keskiviikko 12. lokakuuta 2016

"Reissussa rähjääntyy ja maailmalla oppii" ihana reissu takana ja uusin voimin eteenpäin!



Osnabruck in linna toimii yliopistotiloina- Vau!
Osnabruck - lähin kaupunki Hagenin ratsastuskeskuksesta jossa Global Dressage Forum järjestettiin tänä vuonna. Ensi vuonna taas Hollantiin.
Ylimääräinen vapaapäivä vallan turistin silmin oli ihan opettavainen - alkaen siitä laukun pakkaamisesta joka ei taaskaan onnistunut. Ihminen , jolla on kolmet uima-asut ja lisäksi bikinit, valitsee matkalle ne ainoat joissa KAKSI reikää takalistossa! Äly hoi! (Ne uikkarit jäivät kyllä sitten Saksaan...)
No, tuon seikan huomasi kaverini Riitta  vasta illalla vierailessamme hotellin saunalla ja uima-altaalla, mutta jo ennen sitä onnistuin töppäilemään lahjakkaasti: Hampurin lentokentältä paikallisjunalla Hauptbahnhofille josta jatkoyhteys, ja maksutiskin puuttuessa oli kääntyminen automaatin puoleen. EI, ei ollut edes kyse puutteellisesta saksan/englanninkielen lukutaidosta vaan silkasta laiskuudesta ja itsepäisyydestä kun alin automaatin huolima maksu oli 1.50 - joka sattui juuri sopivasti löytymään taskunpohjalta! Vaikka Riitta ostaessaan omaa lippua huomasi kirjoituksen ja hinnoittelun Hauptbahnhofille maksavan 3,20 , en suostunut ostamaan uutta lippua. Meikäläisen "tuurilla" sitten tarkastajat sattuivat junaan parin pysäkin päästä ja tilanne hieman kiusallinen. Toki - kohteliasta ja mukava palvelua sekä saksaksi että englanniksi ja sakkolappu kotiin pankissa maksettavaksi - ulkomaaalaisena ja neuvottelutaitoisena sain summan kuitenkin putoamaan 60€ alas 20 euroon....
*Muutama toteamus ja oppi matkan varrelta - esim junaan kannattaa maksaa se paikkalippu - hinnaltaan 4.50- nyt istuimme koko menomatkan liki kaksi tuntia ravintolavaunussa. *Aikataulut täsmäävät Saksassa, lähtölaituri ym kannattaa tarkistaa - ruuhkaa riittää! *Nettiyhteydet koko maassa alle arvostelun - tässä Suomi on vallan pro! Junassa yhteyttä en koskaan onnistunut yhdistämään ja hotellin yhteys aivan oman mielen mukainen . Lisäksi tiedustellessani asiaa reseptioonissa  minulle kerrottiin että juuri meidän huoneemme oli erityisessä katveessa...*Asiakaspalvelu hyvää ja todella ystävällistä niin saksaksi kuin englanniksikin * Hotellissamme paras aamiainen ikinä! * Saksalainen kylpyläkokemus juuri sitä mitä muistin - sekasaunassa löylyä ja pyyhkeellä heiluttelua- altaalle sentään uikkarit mutta miten suhtautua saunaosaston  ainoaan yhteiseen vaatteidenvaihtohuoneeseen? Itse vaihdoin omassa huoneessa ja liikuin hotellissa uimapuvussa mutta pyyhkeeseen kääriytyneenä!



Erilaiset kuohuviinit saavuttaneet suosiota Suomessakin- loman kunniaksi siis!
Hotelli vastapäätä rautatieasemaa, kivenheiton päässä kävelykadut kauppoineen ja vanha keskusta jossa taloja aina 1200-luvulta saakka!
Ehdimme vielä lauantaina Felix Nussbaum- museoon katsomaan  ko taiteiljan teoksia ajalta ennen hänen päätymistään Auswitschiin, ja expressionisti Fritz Asherin näyttelyä. Kuvia en valitettavasti sieltä saanut koska laukkumme kaikkine sisältöineen piti laittaman säilytyslokeroon. Vaikuttavaa taidetta, ja positiivista että saksalaiset ovat uskaltaneet avata suunsa koskien holocaustia!

Lauantainen iltapäivä saksalaisilla kävelykaduilla keskustassa ainakin poisti sen ajatuksen että maassa olisi matalasuhdanne tai pakolaisongelma -ainakin Osnabruckissa kauppa kävi ja ihmiset liikkuivat!
Sunnuntaiaamuna liikkuessamme näkyi tosin niitä huonommin menestyneitäkin katukuvassa, mutta kokonaiskuva kaupungista oli kovinkin touhukas!

Kunnon väki käy kirkossa- onko tämä sitä yhteisöllisyyden hakemista mitä meiltä puuttuu? Sunnuntai oli toki lauantaita hiljaisempi päivä, mutta kirkoissa oli kyllä väkeä!


Vanha kaupunki upea- etenkin tiilikatot tekivät minuun jostain syystä suuren vaikutuksen.
Maanantaina alkoi seminaari, jonne oli järjestetty bussikuljetus. Kerron siitä huomenna lisää - kuvineen - mm Isabell Werth esitti uuden 4- vuotiaansa (josta vdeopätkä!) ja juttelin Franke Sloothaakin kanssa juoksuttamisesta- kaikkiaan aivan upea ohjelma ja paljon uutta!
Sunnuntaina seuraamme liittyi vielä Anu Ypäjältä ja teimme uuden kaupunkikierroksen - kerrassaan kaunis vanhakaupunki, vaikkei sää ollut mikään kesäinen, niin hyvin tarkenimme!
Tähän väliin on pakko hieman nukkuakin koska huomenna olen lupautunut opettamaan (=valvomaan) matematiikkaa ja illalla menemme omien oppilaiden kanssa teatteriin Svenskaniin. Ihanaa tomintaa  - elämä on!
ostoskatujen lauantaivilinää!



1200-luvulla rakennetun kirkon kattonäkymä -alhaalla vanha toriaukeama ja taustalla tuomiokirkko.




Yliopisto - mikä ympäristö!



Löysin miehen...

ratsastajapatsas...

ja maanantaina Hof Kasselmanissa  niitä OIKEITA RATSASTAJIA - pysykää siis kuulolla!