maanantai 4. joulukuuta 2017

Sveriges ambassad i Helsingfors- snyggt, litet pompöst men ack så trevligt-på svenskt vis!





"Tee mitä tykkäät" sanoo OMNIA, nykyinen työnantajankikin. Ja minähän teen. Kun on tarpeeksi utelias saa aina kaikesta uudesta jotain irti - nyt vuorossa Ruotsin lähetystö ja seminaari jossa professori Jarmo Lainio Tukholman yliopistosta kertoi ruotsinsuomalaisten tämänhetkisestä tilanteesta Ruotsissa ja siihen liittyviin tulevaisuudenhahmotelmiin. Tästä kumpusi mielenkiintoinen paneelikeskustelu ja lopulta kuulimme Ruotsinsuomalaisen nuorisoliiton terveiset ja pääsimme vielä nauttimaan ihanasta buffeesta lähetystön upeissa tiloissa.
Lainio on tehnyt tutkimustaan maaliskuusta lähtien Ruotsin valtion toimesta-EU:lta tullut näpäytys jo useamman kerran huonosti hoidetusta oman äidinkielen / vanhempien kielen opetuksesta, ja asiaa oli siis tutkittava ja nyt oli se päivä jolloin myös parannusehdotuksia lyötiin pöytään.
Ruotsinsuomalaisia on maassa tällä hetkellä- laskutavasta riippuen - 700.000-800.000 mutta he eivät kaikki suinkaan enää puhu suomea äidinkielenään. Kielenopetuksen tarvetta on sikäli kovin vaikea tilastoida, ettei kouluissa pyydetä mitään tarkkoja tietoja kotikielestä, eivätkä vanhemmat suomenkieltä välttämättä edes mainitse jos lapset osaavat hyvin ruotsia ja pärjäävät koulussa. Tutkimuksen perusteella vahvimmat ruotsinsuomalaiset kaupungit ovat Eskilstuna, Västerås, Södertälje, Haparanda ja Tukholma.
Hauskana yksityiskohtana suurlähettiläs Anders Ahnlid, joka meidät toivotti tervetulleiksi ja sittemmin isännöi illallista, kertoi oman mummonsa olevan Naantalista kotoisin ja kuinka ilolla muisteltiin Suomessa vietettyjä kesäaikoja- kielestä mitään ymmärtämättä.

ambassadör Anders Ahnlid var kvällens värd

Ruotsin 290 kunnasta alle sata tarjoaa "äidinkielenomaista" suomenopetusta, mutta siitä ei välttämättä tiedoteta kovin hanakasti, ja tasaryhmien muodostaminen on vaikeaa, puhumattakaan opettajan löytymisestä. Tarjolla keskimäärin 40min  viikossa- koulupäiän jälkeen.
Nyt tehdyn tutkimuksen pohjalta Lainion esitys on lisätä kielenopetusta kolmeen viikkotuntiin aina ylä-asteelle ja lukioon asti, jotta siitä olisi oikeasti hyötyä. Opetus ei myöskään saisi venyä pitkälle iltaan, vaan mahdollisuus jättää osa ruotsi äidinkielenä- tunneista pois olisi selvitettävä. -Viime kädessä poliittiset päätökset ja valtion budjetti on se, minkä varassa liikutaan, mutta tässä olisi ainakin hyvä alku.



Paneelikeskustelussa sivuttiin tätä aihetta, ja oman lisänsä ja ajatuksia toivat panelistit, joista Venla Odenbalk Sverigefinska ungdomsförbundetista suoraan myönsi ettei edes osaa puhua suomea kunnolla. Tästä virisikin keskustelu siitä, onko ruotsinsuomalaisen "tavaramerkki" tämä kielitaito, mutta tultiin siihen tulokseen ettei välttämättä, kunhan halu oppia jotain löytyy. Ja sitä suomalaista sisua - sitä täytyy olla!
Todella mielenkiintoisia pointteja puolin ja toisin- Suomessa verrattavissa maahanmuuttajiin ja heidän kielitaitoonsa sekä suomenkielen oppimiseen ja integrointiin - on ehkä osattava hyödyntää kaikista kulttuureista itselle sopivimmat osat ja muodostettava siitä oma identieteetti!


_Paneelikeskustelussa mukana (vas) kansanedustaja Nina Lundström, kulttuurituottaja Lina Puranen, nuorisoliiton toiminnanjohtaja Venla Odenbalk ja prof. Jarmo Lainio- kaikki suomalaisilla sukujuurilla.



Lopuksi vielä Venla Odenbalk ja Alice Kylander kertoivat Sverigefinska ungdomsförbundet´´in toiminnasta jonka tuloksena haastattelujen pohjalta tehty kirja kiersi nähtävänä- ihan mielenkiintoisia ja hyvinkin erilaisia ihmistarinoita! Koska kyseessä on hanke, on sen toiminnan jatkuminen täydellä teholla vielä epävarmaa, mutta tulokset ovat olleet hyviä joten tämänhetkinen tilanne on hallinnassa.





Meille vieraille oli tarjolla ihana buffe-illallinen jossa kalaruoat ja lriistalihapullat sekä eri kasvisvaihtoehdot todella kruuunasivat illan - paljon uutta tietoa, ajatuksia ja ideoita pähkäiltäväksi - oli vallan kannattava reissu.
Ja aina se tylsän pänttäämisen voittaa, osittain työajallehan tällainen menee, mutta kun pitäisi tuota kestävää kehitystäkin opiskella ja Turun YO:n kieltenopejen verkkokurssin suunnittelu on vielä ihan alkutekijöissään..
Tämä syksy olisi kyllä vaatinut vähän lisää tunteja vuorokauteen- jospa jouluna saisi hieman hellittää?
vilken fin-fin servis! Tekopparna hade jag gärna tagit hem!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti