perjantai 26. joulukuuta 2025

Ihanaa joulunaikaa, mutta ajatuksissa myös nuorten odotukset, vaatimukset ja resilienssin puute

 Joulustressi tuli ja meni- onneksi. Juteltuani muutaman- kuinka ollakkaan naisihmisen - kanssa joulustressistä, olimme aika laillla aiheesta yhtä mieltä. Oma "vanha" luterilainen maailmankatsomus siitä, miten ahkeruus palkitaan ja laiskotella ei saa- ottaa vallan aina joulun tienoilla johon kuuluu joulusiivous, joululeivonta, jouluruoan teko, joululahjat, joulukiire ja vihdoin joskus joulupäivänä- joulurauha. 

Vaikka vuosien saatossa olen hieman joistakin ruoista hellittänyt - esim lanttulaatikkoa ei ole tarjottu enää vuosiin- niin siitäkin huolimatta ruoanlaitto on oma ohjelmansa. Tänän vuonna en lähettänyt yhtäkään joulukorttia, ja sainkin vain kaksi, joten joku ohjelmanumero ja kiireessä kirjoitetut kortit -anteeksi vaan- taitaa jäädä jatkossakin pois. Piparkakut jätin väliin- niiden leipominen on lasten juttu, ja kun pojanpoikia ei kiinnostanut, tein yksinäni mieluummin pitsileivoksia rouhituista manteleista  Joulutortutkin muuttuivat suolaisiksi kun en löytänytkään jääkaapista appelsiinimarmeladia niin vaihdoin sen juustoon; luumuhilloa inhoan niin sitä ei olla täytteeeksi laitettu enää vuosiin. -Miten ihmeessä olen näitä juttuja edes ehtinyt aiemmin tehdä, lasten ollessa pieniä, hevoslauman keskellä muita eläimiä unohtamatta?







Aattona sitten saunan sulku kera oman löylyttelun ja uinnin (mulle mitattiin 31,5s /25m)  poikien kanssa aloitti jouluvieton, ja kun pitkästä aikaa broidikin oli kuvioissa mukana ja exä kinkun kera, oli mitä mukavin jouluherkuttelu aattona; jatkuen vielä yömyöhäiseen perheellisen pojan kotona. Taisipa koirallakin olla mukava joulu kun häntä koko ajan heiluttaen seurasi poikien lautapelejä lattialla? Joulupäivänä taas porukkaa syömässä- joulun saldona kahden uuden "miniäehdokkaan" tapaaminen- tosin toinen vaan pikaisesti pihalla kun oli poikaani hakemassa. Mukavia tuttavuuksia kummatkin, aika näyttää. 



Sen verran taidettiin olla pakanallisia ettei hautuumaalle tai kirkkoon kukaan ehtinyt, mutta minulla on exän vanhempien haudalle kynttilä niin eiköhän me se Susun kanssa tänään vielä lenkin  yhteydessä saada vietyä.

"Entisessä elämässä" Tapaninpäivään kuului aina kahden tunnin maastoilu, ja muistan usein jatkaneemme sitten kiireellä mummolaan syömään, mutta tänään nautin kotona rauhasta, teen pian koiralenkin ja käyn saunassa&uimassa jälleen. Huomenna ehtii äidille kun haen mennessäni konditoriasta kakun, jota mummeli sitten tarjoilee naapurustolleen sunnuntain 91-vuotis synttäreillään.

Eilen illalla vielä ihana "Stormskärs Maja" tv :ssä- yhä minua häiriten ne englantilaiset jotka mukamas vain naisten "vieraanvaraisuudesta nauttivat"- todellisuus siihen aikaan lie ollut toinen. Elokuvan alussa varovasti näytettiin ettei Majakaan ihan "normi" nainen ollut kaikkine varjo leikkeineen ja unelmineen päivineen, mutta tarina rakentui niin hienosti eteenpäin antaen tilaa erilaisuudelle ja Majasta kasvoi vahva, itsenäinen nainen. Niinkuin meistä jokaisesta suomalaisesta naisesta pitäisi kasvaa- näin on kasvettu kautta aikojen. 



Jostain syystä on tullut pohdittua näitä sotien jälkeensä jättämiä miesraukkoja ja heidän ympärillään kasvaneita vahvoja naisia, joiden avulla yhteiskunta on pysynyt pystyssä ja vieläpä kehittynyt! Pohjaa on tasoitettu sille, että Suomi ainoana maana maailmassa on saanut sotavelkansa hoidettua viimeiseen killinkiin asti! 

Tästä rakentui vihdoin aasinsilta päivän aiheeseen- nuorten loppuunplamiseen. Mielenkiintoinen artikkeli Liisa Kéltikankaan haastattelussa ilmestynyt jo maaliskuussa Seurassa, mutta ajatukset ovat yhä todentuntuisempia kun vertaa tämänhetken koulumaailmaan. Nuoret, ja etenkin tytöt, ovat jo ennen lukiota loppuunkulutettuja ja nurkkaan työnnettyjä kaikkine OMINE vaatimuksineen. Perfektionismi joka kilttejä tyttöjä usein vaivaa, on hioutunut äärimmäisyyksiin ja tuloksena loppuunpalamisia ja avuntarvetta. Alleviivaan ja kopioin muutaman Keltikangas-Järvisen toteamuksista!

"THL:n tekemien kouluterveyskyselyiden mukaan yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien ahdistus- ja masennusoireet ovat viime vuosina olleet voimakkaassa kasvussa. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö."






”Nykyisessä yltiöyksilöllisessä kilpailu­yhteiskunnassa pärjäävät vain menestyjät. Syntyy kuva, että jokaisen pitäisi olla aina vain parempi. Se ei lisää kansakunnan resilienssiä.”

Liisa Keltikangas-Järvinen näkee ajan kuvana ylenpalttisen tunteissa vellomisen.

”Nuorilta kysellään hirveästi, että miltä sinusta nyt tuntuu. Sen sijaan voisimme ohjata nuoria selviytymään elämästä ja tekemään työtä.”

 Z-sukupolveksi kutsutaan noin vuosina 1995–2010 syntyneitä.

”Tämä joukko on maksanut kaikkein kovimman hinnan sosiaalisen median alustojen noususta. Se on muuttanut sosiaalista vuorovaikutusta digitaaliseksi, mitä ei ole tarkoitettu ihmisen aivoille.”

”On tapahtunut sellainen perusvirhe, että on kadonnut ymmärrys siitä mikä on lapsi. Ajatellaan, että vanhempien elämän tarkoitus on pitää lapsi tyytyväisenä ja rakentaa hänelle mahdollisimman paljon harrastuksia.”

”Lapsen eivätkä vielä teininkään aivot ole valmiit. Ne kehittyvät yllättävän ­kauan. Vasta noin 23-vuotiaalla aivot alkavat olla valmiit. Otsalohkot kehittyvät viimeisinä, ja juuri niihin kuuluu sellaisia asioita kuin impulssikontrolli, itseohjautuvuus ja pitkäjänteisyys.” - huom. aivotutkija Huotilainen vetää rajan vieläkin korkeammalle; aina 25-ikävuoteen asti. Tämä antanee lisätoivoa myös pojille 😜

”Toinen viesti on, että kaiken ei tarvitse tähdätä lapsen mielihyvään, vaan kaikenlaisia tunteita pitää oppia käsittelemään ja pettymykset ovat normaali osa elämää.”

-Tuosta toteamuksesta muistan elävästi kun toinen asiantuntija, Jari Sinkkonen, jollain luennolla vuosikymmeniä sigtten, jo totesi että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa sopivassa määrin pettymyksiä lapsilleen" NIIN TOTTA! 

Tämän päivän hyvää tarkoittavat vanhemmat haluavat tasoittaa lasten tien kuten "Curling-vanhemmuus" edellyttää, ja saavat aikaiseksi nuoria, joille jopa perunan keittäminen on haaste, puhumattakaan nyt mistään omien raha-asioiden hoidosta!

Tähän asiaan palaan vielä koirakävelyn jälkeen- nyt siis vuorossa oman ja Susun hyvinvoinnin hoitamista vajaan tunnin verran!

**Naapurin koira isäntineen lähti mukaan, niin johan tuli vallan "tapaninmaasto" kun likat humputtelivat Mallamäen metsissä! Ihana katsoa kun nuorer koirat nautti!
Niin ja sitten pesulle. Siitä ei naututtu....***

Niin, takaisin niihin "vaatimuksiin" joita ei nykynuorille saa asettaa- Tosin en koulumaailmassakaan ole vaatimuksista luopunut ja tämä toki vaihtelevalla menestyksellä- suosittu opettaja en ole koskaan ollut, mutta usein kyllä "hyvä" 
Olen kokeiden lopussa usein pyytänyt oppilaalta muutaman rastin siitä, miten vaikea koe oli ja miten siihen oli valmistauduttu, sekä ajatuksia ja terveisiä opelle. Ihan rakentavia ehdotuksia tullut, mutta tottakai se pieninkin "kehu" palkitsee eniten-tässä muutama esim.



Ratsastuksessa on tänä päivänä hyvin samantapainen meininki- on vaikea korjata puutteita istunnassa tai itse ratsastuksessa kun ei saisi muuta kuin kehua!? Olen ruotsalaisten menestystä ratsastuksessa usein ihmetellyt, koska siellä kehutaan ja paljon, mutta ilmeisesti pohjalla kuitenkin on se vaatimusten asettaminen ja niin "pala kerrallaan" että päästään niihin kehuihin?
Olen kuullut,, että tämä suomalainen "kehumisen"systeemi jatkuvine valmentajan vaihtoineen alkaa olla tiensä päässä kun osa tavoitteellisista ratsastajista on tajunnut, ettei pelkällä kehumisellä kovin pitkälle pääse! Toki sillä on merkitystä miten asiat esitetään ja miten virheitä korjataan, mutta jos edistystä halutaan, ei voi "tehdä niinkuin aina on tehty koska silloin saa mitä aina on  saanut" Kyran sanoin. Menestystä ajatellen on osattava ja uskallettava sitä reseptiä hieman muuttaakin!

Yksilöllisyydestä /yhteisöllisyydestä oli myös juttua Keltikankaan artikkelissa, ja tämä jos mikään näkyy tänä päivänä kun "mikään ei ole koskaan minun vikani" vaan aina jonkun muun,vastuuta omista tekemisistä ei haluta ottaa, mutta etuja ollaan  kyllä vaatimassa...Seuratoimintaan osallistuminen tahtoo tänä päivänä olla kiinni siitä, minkälaisia henk.koht. etuja siitä jäsenyydestä saa irti. Tämä on valitettavasti myös ollut lisäämässä jopa korruptiota kun niitä omia etuja vaalitaan yhteisöllisyyden nimissä- tätä olen tämän syksyn erinäisessä seuratoiminnassakin ollut todistamassa.
Jotenkin haluan kuitenkin säilyttää oman uskoni ihmisiin, ja siihen että vain yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaiseksi - toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa!
Joulun tunnelman, oli se sitten se ainutlaatuinen uskontoon liittyvä Jeesuksen syntymä, tai pelkkä hyvyyden ja antamisen juhla, tavoittaa vain kun siihen aidosti osallistuu. 
https://www.hs.fi/elama/art-2000011014464.html
4.3.25 Keltikankaan haastattelu Hesarissa- täyttä asiaa sekin. 

"Ihminen ei ole luonnostaan itsekäs eikä epäitsekäs. Kulttuurin odotukset ohjaavat häntä. Aiemmin kulttuuri ei kannustanut yltiöyksilöllisyyteen."

”Ei 90-luvulla juuri kukaan kehdannut väittää, että hänellä on ihmiskunnalle paljon annettavaa.”

"Itsenäisyys ja riippumattomuus on harha, sanoo Liisa-Keltikangas Järvinen. Olemme olemassa suhteessa toisiimme. ”Ihminen on aina jonkun joku. Jonkun lapsi, jonkun puoliso, jonkun naapuri.” 

Näissä ajatuksissa tapaninpäivänä 2025- viime perjantaina eläkepaperit täyttäneenä opettajana mielipiteineen, mukavaa loppuvuotta kaikille t Ira




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti