sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

"Mihin soppaan olenkaan lusikkani laittamassa" -no, ken leikkiin ryhtyy....



Vaalit lähestyvät- "jotain tarttis tehrä" Vai?
Vaalirahaa en lupaa laittaa centtiäkään- ellei sitä osuutta lasketa minkä Kokoomus on osaltani kustantanut (70€) : Nuorentava, ihan siisti valokuva ja mukanaolo vaalilistoilla. Tosin puolueen nimissä, vaikka jo useampaan otteeseen olen huomauttanut että nimeni perässä pitää lukea SIT. eli sitoutumaton. Milloin puuttuva kirjainyhdistelmä on kirjapainon vika, milloin puolueen ja milloin kunnan lähettämien listojen.... Mielenkiintoinen aloitus tälle "poliittiselle uralle"!
Mutta se nyt tässäkin tiedoksi- kuten jo aiemmassa päivityksessäni mainitsin: jokaisessa puolueessa on niin hyvää kuin huonoakin, enkä halua leimaantua koska minulla on monessa asiassa niin oma tahto etten tottele mitään puoluekuria.

Kuvittelin olevani aktiivisempi näiden kirjoittamisten ja kampanjoinnin suhteen, mutta tuo oma arkielämä on vienyt monessa voiton - viimeksi eilen mahataudin ja 38oC asteen kuumeen voimin. Asiaan kuuluu, että viimeisestä oksennustaudista lie kymmenisen vuotta ja lisäksi  yökylässä oli sovitun mukaisesti (Haloo-Helsingin konsertti veti väkeä Tallinnaan asti...) kaksi vilperttiä joista vanhemmalla vielä vesirokon rippeitä kutinan kera. Joten maailmanlaajuinen "Earth Hour"- sähkön- ja ylipäänsä energiansäästökampanja onnistui osaltamme hyvin - kaikki valot (paitsi yölamppu) sammutettiin jo klo 20....
Mainittakoon, että näillä nuorilla herroilla perheineen tämä nyt Mäntsälässä pyörinyt mahatauti jo oli vieraillut, joten säästynevät. Liekö ollut pahan palkka kun nuorimmalle ja vanhimmalle pojalleni vähän irvailin Ruotsin reissulla viikko sitten kun kärsivät tuosta "meripahoinvoinnista" laivan
yökerhossa vierailun jälkeen...


Tukholman käynti liittyi oikeastaan yhden pojan ja tyttöystävänsä opintoihin jotka kuluvat nyt keväällä Västeråsissa opiskelijavaihdon myötä - mielenkiintoista ja avartavaa tämä nuorten kansainvälistyminen! Sitä löytyy jo kaikilla tasoilla, myös amiksesta päästään työharjoitteluun (eikun -oppimiseen!) muualle Eurooppaan ja joskus jopa kauemmaksikin! -PäiväTukholmassa sujui kompromissaten- minulla siis Abba-museo yhä käymättä- mutta Kungsträdgårdenin lähellä sijaitseva armeijamuseo oli yllättävän mielenkiintoinen etenkin kun sen anti yltää Hakkapeliittojen ajalle asti ja pidemmälle aina 1500-luvulle.. Korttelin kokoinen alue on toiminut aiemmin jonkinlaisena armeijan varastona ja osittain sotamuseona, mutta kattavan remontin jälkeen 2013-14 on ilmeisesti suurempi yleisö sinne löytänyt. Suomen sotakin on saanut oman huoneensa ja eri näyttelyesineet ja asetelmat tekivät historian eläväksi nuorillekin.

 -Tällainen todella pieni "miniloma" hyvän ruoan, laadukkaan laivaviihteen ja omien poikien seurassa oli tosi piristävä näin kevään kynnyksellä! Ja vaikka budjettia (tai sen puutetta!) etukäteen pelkäsinkin, kysymys on asenteesta- etukäteen suunniteltu ja suunnitelmassa pidetty rahankäyttö toimii. Eikä sitä tax-freetä kannata tyhjilleen ostaa - hintataso laivoilla muutamia tarjouksia lukuunottamatta- ei nyt niin ylen halpa ole. Suosikki- ihovoiteeni hinnat olivat ainakin karanneet sille tasolle että ruokakaupasta kotimaassa ostettu halpistavara saa toistaiseksi riittää! Jos rypyt sitten syvenevät niin paljon että niiden pohjalta joutuu pölyä keräämään päivitäin, täytynee harkita uusiksi.Valintojahan tuo rahankäyttökin on!

På "fika" i Stockholm, ihanaa kun on isot pojat-saan tuntea itseni joskus pieneksi!

"Hakkaa päälle, suomenpoika" minkä sotapäällikön Suomi onkaan minussa menettänyt ;)

Jotain pientä "poliittista tiedustelutoimintaa" olen kuitenkin ehtinyt tehdä; muutakin kun seurannut Mäntsälän kuntapolitiikan facebook-palstaa. Siellä muuten tuntuu jotkut ehdokkaat vetävän kovaakin kampanjointia.
Faktoja ja fiktiota pitäisi nyt sitten osata erotella, populismia ja oikeata politiikkaa, "hyvä-veli" -sopimuksia oikeista, kansalaisia hyödyttävistä projekteista ja kaikkea muutakin.
Laitan nyt loppuun sitten muutamia poimintoja ja ajatuksia; olkaa hyvä! Ja linkitän kolmen vuoden takaisen videon (Suomen Hippos; kuukauden hevosenomistaja) niille jotka uskaltavat tätä lukea mutta eivät minua ja taustaani tunne. Varsinaista vaalityötä en siis aio tehdä.

*Tänään kuultua: Mäntsälän nuorisotyö voi tällä hetkellä hyvin, mutta mitään henkilöleikkauksia ei ole varaa tehdä. Syksyllä Moniksella aloittaneet vahtimestarit kuulema ovat aivan paikallaan ja henkilövalinnat olleet onnistuneita. *Mitä tulee uusien tilojen - en kannata- eikä kuulema tarvitsekaan tässä taloudellisessa tilanteessa; kunhan jotain järkeviä tiloja nuorille löytyy; vaikka sitten vanhoja mitä nuoret itse voisivat kunnostaa. (tulipa mieleen aika MänRan tiloissa 80-90-luvun taitteessa- oli uskomattoman aktiivista nuoriso silloin!) Ja erilaiset verstaat niin moottori-kuin puutyö- ym aloilta olisivat tervetulleita!
* Päivähoito - aion edelleen selvittää tämän perhepäivähoitajatilanteen, mikä ainakin pienten lasten kanssa olisi paljon ihanteellisempi ratkaisu kun suuret päiväkodit . Mutta kannatan toki näitä suuntautumisia - metsäleikit ym kuuluvat jokaisen lapsen oikeuksiin Suomessa jos ne vaan voidaan järjestää! Ja niistä päivähoidon rajoituksista- jos paikkoja on tarjolla, toki kaikille, mutta ensisijaisesti lapsille joiden vanhemmat ovat töissä, muille sitten osa-aikaisena MUTTA järkevänä ratkaisuna - olen lukenut näistä "tämä lapsi ei saa aamupalaa kun on vain puolipäivähoidossa"-ja nyt kun ynnätään lapsimäärä kerrattuna osa-aikaisilla, niin hoitajia on tarpeeksi vaikka lapsia tällä hetkellä on liikaa-kyllä tilanne taas iltapäivällä helpottuu..."huh!
* Kunnan vaalibarometri kysyi mm keskustan kehittämisestä ja bulevardin rakentamisesta- ei minulla sitä mitään vastaan ole, kunhan talous ensin saadaan tasapainoon!
*Tässä asiassa saatan erota monesta muusta ehdokkaasta, ja  vaikken kaikkea vihreätä kannata, niin näen Mäntsälän yhä maalaispitäjänä (jo pinta-alan takia!) ja toivon sen säilyvän! Luontomatkailua, lapsille tutustumista maatalouteen, lehmiin ja lampaisiin- ehdottomasti! Ja suomalainen metsä! Mikä ihana paikka mitä moni ei arvosta!


*Niin, ja se uimahalli. Sitä on jo nyt niin kauan siirretty että olisi aika toimia. Mutta on pidettävä huoli että mennään mahdollisimman pienellä budjetilla eikä millään kylpylaitossuunnitelmalla. Jotain pientä valoa kuulema tunnelin päässä jo häämöttääkin..
*Mitä tulee kulttuurin- olen kulttuurin kuluttaja niin teatterin, oopperan, konsertein ja taiteen nimissä, mutta mikä hinku on saada kaikki osa-alueet "minulle-tässä-nyt-heti-kotiovelle"-järjestelmään? Toimivista kulkuyhteyksistä Helsinkiin, Lahteen ja vieruskuntiin kun huolehditaan niin tarjonta on eteläsuomalaisittain ihan parasta! Alikartanon museon remontin jälkeen olisi toki mielestäni kunnalla pientä velvollisuutta sinne palkata kesätöihin opas jos museovirastolla ei enää ole siihen varaa. Olisi taas kunnan tarjoama kesätyöpaikka oikeasti lisää! Ja toki paikallista teatteriakin pitää suosia- johan Ohkolan kesäteatteri on palkintojakin niittänyt. Mutta en katso tarpeelliseksi edes "tänne maalle" mitään kulttuuritaloa rakentamaan- asia eri kun rahaa löytyy perusasioiden hoitamisen jälkeen!
(Itse olen ollut viemässä amislaisia niin Saarelta kuin Lukkarinpolulta jopa Hkiin Ooopperaan - kulkee ne junat ja koulun tapauksessa KEUDAn omat autot! Elämänoppia samalla!)

https://www.youtube.com/watch?v=8goWAmd0nCQ&feature=youtu.be



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti