedestä Niisku tykkäsi! Mukana myös Fasu

Tämä lammikko ruopattiin, vedettiin tiekangas ja laitettiin kolme kuormaa hiekkaa- ehti kymmenisen vuotta toimia Niiskun uimapaikkana ja isoille hevosille kahluualtaana.

Ratsastamaan  lähdössä kotitallin edessä

 

Sukupolvenvaihdos taisi tapahtua aikalailla kesällä 2013 jolloin kaksivuotias Akinpoika Daniel pääsi ratsaille jahoitamaan Niiksua- kavioidenpuhdistus erityisen tärkeää! Karsinansiivous on myös kuulunut Danielin lempitouhuihin joten lapsityövoimaa on tässä käytetty törkeästi hyväksi! :)


Tallitoiminnan alasajo tapahtui 2013-2014 aikana, ja Niisku muutti jo kesällä 2014 Hautjärvelle eläinlääkäri Riitta Niemen perheen hoitoon. Siellä sitten vierailimme ensin Danielin, mutta viimeaikoina myös Noelin kanssa joko ajaen tai Niiskulla ratsastaen. Kesällä 2015 Riitan tytär Lotta esitti Niiskun vielä Vermon juniorhandler-kisassa ja Niisku itse nappasi taas kerran IIp näyttelyssään - nyt jo veteraaniluokassa. Daniel oli mukana ja osallistui keppihevoskisaan.

Kuvassa Aki verestää muistoja harjaamisesta ja Niisku nauttii!


Vermossa 2014 Aki, Niisku ja Lotta



Tässä kuvassa Daniel jo neuvoo pikkuveljeään Noeliä Niiskun hoitamisessa- aivan kuten Aki neuvoi aikanaan Kimiä!


Dani ja Lotta Niiskun hoitopuuhissa




Jo syksyllä 2015 oli takapolvet vaivanneet ja Niisku ontunut jaksottain, mutta kesä 2016 meni mallikkaissa merkeissä ja kävimme joukolla ajamassa tai ratsastamassa; itse olin jo edelliskesänä kerran päässyt Niiskun kanssa uimaankin.
Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja kaviokuume puhkesi hieman yllättäen lokakuussa. Akuutti vaihe rauhottui muutamassa viikossa mutta ponilta otetut verikokeet näyttivt myös Cushing-taudin puhjenneen ja rötgenkuvien mukaan oli kavioluun kulma muuttunut peräti 10o- ei hyvä. Syksy sitten elettiin päivä kerrallaan ja pohdittiin päätöstä, kunnes jouluna sattui ratkaiseva käänne huonompaan suuntaan ja 29.12. (Tomin syntymäpäivänä, mutta kun pvm piti sopia kaikille osapuolille ja Niiskun ei haluttu kärsivän enempää kun pakko!) Riitta tuli Niisku kyydissään Sääksjärvelle jossa hauta jo odotti. Riitan ja Akin lapset olivat jo aiemmin ehtineet ponin hyvästellä. Loppu oli nopea ja helppo tuttujen ihmisten ollessa ympärillä- sellaisen soisi kaikille hevosille. Useimmiten olen hevoset teuraaksi vienyt - Mäntsälässä toiminut Vainio oli lajissaan ihan parhaita - mutta vanhalle ponille, jossa lie ollut enmmän (särky-) lääkkeitä kun lihaa, oli tämä ratkaisu ihan paras.
Kiitos, Niisku näistä kaikista vuosista jotka kanssamme jaoit!



Hyvästijättöjen aika- kuvassa myös Loviisa Mäenpää joka aloitellut ratsastajauransa myös Niiskulla




Kesää 2016


29.12.2016 klo 18.10  Hyvästi, Niisku <(Kim ja Aki)