tiistai 21. kesäkuuta 2016

elämän ilot & surut . Niistäkin oppii, joskus vaan niin rankkaa



Tässä eilisessä kuvassa vielä kaikki hyvin - Fasu topakkana vahtina Grixien kanssa eilenaamulla noin klo 06- sitten kun jo lasta alkoi väsyttämään maailmaan syntymisen rankka matka!
Tänään olikin pojalla edessä aivan toisenlainen matka kun äiti piti Hyvinkäälle saattaa hevossairaalaan!

Mutta aloitetaan alusta, no ei ihan 11kuukauden takaa, vaan lauantaisesta ja vahatipoista- Tamman nisien päälle "liimaantuneet" valkuaispitoiset maitotipat jotka ennakoivat synnytyksen alkavan yleensä vuorokauden sisään. Ennen sitä on jo maha laskeutunut ja usein viikkoa aiemmin hännän molemmin puolin lautaslihakset "painuneet" lantion valmistuessa laajenemaan synnytytä varten. Kovin myöhään ei pidä paikkaa tammalle vaihtaa, ja Grixie oli jo kuun vaihteessa matkannut puolen tunnin reisun Orimattilan puolelle Kyröille laitumelle jo varsoneen Ella-rouvan seuraksi. Pari viikkoa oli kulunut loistavasti ja Grixiellä hieman kevyttä työtäkin useamman kerran viikossa- isomahaisellakin liikunta on tärkeää että vältymme ähkyltä kun suolisto on ahtaalla! Sitäpaitsi - odottava äiti, oli kyseessä sitten ihminen tai eläin, ei ole normaalisti miään "potilas" vaan elää normaalia elämää jaksamisensa mukaan! Niin nuo ovat entisajan maatalon emännätkin ensin lypsänneet lehmät ja sitten itse käyneet lapsivuoteeseen! Minullakaan ei yrittäjänä tuota äitiyslomaa ole juuri ollut - esikoista odottaessani katsoin almanaksasta neuvolassa lasketun ajan, enkä sille viikolle merkannut leiriä- vanhin poika näes syntyi kesällä. Harmi oli suuri, kun ei ajat pitäneet paikkansa ja kaveri ilmaantui vasta viikkoa myöhemmin- leiriläisten iloksi! No, olin sentään varalta apuvoimia keittiöön ja tunninpitoon älynnyt hankkia joten hyvin pärjättiin!


Kelien muuttuessa kylmiksi ja sateiseksi viime viikolla, päätettiin ottaa tammat ja Ellan varsa ainakin yöksi sisään pihattoon, Grixielle oli lauantai -aamuna ilmaantunut vahatipat. -Kuvassa sen maha on jo laskeutunut mikä tapahtui noin viikkoa aiemmin.
Majoitin itseni Morriksen kirjan (suosittelen  superb! ) kanssa satulahuoneeseen ja nukuinkin muutaman tunnin vahtimisen lomassa. Tilanne oli kuitenkin se, että Ella useamman kerran yön aikana ajoi Grixien ulos sateeseen ja valloitti koko pihaton itselleen ja omalle lapselleen.
Seuraavana yönä tammat laitettiin navettatalliin, kukin omiin karsinoihinsa mikä oli Grixielle ilmeinen helpotus - tamma oli kuitenkin 18 vuotta elämästään asunut samassa paikassa ja laitumellakin ollessa  porukan pomo! Talon väki hoiti alkuillan ja työharjoittelija-Hilkalta tuli vielä 23 jälkeen viesti puhelimeen että "kaikki hyvin, heiniä mutustellaan", jolloin siirsin kelloni soimaan  vasta 02 aikoihin . Hämärästi muistan kissojen tanssineen ripaskaa vatsani päällä ja naukuneen vaativasti (kello lie soinut?) mutta havahduin vasta 4:n jälkeen . Näin hyvin usein käy varsavalvojaisissa että valvojat ovat H-hetken lähestyessä niin väsyneitä että tammat tosiaan varsovat yksin - mikä on niille toki mieluisinta. Valvontakamerat on hyvä keksintö, muttei sovi minulle- jos herään TV-ruutua  katsomaan, uudelleen nukahtaminen ei käy sen helpommin kun jos kävisi tallilla itse. Eikä valvontakameraa laitumelle voi asentaa- hevosen luonnollisimmalle varsomispaikalle! Mainittakoot, että yli 60:ä varsomisesta olen ehtinyt näkemään ehkä puolet, vaikka kaikki on muka olleet valvonnassa! Hevonen on nopea ja hyvä synnyttäjä, edellyttäen että kaikki on hyvin - kerran olemme eläinlääkärin ja kandien kanssa joutuneet Niiksu-ponin varsomista auttaa varsan ollessa niin iso ettei poni enää jaksanut työntää. Imukuppisynnytys on hevosten ja lehmien kohdalla "rautaketjusynnytys" ja ponin kohdalla tarvittiin apuvoimia pitämään synnyttäjää paikallaan kun kaksi ihmistä veti varsan ulos! -Se poninpoikanen taisi päätyä poniraveihin, ja pärjätäkin!
4.55 näytti kello kun saavuin tallille ja tapasin pikkuäijän ensimmäistä kertaa, tomerana jo pystyssä ja lähes kuivana! Synnytyksen yhteydessä on ihmiselle jäävä muutama rutiinitoimenpide:
-varsan noustava joko itse tai avustettuna, noin tunnin sisällä ja löydettävä tissille sekä todistettavasti myös juotava ja nieltävä! Ternimaito sisältää vasta-aineita ja sitä on saatava 4-6-tunnin kuluessa- nykyään voidaan vuorokauden kuluttua verikokein todeta varsan verestä vasta-ainepitoisuus ja antaa tarvittaessa plasmaa.
-tamman jälkeiset irrottava muutaman tunnin sisään tulehdusten ym välttämiseksi. Istukka ja sen koko&ehjyys taristetaan- viime vuonnahan löysin istukasta muumioituneen marsun kokoisen  kaksosen mikä osaltaan selitti Gawain-varsan ongelmat.
-varsan pikipaskat ulostettava ennenkuin kätilö pääsee takaisin nukkumaan/ muihin töihin, samaten virtsaamisen, etenkin oreilla, on onnistuttava.


Kellon jo ollessa yli 7 eikä jälkeisiä napanuoraa lukuunottamatta ollut kuulunut, käytin Grixien yksin maneesissa hieman jaloittelemassa ja hätääntymässä jolloin supistukset saattavat voimistua ja saadaan istukka ulos. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja kun soitin Saarelle, eläinlääkäri oli paikalla jo ennen klo 9, ja istukka saatu ulos hormonien avulla siistinä ja kokonaisena (kuvassa)
Minä, ilkeä, kärttyisä vanha akka, suhtauduin heti epäilevästi uuteen tuntemattomaan kuopiolaiseen tuuraajaan kolmine kandeineen, ja kerroinkin sen heille. (hyi, tuhma täti!) Mutta kerroin myös kun hommat tuli hoidettua miten tyytyväinen olin asiantuntevaan toimintaan ja kanditkin olivat tosinäpsäköitä! Kerran vuosia sitten, revi eräältä kandilta lapaset pois kun hän tallissa aikoi täyttää lääkeruiskun ja piikittää potilas lapaset kädessä! Joillekin olen taas joutunut neuvomaan miten ommellaan haava nopeasti ja hyvin kun potilas jo alkoi virkoamaan rauhoituksestaan...(Eräs tuttu eläinlääkäri kerran minulle sanoikin, ettei potilaissa mitään vikaa ole- mukavaa työtä auttaa sairaita eläimiä - mutta ne omistajat saisi painua kuuseen! )
Takaisin GRixieen -repaleisia häpyhuulia ei tässä lähdetty nyt ompelemaan (Grixie Caslick- ommeltu 5-6 kertaa ja ehjää pintaa ompeleimseen ei enää juuri löydy) mutta kipulääkitys ja sulfa hoidettiin ja laitumellemeno sallittiin. Päivä menikin sitten lapsen kanssa mukavavasti ja kaikki hyvin illalla sisälleotettaessa 18-19-aikoihin.



 Aamuksi oli sovittu Hilkka-harjoittelijan kanssa aamuruokinnasta ja lääkityksesta, mutta puhelu tuli jo ennen 8 aiheesta: "Ei syö, vaikuttaa kipeältä"
Saarelle soitto jo matkalta tallille, ja olin jo siihen mennessä käyttänyt rouvan intiimisuihkussa ja ihmetellyt miten puuskuttaa parinsadanmetrin kävelymatkan ajan- silloin jo tsekattiin pulssi tosi levottomaksi ja korkeaksi mutta kuumetta ei ollut. "Vammaislääkäri" Minna joka oli saapunut tuuraajaksi (ratsastusonnettomuudessa kaksi kylkiluuta poikki pari viikkoa sitten...)saattueineen saapui ennen kymmentä ja sanoma tutkimusten jälkeen tyly: sairaalaan - soittaako hän Helsinkiin EKK:lle vai Hyvinkäälle?
Hyvinkää Grixielle tuttu, joten matkaan, kipulääkkeen voimin sykekin hieman laski ja matka sujui pojan kanssa hyvin.
Useampi tunti meni pelkästään tutkimuksissa- siitä lisää huomenna- mutta kokonaisuutena voi todeta, että erikoislääkärit alalla kun alalla osaavat asiansa.
Itselle jäi lähinnä surullinen olo- tapahtui nyt mitä tahansa, näin asiat joskus menee. Ja kaiken surun keskellä on käytännön asioiden hoito se, mikä pitää kasassa. Jos oikein huonosti käy, olen keinoemovälityseen jo ottanut yhteyttä.Vakuutukset sikäli kunnossa, että hoitokatto 2000€ ei riitä esim ähkyleikaukseen, mutta sitten on myös oltava realisti: sellaiset leikaukset voivat yhtä hyvin epäonnistua ja johtaa kuolemaan, hintaa 4-5oooe, eikä tulos ole mitenkään taattu-pystyyköhän tamma kuitenkaan enää leikkauksesta toipuessaan varsaansa hoitamaan?
Eläimistä oppii ja eläimiltä oppii - nisäkäshän homo sapienskin on!
Mutta se eläinten inhimillistäminen mitä nykyään on paljon liikkeellä - mihin kaikkeen hulluun se johtaakaan? Tämä sitten jo ihan oma aiheensa- nyt katsotaan saadaanko elämäni tamma enää kuntoon!