perjantai 13. heinäkuuta 2018

"Kalliosta mykistynyt" - kiviä roppakaupalla! vol.5)

Kokopäiväiset retkikohteemme suuntautuivat länteen Atlantin rannalle ja pohjoiseen aina UK:n puolelle eli vielä ennen BREXITiä ehdimme tehdä huomaamattoman rajanylityksen Britanniaan ja takaisin.

Pohjoiseen mentäessä oli ensimmäinen pysähtymiskohde "Games of Thrones"ista tuttu, Pohjois Irlannissa filmattu "Dark Hedges" filmauspaikka jonne jopa pysttetty hotelli "pyhäinvaeltajia" varten - täällä on siis filmattu "jotain suurta" . Minä en valitettavasti kuulu katsojiin, poikani tunnistivat paikan kuvista ja nättihän tuo puusto on, ei siinä mitään. Ja ihmisiä pullollaan!




Näyttäessäni ei-niin-täydellisiä kuviani suoraan puhelimesta jo aikuisille pojilleni, yksi heistä kysyi aivan loogsesti "kuka ne on kivat tuonne asetellut  ja miten"?

Hyvä kysymys. Luonto vaan on ihmeellinen.

Viimeinen ja lähes turha pysähdys oli vielä pohjoisrannikolla erään rauniolinnan luona - lähinnä tuli mieleen Raaseporin rauniot koska kaikki muut keskiaikaiset linnamme ovat paljon tätä premmassa kunnossa!
Mutta kieltämättä - sijainti meren rannalla oli upea!



Alla siis kuvia Pohjois -Irlannista, kuvien aikajärjestys sikäli väärin että ensin kävimme Moherin kalliorinteillä jo lauantaina 1.7 ja tämä pohjoisen visiitti oli 7.7. Mutta hyviä retkiä molemmat ja tuli todettua että "bussilla on väliä" - ekassa bussissa runsaasti tilaa sekä jaloille että tavaroille koska meitä oli sen 27 täyskokoisessa ajoneuvossa, ilmastointi toimi ja kuljettajan ääni oli kuuluva, vaikkei kaiken aikaa ymmärrettävä - irlannin englannin murre on melko hulvatonta!
Toinen bussi olikin sitten kutistunut 30-paikkaiseksi, moottorin äänieristys heikko, ilmanvaihto vähän miten sattuu ja mikrofonin äänentoistossakin oli toivomisen varaa. Kuljettajan englanti oli tällä kertaa pienemmällä aksentilla onneksemme - ei sitä irlanninenglantia ihan viikossa opi! (Kolmas bussi, jolla sitten pääsimme sunnuntai-iltana lentoasemalle, oli entisestäänkin kutistunut ja matkatavaramme ladottiin mukana seuranneeseen pakettiautoon... silloin ei voinut enää kuin nauraa!)


Työpäivän pituisia bussireissuja, mutta onneksi näköalat olivat mitä parhaimmat! Lehmiä oli valtava määrä, jokunen hevonen ja lampaitakin näkyi maaseudulla. Mutta "vihreä saari" on tänä kesänä muuttunut keltaiseksi - sadetta tullut alkukesästä saman verran kun Suomessakin eli tuskin lainkaan.



 Tämä alunperin kalastajille tarkoitettu mantereen ja pienen saaren välinen riippusilta rakennetaan vuosittain uusiksi- pelkkään turistikäyttöön tänä päivänä. kahdeksan kerralla sillalle pääsee, ja jonoa oli reippaanlaisesti kauniina lauantaipäivänä. Tullessamme paikalle ennen puoltapivää, oli meidän lisäksi parkissa yksi bussi- reilun tunnin vaelluksen jälkeen palatessamme piti oikein bussia etsiä- niitä oli ilmestynyt valtava märä!

Samanlaisia ihmislaumoja liikkui busseilla /omilla autoilla niin
Giants Causella kun Länsi Irlannin Cliffs of Moher -turistirysässä. Onneksi kivet ovat kestävää laatua eivätkä juuri edes käytössä kulu!

Mietimme muutaman hetken, millaista olisi vastaavissa paikoissa käydä esimerkiksi  marraskuisen myrskyn aikana?
Ei taida olla tunkua?

Pieni on ihminen!












Näitä kuvia kun näin jälkikäteen katsoo, nousee todella mieleen tuo poikien esittämä kysymys "Kuka/ketkä nämä ovat tänne tuoneet?". Tarina kertookin jättiläisestä, joka halusi rakentaa sillan tyttöystävänsä luo Skotlannin puolelle, mutta taisi puhti loppua kesken... Toinen tarina taas väittää että vastapuolen rannalla odotti toinen jättiläinen ja riitoja oli ratkottavana...Oli miten oli, vaikuttava useamman hehtaarin alue katettuna näillä kivillä! -Kyselin muuten parilta "rantavahdilta" eli paikallisilta Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijöiltä, joutuuko päivittäin toimittamaan loukkaantuneita sairaalahoitoon. Ei kuulema joudu, sanoivat että yllättävän vähän sattuu loukkaantumisia. He olivat varustautuneet vihellyspilleillä, ja seurasivat porukan liikkumista ja jos joku oli vaarallisen lähellä vettä/jyrkännettä pilli soi! Tämä toimi näkymättömän aidan tavoin.



Ennen kotimatkaa siis poikkesimme vielä tälle linnarauniolle jonka nimeä en edes saa päähäni - sen historiallinen arvokaan ei ollut kovin kummallinen eikä ikää kuin kolmisensataa vuotta. Mutta siinä vieressä oli mitä viehättävin kahvittelupaikka, ja vaikkei englannin puntia ollut kukaan vaihtanut, toimvat pankkikortit täysin täälläkin. Jotain hyötyä siis EU:sta!






-Kronologisen järjestyksen peruutus eli :paluu  Moherin rannikkokallioille ja häikäisevän kaunis luonto!




Tässä paikassa oli suurehko turistikeskus baareineen ja mukavuuslaitoksineen - aivan kuten Giants Causessakin, ja ostoksia varten useita pieniä osittain kallion sisään hakattuja myymälöitä.Kauppa kävi - Suomi on täynnä erilaisia, mutta aivan yhtä hienoja luontokohteita, mutta pitäisikö niitä jonkun osata myydä?

Yllättävän vähän oli roskattu, vaikkei roskiksia paljon polkujen varressa näkynyt - luultavasti ne . jotka tänne vaivautuvat, eivät kuitenkaan ole niitä ihan -joka-paikan-krääsä-turisteja?  Kävelyä epätasaiseilla poluilla ja kalliolla tuli ihan riittävästi - muutama vanhempi matkalaisemme joutui selvästi hieman rajoittamaan omaa kulkemistaan - suojamuuri oli vain pätkän matkaa jonka jälkeen varoitusilmoitustaulu ja rajaton pudotus varomattomille - parhaimmillaan noin 120metriä!




Ensimmäisenä retkipäivänä paluumatkamme kulki Galwayn kaupungin läpi, johon pysähdyimme vajaan tunnin verran katselemaan laivaston esityksiä ja markkinameininkiä. Katusoittajia oli tosi paljon, ja tämä "Galway street musicians" -tai -mikä-heidän-nimi-nyt-olikaan  antoi hyvän läpileikkauksen irskien pigmentistä - punaista, punaista ja jälleen kerran punaista. Tuulia muutamaa haastatteli, ja kuinka ollakaan, "muunväriset" eivät olleet irlantilaisia vaan Espanjasta alunperin...
Silmäniloa naisille ja hyvää musiikkia !





Nämä luontonähtävyyksiin keskittyneet päiväretket olivat mainio läpileikkaus maasta, joka on kokenut yhtä kovia kun Suomikin. Mielenkiintoista oli seurata kuinka 1845-52 suurta nälänhätää (=Famine)on ruvettu kaivamaan esiin ja tutkimaan - Suomessa olemme vasta vuoden 1917 tapahtumissa, ja 1867-68 on vielä edessä - tosin Finlandia-palkittu kirja "Nälkävuosi" -Aki Ollikainen avaa tapahtumia jonkin verran ja saattaa saada lukijan kiinnostumaan aiheesta.

https://www.visitdublin.com/see-do/details/irish-famine-exhibition#53.339961|-6.261051|13

Irlannin nälkävuosista  oli näyttelykin, mutta hintaan (10€) nähden se vaikutti kovin pieneltä, ja samaa faktaa selkeästi kerrottuna visuaalisesti tuli EPIC- näyttelystä perjantaina.

Näistä omista retkistä vielä yhteenveto ensi kerralla- tässä nämä maisemat!