keskiviikko 3. toukokuuta 2017

mentorointia- jo Antiikin Kreikassa, SROY:n koulutustarjontaa- hyvä läpileikkaus!



Taas kurssi, jossa LAATU korvaa määrän - ainoastaan kuusi rohkeaa ja tietoa janoavaa ratsastuksenopettajaa oli lisäkseni tänään kokoontunut SUL;n taloon Pasilaan kuuntelemaan Jukka Ahosen tilaisuutta mentoroinnista. Keskustelua saatiin paljon aikaiseksi kysymysten lisäksi, ja käsitteet ja ajatukset aiheesta selkeni paljon.

 Heitän tähän oheen muutamia hajanaisia ajatuksia tilaisuudesta joka oli aihetta selkeentyvä ja mielenkiintoinen - mentorointia on monella tasolla ja monella eri konseptilla, mutta tehokkaimmillaan mentorilla on yksi aktori vuoden verran, ja tapaamisia silloin 7-8 kertaa noin 1-2-tuntia kerrallaan.
Mentorointia ei pidä sekoittaa opetukseen/valmennukseen eikä myöskään työpaikkaohjaukseen, vaan mentori on ehkä eniten vieressäkulkija ja tukija, ei myöskään terapeutti tai ylhäältäkäsin neuvoja jakeleva kaikkitietävä! Jukka Ahonen tekee myös paljon työnohjausta, joten hän osasi hyvin eritellä roolit. -Asia, mikä minut sai ymmärtämään mentoroinnin idean, oli kertomus japanilaiesta tavasta työelämässä antaa vanhempien, 55+ työntekijöiden siirtää omaa tietämystään nuoremmalle sukupolvelle työpaikalla ja vasta pikkuhiljaa siirtyä siitä eläkkeelle.

* Aktori, mentoroitava henkilö, ei ole objekti ts mentoroinnin ohde, vaan subjekti joka oppii ja oivaltaa ja saattaa puhuakin ja toimii enemmän kuin mentorinsa.
*Mentori ei "tuputa" asiaa aktorille, vaan pikemminkin kuuntelee ja siirtää olemassa olevaa "hiljaista tietoa" käytännön tasolle.
*Mentor on sosiaalisen kehityksen avustaja joka myös "avaa silmät" mentoroitavalta jotta tämä näkee ne asiat, joita jo on teoriassa oppinut.
*Mentorin on myös tunnettava itsensä jotta osaa olla väkisin pakottamatta omia mielipiteitään ja opetusta aktorille (Tässä kohtaa ryhdyin todella epäilemään omia kykyjäni ryhtyä mentoriksi... ainakaan vielä!)
* MENTOROINNIN TAVOITTEET:
-ura- ja koulutusvalinnoissa auttaminen
-kokemuksen ja nk. hiljaisen tiedon välittäminen
-tavoitteellisuus, luovuus ja niiden kehittäminen
-erilaisuuden sietokyvyn ja yhteistyökyvyn lisääminen
-omien ja muiden tunteiden tunnistaminen ja huomioiminen
Itse lisäisin tähän listaan vielä IHMISENÄ KASVAMISEN koska siihen hyvä mentori toimissaan pyrkii niin itsensä kuin mentoroitavan aktorin suhteen!

*Ammattirooli ja oma persoona on myös hyvä oppia erottelemaan - esimerkkinä opettaja jonka (lain edellyttämät) tekemiset esim. jonkun oppilaan vanhempi on haukkunut lyttyyn . Silloin on syytä kysyä itseltään, mitä, jos joku toinen ope olisi joutunut samaan tilanteeseen olisiko hänetkin haukuttu? Yleensä vstaus on "kyllä" - silloin tiedät, ettei henkilökohtaisesti pidä loukkaantua aiheesta! Ammattirooli olkoot "sielun näkymätön suoahaalari" jolloin kritiikki kohdistuu ammattiisi, ei sinuun itseesi. tämä helpottaa ikävän palautteen "nielemistä"
*Mikä on ammtillinen vuorovaikutus työpaikoilla?
*Sosiaalista vuorovaikutusta peräänkuulutetaan tänä päivänä - ehkä jopa jo liikaa?
*mentorin "ohimennen " annettu ohje on parempi kuin mikään kaiken kattava luento!
*Mentorin antama palaute ei aina ole positiivista - myös hankalista asioista on osattava jutella
*molemminpuoline luottamus käsittää vaitiolovelvollisuuden; ehdottomasti
*realistinen ote : "Muusikonkin on ymmärrettävä ettei maailma ole viulunmallinen"
* Nuorilla tänäpäivänä tosiaan henkimaailman kuvitelmia esimerkiski palkkauksesta - jäitä hattuun!

 Tässä Ahonen havainnollistaa murrosikäisten kehitykseen kuuluvaa projektiivisuutta, jossa oman vastuun ottaminen asioista siirretään muualle syyttelemällä ja saamalla vastapuoli puolustuskannalle. Kehityksessä toki tärkeä vaihe, mutta joskus se jää päälle...  Mentorisuhteessa molempien osapuolten oltava siis aikuisia jotta tulosta syntyy!
ja loppuun vielä muutama iso
                                                    K -kirjain:

Koulutus- kiinnostus - kokemus/kokemattomuus - kunnioitus - kuunteleminen - keskustelu - kannustus - kirjoittaminen - kehottaminen      ----tästä koostuu hyvä mentorointi!
                 

- Ihana huomio viime päivinä on ollut AURINKO . Nyt ei enää voi AVANNOSSAkaan uida kun jäät lähtivät parisen viikkoa sitten! Odottakaamme siis KESÄÄ!

Jos tästä aiheesta joku kiinnostui, löytyy yhteystiedot nimellä "Mestariluokka" jonka taustalla ovat sekä Jukka että Helena Ahonen; opettajia alunperin mutta nimenomaan työpaikkaohjausta ja mentorointia opettavat. Ja vielä; kysyessäni Jukalta, joka myös tehnyt OPH:n kanssa paljon yhteistyötä, pitääkö nyt nähdä ne uudet opetussuunnitelmat etenkin amiksen puolella eräänlaisina mentorointi-tyylisenä; hän totesi ettei sellainen koskaan voi korvata puuttuvaa lähiopetusta - iteoppiminen ei vaan tapahdu nuorilla ! Mutta jollainhan niitä säästöjä on yritettävä selittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti