lauantai 11. maaliskuuta 2017


"Voima jyllää - hevonenkin nousee" 
Kunnallisvaalit tulossa- oletko valmis??

Lähinnä ajattelen sitä, että riipumatta siitä KETÄ äänestät, kuuluu jo kansalaisvelvollisuuteemme (-oikeuden lisäksi!) osallistua demokraattiseen vallanpitoon. Ellet osallistu etkä äänestä, turha sinun on valittaakaan!
Tässä ehkä pähkinänkuoressa myös se syy, miksi vihdoinkin suostuin ehdokkaaksi. Aiemmin on kyselty, useammankin puolueen taholta, mutta vastaus on aina ollut "ei" - pienten lasten ja hevosten keskeltä ei lähdetä noin vain kunnallispolitiikkaa hoitamaan.
Nimenomaan "HOITAA" on se sana, mikä pitää ymmärtää ja sisäistää, sillä ihan vaan "huvikseen"ja julkkiskuvan hiomiseksi  ei ainakaan minun moraalini salli politiikkaa tehdä - jos kerran tehdään, tehdään kunnolla!
Syy, miksi olen kokoomuksen listoilla on varsin yksinkertainen - he kysyivät ensiksi. Ja useamman kerran, kunnes mietittyäni tarpeeksi suostuin aivan viime tingassa. Mutta huomio siis: Olen SITOUTUMATON enkä edusta muuta kuin omia mielipiteitäni, jotka tosin myötäilevät useamman puolueen ajatuksia-

"ANNA kaikkien kukkien kukkia"


KOKOOMUS - olen ollut yrittäjä vuodesta 1983, ja olen sitä yhä joskin hyvin pienellä toiminnalla- tarjoan yksityisesti valmennusta ja ratsastuksenopetusta, kieltenopetusta ja hevosalan luentoja- tämä pääosin kesäisin. Mutta yli 30 vuotta ratsastuskouluyrittäjänä (tmi Iran talli) on kyllä työntekoa ainakin opettanut! Yritystoiminta on yhä lähellä sydäntäni, mutta se miten valtio tällä hetkellä saa työttömyyslukuja "kaunisteltua" pakottamalla työttömät pienyrittäjiksi ei ole mitään hupaisaa katseltavaa- ei kaikista vaan ole yrittäjiksi; ainakaan pakolla. Kokoomuksen raju yksityistämisvimma valtio/kuntatasolla ei myöskään saa minulta kannatusta -ylisuuret, kansainväliset yhtiöt tulevat ja polkevat oman maan tarjonnan ainoana ajatuksena mahdollisimman hyvä tulos! Myöskään jatkuva taloudellinen kasvu ei ole mieleeni maailmassa, missä ruokaa ei edes riitä kaikille! Mitä vikaa on "nolla-kasvussa"? (muuta kun voiton minimoiminen...)
VIHREÄT - Terveet, luontoa säästävät arvot, pois turha kulutus EHDOTTOMASTI! Mutta joissakin asioissa kuten osittain liian pitkälle viedyssä eläinsuojelussa tai vegaanikasvisruokailussa en enää ole samaa mieltä. Maataloudellekin on annettava kunnon elinmahdollisuudet; tosin luomua kannatan ehdottomasti, mutta miksei turkistarhauskin voi olla elinkeinona- eläinten olosuhteet vaan vaativat paljon muutosta; lajinmukaista lisätilaa jne - tämä tosin vaikuttaa hintaan, mutta vaikuttakoot- luksustavaraa nuo ovat timantitkin , ainakin ne isot! ;)
RKP -svenska folkpartiet edustaa toki äidinkieltäni, mutta muussa paikoin hieman "nuutunut" puolue. Ja ydinvoimaa en tule koskaan kannattamaan, enkä myöskään NATOa.
SDP on vahva puolue Mäntsälässä ja tällä hetkellä valtakunnallisesti oppositiossa- olen heidän kanssaan samaa mieltä mitä tulee sote-uudistuksen; pelottavaa hätäistä touhua! Ammattiliitot ovat kuitenkin yhä mielestäni liian vahvoja ja jopa joskus kehityksen tiellä.
VASEMMISTON Li Andersson saa sympatiani, mutta jotenkin tuntuu vaan siltä, että tasa-arvoa on vaikea jakaa kun se raha pitäisi jostain ottaakin. Kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä se ensin näyttää! Ja jos halutaan auttaa, pitää niiden autettavienkin hieman kantaa kortta kekoon eikä vaan passiivisina odottaa valmista- mikään ei ole itsestäänselvää tässä maailmassa!
PERUSSUOMALAISTEN tarina populistipuolueena saattaa saada nopean lopun Soinin astuessa syrjään. aivan liian riitaisaa ja rasistista porukkaa, vaikka joillakin kohdin jopa järkeviä kannanottoja kun  mietitään voisiko epävakaassa maassa tehdä kansinvälisesti jotain ja parantaa oloja paikanpäällä? Ja tosi on, että kun ihmiset lähtevät pakolaisiksi, joukkoon ujuttautuu aina myös niitä, jotka toimivat väärin verukkein tai "omaan pussiin" - jopa rikollisia. Kaikissa ihmissryhmissä- väristä, kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta, on myös "pahiksia".Liian sinisilmäinen ja hyväntahtoinen ei saa olla!

Mäntsälän maalaismaisemaa- keskustassa kirkon takana viime keväänä. Kuulema myyty ja rakennettaneen tämäkin pelto...

Luonto - ihan parasta Mäntsälässä

KEPUlla on vahva kannatus maalaispitäjä Mäntsälässä, mutta -anteeksi nyt - tämän hetkinen pääministeri Sipilän toiminta on enemmän kokoomuslaista oikeistopolitiikkaa kun kokoomuslaisilla itsellään! No, valtakunnanpolitiikka  ei ehkä meillä niin merkitse, mutta mielestäni maalaispitäjän on pysyttävä yhä maalaispitäjänä ja valttinamme on luonto- kaikki tämä Helsingin lähellä! Espoolla on Nuuksio ja Vantaalla Kuusijärvi - meillä on Haukankierros Saarella, Katrinrannan avantouintipaikka saunoineen ja lukuisa määrä vesistöä sekä kunnan uimarantoja - joiden huolehtiminen on ollut retuperällä jo vuosikaudet. Maataloutta täällä yhä harjoitetaan - kunnan pinta-ala lie Uudenmaan suurimpia.
KD - kuulun toki kirkkoon ja käyn siellä yleensä ainakin jouluisin, mutta Päivi Räsänen on valitettavasti omalla toiminnallaan saanut paljon väkeä jopa eroamaan kirkosta. Sari Essayah  antaa itsestään vallan fiksun kuvan, mutta sitten kun puhutaan homoliitoista tai eutanasiasta ei enää olla samaa mieltä.
Katrinrannassa käyn viikottain - ihanaa talkootoimintaa löytyy sieltä vielä!

                                                                                                                                      Kaikissa poliittisissa päätöksissä Mäntsälässä paistaa kuitenkin läpi  vastakkainasettelu maalaisten ja kirkonkyläläisten nukkumalähiöläisten kanssa? Toinen kerää kylänraitilla koirankakat muovipussiin kun ei jaksa liikkua metsään asti, ja toisen perheessä on parhaimmillaan useita autoja jotta niin isä, äiti kun täysi-ikäinen lapsikin pääsevät oman aikataulun mukaan liikkumaan kirkonkylille tai "Stadiin". Kyläkouluja suljetaan jotta kaikki lapset pääsevät kirkonkylän kouluihin- sinne ollaan kyllä valmiita rakentamaan uutta kun bussit kulkevat vain yhteen suuntaan , home-ongelmia hoidetaan holtittomasti ja uuden rakentamisesta tapellaan. Uimahallista on puhuttu jo 1985 kun muutin Mäntsälään, no juu, onhan sellainen yksityinen halli mutta hieman liian jäinen uimiseen...

Olen kaikkiaan kasvattanut yli 70 hevosta ratsastuskoulutoiminnan liitteenä - tässä "yhtiöitetty" ori Gawain  josta vielä muutama osake myymättä!


Tässä nyt ensalkuun joitakin mielipiteitä aloittelevalta poliitikolta - jos joku rohkeasti minua uskaltaa äänestää ja tulen valituksi, alkaa se varsinainen työ eli ei asioiden selvittäminen. Vain asioihin perehtymällä voidaan niihin ottaa järkevällä tavalla kantaa!
Ja jos joku tätä lukenut nyt loukkaantuu vääristä tiedoistani, saa toki selvittää tilannetta niin korjaan - kuten sanoin - olen tässä vielä hyvin vihreä ja opin uutta koko ajan. Sitävartenhan  tämä minun bloginikin on alunpitäen perustettu - oppimisen tueksi!
Ollaan kuulolla - laittelen otsikkoa erikseen jos otan erityisen poliittisesti johonkin kantaa, muuten lukija joutunee myös kohtaamaan erinäisiä "hepphöpinöitä" ja uutisia koulumaailmasta ja opiskelusta!

 Ja lopuksi, suomalaisuutta:

:)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti