Laitan ensimmäiseksi kuvan Valamon luostarista Heinävedeltä- usein miettinyt siellä käydä, mutta vihdoin Savonlinnan oopperajuhlien myötä heräsi ajatus laajentaa ajomatkaa hieman pohjoiseen ja kun seuranani ollut Riikka on yhtä avoin kaikelle hullulle kun minäkin, eikun matkaan!
Yöpymisen Casinolle kuuluvissa kesämajoitustiloissa tuotti sikäli positiivisen yllätyksen, että olin huoneen jo varatessani joulukuussa maksanut - 120 e kahden hengen huoneesta ei parhaaseen kesäaikaan ollut paha vaikka jouduimme naapurihuoneen asukkaiden kanssa pesutilat ja keittiön jakamaan- eipä heitä nähty. Aamiainen hotellin auringonpaisteisella terassilla viivytti lähtöämme niin että vasta klo 11 jälkeen suuntasimme Heinävedelle- vasta illalla saavuttuamme tajusimme että noin 139km matkan taittaminen oli vienyt lähes seitsemän tuntia!
Kuvassa Suomen toiseksi suurin puukirkko (Kerimäen jälkeen) Heinävedellä. Hieno rakennus ja upealla paikalla- sata vuotta sitten varmaan täyttynytkin sunnuntaisin - nyt melko hiljaista eloa kuten kaikissa Suomen kirkoissa.
Herää kysymys olisiko kuitenkin uskonnolla olemassa kysyntää tässä rauhattomassa ja epävarmassa maailmassa- muullakin kun sillä tavan-vuoksi-kirkkoveroa- ajatuksella?
Niin kauan kun ei mennä ääriliikkeisiin, löytyy kaikista uskonnoista paljon hyvää ja ihmismieltä rauhoittavia ja yhdistäviä asioita ; juuri sitä mitä tämän päivän levoton ja irrallinen elämänmeno kaipaa.
No, matka jatkui siis ensin Lintulan nunnaluostariin ja sitten Valamoon.
Matkanteko siis kesti, mutta nautimme täysin siemauksin Suomen kesästä, ja siitä ettei ollut kiire mihinkään - heti kun jotain kiinnostavan tuntuista ilmaantui, eikun pysähtymään! Joten tuli tutkittua niin hiekkaveistoksia, kanavasulkuja ja kauniita koskia kuin myös kanoottiajelua ja kirkkoja. Ei ihme että aikaa kului ja poikettuamme pikaisesti Lintulan nunnaluostariin (jossa tapasimme kaksi munkkia muttei ainoattakaan nunnaa!!!???) saavuimme kuuden aikoihin Valamoon ja ruokapöydän ääreen. Ehdin vielä hetken seurata iltajumalanpalvelustakin, mutta mitään esittelykierroksia ei näin myöhään enää ollut tarjolla. -Muutamia matkakuvia ohessa:
Seuraavaksi ylitettiin Hanhivaaran lossi, ja kun näkyi hiekkatie kääntyvän vasemmalle missä luki "kirkkoveneranta" - pitihän se katsastaa! Koloveden luonnonsuojelualuettahan tuo oli, ja kirkkoveneitä ei näkynyt mutta kanootteja sitten enemmältikin! Kaksi miestä jotka juuri rantautuivat kahden päivän retkeltään lainasivat kokeilumielessä kanoottiaan ja kumma kyllä, pysyimme pinnalla ja eteneminenkin onnistui- kääntäminen vaati vielä hieman tekniikan opettelua! Kiitos tamperelaisille - oli reilu juttu kun päästiin kokeilemaan melomista!
Seuraava pysähdyspaikka kahvitauon kera olikin sitten Kermankoski, missä kuulimme ettei Kermansavea enää ole olemassa. Höh, minullakin on ollut sen firman mukeja! Ihmeteltiin -ja yritin vähän sirkkoja neuvoakin, mutteivat tainneet suomea ymmärtää- miten heinäsirkoista lähti niin luja ääni kun koskenpartaalla asuivat. Muutto hiljaisempaaan paikkaa ei tainnut käydä mielessä?
Ja matka jatkui, pitkän tovin vietimme Karvion kanavalla,kun juuri saapuessamme kaksi venettä laski suluista alaspäin, eli kun ajoivat sulkuun, vettä tyhjättiin että pääsivät seuraavalle tasanteelle. olipa tuolla pieni museontapainenkin ja nuori poika kesätöissä, joten tuli vähän historiaakin aiheesta tutkittua.
Ennen Valamoa poikkesimme vielä Lintulan nunnaluostarissa jossa oli hyvin hiljaista eikä nunniakaan näkynyt. Kaksi munkkia istuskeli kirkon eteistiloissa - en todellakaan tiedä miksi. Ihan kaunis paikka, mutta ei mitenkään antanut uskonnollista sytytystä tai muutakaan miettimistä. Jotain yrttipuutarhan ja kukkaloiston tapaista olin odottanut, muttei sitäkään ollut.Tosin ei myöskään sakoin joukoin turisteja- tosin kun Valamossa.
VALAMO - selvisi että toiminta on muuttunut melko kaupalliseksi ja vapaaehtoistyövoimin tehdään paljon - turistien vastaanottamisesta kaupantekoa ja ravintolatoimintaa myöten. Iltahartausta ehdin hieman ruokailun jälkeen seuraamaan ja sitten teki mieli uimaan jälleen kerran sijaitseehan luostari aivan järvenrannalla.
Venerantaan tiemme käy, emmekö olleet opaskylttejä kovin tarkkaan tihrustaneet eikä receptionissakaan neuvottu tuon tarkemmin uimapaikan puutteesta, vaan ajattelimme vaivihkaa pulahtaa laiturilta kun ilta jo oli pitkällä. No, muutama vapaaehtoistyöntekijähän siitä sitten huomautti uintikellosta, itse pulahdin hetkeksi kun tuo kuulo on vähän valikoiva, mutta selitystähän tuo kuuman ilman uimattomuus vaati- emme olleet ajatelleet että koko luostarialue - useita hehtaareja- oli niin pyhää ettei siellä saanut liikkua kevyissä kuteissa. (Onneksi olin säädyllisesti pyyhkeen sisällä rantaan asti!) Aivan oikein, ymmärrettävää, mutta mielestämme ehkä hieman tekopyhää (ei niitä munkkeja rannalla näkynyt, emmekä todellakaan mitään aurinkoa jääneet ottamaan keski-ikäisine vartaloinemme!) ) joten taas tuli jotain opittua! Itse kirkkoon meneminen tottakai olkapäät peitossa ym sääntöjen mukaan- tämä uimakielto vaan tuli kuumalla kelillä vähän yllätyksenä!
"Sergei"-laivalla pääsisi kiertämään liki parituntisia lenkkejä- aikataulut voisi hyvä ottaa selvää etukäteen ja vähän suunnitella tarkemmin!
Kesäkuumalla pärjäsimme kuitenkin ilman tuuletusta -huonehintaan 66e ei voi ihan kaikkea luksusta vaatia!
Hyvän aamiaisen jäleen laittauduimme kotimatkalle maanantaiaamuna, ja pysähdyimme ainoastaan Varkaudessa tankkaamaan ja Joroisissa Kuvansin kylässä jälleen uimassa- tällä kertaa oli talon isäntä Kinnusen Kimmo itse lähdössä järvelle kun poikkesimme moikkaamaan ja hevosia katsomaan. No, jätimme ne hevoset oman onnensa nojaan laitumelle ja teimme Kimmolle seuraa järvelle; sitten jaksoi taas istua autonrattiin ja matkata eteläänpäin!
Ja jotta reissu olisi täydellinen, pulahdin vielä illalla Venujärveen esikoiseni (-oli ollut koiranvahtina) ja Fasun kanssa!
Kesä on!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti