torstai 31. toukokuuta 2018

Suomi-Ruotsi- maaottelua käydään myös johtamistaidoissa. Onneksi konsensus yleensä löytyy!



Aloitetaan mainoksella - jos Kuiviston  Matti vaikka tarjoisi minulle ilmaiskahvit ja leivoksen ensi kerralla- Café Cabriole Porvoossa osaa myös hoitaa liikeaamiaisen tyylikkäästi ! Aamiaisella aloitimme 14.5.  kuuntelemalla Porvoon kaupunginvaltuuston pj:n kansanedustaja Mikaela Nylanderin (kuvassa) tervetuliaispuheen jossa hän mm kertoi kaksikielisen kaupungin kehityksesta ja tulevaisuudennäkymistä.
Finsk-svenska handelskammaren jäsen en ole, mutta heidän tilaisuutensa ovat usein avoimia ja sisältävät mielenkiintoista ohjelmaa myös opettajan näkökulmasta! Suuntasin Porvooseen jo toistamiseen kuuntelemaan aamupäivän pituista ohjelmaa- tällä kertaa pääpuhujana Anita Ekvall från Sverige.


Verkostoituakin pitäisi, mutta jotenkin oli sellainen aamu, että juttelu jäi vähemmälle ja pelkkiin kohteliaisuuksiin, kunnes lounaalla istuin samaan pöytään entisen työtoverini kanssa, joka opettaa merkonomeja Leppävaaran Omniassa. -Det var roligt att  "kolla läget", Tove!
Huumorilla mentiin luennonkin parissa, ja Anita Ekvall osasi myös nauraa itselleen eli ruotsalaisille. Muutamien tosi hauskojen  power-point kuvien perusteella sai yleisön  "hymy huuleen" ja miettiä tätä pohjoismaalaista yhteistyötä ei-niin-vakavalla-naamalla-  mikä onkin hyvä jos ajatellaan asioiden sujumista pitkällä tähtäimellä!

Tässä muutamia:


Mikä tulkitaan myöntäväksi ja mikä kieltäväksi vastaukseksi - sitähän ei moni tiedä kun ruotsalaisen kanssa puhuu...
Kyllä, tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Tästä meidän täytyy puhua lisää.
Tätä meidän täyty tutkia vähän tarkemmin.
Meidän täytyy selvittää tätä hieman lisää.
Minun täytyy vähän stemmailla tätä vielä. 
Me suomalaiset sanomme asiat näes suoraan; kuten:
Mitä paskaa tää on?
Etkö voinut tehdä sitä yhtään paremmin? 




Sitten pääsemme suoranaisiin tulkintaeroihin koskien johtamisominaisuuksia - vasemmalla kerrotaan miten ruotsalainen tulkitsee työnteon ja johtajien toiminnan, oikealla se suomalainen tapa:


suunnittelu                                         spontaanisuus
organisointi                                        joustaminen
epävirallisuus, työtoveruus               virallinen kanta, auktoriteetti
jaettu vastuu ryhmässä                      henkilökohtainen vastuu
kompromissiin pyrkiminen                 lyhyt pinna
neuvottelu                                           toiminta
välttää konflikteja                              selvittää konfliktit
konsensus                                           pomo päättää
työ kestää kauan= laatutulos             nopea toiminta= tehokkuus
kaikki yhdenvertaisia                         halu olla paras
turvallisuus                                        velvollisuus

___________________________________ 


Anita Ekvall pratade med glimten i ögat om våra kulturskillnader och tog också upp de övriga nordiska länderna - vi alla är lika men olika!
Sveriges styrka ligger i teamarbete, Finland klarar av problemlösning och vi är pragmatiska och plikttrogna, danskarna bygger inte utan säljer -handeln är viktig för dem. Norrmännen är bäst i sitt eget tycke och stolta över det , men ligger dock långifrån amerikanerna !
"Kulttuurinen tietoisuus" on syytä ottaa huomioon  myös kielenkäytössä-  on huomioitava tapa millä puhumme, kieliopillinen puheen rakenne, tauotus, sanavalinnat, ääntäminen sekä mahdollinen sarkasmi tai suoraninen ironia. Tietenkään ei pidä yleistää, vaan tässä liikutaan yksilötasolla, mutta tietyt seikat on hyvä ottaa huomion kuten yllämainitut esimerkeissä


*suomalaisella "velvollisuus ennen kaikkea"
*ruotsalainen on huolissaan turvallisuudesta (Ruotsissa Pohjoismaista eniten vakuutuksia)
*tanskalainen haluaa olla yksilöllinen
* norjalainen on ylpeä itsestään ja maastaan   - siinä lyhyesti pohjoismaamme kansallispiirteet!

Ohessa vielä hauska tanskalaisten yleistys kielloista: "kaikki mikä on kielletty on sallittu".
Yhteisiä sääntöjä on vaikea vahvistaa tanskalaisille- esimerkkinä kymmenen vuoden takainen Örebron sillan avajaisjuhlallisuus, jossa Ruotsi ilmoitti pyöräilijölle kypäräpakon ja oletti myös tanskalaisten noudattavan sitä-  tuskin puolella tanskalaisilla oli pyöräillessä kypärä päässä vaikka matka jatkui Ruotsin puolelle... Jossain vaiheessa oli naapurisopu koetuksella sellaisenkin naurettavan asian takia että ruotsalaiset virallisesti paheksuivat Tanskan kuningattaren julkista  tupakointia!

 *Kun olet muiden pohjoismaalaisten kanssa tekemisissä, vältä englantilaisia sanontoja väärinkäsitysten välttämiseksi- yleiskieli riittää
*ole utelias, kysy ellet ymmärrä - esim sanalle "yhteistyö" voi olla eri käytännön tulkintoja eri maissa.
*Jaa oma käsityksesi ja tulkintasi asioista muille
*Kieli ja kulttuuri kulkevat käsikädessä
*Ruotsissa kaikki ovat samanarvoisia ja yhtiön kokouksiin osallistuu niin johtajat kun siivoojat - tämä on ollut käytäntönä 1960-luvulta asti ja on myös vaikuttanut kielen yksinkertaistumiseen.
*Myös maahanmuutto on vuosien kuluessa vaikuttanut kieleen.
*kaikki asiat selitetään juurta jaksain- jos jotain kysyt, saat kokonaisen luennon vastaukseksi joten varaa aikaa keskustellessasi ruotsalaisen kanssa!
*esim "Vad är klockan?"      "--Nja, vad tycker du? "
*kaikki mitä sanotaan, tulkitaan siellä helposti kirjaimellisesti, joten ole varovainen sarkasmien kanssa! Tilastojen kärjessä sarkasmien käytössä ovat tanskalaiset kärjessä (89%) kakkosena Suomi (60%) kolmantena Norja 40% ja vähiten sarkasmia löytyy ruotsalaisten puheesta (28%)
*Suomessa käytämme puhuessamme lyhyitä, täsmällisiä päälauseita, kun taas ruotsalainen seikkailee sivulauseiden viidakoissa...
*se, että suomalaisten vastaukset keskustelun aikana saattaa alkaa hiljaisuudella on selittelevälle ruotsalaiselle vaikeaa...
*Koska kaikkien mielipiteet on otettava huomioon, syntyi uusi sana "nja-a" jonka voi tulkita sekä myöntäväksi että kieltäväksi.
*ruotsalaisilla on ongelmia ilmaista itseään  selkeästi ja tämä aiheuttaa ongelmia muunmaalaisille kun pitäisi saada päätöksiä aikaan - "diskuteeraaminen" voi myös viedä aikaa.
*Työnteon ajankäsitys myös vaihtelee- Suomessa ollaan "tehokkaita ja nopeita" kun taas Ruotsissa luotetaan että laatu paranee ajankäytön myötä
*Suomenruotsi eli tuttavallisesti "muminsvenska" (=muumiruotsi) tulkitaan ruotsalaisten puolelta "vaarattomaksi" ja helposti ymmärrettäväksi.
*on kuitenkin huomioitava että vaikka suomenruotsalainen puhuu ruotsia, hän toimii hyvin suomalaisesti koska on suomalainen :)
* Koska ruotsalainen välttelee kaikkea käskemistä, on osattava tulkita että "Vill du?" tarkoittaa "sinun täytyy !"
*ruotsalaiset muistavat aina kiittää ja jakaa iloa koko porukalle- esimerkkinä yritykselle maksettu bonus tarkoittaa ylimääräisiä kakkukahveja koko työyhteisölle...
*Huolehtivaisuus ja välittäminen johtajatasolla ei tarkoita pehmeyttä- hyvä yritysjohtaja osaa ottaa kaikki huomioon . Tässä meillä on opittavaa! 
*Kehonkieli mm istuma-asento, käsien ristiminen, taaksenojaaminen ovat neuvotteluissa varteenotettavia huomiota joita syytä tulkita oikein.
*Muista, että se mitä SINÄ pidät normaalina on se, miten itse toimit.
*kulttuuriset väärinkäsitykset pohjautuvat useimmiten tietämättömyyteen *keskustellaan usein vierekkän (vrt vastakkain) ja puhutaan yhdessä. Konsensus voin odotuttaa itseään - "asian päälle nukkuminen eli sova på saken" usein auttaa, tai lenkillä käyminen tai muu toiminto.
*Kun ruotsalainen pitkän suunnittelemisen jälken päästetään vauhtiin, mikään häntä ei enää pysäytä!
*Suomessa ryhdytään nopeammin töihin, pitkittä suunnitteluitta, mutta ollaan myös tarpeen mukaan nopeita muuttamaan suuntaa ja tekemään uusia suunnitelmia
*Sekä norjalaiset että tanskalaiset suunnittelevat melko nopeasti ja laittavat työnjohtajan vastuuseen- muut vaan seuraavat ohjeita
* Pohjoismaissa on systemaattisempaa yritystoimintaa kun Välimeren maissa, jossa aloitellaan ja lopetellaan projekteja nopeasti ja miten tahnsa ilman sen ihmeempiä suunnitelmia .
*"Ruotsi on kauppanteon kannalta kuin itsestäänsoittava piano"
*"Kun odottaa jotain hyvää, ei koskaan odota liian kauan"
*ruotsalaiset poliitikot ovat paljon suomalaisia käytännönläheisempiä
* Kestää tutkimusten mukaan keskimäärin yhdeksän vuotta meidän adaptoida jokin toimintamalli Ruotsista tai muualta
*"Suomalaisen johtajuuden parhaita puolia on että ruotsalaiset seuraavat suomalaista suorasukaista johtajaa pelkästä hämmästyksestä"   :)

Loppuun vielä tanskalaisten ja norjalaisten tyypillisimpiä piirteitä jotka hyvä ottaa huomioon kun ollaan tekemisissä- kuitenkin huumorilla varustautuen!


*Tanskassa ollaan yksilöllisiä, mutta pomo on auktoriteetti
*turhia muodollisuuksia vältellen- kovia liikemiehiä
*"tekemisen meininkiä" ja heterogeeninen kulttuuri
*tiedottaminen, valmentaminen toimii, puheliata provosoivia
*selkeys, suorasukaisuus vapaus ja itsenäisyys , myös konfliktinhaluisia
*konsensus on ohjenuorana,  vastuu on yksilöllistä
*ajankäyttö nopeaa, ylpeys omasta yrityksestä
*käytännöllisiä, ovelia ja myös mukavia - varoitus!
*todelliset kohtaamiset - vain vapaa-ajalla

*Norjalaiset ovat sosiaalisia ja mukavia individualisteja
*muodollisuudet sikseen, voivat olla konflikteissa
*analyyttisiaja päätöksiätekeviä
*talousorientoituneita ja puolustavat kantaansa
*maantieteellinen näkökulma, reviiritietoisuus ja tietty varovaisuus
*kaupunki-maaseutu vastakkainasettelu, avoin tiedotus
*säännöt, normit, rutiinit  - ylpeys omasta
*yksityiskohtien hiomista - tulossuuntautuneita
selkeys, pomoauktoriteetti ja lyhyt ajankäsitys

___________________________________

Tämä hauskan ja antoisan tietoiskun perusteella tuli muistutus myös siitä, millä Anita Ekavall aloitti luentonsa :

"Suomen tie maailmalle menee Ruotsin kautta"  
ellei tuota sitten sanonut jo finsk-svenska handelsakammren´in johtaja, tilaisuuden avaaja Kjell Skoglund- en ollut kaikkia muistiinpanoja nimennyt. Mutta hyvä muititus kuitenkin!

Kaikkiaan mielenkiintoinen seminaari!
Syksyllä luvassa lisää- näistä oppii!


tiistai 15. toukokuuta 2018

Suomen ihana suvi - tässä maassako ollut sisällissota 100 vuotta sitten?



Sattuipa lomasää lomapäiville ja jotain mielenkiintoista ohjelmaakin piti suunnitella kun en vielä päässyt mattojakaan pesemään (-kunnallisbyrokratia jyrää- kyltti matonpesupaikalla ilmoittaa että vesi avataan 15.5.- säästä huolimatta?) tulppaanit täyttävät koko kukkapenkin ja kasvimaan (ne sipulit pitäisi kai kukinnan jälkeen kaivaa ylös niin sinne saisi jotain muutakin?)  ja vaatekaapin siivous ei todellakaan innosta- veranta ja puutarha jo siivotut..
Jostain osui silmään - ja löysin nyt jälkikäteenkin mistä -yle svenska- ääniesityksiä Suomenlinnan kuolemanselleistä sisällissodan loputtua 1918. Historia- ja tässätapauksessa vaiettu sellainen - on aina kiinnostanut ja taisin tehdä paikallisista (Mkä-Kerava-Sipoo-Porvoo) punaisista jonkinlaisen tutkielmankin ja päättötyön suorittaessani historian approa Hgin YOssa joskus 2000-luvun alussa. Omassa suvussa mainittu että mummon veljet (punaiset) ja ukin veljet (valkoiset)  olisivat olleet sodassa eri puolilla -onneksi he tapasivat sitten vasta 20-luvun lopulla!

https://www.suomenlinna.fi/tapahtumat/1918/
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005264616.html

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/201805132200940201_pk.shtml

Pikkubroidi, jota asia myös kiinnosti, ei loppujen lopuksi päässyt mukaan, mutta vanhin pojista oli seuraani ja saunoimme &uimme ensin siinä Kauppatorin kupeessa olevassa paikassa, .mikä-sen-nimi-nyt-olikaan-  =Allas ja pettymyksekseni huomasin että lippujen hintoja oli korotettu kahdella eurolla- 14€ ylitäysistä kosteista pukuhuoneista minusta liikaa kun mukavuuteen ei mitään lisäsatsauksia oltu tehty. Mutta- turistithan maksaa ja niitä tuntui olevan - niin venäjän- ruotsin-kun saksankielisiäkin Inhottavana ihmisenä huomautin kohteliaasti kassalle, että kaksikielisessä maassa vosi hyvin olla nuo kyltitkin ruotsiksi englannin lisäksi. Antaa paremman kuvan paikasta niille ruotsituristeillekin... ja tokasin vielä nuorille kassahenkilöille että "kait heillä vähintään se kolmen vuoden pakkoruotsi on takanaan" heilläkin?

Lämminvesiallas +27C 25m

Helppo löytää kauppatorilta -katse Katajanokalle ja maailmanpyörään






Espan puisto täynnä porukkaa ja Runebergkin oli saanut "päähineen"!
Hyvä tuolta oli lokin maisemia tähystellä- ja naamaan paskoa. Valkoisia raitoja kirjailijan naama täynnä...

Aurinkoisen vartin lauttamatkan jälkeen oli mukava pitkästä aikaa astua Suomenlinnan maaperälle sillä edellisestä käynnistä minulla jo pian  neljä vuotta kun maalauskurssin nimissä liikuin viikottain . Kai muisti viimeksi lapsena käyneensä joko minun ja vellosten kanssa tai luokkaretkellä. -Noloa on myöntää, etten itse lapsena Helsingissä asuessani ollut koskaan siellä käynyt - kuka nyt kotikaupunkinsa nurkkia koluisi?!
Näitä esityksiä oli kaikkiaan kuusi, klo 17-19 välisenä aikana, ja opaskylttikin ilmestyi sinne kirjaston läheisyyteen juuri ennen klo 17. Itse vankilarakennus ei mikään punatiilinen ollut, vaan rapattu, ikkunat kalteroituna ja korkealla.



Vankikäytävä oli huonosti-ilmeisen autenttisesti-valaistu, ja jokaisesta kopista kuului vankien puhetta, itkua ja valitusta. Vanginvartijan saappaan äänet kuului selvästi kun hän eteni käytävää pitkin ja kuulutti niiden nimet, jotka sinä päivänä pääsisivät hengestään.
No, kuvat puhukoot puolestaan Kaitsun puhelimella kuvattiin kun omani oli taas kerran tukossa ja kamera unohtui kotiin. Kun tutkittiin teloitettujen listalta vankien  ikää, niin vallan nuorukaisia olivat, tuskin edes mitään "oikeita" kommunisteja - mitä nyt nälkäänsä, seikkailunhalua tai uhmaansa päästivät ilmoille osallistuessaan johonkin toimintaan sisällissotaan liittyen.
Jos tämä on ollut mahdollista Suomessa, ei pidä ihmetellä että vastaavanlaista tapahtuu ympäri maailmaa koko ajan. - Hyvin toteutettu äänitys ja todentuntuinen näytös- ainoastaan tätä pahempi oli aikanaan Auswichiin /Birkenauhun tutustuminen toistakymmentä vuotta sitten. Sitä en unohda koskaan.

Teloittaa ei ehditty kun alle sata   (80) , mutta kuolema korjasi täälläkin satoa lähes päivittäin nälän, pilaantuneeen ruoan ja tautien aiheuttamana-suolistotaudit ja euhkokuume yleisimpiä . Kesäkuuhun mennessä oli yli 1500 vankia kuollut, vankimäärän ollessa suurimmillaan yli 8000. (Tänä päivänä Suomenlinnan asukasmäärä on noin 400) Kuvassa kääntelen päivän silakka-annosta - kaksi suolasilakkaa- ja mietin saadako ne alas...
                                       .https://svenska.yle.fi/artikel/2018/04/12/sveaborg-1918-roster-ur-dodens-vantrum-utforska-de-dodsdomdas-korridor-pa



 Ylläolevasta linkistä lisätietoja ja ääninäytteitä; mm kirjeitä kotiin luettuna ääneen.                                                                                                  E ipä kovin hyvillä patjoilla vangit nukkuneet...

      https://www.suomenlinna.fi/sv/tapahtumat/valokuvanayttely-suomenlinnan-vankileiri-1918-1919/


https://www.suomenlinna.fi/linnoitus/suomalainenaika/sotavankileiri-1918/
.
Sisääntuloa"aulassa" vanginvartijan koppi




Helsinki kylpee toukokuun ilta-auringossa- edustalla Allas saunoineen. Ne Suomenlinnan vankikopit tässä valossa nähtyinä tuntuivat melkoisen epäuskottavia. Mutta niin totta, älkäämme unohtako!


mitt Helsingfors- minun Helsinkini!


Suomenlinnan lautta kulkee vartin välein - en tiedä oliko erikseen joku ruuhka-aika, mutta väkeä riitti! Lippuhinta 5€ ei vielä sisältänyt sitä uhattua "turistilisää"mistä on ollut puhetta.



Valitettavan huonosti oli tämän näyttelyn tietoja levitetty, ja kun vihdoin löydettyämme paikalla, kyselimme oppaalta hän sanoi että enimmillään oli katsojia ollut vain 35hlö/pv. Syksyllä mahdollisesti jonkin juhlan yhteydessä uusitaan?






maanantai 7. toukokuuta 2018

KESÄSEMINAARI - perustaitoihin liittyen!


https://perustaitotesti.fi/

Mielenkiintoinen vuosi lähestyy loppuaan- olen päässyt tutustumaan hanketyöhön sekä toivottavasti omalta osaltani myös edistänyt esimerkiksi juuri lukemisen tärkeyttä ja siihen opettelua sekä olllut mukana levittämässä tietoa, mistä apua luku- matemaattisiin- ja it-ongelmiin voi saada!

Oma työpanokseni "huipentuu" kesäseminaariin Helsingissä 5.6. jonka jälkeen vielä muutaman päivän raportoin vuoden tapahtumia ja kirjaan asioita sekä siivoan pöytäni ja kaapin - viimemainittu lie se suurinta ponnistusta vaativa tehtävä!

Viereinen kuva liittyy siihen, mitä minulla opettajantyössä on ollut eniten ikävä- oppilaskontakteihin!
Nyt näyttäisi siltä, että pääsen taas opettajantyöhön käsiksi ensi syksystä lukien, mutta olen yhä avoin uusille ajatuksille!
Silmät ovat myös auenneet mitä tulee työmatkoihin ja ajankäyttöön - miten onnellinen olenkaan ollut kun oma työmaa on ollut kotona ratsastuskouluyrittäjyyden myötä! Ne muutamat kilometrit Mäntsälän keskustan kouluille on tullut hoidettua kauppareissun ohessa, joten vaikka nyt asun keskustassa on 75km suuntaansa Espooseen tuntunut todella aikaavievältä ajolta - ruuhkia myöten! Koulujen työ- ja loma-ajat ovat myös mieluisia- aina on tunteja valmisteltua ja kokeita korjattu kotona- nyt on istuttu kellon kanssa työmaalla vajaa 8 tuntia päivässä, huhu-huh. Kaikkiaan mielenkiintoinen vuosi, ja olisin valmis uudestaankin jotain vastaavaa tekemään, kuitenkaan opettamista unohtamatta. kaikkea ei vaan voi saada.
Mutta nyt odottaa kesä&kärpäset - parin viikon "pakkoloma" eli kerääntyneet vapaat alta pois joten ehtii keskittymään keke-opintojen valmiiksi saattamiseen, matonpesuun näillä ihanilla keleillä, ja nuoriin hevosiin sekä ratsastusoppilaisiin!  Ihanaa kevättä kaikille!




Kesäseminaari aikuisten oppimisen kehittäjille
ti 5.6.2018 klo 12 – 16, G18-sali, Yrjönkatu 18, Helsinki
Aikuinen tarvitsee perustaitoja* joka päivä. Mitä, jos perustaidoissa on puutteita?
Suomessa elää satojatuhansia aikuisia, joiden heikot perustaidot vaikeuttavat pääsyä koulutukseen, opinnoissa suoriutumista, työllistymistä ja työssä pärjäämistä. Perustaitopuutteista seuraa opintojen keskeyttämisiä, työttömyyttä ja hankaluuksia suoriutua arjessa. Miten tilannetta voitaisiin helpottaa?
Perustaitoja pystyy parantamaan minkä ikäisenä hyvänsä. Avainasemassa ovat oppilaitokset, työpaikat ja muut organisaatiot, joissa aikuiset toimivat, kuten kansalaisjärjestöt. Näiden organisaatioiden käyttöön on kehitetty hyviä toimintamalleja aikuisten perustaitojen parantamiseen.
Puhetta perustaidoista -seminaarissa mallien kehittäjät esittelevät ratkaisujaan. Aihetta pohjustavat professori Kirsti Lonka ja kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimopuheenvuoroillaan aikuisen moninaisista oppimisen mahdollisuuksista.
Aikuisten perustaitojen parantamiseen tähtääviä malleja kehitetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimassa ESR-rahoitteisessa Taito-ohjelmassa. Kesäseminaarin järjestää ohjelman koordinaatiohanke TAIKOJA.
*Perustaidot = luku- ja kirjoitustaidot, numerotaidot ja tietokoneen käyttötaidot, joita aikuinen ihminen tarvitsee arjessa, opinnoissa ja työelämässä.

 Ilmoittaudu ja osallistu!

Tule tutustumaan malleihin ja perustaitoteemaan Puhetta perustaidoista -kesäseminaariin! Ennen seminaaria on mahdollisuus lounastaa omakustanteisesti ravintola Pjazzassa (Yrjönkatu 18) klo 11 alkaen. Seminaari alkaa klo 12 ja päättyy klo 16, jonka jälkeen voi vielä jatkaa tutustumista perustaitomalleihin klo 16.30 saakka.
Puhetta perustaidoista voi myös seurata etäyhteydellä omalta tietokoneeltaan (http://bit.ly/kesaseminaari2018). Mainitse ilmoittautuessasi, osallistutko tilaisuuteen paikan päällä vai etänä.

Kenelle?

Seminaari on suunnattu aikuisten oppimisen kehittäjille: oppilaitosten rehtoreille, johtajille ja päälliköille, koulutusalan kuntapäättäjille, elinikäisen oppimisen toteuttajille, työntekijöiden osaamisen kehittäjille ja muille työelämän edustajille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.

Ohjelma

12.00 tilaisuuden avaus
12.10 kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo: Lukivaikeus ja sen voittaminen
12.35 professori Kirsti Lonka: Tie laaja-alaiseen osaamiseen – ulos jumittuneesta ajattelusta
kahvitauko
14.20 projektisuunnittelija Erno Hyvönen, OKM: Aikuisten perustaidot ja Taito-ohjelma
14.45 tutkija Maarit Mäkinen, Taikoja-hanke: Puhetta perustaidoista
15.15 perustaitojen oppimisen mallit:
  • Kati TikkamäkiOPPI-VA-hanke, Oppimisvaikeuksista työpaikan osaamisvalmiuksiin
  • Heli TurjaTaitotuunaajat-hanke: Oppimisen olohuone ohjaa ja tukee aikuista oppijaa
  • Erja MölsäPuhti-hanke: Puhti-malli, ohjausta opiskelijoille

Lisätiedot:

  • Ira Aaltonen, ira.aaltonen [at] omnia.fi
  • Eeva Jeronen, eeva.jeronen [at] ok-sivis.fi
  • Marjo Vaalgamaa, marjo.vaalgamaa [at] hamk.fi

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kiitollisuus. Jos osaisikin aina nähdä ne hyvät puolet kaikesta? Joskus onnistuu- elämä on.



Kännykkäkuva otettu vappuaattona Töölönlahden rannassa, oopperan takana. Ihana kuu ja hyvät fiilikset Mozartin oopperan jälkeen. Olin vallan parhaassa seurassa kun avecina toiseksi nuorin pojistani - vapaaehtoisesti! (ok, mamma betalar; mutta silti!)
Älysin vasta pari viikkoa sitten liput äkkiseltään varattuani (tarjouksena kaksi yhden hinnalla- pakkohan ne oli varata!) että vappuaattona monella kavereistani on muuta puuhaa kun oopperassa istuminen, omista pojista puhumattakaan! Mutta tädillä kävi tuuri ja Mozartin Cosi fan Tutti oli juuri niin hauska ja valloittava kun kriitikotkin antoivat ymmärtää. Nuorille nouseville laulajille erinomainen tilaisuus, koska kukaan ei ollut erityisesti pääosassa ja kaikki saivat loistaa, no juu minusta tuo Valtteri Torikka vaan on ihku -olen kuullut laulavan ennenkin enkä pettynyt nytkään. Ja myös oma nuoreni piti näkemästään ja kuulemastaan-hyvä niin!
Älkäää kuvitelko nyt hyvänen aika että olisin joku oopperafriikki tai -asiantuntija, mutta kerran-pari vuodessa on käytävä- itse oopperarakennuskin saa minulta täydet pisteet niin arkkitehtoonisesti kun sisustukseltaan! Ja mitä lippujen hintaan tulee- tarjouksia löytyy yllättävän usein ja viimetipassa liikkeellä olevat alle 20 -vuotiaat, työttömät, eläkeläiset  ja opiskelijat saavat lippunsa hajapaikoille hintaan 20 euroa! Toki, ellei ole tutustunut oopperamusiikkiin on kappalevalinnan syytä olla Mozartia tai Verdiä jotain kevyttä jossa vielä hullunhauska tarina - ja niitähän riittää! Joku kova feministi ei varmasti haluaisi tätä oopperaa nähdä, mutta kun farssinomaisessa tarinassa niin naiset kun miehetkin ovat kovin kevytkenkäisiä, onko sillä enää sitten väliä? Ihmiselämä ja -luonne on aika kummallista  joskus! Paras vaan ottaa huumorin kannalta, ei sitä muuten jaksa!


Kuvatahan ei saa esityksen aikana, mutta tämä onkin jo tervehdyksistä!

Kuten jo viimeksi varoittelin, on vappu melko hevostäytteistä ja onkin ollut ilo päästä hieman jo 3-vuotiaan kanssa työskentelemään kun toipilasaika alkaa olla takana. Kahta samanlaista päivää ei ole, ja oikein huvitti tänään kun poika oli kuulema aamusella eilisen työn

jäljiltä makoillut ja syönyt heiniäkin makuuasennossa, niin illalla olikin sitten taas ruutia vaikka muille jakaa!  Eiliset suunnitelmat ratsuttaa ilman juoksuttamista piti muuttaa, ja sivuohjaakin tarvittiin (standing martingal) jotta etuosa ei olisi liian kevyt...(pojalla hieman taipumusta keulimiseen)
Melkein kymmenen minuuttia pitikin sitten jostain syystä vetää liinassa lähes täysillä ennenkun malttoi, mutta kun Piia pääsi selkään oli Kapu itse asiallisuus- korkea on työmoraali nuorukaisella!
*Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että AINA, kaikessa opetuksessa on löydyttävä vaihtoehto B ja joskus myös C - se on sitä yksilöllisyyttä jolla saadaan tuloksia aikaiseksi! Ja mitä enemmän asioita olen ajatellut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, miten hyvät eväät on tuo elinikäinen hevosten kanssa pelaaminen minulle antanut ja antaa yhä- aina oppii kun vaan on kuulolla!





Vappupäivää voi viettää näinkin-ilman sen kummempia palopuheita, eväskoreja tai juominkeja. Itse istuin tuntikaupalla koneen ääressä aamusta lähtien tutkimassa kestävän kehityksen oppeihin liittyviä tehtäviä- kas kas, tekemättömiä juttuja löytyi aina marraskuulta asti. No, nyt tietää mitä on ohjelmassa kun on se pariviikkoinen loma toukokuussa!

Viikonloppuun kuului myös hieman kaksijalkaisten lasten kanssa touhuilua- laitan muutamat kuvat pojanpojista jotka nauttivat ulkona metsässä, pellonlaidassa ja hiekkakuopalla koiran kanssa. Tästä olen varmaan aiemminkin maininnut, mutta koen niin tärkeäksi että lapset pääsevät luontoon ulos ja liikkumaan- nukkuvatkin aremmin! Pienin "sammahti" heti kun pääsi sänkyyn ja isompien kanssa pelattiin taas kerran Afrikan tähteä. Nukkuivat hekin ihan yönsä hyvin, mutta itse olin kyllä lauantain viisaasti jättänyt ohjelmalta tyhjäksi -palautumista tarvittiin! Ei niin että olisi ollut ongelmia poikien kanssa- he ovat aivan ihania ja tottelevatkin fammua hyvin - mutta oma nukkuminen oli sellaista koiranunta toinen silmä auki - pitihän fammun kerran yössä etsiä tuttiakin jotta pikkumiehen uni taas jatkui rauhaisasti...
Tämän kun tuntee itse, täytyy myös muistaa miten paljon jännitys nuorissa, kokemattomissa hevosissa vaikuttaa esim kisatilanteessa- ihmislapsista puhumattakaan!
oheistan vielä muutamat liikkumiseen ja kielenhallintaan liittyvät linkit - olkaa hyvät!

https://yle.fi/uutiset/3-10182817 - Tomi Kinnusen kolumni vaatimuksista opettajille...

https://yle.fi/uutiset/3-9601900   -liikkumisen iloa Perhossa

https://yle.fi/uutiset/3-10181717  - suomenkielen näivettyminen englannin takia

*Huomasin muuten että kaikilla jutuilla on yle lähteenä -en mitenkään erityisesti suosi mutta näitä YLen uutisia tipahtelee mun Facebook-sivustolle näkyviin tuon tuostakin - tietosuoja siinä kunnossa että jos kerran on jonnekin päin kallistunut niin sieltä tuulee....

Metsään menossa- kolme poikaa ja vahti

 Puuhun kiipeäminen kuuluu lasten kehitykseen. Ehdottomasti. Kunhan joku vahtii ettei mennä liian korkealle ja ottaa kopin jos putoaa...ja metsästä löytyy leikkikaluja moneen tarpeeseen!

Juttelin omien poikien kanssa - meillä ei  tainnut olla niitä lasten istumakärryjä kun yhdet- ei tallinpitäjällä ole aikaa työnnellä mitään lastenrattaita !Eikä tämäkään pikkumies sellaisia metsäreissulla tarvinnut kun tomerasti veljien kanssa marssi!  (Pellon ja polun raja ei vajaa 2-vuotiaalla ole vielä ihan hallinnassa)

Viimeviikkoisesta kirjastokoirasta muutos lapsenvahdiksi on aika rankka- ilmeestähän sen huomaa!

Vappu siis selätetty ja toukokuu alkakoon - työpäivä odottaa ja seminaarijärjestelyt Treella torstaille - palaan asiaan ensi viikolla kun on se L-O-M-A . Ei sellaista ole mulla ennen ollutkaan! No, ehtiipä ainakin tunteja pitämään!