Ihanaa joulunaikaa, mutta ajatuksissa myös nuorten odotukset, vaatimukset ja resilienssin puute

 Joulustressi tuli ja meni- onneksi. Juteltuani muutaman- kuinka ollakkaan naisihmisen - kanssa joulustressistä, olimme aika laillla aiheesta yhtä mieltä. Oma "vanha" luterilainen maailmankatsomus siitä, miten ahkeruus palkitaan ja laiskotella ei saa- ottaa vallan aina joulun tienoilla johon kuuluu joulusiivous, joululeivonta, jouluruoan teko, joululahjat, joulukiire ja vihdoin joskus joulupäivänä- joulurauha. 

Vaikka vuosien saatossa olen hieman joistakin ruoista hellittänyt - esim lanttulaatikkoa ei ole tarjottu enää vuosiin- niin siitäkin huolimatta ruoanlaitto on oma ohjelmansa. Tänän vuonna en lähettänyt yhtäkään joulukorttia, ja sainkin vain kaksi, joten joku ohjelmanumero ja kiireessä kirjoitetut kortit -anteeksi vaan- taitaa jäädä jatkossakin pois. Piparkakut jätin väliin- niiden leipominen on lasten juttu, ja kun pojanpoikia ei kiinnostanut, tein yksinäni mieluummin pitsileivoksia rouhituista manteleista  Joulutortutkin muuttuivat suolaisiksi kun en löytänytkään jääkaapista appelsiinimarmeladia niin vaihdoin sen juustoon; luumuhilloa inhoan niin sitä ei olla täytteeeksi laitettu enää vuosiin. -Miten ihmeessä olen näitä juttuja edes ehtinyt aiemmin tehdä, lasten ollessa pieniä, hevoslauman keskellä muita eläimiä unohtamatta?

Aattona sitten saunan sulku kera oman löylyttelun ja uinnin (mulle mitattiin 31,5s /25m)  poikien kanssa aloitti jouluvieton, ja kun pitkästä aikaa broidikin oli kuvioissa mukana ja exä kinkun kera, oli mitä mukavin jouluherkuttelu aattona; jatkuen vielä yömyöhäiseen perheellisen pojan kotona. Taisipa koirallakin olla mukava joulu kun häntä koko ajan heiluttaen seurasi poikien lautapelejä lattialla? Joulupäivänä taas porukkaa syömässä- joulun saldona kahden uuden "miniäehdokkaan" tapaaminen- tosin toinen vaan pikaisesti pihalla kun oli poikaani hakemassa. Mukavia tuttavuuksia kummatkin, aika näyttää. 

Sen verran taidettiin olla pakanallisia ettei hautuumaalle tai kirkkoon kukaan ehtinyt, mutta minulla on exän vanhempien haudalle kynttilä niin eiköhän me se Susun kanssa tänään vielä lenkin  yhteydessä saada vietyä.

"Entisessä elämässä" Tapaninpäivään kuului aina kahden tunnin maastoilu, ja muistan usein jatkaneemme sitten kiireellä mummolaan syömään, mutta tänään nautin kotona rauhasta, teen pian koiralenkin ja käyn saunassa&uimassa jälleen. Huomenna ehtii äidille kun haen mennessäni konditoriasta kakun, jota mummeli sitten tarjoilee naapurustolleen sunnuntain 91-vuotis synttäreillään.

Eilen illalla vielä ihana "Stormskärs Maja" tv :ssä- yhä minua häiriten ne englantilaiset jotka mukamas vain naisten "vieraanvaraisuudesta nauttivat"- todellisuus siihen aikaan lie ollut toinen. Elokuvan alussa varovasti näytettiin ettei Majakaan ihan "normi" nainen ollut kaikkine varjo leikkeineen ja unelmineen päivineen, mutta tarina rakentui niin hienosti eteenpäin antaen tilaa erilaisuudelle ja Majasta kasvoi vahva, itsenäinen nainen. Niinkuin meistä jokaisesta suomalaisesta naisesta pitäisi kasvaa- näin on kasvettu kautta aikojen. 

Jostain syystä on tullut pohdittua näitä sotien jälkeensä jättämiä miesraukkoja ja heidän ympärillään kasvaneita vahvoja naisia, joiden avulla yhteiskunta on pysynyt pystyssä ja vieläpä kehittynyt! Pohjaa on tasoitettu sille, että Suomi ainoana maana maailmassa on saanut sotavelkansa hoidettua viimeiseen killinkiin asti! 

Tästä rakentui vihdoin aasinsilta päivän aiheeseen- nuorten loppuunplamiseen. Mielenkiintoinen artikkeli Liisa Kéltikankaan haastattelussa ilmestynyt jo maaliskuussa Seurassa, mutta ajatukset ovat yhä todentuntuisempia kun vertaa tämänhetken koulumaailmaan. Nuoret, ja etenkin tytöt, ovat jo ennen lukiota loppuunkulutettuja ja nurkkaan työnnettyjä kaikkine OMINE vaatimuksineen. Perfektionismi joka kilttejä tyttöjä usein vaivaa, on hioutunut äärimmäisyyksiin ja tuloksena loppuunpalamisia ja avuntarvetta. Alleviivaan ja kopioin muutaman Keltikangas-Järvisen toteamuksista!

"THL:n tekemien kouluterveyskyselyiden mukaan yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien ahdistus- ja masennusoireet ovat viime vuosina olleet voimakkaassa kasvussa. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö."

”Nykyisessä yltiöyksilöllisessä kilpailu­yhteiskunnassa pärjäävät vain menestyjät. Syntyy kuva, että jokaisen pitäisi olla aina vain parempi. Se ei lisää kansakunnan resilienssiä.”

Liisa Keltikangas-Järvinen näkee ajan kuvana ylenpalttisen tunteissa vellomisen.

”Nuorilta kysellään hirveästi, että miltä sinusta nyt tuntuu. Sen sijaan voisimme ohjata nuoria selviytymään elämästä ja tekemään työtä.”

 Z-sukupolveksi kutsutaan noin vuosina 1995–2010 syntyneitä.

”Tämä joukko on maksanut kaikkein kovimman hinnan sosiaalisen median alustojen noususta. Se on muuttanut sosiaalista vuorovaikutusta digitaaliseksi, mitä ei ole tarkoitettu ihmisen aivoille.”

”On tapahtunut sellainen perusvirhe, että on kadonnut ymmärrys siitä mikä on lapsi. Ajatellaan, että vanhempien elämän tarkoitus on pitää lapsi tyytyväisenä ja rakentaa hänelle mahdollisimman paljon harrastuksia.”

”Lapsen eivätkä vielä teininkään aivot ole valmiit. Ne kehittyvät yllättävän ­kauan. Vasta noin 23-vuotiaalla aivot alkavat olla valmiit. Otsalohkot kehittyvät viimeisinä, ja juuri niihin kuuluu sellaisia asioita kuin impulssikontrolli, itseohjautuvuus ja pitkäjänteisyys.” - huom. aivotutkija Huotilainen vetää rajan vieläkin korkeammalle; aina 25-ikävuoteen asti. Tämä antanee lisätoivoa myös pojille 😜

”Toinen viesti on, että kaiken ei tarvitse tähdätä lapsen mielihyvään, vaan kaikenlaisia tunteita pitää oppia käsittelemään ja pettymykset ovat normaali osa elämää.”

-Tuosta toteamuksesta muistan elävästi kun toinen asiantuntija, Jari Sinkkonen, jollain luennolla vuosikymmeniä sigtten, jo totesi että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa sopivassa määrin pettymyksiä lapsilleen" NIIN TOTTA! 

Tämän päivän hyvää tarkoittavat vanhemmat haluavat tasoittaa lasten tien kuten "Curling-vanhemmuus" edellyttää, ja saavat aikaiseksi nuoria, joille jopa perunan keittäminen on haaste, puhumattakaan nyt mistään omien raha-asioiden hoidosta!

Tähän asiaan palaan vielä koirakävelyn jälkeen- nyt siis vuorossa oman ja Susun hyvinvoinnin hoitamista vajaan tunnin verran!

**Naapurin koira isäntineen lähti mukaan, niin johan tuli vallan "tapaninmaasto" kun likat humputtelivat Mallamäen metsissä! Ihana katsoa kun nuorer koirat nautti!

Niin ja sitten pesulle. Siitä ei naututtu....***

Niin, takaisin niihin "vaatimuksiin" joita ei nykynuorille saa asettaa- Tosin en koulumaailmassakaan ole vaatimuksista luopunut ja tämä toki vaihtelevalla menestyksellä- suosittu opettaja en ole koskaan ollut, mutta usein kyllä "hyvä" 

Olen kokeiden lopussa usein pyytänyt oppilaalta muutaman rastin siitä, miten vaikea koe oli ja miten siihen oli valmistauduttu, sekä ajatuksia ja terveisiä opelle. Ihan rakentavia ehdotuksia tullut, mutta tottakai se pieninkin "kehu" palkitsee eniten-tässä muutama esim.

Ratsastuksessa on tänä päivänä hyvin samantapainen meininki- on vaikea korjata puutteita istunnassa tai itse ratsastuksessa kun ei saisi muuta kuin kehua!? Olen ruotsalaisten menestystä ratsastuksessa usein ihmetellyt, koska siellä kehutaan ja paljon, mutta ilmeisesti pohjalla kuitenkin on se vaatimusten asettaminen ja niin "pala kerrallaan" että päästään niihin kehuihin?

Olen kuullut,, että tämä suomalainen "kehumisen"systeemi jatkuvine valmentajan vaihtoineen alkaa olla tiensä päässä kun osa tavoitteellisista ratsastajista on tajunnut, ettei pelkällä kehumisellä kovin pitkälle pääse! Toki sillä on merkitystä miten asiat esitetään ja miten virheitä korjataan, mutta jos edistystä halutaan, ei voi "tehdä niinkuin aina on tehty koska silloin saa mitä aina on  saanut" Kyran sanoin. Menestystä ajatellen on osattava ja uskallettava sitä reseptiä hieman muuttaakin!

Yksilöllisyydestä /yhteisöllisyydestä oli myös juttua Keltikankaan artikkelissa, ja tämä jos mikään näkyy tänä päivänä kun "mikään ei ole koskaan minun vikani" vaan aina jonkun muun,vastuuta omista tekemisistä ei haluta ottaa, mutta etuja ollaan  kyllä vaatimassa...Seuratoimintaan osallistuminen tahtoo tänä päivänä olla kiinni siitä, minkälaisia henk.koht. etuja siitä jäsenyydestä saa irti. Tämä on valitettavasti myös ollut lisäämässä jopa korruptiota kun niitä omia etuja vaalitaan yhteisöllisyyden nimissä- tätä olen tämän syksyn erinäisessä seuratoiminnassakin ollut todistamassa.

Jotenkin haluan kuitenkin säilyttää oman uskoni ihmisiin, ja siihen että vain yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaiseksi - toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa!

Joulun tunnelman, oli se sitten se ainutlaatuinen uskontoon liittyvä Jeesuksen syntymä, tai pelkkä hyvyyden ja antamisen juhla, tavoittaa vain kun siihen aidosti osallistuu. 

https://www.hs.fi/elama/art-2000011014464.html

4.3.25 Keltikankaan haastattelu Hesarissa- täyttä asiaa sekin. 

"Ihminen ei ole luonnostaan itsekäs eikä epäitsekäs. Kulttuurin odotukset ohjaavat häntä. Aiemmin kulttuuri ei kannustanut yltiöyksilöllisyyteen."

”Ei 90-luvulla juuri kukaan kehdannut väittää, että hänellä on ihmiskunnalle paljon annettavaa.”

"Itsenäisyys ja riippumattomuus on harha, sanoo Liisa-Keltikangas Järvinen. Olemme olemassa suhteessa toisiimme. ”Ihminen on aina jonkun joku. Jonkun lapsi, jonkun puoliso, jonkun naapuri.” 

Näissä ajatuksissa tapaninpäivänä 2025- viime perjantaina eläkepaperit täyttäneenä opettajana mielipiteineen, mukavaa loppuvuotta kaikille t Ira

Hevosammattilaisesta koiraharrastajaksi- on siinä eroja kasvatuksessa....

 Masentavasta marraskuusta siirryttiin toiveikkaana joulun odotukseen, muttei tämä joulukuu tähän mennessä vielä oli mitään lupaavaa keliä näyttänyt...  

Vuoronperään sataa ja pakastaa ja pimeys on jokapuolella- ei tykkää!

Onneksi on koira- pakko tehdä päivittäin niitä lenkkejä, joskus liki parituntisiakin Susun iloksi. Itse makaisin mieluummin (puuttuvan) takan loisteessa kirjan kanssa...

Pennuttamisjuttuja taisin kesällä kirjoitella, ja -nyt taas! Juoksu alkoi paljon odotettua aiemmin, kun kevätjuoksukin tuli vasta kesäkuussa, olin hiljalleen miettinyt syysjuoksun siirtyvän jopa tammikuulle tai pidemmälle, mutta toisin kävi. Joulukuun alussa oli ilmestynyt tipppoja valkoisen sohvan (jonka yleensä pidän peitettynä) käsinojalle, joita sitten mattoshamppoolla putsailin miettiessäni että "mitä nyt". SOME ratkaisi ongelman, koska olin kesällä liittynyt labradorien jalostuspalvelusivustolle, alkoi selaaminen- ruskea, terve, hyväluonteinen, näyttelyissä menestynyt ja mieluusti myös käyttökoiratuloksia sekä tottakai riittävän erisukuinen eikä mikään "mörssäri" koska minusta Susun 29-30kg on tosi hyvä koko sulhanen siis hakusessa!

J a löytyihän tuo "Kaapo"-tosin Raumalta asti mutta puolitutusta perheestä joten tekstailtiin ja soiteltiinkin tilanteesta. Koska en ihan ollut saanut niistä ekoista päivistä varmuudella kiinni, päätin taas rahoittaa niitä hormonitutkimuksia, ja vajaan viikon juoksun jälkeen progesteroni oli yhä alle 1- odottelua ja odottelua lisää. 

Itsenäisyyspäivän viikonlopun saimme olla kotona, mutta tulevalle viikonlopulle vältin järjestämästä mitään tapaamisia tai menoja- perjantaina opejen pikkujoulut olivat jo sovittuna, mutta mietin mielessäni että nekin voisi tarvittaessa jättää väliin. Torstai aamuna tuli sellainen tunne että "mitäpä jos tarkistettaisiin proge vielä" -70€ (itse tulkittuna) on iso raha, mutta pieni summa siihen nähden paljonko menee aikaa ja bensaa Raumalle eestaas yömyöhään ajaessa. Ja yllätys oli kun hoitaja totesi ohimennen että "kiire taitaa tulla jos tähän juoksuun meinaat astuttaa" . En ollut edellisenä yönä jostain syystä 3-4 tuntia enempää nukkunut, joten 250km x 2 eli  eestaas ei kovasti innostanut. Varalta olin vielä yhteydessä Susun kasvattajaan Pauliinaan, ja perjantaina vielä koiraspesialisti Outiin, ja molemmat vakuuttelivat minulle että melkoista onnenonkimista ja hasardipeliä tuollaiselle matkalle lähtö noin myöhään on. Uskoin viisaampiani, ja koska ketun mielestä saavuttamattomat pihlajamarjat ovat happamia, olen nyt itselleni selitellyt miksi olisi ollut huono teettää pentuja tähän aikaan vuodesta.

Ja näinhän se on - helmikuussa syntyviä pentuja ei voi majoittaa verannalle, vaan sauna olisi sisustettava koirahuoneeksi (hajuineen päivineen...) ja ulkoilemaanhan tuollaiset pienet eivät lumiseen puutarhaan pääse pitkään aikaan. Ehkä jo tuossa oli tarpeeksi syitä kevään odotteluun- ja silloin tosiaan paljon tarkempi kontrolli- myös ne labrakokeet. 

Sinänsä aika hauska juttu - dalmatialas-Soffin kanssa kun teetettiin ne 13 pentua, kaikki t aisi mennä kuten kirjassa: Mitään labratestejä ei tehty, vaan laskettiin muistaakseni pv 14 sopivaksi ja mentiin sovitusti Turkuun kasvattajan valitseman uroksen luo. Koirat tekivät temppunsa alle puolessa tunnissa ja takaisin kotiin. Tottakai Soffi oli tiine, tottakai synnytys meni  hyvin ja tottakai kaikki pennut olivat terveitä... Täysin aloitteljan tuuria  siis! Sen muistan elävästi kun näitä kasvattajan selvittämiä sulhaskandidaatteja oli kaksi; toinen ja kuulema parempi, jossain Oulun korkeudella, johon totesin etten mitään koiraa raahaa puolen Suomen läpi. (Samana keväänä sitten raahasin Gabrielle-tamman Saksaan astutettavaksi Lauries Crusadorilla, koska sen sperma ei kestänyt kuljettamista. First things first! Tästä yhdistelmästä syntynyt syntyi hieno tamma Lauries Glorie, jonka jälkeläinen vuorostaan voitti Ypäjän jonkun näyttelyn jossa liki 50 osallistujaa...)

Elävästi tuli myös mieleen oma hevoskasvatustoiminta-

kyllä yli 70:n varsan maailmaan saattamiseen tarvitaan vähän

muutakin kun pelkkää tuuria!

*Keskenmenoja- siis myöhäisiä- ollut yksi

*kuolleena syntyneitä samoin yksi

parin päivän ikäisenä kuolleita yksi (Graalin isosisko Argentinuksesta jonka henkiin jääminen olisi saattanut vielä muuttaa näitä kuljettuja polkuja...)

*Loukkaantumisen takia lopetettuja yksi (leikkauksen jälkeen niveltulehdus ei antanut periksi)

*tiinehtymättömiä tammoja - yksi

Tammojen aikataulujen ja kiimakierron mukaan  elettyä elämää- vsta 1996-2016 eli kolmekymmentä vuotta....

Jokunen juhannuskin matkattu ponin kanssa sulhastelemaan, ja yhtenäkin aamuyönä etsitty tammaa laitumelta katkaisupiikkiä antamaan, puhumattakaan niistä yövalvomisista mitä varsomisten yhteydessä on tullut tehtyä! Luottoeläinlääkärinä viimeisimmät vuodet on ollut Riitta Niemi, ja eräänä vuonna kun itse taisin olla koulussa H-hetkenä, hän myös vastaanotti sperman "vauhdissa" bussipysäkiltä Ruutsalon ajaessa ohi Hopalong Cassidyn kanssa, ladatakseen satsin sitten tammaan. Niin, eihän me juuri koskaan mitään liinojakaan tarvittu ja viimeisimmät vuodet tutuilla tammoilla näin jo niiden nenänpäästä koska follikkeli irtoaa, ja sen kummempia tarkistuksia ei juuri tarvittu; siemennys vaan. 

Kun RJL:n jossain kokouksessa vuosia sitten mietittiin ratsujen huonoa tiinehtyvyyttä, oli minulla silloin jo selitys selvä: Jos varsan teko on siitä kiinni, että kiimat sattuvat sopivasti omistajan kesälomaikaan, eläinlääkäri on helposti saatavilla, kuljetus järjestyy  ja orikin lähellä, niin kaikki hoituu, mutta jos yksikään palapelin palanen takkuaa, asialle ei tehdä mitään vaan se unohdetaan. 

Nyt, tutustuessani koiramaailmaa, tämä ilmiö vaikuttaa kovin tutulta...

Amatöörit ja ammattilaiset ovat kaksi eri asiaa!

Ensi kevättä/alkukesää siis odotellen,

Susu ja Ira

Hevosenkäsittelyä ja koulutusta- ilman mitään turhia hössötyksiä

 Tuire Kaimio oli lupautunut Lahden ratsastajien tilaisuuteen luennoimaan, ja kun kuulin että tämä tapahtuu tallin vanhoissa kerhotiloissa- ne siellä kukkulan päällä, jossa usein ollut kisaruokailukin- huolestuin jo että mahdanko edes mahtua mukaan?      

-Ei huolta, langoilla oli viitisentoisat kuulijaa, muttei salissakaan sen enempää ollut- mikä ihmisiä vaivaa ettei tällainen luennoitsija kiinnosta?

Pohjoismaisestikin tunnettu kouluttaja, joka juuri oli palanut joltain saaristokeikalta- ei kertonut minkä eläimen luota- jossa myrskyt ja sade ja kylmyys olivat koetelleet. Suomen syksy.

Mutta itse asiaan : Sinulle, joka käsittelet hevosia,- muutama kysymys aluksi:

MIKSI teet sitä mitä teet hevosen kanssa?

Onko hevonen sovelias sen käyttötarkoitukseen?

Jotta hevonen oppisi, on seuraavat kriteerit oltava kohdallaan:

*Levollinen ja luottavainen ihmisen lähellä

*tottunut paikkaan ja varusteisiin

*suhtautuu rennosti kosketukseen

*terve , ei myöskään mitään vakavia käytösongelmia

Ensimmäisessä esimerkkivideosssa totutettiin hevosta hampaiden huuhteluun, joka tulisi olemaan sen päivittäisessä ohjelmassa pidemmän aikaa hammasleikkauksen jälkeen. Pienellä vaivalla saatiin hevonen suhtautumaan jopa mielenkiinnolla suihkuavaan vesiletkuun ja sen käyttöön- askel kerrallaan. Vähitellen voitiin paikkakin vaihtaa ja kun hammasoperaatio sittem oli tehty, ei suun huuhtelemisesta seurannut mitään ongelmaa- päinvastoin! Harjoituksen aikana vaihdettiin myös letkuttajaa kun haluttiin vahvistaa itse toimenpide eikä ketään tiettyä ihmistä sitä suorittamassa. (Muistan yhä Helena Liukkosen "Nico"-oriin Vaasassa, jonka hän oli täysin ehdollistanut itseään tottelemaan ja harva uskalsi edes avata sen karsinan ovea..)     -Aluksi siis paikka ja tekijä pidettiin samana ja palkitseminen aluksi jo siitä että antoi turpansa koskea letkuun, sittemmin letkunpäähän ja viimeksi ottaa letku suuhun kun siitä vuotaa vettä- asia kerrallaan. Oli puhetta että miten pitkiä harjoituksia voi kerrallaan tehdä, Kaimio totesi että jotkut keskeyttävät jo noin vartin kukuttua ja jatkavat vasta seuraavana päivänä, mutta hän itse saattaa taukojen kera tehdä harjoituksesta paljon  pidemmänkin- myös siksi että etenkin elokuvan filmauksissa "aika on rahaa". Fiiliksellä mennään!

Summa summarum: Jos etukäteen tiedät tulevan hoitotoimenpiteen, valmistele hevonen siihen! 

Kun jo toimimme, voidaan myös miettiä MITÄ haluamme vahvistaa? Palkkio tultava oikea-aikaisesti, ja äänimerkki ennen sitä opettaa hevosta ennakoimaan palkkiota-  myös tehokas keino estää "kerjäämistä" ja namien hamuamista vaikkapa taskusta.Sellainen käyttäytyminen joka on hevoselle kannattavaa, lisääntyy siis.Palkkio ei aina ole namu, myös mielekkäät asiat /tehtävät toimivat palkkiona- kavereiden luo pääseminen, tauko, tehtävän vaihto/helpompaan tehtävään siirtyminen jne

Jos omalla tominnallaan voi jotenkin vaikuttaa omaan tilanteeseen, oppimista tapahtuu ja kun uusi käyttäytyminen on hevoselle jotenkin kannattavaa, se lisääntyy.

POSITIIVINEN VAHVISTAMINEN 

vahvistaa oppimista 

NEGATIIVINEN VAHVISTAMINEN - voi olla- yllättävää kyllä- myös puolipidätteen jälkeinen myötääminen ratsastuksessa. Tällöin aiheutettu paine loppuu/otetaan pois ja neutraali tila koetaan positiivisesti. 

HEVOSEN KOSKETTAMINEN ja siihen siedättäminen on myös tärkeää- tämä on eri hevosilla hyvin yksilöllistä ja joillakin herkillä hevosilla voi viedä aikaakin

Kaimio on myös kehittänyt eräänlaisen "taukoheinäsovelluksen" eli puhuessaan yleisölle/jollekulle avustajista session aikana, hänellä on varalla vaikkapa pieni pahvilaatikko tms (IKEA pussi?-ei saa mainostaa...) josssa hieman heinää.Tällä viestiteään hevoslle että tilanne on sen kohdalla "lepo" ja voi rentoutua painaen päätä alas heinää pupeltaen. 

Muuten omien juttujen höpöttäminen esim ratsastus- tai hevosenkäsittelysession aikana pidetään pahana- hevonenhan on koko ajan "valmiustilassa" odottamassa mitä siltä seuraavaksi pyydetään- se ei ole reilua!

On myös muistettava oma KEHONKIELI jonka hevonen ymmärtää varsin hyvin. Itse on opittava hevosen tunnetilojen tarkkaileminen ja tulkinta sen eleiden perusteella. Tästä puhuimme tauolla kun kerroin Kaimiolle tämän hetkisen tilanteen kouluratsastuksen arvioimisessa, missä on enenevässä määrin alettu puhumaan "happy-horse"- ilmeestä ja sen arvioimisesta kilpailutilanteessa. Kaimio näytti videolta missä melko vihaisen näköinen hevonen luimien siirtyi syrjään pyydettäessä ja nosteli jalkojaan yms vapaana tarhassa. Kyseessä kuulema tyyppi, joka aina keskittyessään on kiukkuisen näköinen - onhan sellaisia meissä ihmisissäkin...Tiedän itsekin, ja olen ratsastajan kanssa aiheesta puhunut, hyvän kisahevosen joka välillä luimii vihaisesti radalla ja näyttää pahalta, mutta kuitenkin vaan keskittyy. -Suun aukomiset ja kuolaimen jäytäminen , hännän huiskuttelu ja jännittynyt pinkeä ilme on tietenkin eri asioita, mutta se, että ne osaa tuomarina erottaa toisistaan vieraan hevosen kohdalla radalla.... oppia ikä kaikki; valmiiksi ei tässä lajissa tule!

Sanastoa tuli itselleni myös lisää- monta asiaa on tullut- joskus vahingossakin- tehtyä oikein, mutta nyt saatiin asioille nimet, kuten "SHAPING" eli uuden asian muokkaaminen halutuksi kuten alussa mainittu esimerkki hampaiden huuhtelusta jossa pienin askelin edettiin letkun kanssa.

On maltettava odottaa- joskus tulee jopa takapakkia- ja pilkottava opetettava asia pienempiin osiin.

No, tämä nyt on tuttua kaikessa opettamisessa, mutta "kertaus on opintojen äiti"

-Ikivanhassa kuvasarjassa David Casssidy ja minä. kuvat ottanutbtaitava Outi Uusitalo

ONNISTUMISET OPETTAVAT ja rankaiseminen ei auta ELLEI SAMALLA ANNETA OIKEATA VAIHTOEHTOA ASIAN SUORITTAMISELLE!

Huonojen tapojen poisoppimisessa on huomioitava että vain vihjeestä saa toimia , koska ilman vihjettä ei tule palkkiota- Ratsastuksessa asioiden ennakoiminen saattaa vaatia tällaista poisoppimista, josta voidaan rakentaa myös pidempiä toisiinsa liittyviä ketjuja.

JOS hevonen hössöttää ja alkaa jännittämään jotain tiettyä tehtävää, siirry ensin tekemään huolellisesti jotain helpompaa tehtävää! (Tätä tapaa olen kokeillut uusien oppilaiden kanssa koulussa- etenkin ruotsi on usein aine mikä koetaan vaikeaksi ja inhottavaksi- ekat sanakokeet ovatkin sitten sellaisia että lähes kaikki saavat niistä täydet pisteet ja oppilaat huomaavat että "hei, ei tämä olekaan niin vaikeaa!")

Uuden oppimisessa on myös varottava "tylsyyden ansaa"- jos liian kauan tekee ja toistaa samoja harjoituksia, mielenkiinto sammuu ja tekemisestä tulee huolimatonta .

sana VAIKUTEHALLINTA oli minulle uusi, ja tätä sillä tarkoitetaan: Hevonen oppii toimimaan halutulla tavalla silloin kun huomaa pyynnön, mutta ei sekoita sitä ennakointiin, joka vasta valmistelee uutta asiaa.

Seuraava tehtävä- esim ratsastuksessa- vahvistaa edellistä ja niistä voidaan saada oikea ketju. Esim jos hevosella on tapana rynnätä laukkaan, katkaise laukka, ja vasta kun ravi/käynti on tasapainossa, pyydä sitä laukkaa uudelleen. Paljon asioita, mitä on jo vuosikaudet tehnyt vaistomaisesti, mutta jotka on hyvä sanoittaa välillä!

POISOPPIMISESSA on tärkeää, että hevonen toimii vain vihjeestä, sillä ilman vihjettä ei tule palkkiota.

*Hevoselle opetettava asia on se yhteinen kieli

*Täten opetetaan ja vahvistetaan hevosen kyky liikkua järkevästi

*Ratsastuksessa on myös kyse kehon jumppaohjelmasta (=mm suoristaminen)

*myös kouluttajan motoriset taidot oltava ajan tasalla- oikea palkkio oikeaan aikaan ja riittävä oma kehonhallinta vaatimuksia esitettäessä hevoselle.

*Etukäteen tarkistettava varusteet ja tilat - joskus jopa hyvä tehdä jokin harjoitus ilman hevosta

*Hevosen hyvinvointia lisää ns "vapaa valinta"  (joka ei tarkoita sitä, että sille tarjotaan vaihtoehtoa mennä tarhaan tai töihin....) mutta näimme videoeimerkkejä hevosesta joka mieluusti vapaana ollessaan maneesissa seurasi omistajaansa kävellen ympäri kenttää.-Hauska esimerkki oli myös kun hevosta oli opetettu painamaan jotain nappia kun se haluaa loimen pois, toista taas kun se haluaa loimen päälle. Valtaosa koe-eläimistä viihtyivät parhaiten ilman lointa- keleistä huolimatta!

ELÄIMEN JA IHMISEN SUHDE MUOTOUTUU LOPULTA HEIDÄN YHTEISISTÄ KOKEMUKSISTA  - Toivottavasti hyvistä sellaisista!

"Ei mitään uutta auringon alla" mutta hyviä vihjeitä ja positiivista ruotsalaisuutta kun Jens Fredricsson valmensi Ypäjällä suuryleisölle

 Koulupuolella on näitä valmennuksia riittänyt, Kyra tottakai, ja monta muutakin, mutta estepuolella ollut tyhjiö sen jälkeen kun Morris joutui lopettamaan- tästä tilaisuudesta suurkiitos ERKin uudelle porukalle! Ainoastaan yksi asia hiersi- ei järjestäjien vaan yleisön puolesta -MIKSI kurssikielenä englanti kun Suomi on kaksikielinen maa ja jokainen on ruotsia koulussa opiskellut???

Jens aloitti ensimmäisen, kahdesta nuoresta koostuvan ryhmän kanssa puhumalla omasta urheilufilosofiastaan, joka käsittää mm seuraavat kohdat:

"Älä ratsasta hevosta josta et pidä, sillä olet eläimelle sen velkaa että tulette toimeen yhdessä."

Ratsastus on elämänmuoto, ei pelkästään urheilua, se on ja sen pitää olla mielenkiintoista, motivoivaa ja hauskaa. Siihen kuuluu myös itsensä kehittäminen teoriatasolla- Jens on lukenut melkein kaikki käsiinsä saamamsa ratsastus- ja hevoskirjat ja seuraa tällä hetkeää vaimonsa tri väitöskirjan tekoa hevosen liikemekanismista ja eri lihasten käytöstä tarkkana .

Maininta, jonka mieluusti tässä referoin, on kysymys miksi nykyajan nuoret ratsastjat juoksevat vain tämän hetkisten "julkkisvalmentajien" perässä, kun vielä olisi muistettava että usein "vanhassa on vara parempi" -iäkkämmät valmentajat ovat usein suorasukaisia ja  paljon kokeneempia ja jos seuraavat aikaansa, mikäs sen parempi? Vai onko kyse tosiaan siitä, mitä Fredricsson epäili, että ratsastajat eivät halua kuulla totuuksia vaan elävät vain kehuilla? Tässä yhteydessä hän kehui vuolaaasti majuri Anders Lindgreniä, joka 1990-luvulta lähtien oli huolehtinut Fredricssonin kouluvalmennuksesta- ensin haukuttuaan tämän sileän työskentelyn lähes katastroofiksi. Silloin kaveri oli jo kisannut pitkin Eurooppaa ja työskennellyt mm Franke Sloothaakin luona ja luuli jo jotain osaavansa. Flyingen ajoilta on myös Kyra ollut opettajana, ja tämän kanssa he ovat yhä paljon tekemisissä.

Tässä tilaisuudessa, vierailevana tähtenä, eikä kenenkään vakituisena valmentajana, Jensillä oli toki mahdollisuus ja tilaisuus  antaa kehuja- ja niin hän tekikin- nuoret hevoset molemmissa ryhmissä toimivat hyvin, ja kun Jens vielä totesi että mitä matalemmalla tasolla harjoitukset tehdään, sen opettavaisempia ja itseluottamusta aikaansaavampia ne ovat. Ensimmäinen ryhmä teki paljon sileää ja vasta lopuksi muutaman hypyn, ja Okko Pöllänen pääsi kokeilemaan ajo-otetta jotta  ohjilla jotta hän pystyisi myötäämään reilummin  nuoren hevosen selässä. Alussa, jotta nuoret tottuisivat maneesiin, painotettiin ettei väkisin pitänyt mennä minnekään "pelottavaan nurkkaan" vaan antaa hevosen rauhassa rentoutua työskentelemällä aluksi pienemmällä alalla, laajentaen sitten vähän kerrallaan. Toki itsestään selvää, kuten moni muukin esille tullut asia, mutta hyvä kun tämäkin tasaisin välein lausutaan ääneen! 

Toisessa ryhmässä nähtiin kaksi kimoa (Maija Ylihuhtalan ja Tiiu Purasen) ja Salla Varentin kotikasvatti ruunikko, joista etenkin 5v Ice Cream (kuvassa alla) teki minuun vaikutuksen olemuksellaan ja liikkeillään- olisi ilman muuta kelvannut kouluradoillekin. Hieman varovaisista hevosista Jens totesi, että todella hyvän hevosen onkin oltava tavallista skarpimpi- senhän luonto jo edellytttää ettei jää petoa odottamaan vaan ehtii karkuun jos meinaa jäädä henkiin. Ja jos nuorten kanssa aikoo tutustua uusiin tehtäviin/esteisiin,  aina voi ottaa vanhemman luottoratsun kärkihevoseksi- myös maastoon! Maastoratsastusta suositeltiin lämpimästi, ja nimenomma siellä laukkaamista jotta hevoset saadaan liikkukmaan eteenpäin! Me like!

En lähde tässä selittelemään tuntien kulkua, vaan yhteenvetona mainitsen nyt niitä asioita, mihin Jensi kiinnitti huomiota ja mitkä hänen mielestään ovat tärkeitä

ALLTID FRAMÅT _ always forwards- aina eteenpäin- tätä ei voida painottaa liikaan!

Älä tee tai pyydä hevosta tekemään asioita, joihin etä ole valmis- jos este mielestäsi näyttää liian isolta tai vaikealta, silloin se todella on sitä - sinulle. Hevonen vaistoaa tämän ja se tietää ongelmia.

*Käyntiä ratsastetaan läpi koko kehon - irtionaisuutta lisää.* anna itsellesi ja hevoselle aikaa* Tunne hevosesi -myös vartalollasi!*"Ratsasta hevonen sisäpohkeella ulko-ohjan tuelle" (AMEN) Sinun pitää myös tuntea käsissäsi kun hevonen työntää takaa ja alkaa kantsamaan.*Etenkin nuorilla, ratsasta hieman uran sisäpuolella- on liian helppoa "nojata" ulkoseinään...*siirtymiset, siirtymiset ja vielä kerran siirtymiset" nuorilla askellajien välillä, mutta vanhemmilla myös askellajien sisällä. *Valmistele (puolipidättein) kulmat, voltit, kaaret ja ratsasta niiltä ulos reippaassa tempossa jotta hevonen oppii ajattelemaan AINA eteenpäin.MUISTA, että KAIKKI MITÄ TEET HEVOSEN KANSSA, OPETTAA SITÄ. Se voi oppia hyviä asioita- mutta myös niitä huonja ellet itse ole tarkkana ja keskity tekemääsi!

*Hevosen vinoudesta minulle uusi, jännä teoria; vaikka Jens toteaakin paikkansapitävyyden tällä "kummalla kyljellä varsa vatsassa ollessaan nukkuu" hän lisää sihhen ajatuksen hereilläolosta toista takastaan lepuuttaen- sillä jalalla pässee äkkiä ottamaan vauhtia vaaratilanteessa! *Tunnin pituudesta ei sinänsä ollut puhetta, mutta Jens painotti lyhyitä tehokkaita työskentelyjaksija joiden välissä useita käyntikatkoja. *Varottava paketoitamasta hevosta edestä liian lyhyeksi! Vasta sitten  se on tasapainossa ja valmis hyppäämään kun pystyt laukkaamaan sillä läysin pitkin ohjin ilman että se riistäytyy tai menettää tasapainonsa (Samoja juttuja kysytään nykyään monessa kouluohjelmassa, mutta vain ravissa)

Maastakäsin apua sai toinen junioritytöistä, jonka hevonen vastusti kättä alkutunnista, mutta rauhoittui työskentelemään tasaisesti kun päästiin laukkaamaan.

Junnuille, ja myöhemmin ratsastuskouluhevosille, annettiin tehtäväksi laskea laukka-askeleita puomille lähestyttäessä. Tehtävä olkin melkoinen koska laskeminen aloitettiin jo kaarteeesta noin kolmenkymmenen metrin päästä ja puomin piti osua askeleelle no 10... Yllättävän hyvin muutaman toiston kera tyttäret hallitsivatb tehtävän!

Vielä puomeista puheenollen, niitä muutaman kerran oli käytössä ennen/jälkeen esteen, mutta vanhanajan kavalettityöskentelyä Fredsricsson suositteli, ja vedessä tai metsässä liikkumista (itse olisi lisänyt lumen mukaan luetteloon, muttei taida Ruotsissa sellaista puuterilunta koskaan ollakaan kuin meillä?) Avittaa löytämään selkätyöskentelyn ja pitää hevosen tarkkavaiasenna. Ei tämäkään mitöön uutta, mutta hyvä kun joku "guru" senkin muistaa mainita!

Sitten päästään siihen kuuluisaan ruotsalaiseen positivisuuteen ja "varsågod-och-rid"-ajatteluun;

Miksi vaan etsiä virheitä ja haukkua kun hevosista ja ihmisistäkin löytyy niin paljon hyvää!

Jos ylität esteen useita kertoja, vaikka kymmenen, ja vain yksi menee hyvin, niin kiitä silloin! =Eli älä jää vellomaan huonoon suotritukseen itsesäälissä tai hevosta haukkumalla! 

*Koskaan et myöskään voi hypätä LIIAN pieniä esteitä, mutta kylläkin liian isoja!*

*Muista jättää ikävät asiat mielestä kun nouset ratsaille- ei hevonen tiedä eikä tajua jos sinulla on ollut paska päivä töissä!^*Päästiin jopa pohjoismaalaiseen pieneen vertailuun: *Tanskalaiset touhuavat - liikaakin - hevosen selässä *Norjalaisten kouluratsastus on, noh, onneksi kevyt istunta heillä toimii^*suomalaiset ovat toki sisukkaita mutta saa heillä olla hauskaakin ! *Ruotsalaisilla oli JAna Wannius tiennäyttäjänä kansainvälisyyteen ja "esimerkistä oppii" kun jo varhain pääsivät Euroopan radoille! *Ites ratsastus on vain osa menestystä - sitten on kaikki muu hoidosta alkaen sisällyttäen terveelliset ruokatavat, nukkumiset ja yhteishengen. Kisareissuilla- huom, omistajia myöten- ruokajuomana kaikilla on vesi, ja myöhäisiä iltoja ei harrasteta, -kyseessä on URHEILULAJI, jonka huipulla tuulee ja nolla virhettä tai se nopein aika voi olla pienestä kiinni!

*JA vielä ratsastuksesta: "Aina on tärkeämpää antaa kun ottaa" - tässä tapauksessa kyse on ohjista.😉

Valmentajan/opettajan roolissa on myös tärkeää asettaa kysymys oikein kisojen tai rankan harjoituksen jälkeen:  "MITÄ OPIT TÄNÄÄN?" Eikä sitä tavallista "miten meni`?"

Ratsastajan  lahjakkuudesta (talentista) oli puhe- Jens sanoo ettei luonnonlahjakkuudesta ole mitään hyötyä, ellei menestymisen eteen ole valmis tekemään töitä. Eli "tahto tulla paremmaksi" on paljon tärkeämpää kuin pelkkä nk lahjakkuus. 

*Satuloista ja varusteista sen verran (vaikka sitä satulafirmaa edustaakin) että mitä yksinkertaisemmalla mennään, sen parempi. Itsellä hänellä on arkityöhön koulusatula, mutta ilman mitään jalkojen asentoa lukitsevaa toppausta tms. *Kuolaimistakin sen verran, että suuongelmat usein ratkaistaan paremmalla ratsastuksella....*Laiskojen hevosten on opittava reagoimaan herkillä avuilla, kun taas kuumenevat hevoset on saatav rennoksi pohkeelle- niin yksinkertaistase on"

*KEVYT ISTUNTA rulettaa jälleen! Henk.koht. siirryin kevyeeseenistuntaan radalla Morriksen myötä 1980-luvulla kun aloin enempi kilpailemaan ja aina nuorilla (kuinka ollakaan, omilla kasvateilla) ja nyt sitä saa jälleen käyttää- jippii! hevosen ehdoilla ja tilanteen mukaan mennään! Myös kevyen istunnan kulmauksista ennen estettä ja hypyn alussa oli puhetta- mielenkiintoista kun nyt pystytään tieteellisestikin todistamaan miten ja miksi hevonen pudottaa etusillaan...

En laittele tänne mitään tehtäviä, ratapiirroksia tai etäisyyksiä, koska oma lähestymiskulmani liittyy enemmän sileään työskentelyyn, jota pääsin jo tänään omassa valmennuksessa testaamaan. Tosin kyseessä kouluratsastus, mutta ratsastustahan sekin on. Ja alkuverryttelyssä hevosen "herättely" mikä tällaisena sopii hyvin hieman laiskoillekin eläimille ja tänään sellaisille toteugtui hyvin:

Aloitetaan tekemällä liikkeestä 1/4 osa etuosakäännös, josta vastaanottava ulkopohje sitten kääntääkin hevosen etupäätä toiseen suuntaan takaosan ympäri 1/4 jolloin molemmat pohkeet vuoroin ovat aktiivisina. Siitä sitten pysähdys, useamman askeleen peruutus ja laukannosto.

Tätä toistetaan useamman kerran molempiin suuntiin eli tosiaan käydään läpi niin sivulle- eteen-ja taaksepäin annetut avut. Kuvan hevonen heräsi hyvin ja kroppakin lyheni puoli metriä kun harjoitusta toistettiin viitisen kertaa... Kuumilla hevosilla oltava toki varovainen sen laukannoston kanssa- me jätimme sen tänään monelta väliin-ettei ihan ylikuumenemistä sattuisi...

-kavalettitylskentelyä tehtiin tänään myös- kyllä se jalka nousee suomipollellakin!  Rusiridersien ratsastajat Hartolassa on niin ihanan motivoitunutta ja työtäpelkäämätöntä porukkaa!

-Tänään oli vielä apuope Susu mukana - ei aina se ihan kärsivällisin tyyppi...

Edellämainittu käännös-käännös-peruutus -laukka-  on kuulema Jensille majuri Anders Lindgren aikanaan opettama "alkuherättely" joka tuntui minustakin hieman tutulta- olen tämän opettajan opissa ollut Ypäjällä vuonna 1979 Mäntän ratsastajien suomenhevosella Veli, jonka kanssa mitkään koulukiemuratkaan eivät tuottaneet vaikeuksia ja hevosta koottiin siinä missä lämpösiäkin. Ihana Veli!💖 

(Velin ja minut kuvasi Leena Kahisaari 1979 Kouvolan kisoissa, luokka avoin 120cm-se poika osasi hypätä!)

Fredricsson painotti vielä kovasti tätä koulupuolta- kaiken perusta -ja sitä, että nuori aloitteleva kilparatsastaja on se, joka sitä hyppäämistä eniten tarvitsee, ei se hevonen. Nuorille ratsastajille kokeneita hevosia ja vanhoille ratsastajille nuoria hevosia- näin se meni eilen Ypäjälläkin ja Jens oli tyytyväinen näkemäänsä - junnuilla Annika ja Olivia oli mukanaan 11v  ja 17v hevoset, kun taas nuorten hevosten selässä oli hyvinkin "aikuista" porukkaa. Ratsastajat eivät ehkä kaikki saaneet juuuri sitä itselleen räätälöityä valmennusta, mutta yöi 300-päisen yleisön edessä mallinukkena oleminen oli varmasti hyödyllinen tilaisuus, ja se mitä kentällä tehtiin, tehtiin ajatuksella ja varmasti jokaiselle jäi jotain kotiin vietävää ja mietittävää. * Oliviaa ja Graalia kävin moikkaamassakin- Graal mun kasvatti siis- ja tyytyväisiä olivat. Myös nuorille hevosille räätälöitiin sopivat ei liian vaikeat tehtävät jotta kaikilla oli hyvä mieli kotiin lähdettäessä- tämä, jos mikä on tärkeää- itsetunnon säilyttäminen ja kehittäminen! Oppimiseen vaaditaan toki mukavuusalueelta poistumista- mutta miten ja koska se tehdään, on hyvin henkilökohtaista! Kaikki voittaa! 

..ja vielä Graalista pari kuvaa, kuvien välissä noin 15 vuotta.- Annikalla oli Ypäjällä ratsastettavanaan Gigant, mutta kalustoon kuuluu myös Graalin pikkuveli Galahad - olisipa ollut kivaa että molemmat olisivat olleet yhtaikaa kurssilla...Mutta kaikkea ei voi saada- Gigant Annikan mukaan oli enemmän koulutusta vailla ja Galahad pässee sitten suoraan hallimestaruuksiin- Annikan kurssilta saadulla opeilla ehkä  voittoonkin? Ja Olivia nähdään Graalin kanssa junnumestaruuksissa jos kaikki hyvin käy, myös palkintojenjaossa.

Ihanaa vielä olla "heppaäiti" vaikka omia kasvattejakaan ei enää tule, nautin täysillä näistä viimeisistä omista pikkuisista!

Motivaatio ja innostus tässä lajisssa on tärkeeä, ja niin kauan kun sitä riittää, kehitys jatkuu...
 

Syksy saapuu Susullekin! Pirteitä syysaamuja!

 Syksy saapuu hiljalleen- nyt jo ruskaa havaittavissa aamusumujen lisäksi.

Ilmeisesti koulun alkaminen ja siis kesäloman loppu on tyrehdyttänyt koiraisen sanavaraston  kokonaan, vaikka Susu lähes päivittäin keksii jotain tai touhuilee omiaan. Viimeksi tänään, kun pakottava kakkahätä herätti kello 05....Onneksi tällä kertaa näin , viikko sitten löytyi vasta aamulla kasa sen kesällä pestyn karvalankamaton päältä kun ei ollut herättänyt minua. No, tuli muun pesun lisäksi testattua mattojen kuivapesusprayta- ihan toimivaa ainetta tuntuu olevan! 

Koiran kohdalla lopetettiin uimiset pari viikkoa sitten- (kuvien perusteella 9.9.) -toki Susussa olisi talviuintiainestakin, mutta lähinnä tuo kuivaaminen ja märän koiran lämpimänä pito kotimatkalla tuottaa ongelmia mitä kylmempi keli on- vesihän on kuitenkin plus-asteista, toissapäivänä taisi olla +13oC joten oma matkauintikin on enää saunan yhteydessä tapahtuvaa.

Kesäisien näyttelyn jälkeen ei muuta ole tapahtunut kun selvää piristymistä viilenneiden kelien myötä, viikottain tehty ainakin yksi pidempi lenkki ja Riitan pentuun Karloon on tutustuttu ihan kunnolla- eräskin sunnuntai kun istuin Hyvinkäällä tuomaroimassa ja Riitta oli kipeä, lykättiin vaan koirat heidän puutarhaan kolmeksi tunniksi ja hyvin meni. Ainakin yhtä kaveria olivat sekä ennen että jälkeen! Yhteistä autoreissuakin testattiin Hämeenlinnaan Riitan autossa, ja välillä autokin heilui kun ryhdyttiin leikkiin.

Tänään tarkoitus seikkailla Sipoon korvessa hieman ja treenata autossaoloa sillaikaa kun omistaja saunoo- nyt onneksi kelien puolesta taas mahdollista autossa oleminenkin! Syyslomaa odotellaan - Koli on minunkin nähtävä, ja sitten Bomballe ja vielä vähän Pohjoiseen - katsotaan millaisen reissun saamme piken kanssa tänä vuonna aikaiseksi!? 

Kaverusten kanssa käytiin myös osittainen Haukankierros, ja Susu opetti Karloakin vähän uimaan. Vesi vaan on niin ihana elementti!

Toinen hullutuksen aihe on PALLOT - luinkin keväällä Koiramme-lehdestä että "pallohulluus" voi oikeasti olla jopa "diagnsoitu sairaus" . Siltä se nimittäin Susun kanssa välillä tuntuu!

Tähän liittyen tapahtui se viikon takainen "kakkaonnettomuus" - ihmislapsetkin unohtavat kakata kun tehdään jotain oikein jännää, ja Tomin kanssa palloilu (autonkorjauksen ohessa) iltapäivän ajan oli ilmeisesti niin hauskaa että vessakäynti oli unohtunut- mitä minä en tullut ajatelleeksi kun iltasella koiran haettuani vain tein pika-pikaa pissalenkin . (Eli pihalta  tien yli lähimmälle ojan tai pellon  reunalle...)

No, tämänhän tietää itsekin , että vaikka maha olisi ollut kuinka kovana ja sitä vaan pidättelee, niin lopulta... No, se siis siitä matosta- nyt olen ainakin jännittävien päivien jälkeen- pidentävnyt niitä iltalenkkejäkin että kaikki sasisi nukkua yönsä rauhassa. "Oppia ikä kaikki!

Tähän vielä muutamat kuvat - lisää tullee tästä iltapäivästä ja ainakin sitten syyslomalta- ihana syksyä- pimeydestä huolimatta!

PONIPERUUTUSTA Pohjola-cupin finaalissa

 Tutkin, kuvasin ja arvostelin paljon peruutuksia viime vuonna- katsoin ne olympialaisten peruutukset videolta ja niiden arviot - kyllä, on vaikea tehdä oikein ja huipputasollakaan ei vaivauduta sitä harjoittelemaan niin että se sujuisi kuten ohjesäännössä:

(Viereisessä kuvassa mun "aputuomari"tarkkaileee menoa suokkiluokassa, jonka Vekardo ja Lassi voittivat )

SRL kouluratsastussäännöistä: "206. Peruutus 1. Peruutuksessa hevonen siirtää jalkojaan diagonaalisesti siten, että etujalka nousee hieman ennen takajalkaa. Jalkojen on noustava selvästi irti maasta ja pysyttävä suoralla linjalla. 2. Peruutuksessa ja sitä edeltävässä pysähdyksessä hevosen tulee säilyttää peräänanto ja eteenpäinpyrkimys. 3. Hätäily tai ennakoiminen liikkeen aloittamisessa, käden vastustaminen tai kuolaintuntuman menettäminen, taipuminen ja poikittaminen suoralta linjalta, jäykät tai levällään olevat takajalat sekä etujalkojen laahaaminen ovat karkeita virheitä. 4. Peruutuksesta on siirryttävä ilman pysähdystä tai väliaskeleita suoraan ohjelmassa vaadittuun askellajiin. 8 Kouluratsastussäännöt 2025 5. Keinu on kahden peruutuksen yhdistelmä siten, että peruutusten välissä esitetään käyntiaskeleet. Se tulee esittää sujuvin siirtymisin sekä vaadituilla askelmäärillä. "

Pohjola cupin finaalissa esiintyi 7 poniratsukkoa, joille olin varannut videointia peruutukssen liittyen- tosin suoraan takaa nähtynä kun en sinne tuomariston viereenkään voinut yleisöstä asettautua.

Hankalia ovat-mun puutteellisen tekniikkaosaamisen takia- laittaa tänne, kun Blogger ei hyväksy suoraan Google-kuvista vaan täytyy ladata Youtuben kautta...

Minnie ja Hilda Tepsa jotka aloittivat ja päätyivät 5:ksi, en tajunnut kuvata kun pysähdyksen ennen peruutusta- sikäli erikoinen ohjelma tuo heA:3 että pys ja peruutus arvostellaan erillisinä- tämäkin ratsastajan hyvä muistaa! 

Kokonais% tälle ratsukolle 60-68% välillä 5:llä tuomarilla (arvokisat) ja pysähdyksestä annettu keskim 6; peruutus ei näy mutta siitä 4-6,5 . Minähän en takaa nähnyt esim miten hyvin oli oikeassa paikassa; jalat näyttäisivät olevan kuitenkin melko tasan. Keskiarvoksi siis 64%

Viivi Ahola komealla kimollaan Tynan Earl Grey oli kolmas, tuomarihajonnalla 62-66% yht.65,5% liikkui riittävän koottuna läpi ohjelman mutta melko lyhyellä kaulalla. Pysähdys huolimaton ja peruutus melko vastahakoinen 5,5-6 siitä olivat yksimielisiä.

Mikäli nämä filmipätkät eivät pyöri, ne löytyy mun Youtube- sivustolta : 

https://www.youtube.com/shorts/NEWyWkf42K8

https://www.youtube.com/shorts/YcZlziu6H80  Aliisa Jalovaara Oulusta sijoittuivat 4:ksi ja saivat tuomaristolta tsemppipalkinnon !

Vaikka näissä poniperuutuksissa ei mitään tähtisuorituksia ollut, filmipätkät kertonevat sen tosiassian, että hyvään peruutukseen ei tarvita mitään superliikkeistä lennokasta Totilaksen jälkeläistä, vaan huolellisella työllä alusta alkaen on mahdollista saada hyviä tuloksia. Voittaja Beda-Lina Husu sai sekä  pysähdyksestä että peruutuksesta lähes kaikilta 7- verrattuna niihin vastahakoisiin ja vinoihin suorituksiin mitä videoilla muilta näkyy. Ja ohjelmasta kannattaa myös lukea montako askelta pyydetään - tässä 4-5 askelta antaa hieman enemmän vapautta vaikka esittää reilusti jos homma pelittää. Yritän vielä tähän loppuun etsiä jostain peruutuksen arvosanalla 8 tai 9 - niitä ei edes siellä olympiatasolla kylläkään usein näy...

peruutus Totilas- ei täydellinen tämäkään, huolimaton pysähdys ja sitten hieman hosuen, mutta ehdottomasti läpi selän!:

https://www.youtube.com/watch?v=IJVMo6aZCbM

tässä video ohjeistuksineen (englanniksi) hyvin selkeästi selitetty, ja hevonen siinä peruuttaa melko hyvin.

https://www.youtube.com/watch?v=7fZsmjEw-pE

Tähän loppuun vielä huomauttaisin, että esteratsastajat ovat jo aikojen alussa tajunneet hyvän peruutuksen merkityksen- viimeinen "check" usein lähtömerkin jälkeen peruuttammalla varmistaa että hevonen on kuulolla ja liike läpi rungon- edellyttäen että peruutus tehdään oikein- säkä ja koko selkä nousee, jalat nousevat ja polkevat kaksitahtisesti ja nivelet -kuten kinner ja etupolvet, lavoista puhumattakaan- taipuvat. Väärin ohjista vetämällä tehtynä laahaava peruutus selkä notkolla ei todellakaan auta mitään- sen voi yhtä hyvin jättää tekemättä!

peruutustutkinnat siis jatkuvat!

Kerran kesässä näyttelyyn- eikö?

 Kesäsuunnotelmat Susun kohdalla liittyi niin vahvasti pennuttamiseen, etten ollut lainkaan näyttelyitä bongannut- paitsi tämän oman kylän isohkon tapahtuman keskusurheilukentällä tänään.

Kumpaikaan ei turhia valmistautunut tai stressaillut- turkin pesun tilalle tehtiin uintikierros Venujärvellä toissapäivänä ja muuten elelty ihan normisti- Susu tosin helteestä kärsien.

Nyt täytyykin seurata ilmojen kylmetessä vieläkö apaattisuus ja väsymys jatkuu- viikko sitten oli niitä ripulikasoja tehtynä, mutta se meni ohi päivässä- liekö se Best FRiensin kierrerulla ollut aiheuttajana kuuman kelin liäksi? Näitä koiranruokiahan -eri merkkisiä- vähän väliä otetaan myynnistä pois milloin mistäkin syystä.

Näyttelytulos oli kuitenkin ihan kohtalainen eli EH erittäin hyvä- mun kielenkäytössä tarkoittaa siis kakkosta. Tuomari vielä erikseen mainitsi kovasti pitävänsä Sususta, mutta kun tuo juoksu oli niin tarmotonta tänään, etenkin takaa. Ja kieltämättä, siltä se vähän tuntuikin, eikä intoa ja hännänheilutusta juuri tarjoiltu.

Ninnin kanssa on ulkoiltu ja leikittykin, ja ruoka maistaa, mutta sehän on labbisten kanssa tosiaasia, että jos ruoka ei maistu, on kuolema lähellä!

Laitan tähän nyt vaan kuvia, huomenissa ehkä jonkun lisää jos otan mukaan Rusalle katsomaan sarjakisan päätöstä. Katsotaan kelien mukaan!

upeat kannustusjoukotmukana:

Make&Liisa,  JP & Marina

						Itkonen Pia:
				Hyvin rauhallisesti esiintyvä ruskea narttu. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula. Selässä hieman pehmeyttä ja lantiossa hieman pyöreyttä. Innostuu heiluttamaan häntäänsäkin. Tasapainoiset, mutta melko niukat kulmaukset, varsinkin polvikulma saisi olla selvempi. Hyvä rintakehä. Melko laiska liikkuja, voi toki johtua säästäkin, toivoisin kuitenkin enemmän takapotkua. Yhteistyö on varsin miellyttävää seurattavaa

Vielä pari kuvaa mahtuu...Epäilin ettei niitä saada lainkaan, mutta kun vähän vihjasin niin sekä Liisa että Marina viuhtoivat kamerallaan, ja sitten vielä Katruíkin- kiitos kaikille!

..Vähän väsyneen oloinen koira tässä yrittää ravilla pysyä...

Tässä loppuarvostelussa- hävittiin 4.palkintosija juuri sen "löysän" ravin takia...