tiistai 2. elokuuta 2022

kouluratsastus-pro jo pienestä!

 Tähän väliin nopea positiivinen postaus- työt alkaneet ja uusiin digikuvioihin uus-vanhassa työpaikassa KEUDAssa menee aikaa ja tarmoa! Sitäpaitsi huomisesta ja torstaista  joudun tekemään koosteen Hanaholmenin ruotsinopettajien seminaarista ja sitten onkin jo Tanskan ratsastuksien MM:n vuoro- jos joku koiratsa jotain postaa se lie Tom, joka toimii huoltajana minun poissaollessani.

Suuntana lauantaina oli siis Korpilahti, siinä Jämsän ja Jyväskylän välimaastossa, kauneinta järvi-Suomea vaaroineen. Onneksi tuli se Kemiön 
reissu tehtyä pari viikkoa sitten - koira tottunut autoiluun ja matkustaa jopa mielellään- kuorsaus vaan kuuluu...
Taukopaikka matkan puolessavälissä, mutta pissaamisen sijasta piti seurata muita tarpeilleen tulleita koiria, joten haettuani kahvin mukaan jännitin sitten loppumatkan tuleeko vahinko autoon... Reilut kaksi tuntia autossa on koiravauvalle melko pitkä aika , mutta onnistui.

Perillä alkoikin pyöritys- hieman myöhästyneinä pääsin heti tositoimiin ja Susu luovutettiin pissattajalle. Kisatauolla sitten väsynyt koira tuli sihteerin jalkatilaan ja hommat jatkui- kuorsausta myöten. 
Lauantaina jatkui iltaseiskaan samaan tyyliin- välillä talkoolaisten hoivissa ja välillä auton jalkatilassa. Ei haukkumisia, ei ylimääräistä touhuilua, ruoka tietty maistui ja sydämet suli - Susu oli aivan parhaimmillaan !

Yöpymistä olin hieman jännittänyt - toki oli hotellilta etukäteen kysytty koiravauvallekin sopivaa huonetta, ja idylli oli täydellinen kun pääsimme suoraan ovesta ulos nurmikolle! Itse käydessäni saunassa ja ruokailemassa lahjoin koiruliinia pikku luulla ja matot olin vaihtanut - kuinka ollakkaan- sanomalehtipapereihin! Aamulla yllätys oli suuri, kun niitä ei oltu tarvittu lainkaan, tosin yöllä oli käyty ulkona kuin myös aamulla kuuden jälkeen...

Mitä mainioin paikka, tämä maalaishotelli Morva, kymmenen minuutin ajon päässä kisapaikalta. Ihana omistaja tarjosi hyviä juttuja ja mainiointa ruokaa vielä illalla ja aamiainen sisälsi mm omaan taikinajuureen tehtyä ruisleipää-NAM.  https://morva.fi/



Huoneemme sisääkäynti sijaitsi entisen navettarakennuksen takaosassa, ja sinne olisi mahtunut neljä henkeä- kylpyhuone välissä. Koira viihtyi maanmainiosti ja nukkui tyytyväisenä syvää unta omalla karvaviltillään.


-Hauskoina yksityiskohtina katse kiinnittyi ensin vessan heinäseipäästä tehtyyn naulakkoon, sitten pesualtaan tukijalkaan-
vau mitä ideoita!

-Lähiruoka, osittain luomuakin, hyvää, terveellistä ja kotimaista- tällaiselle yritykselle nostan hattua ja kannatusta, ehdottomasti!
-Pieni mutta syvä suolampi pihapiirissä oli aamulla kokeilemisen arvoinen, ja kauempana on kuulemma isompi järvi jonka rannalla vuokrattava mökki
-pihapiiri viimeisen päälle siisti - mietin sitä työmäärää mitä siihen kaikkeea uppoaakaan?







Yöllä oli hieman tihuttanut ja sunnuntainen kenttä oli sopivan kostea ja hyvä pohjaltaan, aloitus nuorten hevosten kera joiden taso mukava- vain muutama oli hieman raaka ja aitojen suhteen epäileväinen, mutta saimme antaa pisteitä ihan reilusti kärkihevosille. Aikataulut sopivan väljät ja talkooporukka innostunutta- oli kiva ajella kotiinpäin tällaisista kisoista!
Koiruliini sen verran väsy, ettemme pysähtyneet kotimatkalla kertaakaan, mutta kiitos tuon autossa lepäämisen olikin illalla virtaa täynnä - minä taas en.
Tasan ei käy onnen lahja tuossakaan asiassa!



emäntä Teija Värelä kattamansa aamiaispöydän ääressä







pääsipäs Susu mukaan palkintojenjakoon ihmettelemään hevosia läheltä!

sihteerin jaloissa hyvä ottaa päikkärit!



-Kyllä nuo isot oudolle haiskahtavat ja ihmeesti ääntelevät koirat sitten ovat ihmeellisiä- vähän pelottaviakin!!


















                            Eka tuomarireissu tuli tehtyä, lisää varmaan pukkaa, mutta huomenissa koiruli on Kimin hellässä huomassa kun itse olen kahden päivän seminaarissa Hanaholmenilla. 
Tänään oli jo ennätys yksinolossa kun lähdin töihin klo 8.30 ja palasin vasta 14.20 - koira ja talo ehjiä ja kissakin tallella. Aamukakat tosin hoitui sisälle sanomalehdelle- tehtiin liki tunnin lenkki mutta silloin ei tullut tuo kakkaaminen mieleen... Kaikki ei näköjään men ihan niinkuin Strömsössä- Susullakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti