HEVOSTEN -ja myös ratsastajien- hyvinvoinnista ja siihen liittyvästä vastuullisuudesta

 Ratsastus on ammatillisesti katsottuna mielenkiintoinen laji- yrittäjäystävällisessä Suomesssa voi kuka tahansa- rekistyröityään toiminimellä yrittäjäksi tai perustetuaan esim osakeyhtiön - ryhtyä vetämään vaikkapa ratsastuskoulua. Mitään lupia tai yritykseen sopivaa ammattitutkintoa henkilökunnalta/omistajalta ei ratsastusalalla yrityksen perustaminen vaadi.

-Kuvassa laatutalli Hyvinkään ratsastuskeskus 40 -vuotisjuhlista  - oppilaat olivat harjoitelleet ihanan 12:a hevosen katrillin vieraille!

Mutta onneksi on SRL eli Ratsastajainliitto joka vaatii, ja myös kriteereitä kehittäen- nyt myös vastuullisuusohjelma ja eläinten hyvinvointi nostettu paremmin esille. SRL:n nimeämät valvojat liikkuvat vuosittain ympäri Suomea tarkistamassa kriteerien paikkansapitävyyden ja neuvomassa pulmatilanteissa- tämä siis sen jälkeem kun alkutarkastus tehty ja kriteerit ovat täyttyneet - portaita on kolme 1) Jäsentalli jossa voidaan esim tarjota hevosten täyshoitopalveluja ja valmennusta esim vierailevien valmentajien kautta. Perusvaatimuksissa huomioidaan hevosten hyvinvointi, asiakaspalvelu, turvallisuus siihen liittyvine vakuutuksineen kuten seuran jäsenyys tai nk Green card-kortti. Hevosista huolehtii alan koulutuksen omaava henkilö ja toimnnassa noudatetaan SRL:n eettisiä ja strategisia periaatteita. 2) Kun puhe siirtyy ratsastuskouluihin, paikalle vaaditaan jo ammatillisen koulutuksen saanut henkilö eli ratsastuksenohjaaja, -opettaja tai masteropettaja joka pitää säännölliseti 70% koulun tunneista. Tämä siis em tallikriteerien lisäksi.https://www.ratsastus.fi/site/assets/files/26775/jasentallikriteerit_web2022.pdf  3) Mikäli toimintaa halutaan kehittää, voidaan tavoitella Laatutallin kriteereitä, joista löytyy tarkatkin vaatimukset SRL:n sivustolta https://www.ratsastus.fi/site/assets/files/2462/laatutallikriteerit_pdf.pdf

Näitä laatutalleja on merkitty SRL:n toimesta vasta 35, mikä on melko vähän kaikista kirjatuista 188 ratsastuskoulusta (tieto vlta 2024) Joitakin yrittäjiä pännii SRL:lle menevä vuosimaksu 275€, mutta itse maksoin tämän maksun mielelläni jo pelkästään sen asiakkaille antaman "laatutakeen" vuoksi. Myös erilaisissa ongelmailanteissa pystyi helposti kääntymään SRL:n puoleen neuvoa kysymään.

Ratsastusseurat toimivat tallien yhteydessä, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Tällöin on seuran ja yrittäjän "puhallettava samaan pussiin" jotta voidaan järjestää kilpailuja ja erilaisia tilaisuuksia yhdessä. Muistan hyvin omia aikojani Mäntsälän ratsastajien tiloissa kun isot kansalliset kisat- joita oli vuosittain- rajoittivat jopa hevosten tarhailua ratsastustuntien pitämisestä puhumattakaan. Mutta sekä seuralle että ratsastuskoulutoiminnalle eri tapahtumat ovat kullanarvoista markkinointia!

"Maailman monin poni" eli isältä pojalle periytynyt Ruskelan Niiskuneiti joka toi 24:n vuoden ajan iloa niin monelle mäntsäläläislapselle! Tässä meneillään näyttelyharjoitus.

Huomasin myös viime vuonna- vetäessäni koululla harrastetoimntaa heppahulluille- että SRL;n eri hoitomerkkien suorittamiset ja muu heppahöperyyteen liittyvä toimnta on valtavasti kehittynyt ja osittain siirtynyt nettiin - ihan niinkuin nuorerkin . Tietoa on tarjolla jopa liikaa- eihän "uuslukutaidottomat" edes jaksa lukea kaikkea!  Ratsastus, kuten hevostelu yleensäkin, on se laji, missä ei voi oppia käsittelemään eläintä ellei sitä pääse tekemään käytännössä- tämä tuntuu monelta "nettiviisaalta" unohtuneen. Ne tunnit, jotka lapsuudessaan ja nuorena on viettänyt tallilla, ovat pääomaa elämää varten - ei se, miten monta somepostausta on netissä tehnyt! Vieraantuminen hevosista (-ja eläimistä yleensä) on nykyikäluokilla valitettava tosiasia, ja toivotan tervetulleeksi nyt vasta kiertävät huhut, jossa panostettaisiin jälleen tallilla oppimiseen ja hevosten kanssa "hengailuun" ja jopa ilmaiseen "työntekoon"- viime mainittu on seikka mikä katkaisi verohallituksen toimesta suomalaisen "hoitajakulttuuriin" parikymmentä vuotta sitten. Ko. asiasta on pakko antaa pieni näpäytys silloiselle kattojärjestöllellemme -miksi ei silloin puututtu SRL:n taholta laajemmin aiheeseen, koska onhan aina kyseessä ollut eräänlainen "win-win"-tilanne. missä nuoret valvotusti pääsevät oppimaan (ilmaiseksi vielä!!) hevosen - ja tallinhoitoa, ja kun taitoa on karttunut, myös pääsevät näyttämään niitä toimimalla vaikka vastuullisina kisahoitajina tai huolehtimalla hevosen puhtauden lisäksi varusteista ja muusta pienestä touhusta- jos "raskaaksi tallityöksi" lasketaan oman hoitohevosen kakkakasan poistaminen karsinasta, ollaan jo melkoisesti hakoteillä...

-Viereisessä kuvassa Dora, sittemmin Harjuun oppilaiden opetushevoseksi myyty tamma, joka oli yksi niistä "opettajista" kun harjoittelimme näyttelytoimintaa varten. Ei ehkä ihan joka ratsastuskoulun arkitoimintaa, mutta erikoistua saa, kun perusasiat ovat kunnossa. On vikellystä, länkkäri ratsastusta, maastakäsittelyä, ajo-opetusta muutama asia mainitakseni, mutta jo kannattavuutta ajatellen, nämä ovat asioita mitkä rakentuvat sen tuikitavallisen ratsastuksenopetuksen päälle ja "mausteeksi" toimintaan, jossa jokainen koulu voi profiloitua.

Muita eläimiä löytyy monesta ratsastuskoulusta, kissoja ja koiria eniten. Tosin nykyajan "kissasuojelijat" vissiin haluaisivat kissojenkin tallilla jahtaavan rottia ja hiiriä valjaisiin kytkettynä talutusnuorassa...

Myös kanoja, lampaita ja jopa vuohia on nähty- itselläni "pelottavin" talliasukas oli aikanaan "Martti" hanhi -joka tosin muni. Tutut se tervehti iloisesti tallille, mutta vieraille rähisi- jos oli odotettavissa uusia ratsastajia tai esim kesällä leiriläisiä, piti Martille heidät erikseen esitellä. Näin ollen vahtikoiraa ei tarvittu, vaan talon koirat ovat aina olleet lapsiystävällisiä hännänheiluttajia. 

Hevosten lastaaminen ja kuljettaminen - aihe mitä myös voidaan ratsastuskouluissa käsitellä kun lähdetään vaikka naapuritallin pikkukisoihin hyppäämään 70cm. On liian myöhäistä näitä asioita opetella (tietämättömän) äidin tai isän kanssa kun se eka, oma hevonen ei haluakaan mennä autoon...

Toisessa kuvassa lauma islanninponeja Islannissa- rotu, joka taipuu kun ihmisen mieli laumassa- tällaiseen kuvaan ei meidän puoliverisiä tai edes suokkeja pidä edes yrittää saada...

-Hevostentoisiinsa tutustuminen ei aina käy ongelmitta, sekään. Ja fakta on etteivät kaikki tule keskenään toimeen - ainakaan jostilaa on vähän. 

-Tähän loppuun vielä hersyvät naurut pikkuherra Garethin toimesta- me ihmiset järjestämme hevosille paljon hupia , jos välillä ikävääkin. 

Tämä kirjoitus on suunnattu sellaisille, jotka ehkä liikaakiin luottavat someen ja ovat alttiita kuuntelemaan eri tahoja varauksettomasti - kun puhutaan hevosten ja ratsastajien hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, on kattojärjestömme SRL suuntaanäyttävä organisaatio. 

 Ei juoksua- ei astutusta - ei pentuja 

Tätä tarkkailua on nyt mennyt jo liki pari kuukautta ja minun tiimalasissa alkaa aika loppua- jos toteutan suunnitelmaani pennuttaa verannalla kesäkelissä josta lapset helposti pääsevät suoraan puutarhaan, alkaa h-hetki olla ohi. Näinhän se on - kun kaikki muut asiat on reilassa, aina löytyy joku ongelma... Nyt on lonkat ja kyynärät kuvatt ja terveiksi todettu, samoin silmät, näyttelyissä käyty ihan kohtalaisella menestyksellä ja sulhokin valittuna. 

Yritin heti itseäni lohduttaa toteamalla, että jos juoksuvälit jatkuvasti pitenee, niin tämän kevätjuoksun siirtyessä kesään, saattaa syksyn juokuskin olla vasta kevättalvella ja silloin olisi taas mahdollista sinne verannalle pennuttaa. Pieneen kaksioon en mitään haisevia ja sotkevia pentuja halua vaikka niistä kovasti tykkäänkin. En ehkä vaan ole tarpeeksi innokas koiraihminen?

Muutoin on kevät soljunut mukavasti päivittäisillä lenkeillä ja nyt tuomarointien jälleen alettua, on Susu mukana usein tuomarireissuillakin. Viimeviikonloppuna poikettiin vielä Lilolla jossa herra Howawarth oli kasvanut niin mielettömän isoksi ja leikeissään rajuksi että Susua jopa pelotti. Kyllä se paras leikkikaveri yhä on naapurin Ninni! Niillä on välillä jokin langaton yhteys kun tuntuvat tietävän koska kaveri on ulos menossa ja uikutus alkaa..

Prille ja Susu- toki kavereita, mutta Susu hieman varauksella.

-Alla parhaat ystävykset- tänäänkin ollaan menossa lenkille. 6-8km hurahtaa helposti

Viime viikonloppuna tuomaroitiin mm Kirkkonummella.

Tänään apulaiset mukana puutarhatöissä- niitä ei voi enää lykätä, ja etenkin ellei pentujakaan saada, voi puutarhan laittaa ihan normikuntoon...

Tykkään niistä kukista, mutta ne saisi kylläjoku asiantuntija istuttaa ja hoitaa!

Koulua enää kaksi päivää - sitten koittaa VAPAUS! Ruotsinopettajien reissulle Bergeniin suuntaan 8.6. ja Susua lupautunut kaksi nuorinta hoitamaan- miten, sopinevat keskenään. Ninjalle tulee Akin keskimmäinen hoitajaksi kun vanhin pääsee jo "oikeisiin" töihin lastenhoitajaksi. 

Näin se aika kuluu - Susukin jo kolme vuotias vaikka vasta oli pentu! 

Palailen blogiin lähipäivinä -rankaa asiaa liittyen ratsastukouluihin ja SRL:n vaatimuksiin sekä lisää hevosten hyvinvoinnista. 

Keväänloppuja ja mukavia ylppäreitä niihin osallistuville

toivovat

Susu, Ninja ja Ira

HYVINVOINTIA HEVOSILLE- jopa työryhmän turvin-hyvä!

 Nyt tuntuu siltä, että älysin lopettaa tallinpidon ajoissa! Huh. Kun maailma on menossa  vain hullumpaan suuntaan! Eläinsuojelu on hyvä ja tärkeä asia, koska oppia ja tietoa tulee lisää ja sitä täytyy pystyä soveltamaan, mutta sitten tuon harrastajajoukkojen "minä-tiedän-olen -lukenut- netistä-ja -olenhan -silloin -asiantuntija...".Se, että myös FEI:n tasolla aletaan puuttumaan kuolaimiin ja suun aukomisiin on myös askel oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä työsarkaa saada kaikki hevoset asiallisen hoidon ja käsittelyn piiriin!        

-kuvassa Grixie ja Gareth, sitten Gareth vuotta  myöhemmin kurkkii poikalauman keskeltä...

Tietoa löytyy - etenkin netistä- mutta tapa "tulkita" lausuntoja, käytäntöjä ja jopa muotitrendejä- vaihtelee ja "asiantuntijoita" löytyy jo pilvin pimein jos on nettiä uskominen. Sitä, joka osaa vakuuttavimmin puhua, kuunnellaan - etenkin jos puheet vähänkin sivuavat itselle sopivia aiheita .

Saanko selittää? Hevonen on laumaeläin.Joskus laumanjohto menee uusiksi- näinhän käy ihmistenkin johtamissa firmoissa, politiikassa jne- ja aiheesta syntyy jopa tappeluita. Mikäli tilaa on tarpeeksi ja olosuhteet turvalliset, usein häviäjä vaan alistuu ja jatkossa on se, joka tulee viimeisenä juomaan tai heinien ääreen. Tämän olen niin monta kertaa omieni kanssa nähnyt laitumella - onneksi tarhassa, jossa tilaa vähemmän, yleensä nämä arvojärjestykset jo on hoidettu.

Varsinainen näytös onkin alkukesästä kun ennestään tuntemattomat orivarsat pääsevät yhdessä orilaitumelle- välien selvittelyllähän se alkaa; sopuun päättyen. Harvassa on ne kerrat, että joku riitapukari joudutaan poistamaan kesken kesän, tai jotakuta sorsitaan niin ettei laumaan ole asiaa. Ihan ihmislasten armeijaa vastaav paikka jota ehdottomasti orivarsoille suosittelen 3 ikävuoteen asti! 

Koska useimmilla talleilla tilaa on rajoitetusti, ja yksityishevosten omistajat pelkäävät kullannuppujensa puolesta, niiden olemista siis rajoitetaan pieniin tarhoihin - yksin. Tämä on sikäli ymmärrettävää että turhilta loukkaantumisilta vältytään etenkin kilpahevosten kohdalla. Mutta ei se hevosille tarjoa luonnonmukaista käyttäytymistä. 

Hevonen  viihtyy ulkona koska se vapaudessa, rakenteensakin puolesta on tottunut vaeltamaan kymmeniä ja jälleen kymmeniä kilometrejä päivittäin. Ei siis siksi, että se viihtyisi sateessa&tuiskussa 10m x 10m tarhassa ilman suojaa paremmin kun sisällä kuivitetussa karsinassa. 

Uudehkona ilmiönä on -kaupungista maalle muuttaneiden suosima "kokopäivätarhaus" sillä jossainhan niiden eläinten on oltava kun isäntäväki on päivät töissä- joskus jopa lähes sadan kilometrin päässä! Ja loimi selässä keväälläkin- aamupakkasiilla ihan hyvä asia, mutta kun iltapäivällä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta taitaa jo hiki pukata? Mutta sana "kokpäivätarhaus" on ikäänkuin lupaus siitä, että hevosella on kaikki hyvin koska sehän on niin luonnonmukaista!

Toinen asia on hyttyset ja keskikesällä paarmat - monta kertaa jos hevonen saisi valita, se seisoisi päivän kuumimman ajan sisällä viileässä tallissa paarmoilta suojassa ja yöt ulkona, mutta miten se karsinoiden siivous sitten sujuukaan ja mihin kellonaikaan? Palkatulla työvoimalla käytännössä kovin hankala järjestää! Laidun, jossa myös metsää, on jonkinlainen ratkaisu tähän ongelmaan, mutta ei kaikkialla edes mahdollinen.

Ympärivuorokautinen PIHATTO tekee tallinpidosta helpompaa, mutta nyt näyttää siltä että osa hevosenomistajista on unohtanut että pihatossa AINA pitää olla mahdollisuus kuivaan katokseen jonka pohja sen verran pitävä että hevonen mahtuu rauhasssa menemään makuulle halutessaan. Vedensaaanti on tietenkin tärkeä, mutta se, että vesiastia talvella on hetken tyhjä ei vielä ole rikos, mutta mikäli vesi on jatkuvasti jäässä puhutaan jo eläinsuojelurikoksesta. Väkirehun ruokinta pihatossa ilman valvontaa on mahdotonta  ja hevosten kiinnisitominen ruokailun ajaksi on tarpeellinen jotta turhilta kahakoilta vältytään ja annostukset menevät ruokkijan toiveiden mukaan.(Ellei niitä ruokita erikseen sisätiloissa)

Kuvan hevosille laitettu olkia makuualustaksi, mutta suojaava katos puuttuu- ei siis sovellu ympärivuorokautiseen tarhailuun. Ensimmäisen sateen jäljiltä olkipeti on jo entinen ja hevoset märkiä ja kylmissään.

Tarhan puut on syytä suojata tai ne tulee nakerrettua tekemisen puutteessa, ja vaikka hieman epätasainenkin maastopohja opettaa hevosille tasapainoa, ei kura ja isot kivet kuulu tarhoihin tai pihattoon. Toki Suomessa tuo kura taitaa kuulua jo maisemiimme, jolloin tarhoja olisi hyvä vaihtaa aivan niinkuin laitumia kesällä. 

Jatkuva loimittaminen versus "luomutila" ilman lointa on myös aihe josta ollaan kovin eri mieltä. Aikanaan Ranskassa 1970-luvun lopulla ihmettelin kovasti kun kisahevonen, joka oli kisakaudella lähes kääritty pumpuliin - no loimien lisäksi kaikki jalat suojattiin yöksi villakäärein- , heitettiin lepokaudeksi laitumelle yötäpäivää juuttikangasloimen (New Zeeland rug tms)  alla. No, kyllähän ne karaistui...

Ruokinnasta puhumattakaan - ei taida rehuhuoneen koot enää riittää yksityistalleilla käyvien omistajien kaikille "pöperöpusseille" kun on yhdeksän hyvää ja samanverran terveellisiä mössjä. Tavallinen kaura tuntuu monelta unohtuneen, joten ei ihme että hevosen hammasongelmat ovat yleistyneet kun ei anneta pureskeltavaa- pelkkiä tehdastuottteita ja "mössöjä", eikä kuivaheinää vaan muovikääreestä kaivettua säilyketavaraa.

Vatsavaivat ja -tulehdukset sekä vatsahaava alkavat olla yleisimpiä oireita ellei jokaista pientä jalkavaivaa lasketa jonka vuoksi tehdään kalliita röntgen- lämpö- ym tutkimuksia. Tätä seikkaa kun yhtenä iltana oikein pohdin- siis vatsahaavan yleisyyttä- tulin ajatelleeksi oman lapsuuteni "tallikuria" - Jos hevosilla Tapiolassa oli ruoka-aika, meidät kaikki lapset ajettiin ulos tallista ja siellä vallitsi ruokarauha. Nykyään kuka mitenkin ja moilloin ruokkii, ja isoissa talleissa on jatkuvasti levotonta kun hevosia tulee ja meneee, niitä ruokitaan ja hoidetaan ja harvassa paikassa enää mitään tehdään kovin  säännöllisesti  koko tallissa yhtaikaa. 

Pihattoja voi myös tehdä muutamalle hevoselle- kuva Porvoosta Titti Finneltä, jolla varsat viihtyneet pihatoissa jo vuosikaudet.  Kesäksi tarhaa laajennetaan laitumelle asti ja eläimet voivat halutessaan tulla sisälle jos kylmä tai kärpäset kiusaavat.

Samanalaisia ja toimivia ratkaisuja on myös esim Orimattilassa Kyröillä, tuntihevosilla Hyvinkään ratsastuskeskuksessa, Tössä Penttilällä Hauholla  ja muutamalla tuntemallani yksityishevosen omistajalla. 

Muistan vuosia sitten innostuneeni ruotsalaisesta tutkimuksesta (en tietenkään enää muista nimeä, paikkakuntaa tai vuotta) missä hevosilla oli useita eri oleskelulohkoja, ja niitä houkuteltiin liikkumaan alueelta toiselle käytäviä pitkin (jossa pieniä esteitä) sijoittamalla rehut ja vesi eri alueille. Tämä oli käytäntönä siis kasvaville varsoille jotka sitten liikkuivat hyvin ja vahvisti luustoa ja lihaksistoa. Tulokset olivat lupaavia, mutta luulen että laajan alueen tarpeen takia systeemi ei saanut suurempaa kannatusta.

Oli miten oli, hevonen on luotu liikkumaan, ja nyt ovat jo eläinlääkäritkin alkaneet huolestua harrastehevosten liikkumattomuudesta- tunti päivässä käyntiä ja hieman ravia ympäri maneesia on usein se ainut liikunta mitä niille tarjotaan- se ei riitä alkuunkaan! Ja ratsatsuskouluhevosiahan rääkätään jos ne liikkuvat kahta tuntia enempää illassa! Joissakin paikoissa kuulema annetaan asiakkaille tilastoja nähtäväksi joilla todistetaan ettei hevosia vaan olla liikaa rasitettu! -Omani liikkuivat kuutena päivänä viikossa keskimäärin kaksi-kolme tuntia päivässä, ja hyvin harvoin tarvitsi ottaa ontuvaa hevosta pois tunnilta - ellei siltä sitten yllättäen lähtenyt kenkä tms. Maastossa pyrittiin käymään talvellakin lähes päivittäin - nykyäänhän ratsastajat eivät edes uskalla mennä maastoon, minkä ymmärtää sikäli että kun maastoilu hevosillekin on harvinaista herkkua, tapahtuu villiintymisiä...

Eläinsuojelu puuttuu- pyydettäessä- mutta moni "tavallinen tallaaja" ei oikein tiedä mikä on hevosen huono hoito/heitteillejättö ja mikä ei - ilmoituksia tulee turhasta ja sitten niitä jää tekemättä joskus aiheestakin. Sikäli tämä uusi Hevosen hyvinvointi-työryhmä ell Liisa Harmon  johtamana (kts SRL:n sivuilta lisää)- on saanut ison aiheen purtavakseen että kenttää riittää - ja sitä niin tärkeää faktatietoa pitää saada levitettyä- ei huhuja!Laitan vielä jotain orivarsalaidunkuvia kunhanlöydän - siitä taitaa olla jo kuusi-seitsemän vuotta kun viimeisin orivarsani oli Kyröillä laitumella. Tammat ovat aina laiduntaneet kotona, mutta nehän eivät mitään "käytöskoulua" tarvitsekaan

Tässä harjoittelee Grixie varsan kanssa kentällä 

ravaamista ennenkuin uskalletaan päästä laitumelle. 

No, jokunen varsa minulla on laitumelle syntynytkin, ja hyvin on mennyt sekin. 

Tössän tamma- ja varsalaumaa Hauholla.

PIAN PÄÄSEVÄT TAAS ORIIT LAITUMELLE! 

JA mulla ei ole enää yhtään. Hevosia kaipaan, mutta en sitä työmäärää!

 

Kevät tuli, lumi suli- mutta juoksua vielä odotellaan...

 Susun kuulumisia pitkästä aikaa- kennelyskästä taisin viimeksi kirjoittaa: Se saatiin selätettyä parissa viikossa- pahin olikin siinä samassa rytäkässä puhjennut ripuli siihen liittyvine siivouksineen.

En tiedä onko koiralle oikeasti puhjennut joku suolisto-ongelma- Kimin seitsenvuotias rescue-koirahan jouduttiin suolistosyövän takia lopettamaan- mutta eihän tällä ole sitä ikääkään kun kolme vuotta ja viime syksyllähän tehtiin sen "jänisraatojutun" jälkeen kattavat labratutkimukset- ainakin jos on hintalappua uskominen..

Kaiken piti olla hyvin- käyty Kemiössä (Heitin itse talviturkin mereen Gammelbyssä, Susun uskollisesti vahtiessa rannalla), koulukisoissa, lenkkeilemässä naapurin Ninnin kanssa, tuttuja koiria käynyt kylässäkin ja ulkoilu ollut valvottua näin kiinnipitoaikana. Koirapuistossa ei olla edes käyty sen kennelyskäepisodin jälkeen.

Seuraavaksi on ilmeisesti varustettava koiralle kuonokoppa ulkoilun ajaksi, sillä en todellakaan tiedä mistä uusin ripulitauti -taas olkkarin PESTYLLE matolle- on tullut. Toki, labbis kulkee nenä maassa kuten pölynimuri, ja lukematon on se määrä pelkästään jäniksenpapanoita, mitä sinne suuhun on tässä talven aikana imuroitunut... Nyt ilmeisesti jotain muutakin kun "löysät" löytyi vappuaamuna ja koira "kärvisteli" syyllisen näköisenä pedissään- en ymmärrä miksi se ei osaa pyytää ulos jos on oikeasti hätä? Jotain on mun koirankasvatuksessa mennyt pieleen, sillä tarkemmin ajatellen - Susu ei koskaan PYYDÄ ulos, se vaan viedään sinne 3-4 kertaa päivässä. Ehkä liian hyville opetettu? Etenkin kun sitten parina yönä kuljettelin yömyöhällä ja vielä aamulla lukonlaulun aikaan kun ne siivoamiset, oli sitten matolta, lattialta tai sanomalehdeltä, eivät ole mun suosikkipuuhaaa...Onneksi tämänaamuinen "tuotos" jo näytti normaalilta - enpä ole koskaan aiempien koirien paskantamisia näin tarkkaan seurannut! No, sangen vaikeaa se olisi ollutkin maalaiskoirien kanssa kun hoitivat tarpeensa ihan itse minun hoitaessa hevoset. Nämä "kaupunkiyksilöt" ovatkin näköjään ihan oma lukunsa...

No, ripuli tai ei, menohaluihin tämä ei tunnu vaikuttavan ja niin me teimme perjantaina vapun jälkeen vuoden ensimmäisen Haukankierroksen ihan kaksisteen, tosin jätettiin loppumatkalta se järviosuus pois kun epäilin pitkospuista huolimatta, melkoista kosteikkoa polun varrelta. Olin kovasti mielikuvitusta käyttäen uumoillut näkeväni sen vihaisen metson tai vaikkapa ilveksen, joten pettymys oli melkoinen kun ainoastaan metsäkauris juoksi meitä eräässä kohdassa karkuun. Tosin- tällä kertaa ei niitä valkohäntäpeuroja joita meillä on keskustakin täynnä, vaan joku kuusipeuran tapainen harmahtava yksilö ilman sitä kuuluisaa valkoista hännänalusta. Ja metsosta kuulin sen, että se olisi jo viime vuonna vangittu ja siirretty pois ihmisiä pelottelemasta.

Kevään värit alkavat jo metsässä olemaan parhaimmillaan, joten TAAS tuli otettua kuvia vaikka tuolta lenkiltä jo on satoja kuvia ennestään!

Ihanaa vihreää sammalmetsää!

Paikoin häiritsee moottoritien läheisyys, kun äänet sieltä sekaantuvat lintujen viserrykseen...

Noin lenkin puolessavälissä eli reilun parin kilometrin kohdalla yhä merkit siitä, mitä luonnonmyrsky saa tahtoessaan aikaiseksi.

Kyllä ihminen on lopulta aika pieni!

Mun "suosikkikivi" jota polku suorastaan nuolee sitä ohitettaessa.

"Pirunpelto" aina yhtä mahtava!

Todistettavasti kevät- sekä sini- että valkovuokkoja samalla mättäällä sulassa sovussa!

Keväiset odotukset on minullakin, nimittäin Susun juoksua tässä tarkkaillaan. Tänään naapurin Ninni, itse kuukausi sitten steriloitu, kovasti haisteli Susun peräpäätä.

Eli josko se siitä?

En ole verannalle mitään vielä tehnyt- katsotaan nyt ensin että edes saadaan tiineeksi- ja sama pätee puutarhaan. Hyvä tekosyy olla hoitamatta ja istuttamatta mitään "jos pennut kaikki kukat sitten pilaavat" ?

Katrinrannassa on käyty lämmittämässä saunaa- en ole vielä päästänyt veteen pulahtamaan vaikka lämpötila on jo +10 pienessä järvessä.

Kesänodotus jatkukoon !