Kesäsuunnotelmat Susun kohdalla liittyi niin vahvasti pennuttamiseen, etten ollut lainkaan näyttelyitä bongannut- paitsi tämän oman kylän isohkon tapahtuman keskusurheilukentällä tänään.
Kumpaikaan ei turhia valmistautunut tai stressaillut- turkin pesun tilalle tehtiin uintikierros Venujärvellä toissapäivänä ja muuten elelty ihan normisti- Susu tosin helteestä kärsien.
Nyt täytyykin seurata ilmojen kylmetessä vieläkö apaattisuus ja väsymys jatkuu- viikko sitten oli niitä ripulikasoja tehtynä, mutta se meni ohi päivässä- liekö se Best FRiensin kierrerulla ollut aiheuttajana kuuman kelin liäksi? Näitä koiranruokiahan -eri merkkisiä- vähän väliä otetaan myynnistä pois milloin mistäkin syystä.
Näyttelytulos oli kuitenkin ihan kohtalainen eli EH erittäin hyvä- mun kielenkäytössä tarkoittaa siis kakkosta. Tuomari bvielä erikseen mainitsi kovasti pitävänsä Sususta, mutta kun tuo juoksu oli niin tarmotonta tänään, etenkin takaa. Ja kieltämättä, siltä se vähän tuntuikin, eikä intoa ja hännänheilutusta juuri tarjoiltu.
Ninnin kanssa on ulkoiltu ja leikittykin, ja ruoka maistaa, mutta sehän on labbisten kanssa tosiaasia, että jos ruoka ei maistu, on kuolema lähellä!
Laitan tähän nyt vaan kuvia, huomenissa ehkä jonkun lisää jos otan mukaan Rusalle katsomaan sarjakisan päätöstä. Katsotaan kelien mukaan!
upeat kannustusjoukotmukana:
Make&Liisa, JP & Marina
|
|
| | | | Itkonen Pia: | |
| | | | Hyvin rauhallisesti esiintyvä ruskea narttu. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula. Selässä hieman pehmeyttä ja lantiossa hieman pyöreyttä. Innostuu heiluttamaan häntäänsäkin. Tasapainoiset, mutta melko niukat kulmaukset, varsinkin polvikulma saisi olla selvempi. Hyvä rintakehä. Melko laiska liikkuja, voi toki johtua säästäkin, toivoisin kuitenkin enemmän takapotkua. Yhteistyö on varsin miellyttävää seurattavaa
|
Vielä pari kuvaa mahtuu...Epäilin ettei niitä saada lainkaan, mutta kun vähän vihjasin niin sekä Liisa että Marina viuhtoivat kamerallaan, ja sitten vielä Katruíkin- kiitos kaikille!
..Vähän väsyneen oloinen koira tässä yrittää ravilla pysyä...
Tässä loppuarvostelussa- hävittiin 4.palkintosija juuri sen "löysän" ravin takia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti