sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kesän kevennys - "sommaren e kort" -ihanaa touhuamista kaikilla aloilla-kuvien kera!


Ekaksi nämä "luontokuvat" Helsingistä; mun syntymä- ja kasvukaupungista! Eipä kakarana tällaisiin maisemiin edes kiinnittänyt huomiota mutta kesä herättelee ihmeesti vaikka mtä mielikuvia! Nämä kuvat on otettu puhelimella matkalla Kaivarista rautatieasemalle.
Ehdin Kaivopuiston hevostapahtumaa seurata puolisen tuntia ennenkuin se loppu, no, eipä tuo haittaa kun noita kopukoita on jo jonkinverran tullut nähtyä, mutta mikä oli positiivista oli se suuri YLEISÖMÄÄRÄ joka osallistui - kuulema 45.000 yhteensä kahden  päivän aikana! Monipuolista ohjelmatarjontaa kuuluu olleen, ja yleisö viihtyi kun kelikin helli. Osa oli sitten ehtinyt jatkoille Senaatintorille jossa suurscreeniltä näytettiin Leijonien pronssiottelu - vielä ohikulkiessa iltakuuden  aikaan väenpaljoutta riitti sielläkin ! Tähän kun lisätään Naisten Kymppi johon myös kuului sisäänpääsy uimastadionille on Helsinki ollut täpösentäynnä! VAU!

Tästä se KESÄ alkaa- nauttikaa hyvät immeiset koskaan ei tiedä milloin taas sataa lunta ;)

Tulevana viikonloppna kv-opekongressi Ypäjällä jonka päätteeksi sunnuntaina Kyran klinikka- (lippuja saanut vielä eilen) ja kun alkuviikosta muistan oppilaitakin hieman ohjailla saamme koulut päätökseen vajaan parin viikon rehkimisen jälkeen ja kesän voi vastaanottaa almanakassakin!






Na




Naisten kymppi tuli taas juostua& käveltyä - taisi olla neljännen kerran! Koska lahjattomat harjoittelee, enkä kuulu heihin, lähdin taas melko kylmiltäni koitokseen mikä nyt harmittaa- ei kulkenut ihan henki eikä totellut jalat- kymmenen kiloa liikaa painoa niiden päällä häiritsee suoritusta. Aika kuitenkin samaa jatkumoa edellisvuosiin verrattuna 1t 18min taivalsin vaikka mielestäni kävelin enemmän kuin aikaisemmin. Mutta ihana kisa, iloisia ihmisiä, menemisen iloa ja aurinko kaiken yllä -nautinto! Jotta päivä olisi liikunnan kannalta "täydellinen" poljin pyörällä kotoota asemalle ja takaisin vajaat kolme kilsaa, ja kävelin Kaivopuistoon ja sieltä pois kun ratikoiden reitit eivät passanneet minun reitteihin ja pysäkitkin aika täynnä. Tähän liki viiden kilsan ylimääräiseen kävelysuoritukseen kun lisäämme 600metrin uinnin, on hölmöys täydellinen - saa nähdä miten huomenaamuna pääsen sämgystä - venyttelystä huolimatta.



-Tähän sopiva viisaus/ anekdootti Ruotsista : "för mycket och för litet skämmer allt" pitänee paikkansa?

Kaivopuiston hevostapahtumaan en ollut lainkaan aiemmin tutustunut, kuulin itse asiassa vasta viikko sitten että järvenpääläisetkin osallistuivat mainoständillä. Kaikkia hevosiin liittyviä lajeja esiteltiiin ja paljon oli nähty vaivaa mikä kannatti - valtava yleisö! Nyt voi tietenkin harmitella etten pienessä "kulmassa" ollut mukana mainostamassa kimppahevostamme- tämä olisi ollut oiva tilaisuus avata uusia uomia hevosenomistamiseen kimpassa myös ratsupuolella!- Gawainin osakkeita siis vielä myynnissä neljä kappaletta, jos joku  nyt kiinnostui... (= mainoskatko)





Jotta ohjelmaa sitten olisi taatusti tarpeeksi, aloitin lauantaina piha"työt" eli hain ja möyhensin palanutt hevonpaskaa kukkamaalle, kaivoin pelargoniat esiin varastosta- olivat kasvattaneet mielenkiintoiset valkoiset varret talven aikana- ja upotin multaan niin sipuleita kun jotain kukkiakin .
Tämä sen jälkeen kun olin ollut Askolan suunnassa tuomaritehtävissä ja oma tuntikin oli tullut pidettyä jo aamulla. - Auringon ilmaantuessa huomasin ilokseni koiralenkillä että kesä oikeasti tuli Mäntsäläänkin (oli muuten perjantaina Suomen kuumin paikka!) kun Mäntsälän "nopeimman" viljelijän, jo eläkkeellä olevan Jatilan Teuvon oraat olivat putkahtaneet näkyville... Osaa pelloista kun vasta täälläpäin muokataan, Keski- ja PohjoisSuomen pelloista puhumattakaan!



Vielä pakko kertoa uutta asiaa - vallan oppimiseen liittyvää- töissä oli perjantaina opoille ja erityisopeille virkistäytymispäivät Kirkkonummen Hvittorpissa. Aivan upea päivä ja upea paikka- virkistys todella osui ja upposi!
Ja tietoa;Hvittorp on ollut jo 60-luvulta Espoon seurakunnan  omistuksessa ja siellä järjestetään mm rippileirejä ja paikka vuokrataan eri tapahtumiin- päärakennus vuodelta 1903 on rauhoitettu, joten kurssien yhteydessä majoittautuminen ja ruokailu järjestyy viereisessä kurssikeskuksessa. Saimme kuitenkin tutustua ihanaan Villa Hvittorpiin pitäessämme siellä "Open space"-session joka oli antoisa mielenkiintoinen tapahtuma ja perustui jokaisen omaan näkemykseen siitä, mitä aiheita olisi syytä käsitellä. Liki tunnin verran saimme koota itsevalituissa ryhmissä ajatuksiamme ja lopuksi ne esitettiin koko porukalle -meitä oli muistaakseni 24 yhteensä. Pääaiheena josta sitten versoi eri siemeniä ja haaroja, oli OPSiin liittyvä muutos ja reformi ja siitä aiheutuvat ajatukset. Mielenkiintoinen ja erittäin vapaa tapa koota ajatuksia ja tuumata yhdessä! En nyt jaksa niistä tehtyjä muistiinpanoja avata, joten se jäänee myöhäisemmäksi - tässä vaan kuvia siitä rentouttavasta puolesta virkistyspäivää - kirkkovenesoutu oli useimmille meistä aivan uusi juttu!
Ja tulipa taas todettua: "yhteispelillä se sujuu" - ja hauskaa oli! Liki tunti taidettiin viettää airojen parissa (paikat neljälletoista) ja kaiken kruunasi sitten sauna ja uinti - vesi jo niin lämmintä että porskuttelin jo parisataa metriä . Muut uimarit tyytyivät kastautumaan..



Villa Hvittorp on aikanaan toiminut virikkeenä arkkitehtiystäville Gesellius, Lindgren ja Saarinen jotka hyvin pian tämän valmistumisen jälkeen vuonna 1903 alkoivat rakentamaan järven toiselle puolelle isompaa, yhteisasumiseeen sopivaa Hvitträsk- huvilaansa. Hvittorp on rakennettu kesähuvilaksi nuottiliikken omistajalle Robert Emil Westerlundille. 






Tässä lyhyesti kuvien kera pitkä toukokuinen viikonloppu joka jo kesää enteilee!
Tähän voin vain todeta että joskus;
"ELÄMÄ ON"

Toivottavasti lukijakin osaa nauttia ja ottaa elämästä ilon irti silloin kun sitä on tarjolla - ehkei aina näin hektisesti kun minä mennä viikonloppuna, mutta iloa viritellen kuitenkin!
Aika on kaikelle - niin työlle, touhuamiselle kuin rentoutumiselle ja laiskottelullekin. Nauttikaamme siis! - PS! Heille jotka ovat seuranneet Morrista käsittelevää käännöksiäni, - kyllä hänkin osaa nauttia. Se kirja joka hänestä vuosi sitten julkaistiin, saa välillä vallan naisihmisen punastumaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti