lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kiitos GRIXIE!


Eräs aikakausi päättyi Grixien myötä ja hyvästijättö vaikeaa- sitä tuli siirreltyä monta kertaa mutta lopullinen päätös kypsyi kun monivuotiset oppilaat Meri ja Sanna muuttivat pois Mäntsälästä- ei tuon ikäiselle ratsulle ruveta uusia oppilaita etsiskelemään eikä kunto säily ilman läpiratsastusta viikottain. Nyt saimme myös päätökseen ontuu-ei onnu-ontuu--leikin joka jo viime talvena rajoitti käyttöä. Itse haluan muistaa Grixien sellaisena kun se nuorena kisahevosena oli enkä ole muuta kuin maastoillut sillä moneen vuoteen. Fasu.-koiran poistuminen kuvioista loppukesästä vähensi maastoilua, kun mielestäni tein sitä vain "eläinten hyväksi", mutta kyllä näitä metsälenkkejä kaipaan jo nyt!



Tuntitöiden lisäksi Grixie kunnostautui siitostammana ollen vallan eräs maamme parhaista estehevosten periyttäjistä valiopalkintoineen ja seitemän varsan emänä. Moni ei ehkä tiennyt että varsomisia oli kaikkiaaan 9, sillä GRAALIN vuotta vanhempi täyssisko kuoli emänsä pahan istukkatulehduksen levittyä vatrsaan  kahden päivän ikäisenä ja Polyfinolainen varsa syntyi kuolleena- syy ei koskaan selvinnyt.Tyhjäksi Grixie ei koskaan jäänyt, ja tiinehtyminen tapahtui yleensä ensimmäiseen kiimaan. Viimeisin siemennys tapahtui jo ennnen mitään kiimakontrollin ultrausta, koska tamma oli säännöllinen kuin kello- siemenet jo sisällä todettiin vaan että ovulaatio oli juuri menossa....

NimiVuosiSp.Rek.nroIsäSt.1.2.3.Vs.A-enn.
2Gladys 25792004TR04-1067Lados BRD 10200000,00 €
3Graal2008OR08-1129Argentinus00000,00 €
4Galahad I2010R246001H00101363Incolor00000,00 €
5George I2012R246001H00121263Cagliostro 16100000,00 €
6Gawain I2015R246001H00151218Stenograph 17600000,00 €
7Gareth I2016R246001H00161569Ludwig von Bayern 16800000,00 €
Linkki tälle sivulle: https://heppa.hippos.fi/heppa/horse/FamilyInfo,horsesFamily.$DirectLink.sdirect?sp=l56445


Kisaura oli lyhyt mutta ytimekäs- laatukisassa III, 5-vuotisderbyssä ei menestystä vaan kokemattomuudesta johtuvia
pudotuksia, sillä toukouussa oltiin vasta debytoitu 1m alueluokassa ja kesäkuussa odotti jo 120cm Tampereella; ei 
kuulunut alunperin suunnitelmiin, mutta alku 110cm oli niin lupaava että ahneus iski.
6-vuotiskausi oli yhtä juhlaa huipentuen Breeders-voittoon Liukkosen Satun ratsatamana- en olis ikinä antanut itselleni 
anteeksi jos olisin itse ratsastanut ja jotain töpeksinyt näin tärkeässä kisasssa. Satu oli tuolloin juuri Lillqvisteiltä valmis-
tunut ratsuttajaksi ja hyvän ponitaustan omaavana kylmähermoisena tyyppinä hoiti homman sovitusti prikulleen!
Breeders-pokaali kiertää, mutta Racing finaalissa tuli parhaan FWB:n ja parhaan kasvattajan pokaalit jotka yhä ovat hyllyllä.
Seitsenvuotiskaudella kisasin lähinnä itse, mutta Satu otti jälleen ohjat arvokisassa eli 7v racingissa Hangossa. Siellä myös
todettiin että kapasiteetin yläraja kulkee 135cm; sen vrrran vaikeaa oli pienelle hevoselle venyminen Akin isolle kolmoissarjalle 
okser-okseri-okserille...
Loukkaantuminen L;rannassa esteeltäalastulon yhteydessä kun polki takasellaan etukengän pois ja rikkoi takavuohisensa päätti
lopullisesti, joten  kisauran ja levon jälkeen alkoi opetushevosen ja siitostamman ura.Jossain vaiheessa olemme kuitenkin käyneet Lohjalla 
voittamassa ratsastusopejen mestaruuden mutta mitalissa ei ole vuosilukua..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti