torstai 29. toukokuuta 2025

 Ei juoksua- ei astutusta - ei pentuja 

Tätä tarkkailua on nyt mennyt jo liki pari kuukautta ja minun tiimalasissa alkaa aika loppua- jos toteutan suunnitelmaani pennuttaa verannalla kesäkelissä josta lapset helposti pääsevät suoraan puutarhaan, alkaa h-hetki olla ohi. Näinhän se on - kun kaikki muut asiat on reilassa, aina löytyy joku ongelma... Nyt on lonkat ja kyynärät kuvatt ja terveiksi todettu, samoin silmät, näyttelyissä käyty ihan kohtalaisella menestyksellä ja sulhokin valittuna. 

Yritin heti itseäni lohduttaa toteamalla, että jos juoksuvälit jatkuvasti pitenee, niin tämän kevätjuoksun siirtyessä kesään, saattaa syksyn juokuskin olla vasta kevättalvella ja silloin olisi taas mahdollista sinne verannalle pennuttaa. Pieneen kaksioon en mitään haisevia ja sotkevia pentuja halua vaikka niistä kovasti tykkäänkin. En ehkä vaan ole tarpeeksi innokas koiraihminen?


Muutoin on kevät soljunut mukavasti päivittäisillä lenkeillä ja nyt tuomarointien jälleen alettua, on Susu mukana usein tuomarireissuillakin. Viimeviikonloppuna poikettiin vielä Lilolla jossa herra Howawarth oli kasvanut niin mielettömän isoksi ja leikeissään rajuksi että Susua jopa pelotti. Kyllä se paras leikkikaveri yhä on naapurin Ninni! Niillä on välillä jokin langaton yhteys kun tuntuvat tietävän koska kaveri on ulos menossa ja uikutus alkaa..


Prille ja Susu- toki kavereita, mutta Susu hieman varauksella.

-Alla parhaat ystävykset- tänäänkin ollaan menossa lenkille. 6-8km hurahtaa helposti
















Viime viikonloppuna tuomaroitiin mm Kirkkonummella.

Tänään apulaiset mukana puutarhatöissä- niitä ei voi enää lykätä, ja etenkin ellei pentujakaan saada, voi puutarhan laittaa ihan normikuntoon...
Tykkään niistä kukista, mutta ne saisi kylläjoku asiantuntija istuttaa ja hoitaa!



Koulua enää kaksi päivää - sitten koittaa VAPAUS! Ruotsinopettajien reissulle Bergeniin suuntaan 8.6. ja Susua lupautunut kaksi nuorinta hoitamaan- miten, sopinevat keskenään. Ninjalle tulee Akin keskimmäinen hoitajaksi kun vanhin pääsee jo "oikeisiin" töihin lastenhoitajaksi. 
Näin se aika kuluu - Susukin jo kolme vuotias vaikka vasta oli pentu! 

Palailen blogiin lähipäivinä -rankaa asiaa liittyen ratsastukouluihin ja SRL:n vaatimuksiin sekä lisää hevosten hyvinvoinnista. 

Keväänloppuja ja mukavia ylppäreitä niihin osallistuville
toivovat
Susu, Ninja ja Ira




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti