sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulurauha- kaiken hosumisen jälkeen. kuvakollaasi ja jokunen ruokajuttu...


Ensimmäistä kertaa elämässäni olen nyt syksyn verran toteuttanut töissä ajoitusta "8-16" lisäten siihen päivittäin reilut kaksi tuntia työmatkaa- huhu -huh.
Hatunnosto kaikille niille, joilla tämän lisäksi on perhettä hoidettavanaan, lapset päivittäin  hoitoon vietävä ja haettava, kaupat käytävä ja perhe ruokittava!
Minulla ollut ihan riittävästi kissoissa ja koirassa hoidettavaa ja muistettavaa - hevoset sentään nauttivat täyshoidosta ja pärjäävät vaikken päivittäin käykään!

 En kuitenkaan kaipaa entistä ympäripäiväistäkään työtä - muistelen välillä lähes kauhulla niitä päiviä jolloin saatoin aloittaa kuuden jälkeen tunnin työrupeamalla aamulla tallissa, sitten suihkun kautta kouluun, iltapäivällä kauppojen kautta kotiin ja tallihommiin, ehkä ratsastamaankin kun noita nuoria koulutettavia kasvoi, perheelle ruokaa ja sitten tunninpitoon ja iltatalli, lapset nukkumaan ja joskus 21 jälkeen vielä seuraavien tuntien valmistelua tai kokeiden korjaamisia...
Aikaansa kutakin!

Uusille urille on ollut tosi kiinnostavaa suunnata työelämässäkin, ja muitakin uusia asioita olen oppinut kuten kuusen valinnan metsästä ja poikkisahaamisen. Tuli mieleen, enpä ole kuusta itse kotiin auton takakontissa koskaan tainnut raahata- niitä kuusitöitä varten on ollut mies tai/ja pojat!
Lumityöt, autonhuolto, puidenpilkkominen ja sisälle tuominen ja ruohonleikkuu ovat myös olleet niitä asioita, joita en juuri ole joutunut tekemään. Eikä nyt ole kyseessä mitään "miestentyöt/naistentyöt"-ajattelua, vaan käytännön sanelemia juttuja.
Sekä #metoo- kampanja että nämä ahdistelujutut eduskuntaa myöten ovat paisuneet hieman liian suuriksi. Miesparat, kohta ei normaaleja treffejäkään voi kysellä kun jo ruvetaan huutamaan ahdistelusta! Mietin sitäkin, että ne jotka nyt uskaltavat suunsa avata ovat niitä, jotka kuitenkin ovat uskaltaneet sanoa "ei-kiitos" ehdotteluille - entä se suuri määrä naisia/tyttöjä jotka sitten ovat joko vastentahtoaan nöyryytettyinä tai omanedun tavoittelun nimissä suostuneet erilaisiin ehdotuksiin? He tuskin täällä ovat suureen ääneen kampanjoimassa?

äh, olkoot nyt on siis joulu ja mieli iloinen; laittelen tähän muutaman kuvan kaikesta häsellyksestä josta en ole eroon päässyt, mutta minkä jälkeen on ihana rauhoittua TV:n ääreen tai kirjan pariin. Tai lähteä ratsastamaan ihan vaan harrastuuksen nimissä ja keleistä nauttien  nyt näyttää ihan hyvältä- toivottavasti koko joulun!


Piparkakkuja, joulutorttuja ja pikkuleipiä teimme eilen, joulusiivouksen viimeistely osui vielä tälle aamupäivälle, nyt on jo porkkanalaatikotkin uunissa ja odottelen että pääsisimme poikien kanssa saunomaan ja viettämään joulua - jos oikein hyvin käy ja herään aamulla aikaisin, voisi tieni viedä vaikka joulukirkkoon?


-Vanha piparkakkureseptini on todella monimutkainen, mutta tulos on kyllä viimeisen päälle. Aiemmin tein tuplana, nyt riitti tämä vakioannos. Joskus on piparkakkutaloa tehty, mutta sen verran hataria rakennelmia ovat olleet etten ole enää vuosiin yrittänyt. Se tehkööt. joka taitaa ja tykkää!

Apulaisia sain sitten varsinaiseen leipomiseen- tästä tuli se joulun tuoksu ja tunnelma!




Lanttulaatikosta älysin luopua ehkä viitisen vuotta sitten - ei sitä kukaan syönyt ja itsekin vain maistoin, koira ja kanat tykkäsivät. -Kananmunia pyrin ostamaan tuottajilta tai jos kaupasta, aina niitä vapaina kulkevien mieluiten luomutipujen munia. Kanoja minulla tosiaan on ikävä välillä! 



Joululaatikoita on tullut tehtyä itse - näitä porkkanalaatikoitakin kahdella eri reseptillä kun en osaa päättää kumpi on parempi. Ja perunalaatikko - sen pitää olla imelletty, joten aloitin sen tekemisen eilen. Aina vähän jännittää miten se onnistuu!?




imelletty perunaloota -tottakai!


Tällaisiin tunnelmiin täältä Mäntsälästä - mieli rauhaisana joulua varten, ei kiirettä ja hyvä tahto päällä maan! Pienistä hyvistä asioista se joulukin muodostuu- ne pitää vaan oppia näkemään!
Lopuksi vielä kuvia Espoon kirkosta missä omnialaisten jouluhartaus torstaina - hieno tunnelma ja mukavan lyhyt ja musiikkipainoitteinen tilaisuus! 



Omnian kuoro solisteineen hieno!

HYVÄÄ JOULUA- GOD JUL!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti