lauantai 12. maaliskuuta 2016

Bye, Bye, Tampereen kieltenopekoulutus- hyvät eväät, digitaalisestikin!



Viimeinen visiitti Tampereelle taas ties miten pitkään aikaan, mutta ihan mukavaa ja opettavaista on ollut - 10 op tuli täyteen  kieltenopettajien "kieltenopetus muutoksessa"-kurssilla . Mielenkiintoisinta tänään oli yhteenveto ja omien töiden esittely - minä tottuneesti ensimmäisenä tuleen, ihan aakkosten mukaan.Tiivistetty versio pitää vielä saada toimitettua eteenpäin, mutta ihan innoissani olen suunnitellut lähes koko kielioppiakäsittävän ruotsinkurssin amiksen oppilaille- tuntien vähentyessä aikaa ei jää kuin 16-18t ja se on tarkkaan käytettävä. Muutamille ryhmille "raakaversiota" jo olen kokeillutkin, ja ideani kulttuuritietoiskujen (kuvineen) upottamisesta tylsään kielioppitekstiin on otettu hyvin vastaan ja niin nytkin- yleisö sentään asiantuntijoita! Käsi-kädessä tietoiskun kanssa tarkoitus täyttää jo aiemmin tekemääni kuusisivuista kielioppimonistetta. Muutaman lukukappaleen ja muun tehtävämonisteen lisäksi ei sitten tuohon tuntimäärrään juuri muuta mahdu - kuten moni muukin, aion Kahootia käyttää sekä sanaharjoitteluun että varsinaisiin sanastokokeisiinkin.
Paljon voi vielä parannella ja lisäillä- valmista ei varmaan tule koskaan - mutta siitä on tuo Power-point hyvä kun sitä melko vapaasti saa laajennettua. Kuvat omista kätköistä pääsääntöisesti- hauskaa on ollut niitä etsiessä ja valikoidessa!
Hyviä ja rohkeita toteutuksia oli muillakin, ja monella paljon teknisempiä kun minulla; esim. Quezlitin käyttö yleistä, Wikispacessa tilaa paljolle ja KEUDAa ajatellen löytyy One-note jota en ole edes älynnyt käyttää. Tietyksi ongelmaksi nousi keskusteluissamme se epätasa-arvotilanne josta oppilaat lähtevät eteenpäin niin ala-asteelta kun yläasteelta amikseen tai lukioon - kaikki vaan olettavat että tietotekniikka on hallinnassa, opetukseen käytettäviä resursseja ei ole, ja jos kieltentunneilla joutuu ensin opastamaan jonkun systeemin/ohjelman/netin käyttöä, on se pois itse kieltenopiskelusta. Ei hyvä! Ainain HOJKS_oppilaille pitäisi mielestäni automaattisesti järjestää heti ekan vuoden syksyllä muutama "testitunti" koneenkäytössä, jotta sitten päästään täysillä töihin kun kieltenopetus/ äikkä alkaa!
Tähän vielä muutama vinkki ; osoitteita ym:
*Wikispace - jonne voi perustaa ryhmän ja kutsua oppilaita
*lyricstraining.com - löytyy eri kielilllä
*muistio.tieke.fi  - kirjoitusalusta
*sanomapro:lla eri oppimisympäristöjä, maksullisia niille, jolla ei ole firman kirjoja
*ESL:video.com
*saksanmateriaalia Goethe-instituutista ja DVG = Deutche virtuelle Grammatik
*Peda.net iin voi liittää sitä sun tätä
*wordl
*saksanopintoihin lyhytfilmivihje: "Nashorn im Galopp"-löytyy Youtubesta



Laura Pihkala-Posti ohjasi meidät opettajat Minecraft-pelin saloihin ja hänen itsensä tekemää tutkimustietoa tarkasteltiin ja todettiin pelin parantavan hyvinkin suullista kielitaitoa- tämä enimmäkseen pojilla vaikka tyttöjäkin on enenevissä määrin tutustunut ko peliin.

 Alkuperäisestä määrästä - 50 opiskelijaa- oli valitettavasti matkan aikana kymmenkunta pudonnut pois, mutta me aktiivisimmat olimme loppumeterille saakka ja anti on ollut hyvä!
Ihana oli myös toteamus, ettei kaikkea digatalisaatioon liittyvää edes tarvitse käyttää - voi kukin valita oman mielen mukaan mitä käyttää! Aikapula on ehkä suurin este erilaisten systeemien rakentamiseen,ja siihen liittyy tietenkin koulujen tarjoama tekninen toteutus sekä oppilaiden ennakkotaidot/taidottomuus, mutta käyttökelpoisia ideoita tuli paljon - nyt vaan niitä "sortteeraamaan"
Kiva ja aktiivinen porukka, muutaman kerran eh-
dimme vielä tavata nettikokousten välityksellä, ja verkostoahan tässä jo on ehtinyt syntymään!

Paljon oli tavaraa kahdelle päivlle, - huonot yöunet, Tampereelle-takaisin ja eilinen Helsingissä - väsyttää joten  jatkan pohdintaa SUKOL:n tarjoamasta eilisestä ohjelmasta vielä huomenna.
Ensi viikolla sitten luvassa ADHD-koulutuksen kakkososa Lahdessa ja HAMK erkkapedda to-pe - tällä kertaa Porvoossa! Menoa ja meininkiä riittää- toivotaan että jotain opin ja saan sulateltua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti