tiistai 12. heinäkuuta 2022

Uusia tuttavuuksia!

 Lupasin pitää pientä kirjoitustaukoa taas, mutta kun pennun kanssa jatkuvasti sattuu ja tapahtuu... Nyt on lähes uitukin, ja tänään on ollut uusia kaveritapaamisia kolmekin kappaletta! Itse harjoittelen yhä tätä kotona olemista ja lomailua- tänään vallan onnistuneesti kun otin päivällä "vahingossa" liki kahden tunnin nokoset, mikä on minulle ennennäkemätöntä!


Topi tibetinspanieli on jo vakiovieras, mutta turhan kohtelias- ärähtää vain silloin kun Susulla jo on puolet sen turkiskauluksesta suussaan... Eilen tehtiin Nokken kanssa lenkkiä, ja päästäessämme koirat vapaiksi polulla metsässä, Topi spurttasi "hieman vinoon" ja päätyi kesäiseen eli mutaiseen suolämpäreeseen- ihanaa, muttei meidän ihmisten mielestä. Susu pysyi onneksi  polulla kiltisti. Joku joutui kylpyyn palatessamme "fammulaan" ennenkun kehdattiin antaa koira kotiin.

Toissapäivänä käytiin taas Katrinrannassa- tulee nuo lyhyet autokyydit tutuiksi, ja alkaa toimia- ja koska rannat olivat  tyhjiä kävimme Kalakiven puolella vähän polskuttelemassa- kuvat kertokoot minkäverran! Kyllä vaan labradorit ovat "vesikoiria"- nyt Susukin todistetusti. Oikeata uimista ei kyllä vielä yritetä!







Tänä aamuna tavattiin Fasun vanha tuttu "Osku", tiibetinspanieli sekin, ja kuljettiin hetken verran yhtä matkaa. Varmaan useamminkin saadaan nyt rokotuksen jälkeeen lenkkiseuraa- osa Fasun vanhoista kavereista on  yhä hengissä.

Hieman syyllisen oloinen Topi joutui siis kylpyyn- mustaa oli vesi ennenkun se oli kolme kertaa vaihdettu! Mutta eikö mutakylpy kaunista?

Päätin tehdä lyhyen rauhallisen aamulenkin kun pari päivää menty aika täysillä, niin tavattiinkin sitten Riikka ja Bella raitilla. Oikein hyvä kun saatiin kylään vähän isompi koira, ja vielä narttu joka kylmänrauhallisesti huomautti ettei hän ryhdy pentujen kanssa leikkimään, vaikka muuten ystävällinen olikin!

Kyllä koira koiran kouluttaa- aivan sama ilmiö kun hevosille laumassa- vanhimmat neuvovat niitä nuorempia käyttäytymään. 



Bella oli pyöräilemssä, mutta kävi "vesikupillisella" Riikan juodessa mehualasillisen.







 Olen niin tyytyväinen että saatiin edes osa puutarhasta aidattua- pitäähän ne jätökset sieltäkin kerätä, mutta sisäsiistiksi oppiminen on jo hyvällä alulla kun pentu  on niin helppo "heittää ulos" heti sen herättyä. Pihaa  puhdistavaa sadetta on kaipailtu jo useamman päivän- turhaan- pilvet kyllä näyttäytyvät ja muutaman näytetipan saattavat pudottaa, mutta sellainen luontoa raikastava sadetus puuttuu! Saisi tuon nurmikonkin puhtaaksi; vaikka jätökset siitä keräänkin, niin paikoin on nurmikossa jo keltaisia kuivuneita läiskiä..

Ja kissatkin ovat pysyneet aitojen sisäpuolella- Ninjan lempipaikka mustaherukkapensaan lisäksi on sipulimaa- se myös syö naatteja!

Iltapäivän pikkulenkillä tuli sitten taas uusi tuttavauus vastaan- en nimeä edes kysynyt, mutta 3 vuotias narttu kyseessä ja se olisi ollut leikkiin valmis. Muutama minuutti siinä tutustuttiin ennen kun jatkoimme kukin omaan suuntaan -harjoitusta tämäkin!


Laiskottelemaan en taida oppia, mutta eräänlainen saamattomuus ja hitaus kyllä liittyy lomaan- onneksi matot ja ikkunat tuli pestyä jo ennen koiran saapumista, nyt vaatekaappi -hyi olkoon- ja ulkovarasto odottavat siivoamista ja ennenkaikkea tavaroiden järjestelyä. Ei todellakaan kuulu minun vahvuuksiini!

Tuomarointia, vähän valmennusta, kesäteatteria, kirjoja, uimista -aika kuluu kun siivillä ja jo nyt voi näistä blogisivuista katsoa miten pian tuollainen koiranpoikanen kasvaakaan! Toistaiseksi on hyvin jäänyt yksin - taisi eilen olla illalla lähes viisi tuntia itsekseen- joten kun koulut alkaa en usko että mitään eroahdistuksia tulee. Ihanat naapurit ovat luvanneet osallistua kuten tähänkin mennessä, ja uskon että kissoistakin on tietyllä tavalla iloa. Sitäpaitsi jätän välillä radion tai tv:n päälle lähtiessäni ulos... Kaikki keinot sallittuja!

Susu vakoilee Nöpöä- sallitun välimatkan päässä!

tässä kasvoi sipulia...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti