tiistai 13. marraskuuta 2018

hirmuista hemmottelua Hirvihaarassa kieltenopejen seurassa! Tässä esimakua kuvien kera!



Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kieltenopettajat järjestivät yhteistyössä positiivisuuteen ja mielenvirkistyskeen liittyvän seminaarin - kuitenkaan kehonvirkistystä unohtamatta!
https://hirvihaarankartano.fi/fi

Seminaari laitettiin alulle jo kesäkuussa koska hakusessa oli SUKOLIlta avustusanomus joten ohjelmaakin piti olla ainakin sen VESOn verran - ja nyt oli enemmänkin!

Tavoitteena oli 30-40 hlöä ihan jo kustannusten
vuoksi, ja pari kokousta vaadittiin ennenkuin päädyimme pitää tilaisuuden 20:lle henkilölle- tällä kertaa siis laatu vaan ei määrä ratkaisi, ja niin oli laatua sekä ohjelmassa, puitteissa että tarjoilussa- kuvat kertokoon!
Palaan myöhemmin aiheisiin positiivisesta  pedagogiikasta, kestävästä kehityksestä, varhaistetusta kieltenopetuksesta ja mindfulnessista jaksamisen apuna- tässä ensiksi kuvia ja toteamus että paikka oli mitä mainioin (-minäkin jäin yöksi ja kokeilin vielä aamu-uintia joessa), tarjoilu ensiluokkaista ja ruoka excellante-
mitä muuta hemmottelua voi enää odottaa kun savusaunakin oli meille lämmin?

Lounasbuffeella

Toiminnallisuutta pienten opetukseen neuvoi ja ohjasi Leena Pulli




Suski uhkuu hyväntuulisuutta ja puhui mindfulnessista -käytännössäkin

Päivi jälkiruokaa tutkimassa- tiramisu suomalaisittain marjapohjalla- nam!


Tässä pieni osa aamiaiselta- puuroa en kuvannut kun se näytti aivan normipuurolta mutta huh mikä maku! Salaisuus piilee kuulema siinä, ettei ryynejä ole höyrytetty vaan niistä saadaan kauran rasvan pehmeä maku talteen! 



Sanna miettii valintoja väliaikatarjoilussa...

Illallisen jälkiruoka vei kielen mennessään...

Ensiluokkainen palvelu- tässä Janne avaamassa illalliselle viinipulloa

teenjuojille paikka lähes paratiisi - samovaari vieköön!

Hyvästä palvelusta vastaa viime kädessä Nina Laitiainen -aivan super!

ja ne maisemat ... kuva toki  jo viime talvelta koska marraskuisena iltana ei juuri valoa liiennyt.... mutta savusauna oli NIIN rentouttava- osa porukasta istu siellä illallisen jälkeenkin!

 Tästä hemmottelusta vielä sen verran - keskellä marraskuista pimeyttä ja sadetta tämä oli aivan huippujuttu- tällainen katkos arkeen antaa lisäpuhtia ihmeesti!

Omasta jaksamisesta on pidetäävä huolta - itselläni on ollut ja on yhä aika kiireinen ja rankka syksy, mutta kahta en vaihtaisi- saunaa ja uintia sekä maastoreissuja koiran ja hevosen kanssa!
Luontoa ja liikuntaa ei saa koskaan liikaa!
Ja hyvä ruoka siihen päälle mukavassa seurassa vieläpä oppimateriaalilla höystettynä- taas jaksaa!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti