keskiviikko 26. lokakuuta 2022

ELÄMÄN MERKITYKSELLISYYS - ei pelkkä onni. Arto O.Salosen luennolta napattua

 Syysloma menee taas lähes hevostelun merkeissä osaltani, mutta kun jo kuukausi sitten bongasin Lahden kesäyliopiston järjestämän Arto O Salosen luennon tartuin heti tilaisuuteen- nyt jo professoriksi edennyt kestävän kehityksen asiantuntija on minulle jo aiemmista tilaisuuksista tuttu- mm Treen YO.n  kestävän kehityksen kursseilta jokunen vuosi sitten.

Nyt oli mukava saada taas uusia näkökulmia aiheeseen koronan ja Ukrainan sodan jälkeisinä aikoina- Salonen myönsi, että kaikessa pahudeessaankin on jotain hyvää myös saatu aikaiseksi.

Tilaisuuden nimi oli "sivistyksellä kohti hyvää tulevaisuutta" oli mielestäni -nimenomaan Salosen kohjdalla- hieman harhaanjohtava. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään pelkällä koulusivistyksellä saatava tulevaisuus, vaan pikemminkin nk "sydämen sivistys" - asia josta lopussa kysyinkin. Eräänä teemana oli tietenkin tulevaisuuden näkymät globaalisti kestävän kehityksen nimissä, ja jo siinä on tekemistä- lohduttavalta kuulosti Salosen maininta siitä, että ihminen on luotu ratkomaan ongelmia, ja sivistys on apuna tässä tehtävässä kun yritämme löytää tiemme YLIKULUTUKSESTA KOHTUULLISUUTEEN.



Se, ettei tilasiuudesta tullut mitään syyllistävää saarnaa, on Salosen itsensä ansiota- kaikista maailman ongelmista huolimatta meillä on siis toivoa!

ONGELMIA toki löytyy- "vanhat" jutut kuten sodat, köyhyys ja kulkutaudit ovat nykymaailmassa saaneet kaverikseen ilmastonmuutoksen, monimuotoisuuden köyhtymisen ja luonnonvarojen hupenemisen - kaikki ihmisen aiheuttamia. Kyseessä on oikeastaan maailmaa kohdannut kuudes sukupuutto-aalto (vrt jääkaudet yms) mutta ensimmäinen lajissaan joka on ihmisen aiheuttama.

Salonen puhui paljon yhteisöllisyydestä, tai mitä tulee länsimaailmaan, pikemmin sen katoamisesta.

Mikäli haluamme yhdessä jatkaa, pitäisi todellisuus hahmottaa verkostona johon kuulumme pienenä osasena.







Se, mikä on oma arvonäkökulmamme hyvinvoinnista, on tärkeä tekijä tulevaisuudessa- arvostammeko aineetonta hyvää vai koostuuko maailmamme pelkästään kulutuksesta ja aineellisesta hyvinvoinnista?

Hyvä "STOP" merkintä tälle syksylle on jo ollut valtakunnallisesti syyskuinen sähkönkulutuksen pieneneminen 13%- asia jota olin itsekin myhäillyt ; miten pienestä tämä onkaan kiinni- pelkästään valojen turha päälläpitäminen on ilmeisesti seikka mihin ihmiset nyt kiinnittävät huomiota- ylenpalttisesta suihkuttelusta puhumattakaan! 


Yhtenä esimerkkinä turhasta liikakulutuksesta Salonen esitteli Coca-cola-purkin valmistuksen australialaisesta raaka-aineesta alkaen siihen pisteeseen että tölkit Briteissä täytetään juomalla- puoli maailmaa on sitä ennen kierretty ja työvaiheita ollut tuhansia...

Olen kaikessa viime viikkoisessa hosumisessani onnistunut varsinaiset muistiinpanot hukkaamaan, mutta näitä slideja laitoin näkyville missä niitä ajatuksia löytyy- se miten Salonen vielä tekstiään väritti ja sai kuulijat pauloihinsa ja hiljaa nyökyttelemään, oli ihan uskomatonta. Asioista voidaan pujhua yksinkertaisestikin, vaikka, kuten hän itse sanoi, mikään ei ole ihan niin helppoa kun miltä joskus vaikuttaa. 

"Rauhaa pitäisi rakentaa joka päivä" eikä pelkästään jollain rauhanmarsseilla tai poliittisissa vaalimainoksissa. Tässä pitkälti eväitä tulevaan- jos kiinnostuit, laitan muutaman nettiosoitteen vielä alle:

https://artosalonen.com/

https://hidastaelamaa.fi/author/arto-o-salonen/

Kolmen kuullun luennon jälkeen olen melko vakuuttunut-siitä, että Salonen on noussut paljon kunnioittamani Pentti Linkolan saappaisiin. Tai ehkä hänen kesäkenkiin- ne saappaat ovat kyllä liian suuret ja radikaalit...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti