Koulun ongelmanuoret- vaiko ongelmanuorten koulu? Jättääkö luokalle vai salliako "armovitosia"? 

Näitä kysymyksiä käsitellään pian myös valtioneuvostossa opetusministeri Adlercrutzin aloitteesta- ja hyvä onkin että käsitellään. 

Toinen asia mistä juuri tänään uutisoitiin, oli etäopetuksen tilanne- sitä halutaan

(=säästöt) ja kartetaan (opettajien työpanos lisääntyy-usein korvauksetta) 

Yhtenäiskoulut - pienet "integroidaan" valmiiksi yläasteelle- kuulostaa hienolta ajatukselta, mutta siinäkin ollaan piilotettu se todellinen ajatus- säästöt. Vararehtori on pienempipalkkainen kuin kaksi rehtoria, keittiötä voidaan pyörittää pienemmällä henkilökunnalla ( ja tiloilla) opettajat ovat usein käytettävissä sekä ylä- että alakoululla, pärjätään yhdellä kanslistilla...

Erityisopettajia tarvitaan lisää lakiuudistuksen takia -mutta riittääkö heitä, ja miten toimiva systeemi on? Aina ei erota kulkeeko siellä oppilaiden joukossa erkkaope vai koulunkäynnin avustaja- viimeksimainittu toki edullisempi kuntien palkata.

Armovitosiin on myös selkeä vastaus: säästöt. Jokainen oppilas maksaa kunnalle keskim. 11650€/vuosi, (vlta 2024) jonka kunta vältttää päästämällä oppilaan luokaltaan niillä "armovitosilla" . Myös erityisen hankalista oppilaista on mukava päästä eroon ysin jälkeen - se, että kunnat vastaavat oppilaan koulutuksesta vielä toiselle asteelle kunnes täyttävät 18v, ei huoleta. 

Työnantajia taas huolettaa. Työssäoppimaan tulee oppilaita joilta puuttuu perusvalmiudet niin lukemiseen, laskemiseen kuin kirjoittamiseenkin, työnteon motivaatiosta puhumattakaan. Tämä ei missään tapauksessa koske kaikkia- yhä löytyy niitä kullanarvoisia nuoria jotka ovat motivoituneita ja tekeviä, mutta tänä päivänä tapahtuu juuri sitä eriarvoistumista minkä estämiseksi peruskoulu aikanaan perustettiin. 

Syitä on ruodittu pitkälle erityisopetuksen lisääntyvällä tarpeella, vaatimuksia on pudotettu ja oma-aloitteisuutta ja itsemääräämstä on suosittu- tulokset näkyvät nyt.

Ääneen ei uskalleta puhua niistä ongelmista, jotka opettaja kohtaa jokapäiväisessä kanssakäymisessä luokkatiloissa- työrauhan ja motivaation totaalinen puute. 

Minähän olen natsi.

Ainakin oppilaiden mielestä. 

Usein jälkikäteen - ehkä vasta vuosien kuluttua törmätessämme jossain- oppilas sanoo, että "niillä sun tunneilla opittiin jotain".

Struktur eli rakenne. Minulle tuli uutena tämän termin käyttäminen muutama vuosi sitten, koska sillä tarkoitetaan nimenomaan sitä työrauhaa ja tunnin rakennetta siten, että tietyt käytännöt toistuvat ja oppilas voi ennakoida mitä tulee tapahtumaan, ja tuntea olonsa turvalliseksi ryhmässä, jossa on rauhallista ja jokainen saa äänensä kuuluville sitä pyytäessä.

Tämä rakenne vaan puuttuu monelta tunnilta, liittyen siihen itseohjautuvuuteen mitä kymmenisen vuotta sitten toitotettiin ja minkä moni opettaja ymmärsi väärin antaessaan liikaa vastuuta oppilaalle oppimisesta- ei vielä 16-vuotiaankaan aivot kykene toimimaan ilman ulkopuolelta annettuja ohjeita, ja tämä on monesti unohdettu.  Opettaja opettaa siis vain niitä, jotka sattumoisin ovat aineesta kiinnostuneita, muiden nukkuessa tai hälistessä omiaan. Melutaso luokassa saattaa olla niin kova, että herkimmille tarjotaan vastamelusuojia tai sermin taakse piiloutumista sen sijaan että jokaisella olisi työrauha. 

En tunne ala-asteiden toimintamallia riittävän hyvin sanoakseni heidän työrauhastaan mitään tähdellistä, mutta niiden muutamien sijaistuksien perusteella mitä olen opettajaurallani tehnyt, totean että "mitä isompi koulu, sen rauhattomammat oppilaat", ja kaipaan niitä kyläkouluja- joita omassa asuinkunnassani on parinkymmenen vuoden aikana lakkautettu lähes kymmenen- jossa oppilaat tunsivat toisensa ja opettaja sai opettaa. Toki niissäkin on ollut ongelmansa, esim puuttuvien välineiden/varustuksen kanssa, ja mikäli oman open ja oppilaan luonteet eivät kohtaa, voi koko ala-aste muodostua tervanjuonniksi.

Viime syksynä opettaessani  nelosluokkalaisille englantia, oma lähestymistapani oli täysin väärä, kun kuvittelin että nämä pikkuiset ovat niin innokkaita ja kuuliaisia ettei mitään käytöshäiriöitä ole. Olin täysin väärässä, ja luokan omaopettaja sanoikin että "koirakoulu" on se millä aloitetaan.  Tämä ei ollut helppoa liian löysän alun jälkeen, mutta onnistui lopulta. Hatunnosto niille alaluokkien opettajille, jotka saavat näistä "villikoista" parhaat puolet esiin ja pääsevät heitä oikeasti opettamaankin!

https://www.lararen.fi/kolumn/ord-for-ord/att-vara-larare-ar-2026/?fbclid=IwY2xjawRCMUpleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEe9FqC_V76Ie1SGAOmzUgv_lQgWRKLXAAjM3id0q5kaGuCLYZ1AkTkD4tZA_M_aem_RGmoUKh2Li2eU

Ylläoleva linkki on ruotsinkielisen FSL:n  (vastaa OAJ:tä) puheenjohtajan Inger Damlinin artikkeliin koulupäivästään nelosluokkalaisten kanssa, jossa oli pelkkää kehua ja ihastelua siitä miten kouluarki toimi. -Tottakai toimi, sanon minä, täysin teennäinen tilanne oppilaille kun tällainen "korkea-arvoinen" henkilö viettää luokassa aikaansa- kaikkihan silloin skarppaavat! 

Olen itse päässyt "salaa" seuraamaan myös eri opettajien toimintaa luokassa erityisopettajan roolissa, ja paljon olen myös oppinut näistä tilanteista. Sekä sellaista, miten on hyvä toimia, että sellaista miten ei missään tapauksessa pitäisi toimia. Eri luokat ja oppilaat käyttäytyvät eri opettajien tunneilla myös hyvin vaihtelevasti, eikä läheskään aina ole kyse siitä aineesta, mitä  opetetaan, vaan nimenomaan luokan hallinnasta. Usein on työrauhankin nimissä ollut helpompi ottaa mukaansa ne oppilaat, jotka ovat tarvinneet lisäapua -jos ovat suostuneet lähtemään.

Tässä onkin seuraava visainen kysymys liittyen oppilaan tukeen - sitä ei haluta. Monen teini-ikäisen mielestä on noloa jos jokin aine koetaan vaikeaksi ja se erkkaope sinne tunkee auttamaan- eihän "kovis" voi sellaista näyttää ettei kaikkea osaakaan! Tämä kierre on usein alkanut jo alakoulun puolella, ja kun monessa aineessa pohja on hatara, kasvavat ongelmat yläasteella jo niin suuriksi, että parin tunnin ylimääräinen apu viikottain ei auta. Siksi siitä on helppo kieltäytä ja jatkaa pellen roolissa luokassa -myös muita häiriten. Tämä on asia, mitä ei tuolla ylemmällä taholla tiedetä- on vain helppo sanoa että tarvitaan erkkoja lisää, puuttumatta siihen miten, ketä ja koska he ovat oppilaiden apuna opettamassa.

Ratsastuksenopettajataustalla (kuva Mäntsästä v1979 jossa nuori Aaltonen selittää jotain innokkaille oppilaille, Velin johtaessa joukkoa)on ollut peruskoulussa sekä hyötyä että haittaa. Suurin muutos on ollut se, etteivät peruskoulun oppilaat ole siellä omasta valinnastaan, vaan lain pakottamana. No, kyllä ratsastustunneiltakin on joskus löytynyt vanhempien sinne "pakottamia" oppilaita, mutta he ovat sitten alkeiskurssin tms jälkeen hiljaa poistuneet. 

MOTIVAATIO on se avainsana kaikkeen oppimiseen, ja se avaa uusia ulottuvuuksia muuhunkin elämään - kun avoimesti suhtautuu kaikkeen uuteen ja ottaa asiat haasteena, jotka täytyy selättää, on eteneminen selkeää. Itse olen sitä mieltä, että jos on oikein ikävät kotiolot, voi koulu ja opiskelu jopa toimia eräänlaisena "pakopaikkana" kun siihen paneutuu. 

Aineenopettajajaksi joutuminen ei aina ole tietoinen valinta- yliopistoon mennään opiskelemaan sitä itseä kiinnostavaa ainetta, oli se sitten matematiikka, kielet tai historia. Usein vasta työpaikanhaun yhteydessä otetaan opettaja-vaihtoehto huomioon, ja aineenopettajan pedagogisten taitojen kehitys tapahtuu usein vasta työelämän myötä- joillakin valitettavasti ei silloinkaan. Tämä verrattuna ala-asteen opettajiin, joiden koulutus alustapitäen sisältää pedagogiikkaa ja tähtäin opettamisessa.

Sama on pätenyt ratsastuksenopettamisessa- "hevoshulluus" on monasti se motivaationtekijä millä tullaan alalle, ja pedagogiset taidot ja asiakaspalvelu kehittyvät vasta työvuosien myötä - eikä siinäkään kaikilla. Hyvä olisi ääneen myöntää, ettei kaikista ole opettajaiksi, ja nekin jotka alalle ovat jääneet, tarvitsevat lisäkoulutusta ja on myönnettävä ne omat viat ja puutteet ja pyrittävä niitä korjaamaan.

Vielä muutama sananen siitä luokalle jättämisestä- kyllä, kannatan.

Heti kun oppilasta ei siitä stigmatisoida, niin etenkin poikaoletetut saavat lisävuoden kasvamiselle! Omassa koulussani poikia jätettiin luokalle milloin mitenkin, ja itse pidettyäni välivuoden ennen lukioon jatkamista, yllätyin kun lähes puolet luokkani pojista kävi lukion ykkösen uusiksi...Oppimisvaikeuksia ei siihen aikaan edes tunnistettu, mutta usein asioiden kertaaminen, apua kotoa ja ahaa-elämykset omien oppimistekniikoiden suhteen auttoivat - suurin osa meikäläisen luokkakaverista kävi sitten Hankenin tai vastaavan ja ovat elämässään menestyneet-oppimisvaikeuksista huolimatta.

 Esimerkkinä pärjjäjistä (toki ei minun luokaltani,vaan vanhempi) vaikka Hjallis Harkimo, joka on jäänyt luokalle parikin kertaa ja päätti keskikoulun keskiarvolla 6,2 "– Kun lisätään siihen se, että koulua enemmän minua kiinnostivat naisten naurattaminen, urheilu ja rahan tienaaminen, niin lopputulos oli selvä."

Harkimoa lainattu vanhasta Iltasanomien artikkelista 2016. Lukihäiriötä ei kouluaikana vielä oltu diagnosoitu.

Luokat 7-9 käydään pahimman murrosiän aikana, ja opiskelua enemmän kiinnostaa muut asiat- ja se näkyy tuloksissa. Etenkin valinnanvapauden aikoina koulua ei pidetä tärkeänä, ja kun oppilaita "pelastetaan pälkähästä" niillä armovitosilla, millään ei ole mitään väliä.

Kouluun tullaan pitämään hauskaa ja tapaamaan kavereita, tai jos on masennusta (-joka myös kuuluu teini-ikään) jäädään kotiin nukkumaan. Toki, mielenterveyshaasteita on tässä kiireen täyttämässä epävakaassa yhteiskunnassa yhä enemmän, mutta kotiin jäämällä ongelmat harvoin selviävät.

"Armovitosten" saaneet oppilaat eivät käytännössä täytä niitä kriteereitä, jotka eri aineiden kohdalla mainitaan, vaan aina on menty siitä missä aita on matalin. Tämä näkyy sitten toisen asteen koulutuksessa, jossa jo ammattiopintojen puolella on rimaa pudotettu- esimerkkinä vaikkapa päättötyön tekeminen valmistumisvuonna- aiemmin työ piti tehdä ja siitä piti kirjoittaa eräänlainen "minigradu" jossa noudatettiin kirjoitelman teon sääntöjä lähdemerkintöineen ja kappalejakoineen- tänään se itse työ saadaan hädin tuskin tehtyä, mitään kirjallista pohdintaa ei ole vaadittu enää kymmeniin vuosiin...Ai niin, nythän kaikki valmistuvat siinä kolmessa vuodessa, koska valtionapu neljänneltä lisävuodelta poistettiin muutama vuosia takaperin...

Ainoastaan lukiossa ei ole vaatimustasoa pudotettu, ja hyvä niin. Ongelmaksi onkin sitten muodostunut se suunnaton opiskelupaine mikä oppilaita väsyttää, kun ensimmäistä kertaa elämässään oikeasti joutuu lukemaan jotta saa tentittyä koeviikon läpi! En sanoisi että lukiosta on tullut vaativampikaan- ainakin ruotsin  yo-kokeita helpotettu- vaan lähtökohdat, millä opiskelemaan tullaan, ovat paljon aiempaa heikommat. Opiskelutaidot puuttuvat, ja erityisopetusta ei ole saatavilla yhtä hyvin kuin peruskoulussa, joten myöhäistään tässä vaiheessa pitää se omaehtoinen työntekoa ottaa käyttöön!

Uuden lain mukaan on se opiskelupaikka jokaiselle löydyttävä, ja moni jolla ei vielä tietoa ja suunnitelmia tulevaisuudesta. hakeutuu lukioon, ja huonollakin keskiarvolla pääsee (Helsingin ulkopuolella) helposti sisään. Nykyistä TUVAA, joka aiemmin kulki "kymppiluokkana" voisi mielestäni laajentaa ja hyödyntää enemmän, koska siinä on jo mahdollisuus tutustua eri aloihin ja korottaa niitä numeroita. 

Se, että ihmisiä valmistuu työelämään ilman siihen vaadittavia taitoja, ei palvele ketään, ja tulee yhteiskunnalle tulevaisuudessa kalliiksi kun heikolla itsetunnolla/tiedoilla ja taidoilla  varustettuja nuoria jää työttömiksi tai jopa sairaseläkkeeelle !

En ole erikseen ketään  tässä siteerannut, mutta mainita täytyy Liisa Keltikangas-Järvisen uusin kirja "Itsekkyyden aika" ja vanhan lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kirjat ja artikkelit- hän on yhä aktiivinen kommentoija ja aikaansa seuraava tohtori.-psykoterapeutti Maaret Kallion kirjoitus lauantaisessa Hesarissa 28.3. myös vahvisti osaltani näitä ajatuksia joita nyt puin luettavaksi.

Tällaista kritiikkiä en olisi ehkä vielä syksyllä kirjoittanut, mutta eläkeläisenä ja satunnaisia sijaisuuksia tekevänä vanhana "natsina" uskallan mielipiteitäni näin julkaista- mietintään, toivottavasti! 

 Ratsastuksenopettajat ja -valmentajat Ypäjällä Kyran opissa- jälleen kerran, onneksi! Vaikka "mitään uutta ei ole auringon alla" saatiin taas lukematon määrä työkaluja ja ideoita sekä vertauskuvia opettamiseen ja valmentamiseen- myös sellaista asiaa mitä voi soveltaa koulun opetuksessa- aivan universaalia pedagogiikkaa a la Kyra! 

Opiston estehallin täytti yli 300-päinen harras yleisö, jolla tilaisuus kysellä jokaisen ratsukon jälkeen ja vielä päivän päätteeksi kun kello jo lähestyi 17 ja istuminen jo oli puuduttanut monen takapuolen. Kuusi ratsukkoa esiintyi kukin omien valitsemiensa painotusten mukaan, aloittaen ponijunnusta päätyen Stella Hagelstamin Hagels Prins Nassak- GPssä debytoiva 9v omakasvatti.

Ensimmäisen ratsukon kohdalla oli puhetta istunnasta ja kädestä- pitkäkoipinen tyttö joutui hieman jalustimia lyhentämään jotta pohkeet riittäisivät oikeaan paikkaan eivätkä liiaksi jäisi roikkumaan ponin mahan alle väärässä polvikulmassa. Myös käsien asennosta oli puhetta, ja Kyra totesi jälleen kerran ettei avoin käsi ole pehmeä käsi, vaan käsi kannetaan suljettuna (muista maitolasi-vertaus) ja muistetaan myös pitää kyynäräpäässä kulma, josta voima lähtee sitä tarvittaessa, ilman että istunnan tasapaino häiriintyy. Harjoiteltiin myös asettamista, ja esim ympyrältä ulos asetusta ja muistettava että "sisäohja kääntää, ulko-ohja säätää" On myös uskallettava asettaa ja taivuttaa kaula- ellei heti onnistu, myötää, ja tee uudestaan.

Laukannosto- niin perusasia- voi epäonnistua pelkästään väärän ajoituksen takia, on syytä aktivoida hevonen ulkopohkeella ennen nostoa, ja muistaa tehdä nosto sisäpohkeella .Liika asetus estää helposti sisälavan eteenviennin, joten joskus voi olla hyvä jopa tilapäisesti asettaa ulospäin.Tuttu juttu väistää ulospäin ennen nostoa pätee yhä, ja kun tehdään laukanvaihto käynnin kautta on ne 3-5 askelta se askelmäärä joka takaa apujen oikean ajoituksen- muuten riskinä väärä laukka. Jos pää nousee nostossa, on huolehdittava ettei ulko-ohja jää liian tiukaksi. 6,5 on nykyään se "keskiarvosana" ihan mukavasta suorituksesta MUTTA eli kun korjaat nuo pienet epätäsmällisyydet ja nosto tulee täsmällisenä ja napakkana  oikeassa paikassa tyytyväisellä hevosella ilman pään nousua kättä vasten - alkaa jo olla kahdeksikon paikka. 

"Yksi asia kerrallaan" vasatsi Kyra kun joku yleisöstä mainitsi jostain muustakin istuntaan liittyvästä virheestä. TAPUTTAMINEN on myös tapa hellittää hetkeksi ohjista- short release-tyyliin ja sitä suositellaan käytettäväksi niin sisä-kuin ulkokädelläkin. Hevonen tykkää.

Seuraavan ratsukon kanssa käytettiin "kauhukahvaa" ratsastajan käden vakavoittamiseksi. Tahdin löytymistä helpotettiin myös vaikuttamalla kevennykseen- välillä kaksi ylös-yksialas-tyyliin sekä kevennyksen kestovaihetta hidastamalla/nopeuttamalla riippuen mitä haluttiin. Myös ylävartalon asentoon syytä kiinnittää huomiota- "katse eteen" ei tarkoita jatkuvaa eteen ja sivulle tuijottamista vaan lähinnä "ylhäältä käsin ympäristön tarkkailua" ja jotta istuin ei valahtaisi ulos voi tehdä harjoituksena pään kääntämisen jopa taaksepäin viistoon ratsastettavasta suunnasta!

Sitten olikin jo puhetta kokoamisesta kun hevonen pikemmin nopeutti tahtiaan kun pyrki kantamaan ja se jäi kuitenkin pohkeen taakse eikä saanut etuosaa kevyemmäksi. Selän ja jalkojen yhteistoimintaa Kyra korosti yleisön harjoituksella seisten nostaa polvi ylös taivutettuna, mikä onnistui paremmin suoralla, rennolla selällä kuin jos jännitti alaselän notkoksi. -Pohkeen käytössä muistettava ettei ratsastus ole voimalaji- jos hevonen ei kuuntele, on oltava nopeampi, mutta jatkuva puristaminen ei ketään hyödytä, turruttaa vaan.

Myös remmiä kaulan ympärille sidottiin useammalle ratsastajalle kättä vakavoittamaan, ja kokeilussa myös villapinteli mahan alta (satulavyön edessä) josta ratsastajan ohjaskäteen estämään liian levottomat ja korkealle suuntautuvat ohjasotteet. Pinteli rinnan alla myös muistutti hevosta siitä, että vatsanaluslihaksetkin pitää saada toimimaan ja lapoja ja säkää nousemaan. -muutamia  hyviä harjoituksia oli mm pohkeenväistö uraa päin josta siirryttiin sulkutaivutukseen, tai sama lävistäjällä. Tässä voi myös vaihdella ravin ja käynnin välillä. 

Puolipidätteistä tänään vain sen verran, että on myös tilanteita jolloin niitä ei tarvita - eli jos "kaikki hyvin" -silloin saa vaan nauttia!

Känner ingen annan lärare som använder likneleser lika bra -och tydligt- som Kyra. Inom ridningen finns en massa gummibollar, ihopskruttade eller uttänjda fjädrar, mjölkglas mellan händerna eller hästar som lutar mot skänkeln för att inte tala om de gester och rörelser som hon själv gjorde i manegen för att demonstrera!

Att få en fälttävlanshäst- full med krut- att lugna ner sig och lyssna på ryttaren tar sin tid- och tid behövs med hästar för att nå bra resultat! Kevennyksen vaihto ja sitä kautta tahdin  hakeminen on yksi tapa, ja sitten Kyra halusi Elmon mukautuvan hevosen liikkeisiin niin että hän ikäänkuin pomppii ylös-alas sen selän liikkeen  mukana, ei sitä vastaan. On myös varottava että istuminen ja "pomppiminen" tapahtuu nimenomaan ylös-alas- eikä eteen- taakse minkä usein myös näkee!

Vaihtoja suoralla uralla läpikäytiin onnistuneesti - ainoastaan opettelun alkuvaiheessa voidaan vaihto sijoittaa lähelle kulmaa, mutta sen jälkeen aina suorilla jotta vaihdotkin saadaan suoriksi. -Kenttähevonen ratsatajineen antoi kaikkiaan hyvin "coolin" vaikutelman, vaikka alussa niitä mörköjä olikin pitkin ja poikin, löytyi luottamus ratsastajaan joka omalla rauhallisuudellaan mallikkaasti vaikutti hevoseen.

Ohjien käyttöä demonstroitiin myös edestä vetämällä ne ratsastajan kädestä ja puhetta oli tuolloin käden asennosta ja kyynärpään taivuttamisesta- viimeminittua testattiin myös Kyran yrittäessä työntää ratsastajan kättä käsivarresta eteenpäin - taivutettu kyynärpää pystyi voimallaan estämään tämän.

Suomesta alkaa löytymään GP -ratsukoita enemmän ja enemmän, puhutaan jo yli kymmenestä ja Nina Dunder on andalusialaisellaan tulossa yhdeksi heistä. Heitä lähinnä katsoin ja kuvasin - piaf-passage.piaf siirtymisiäkin tehtiin ja Ninalla myös pinteli mahan alta käsiin jotta saataisiin lapoja ja säkää nousemaan. Aloitus oli mielenkiintoinen - käytettiin hyväksi etuosakäännöstä, jossa aktivoitiin ensin hevosen takapäätä etupään jäädessä paikalleen polkemaan. Minua on naurattanut kuinka etuosakäännös, monessakin suhteessa, on taas käyttökelpoinen työkalu, kun sitä ei missään kouluohjelmassakaan enää ole ja nuori ratsastajakunta ei edes tiedä mikä sellainen on!

Nyt en enää muista oliko se Ninan (vai jonkun muun myös?) hevosella kun työstettiin käyntiä- yhdellä ohjalla kääntämällä ja jättämällä ulko-ohja käyttämättä. Ympyrällä joka paikoin pieneni kovastikin, mutta jossa selvästi käynti parani ja askel rauhoittui sekä lyheni- mikä oli tarkoituskin. Tässä työkalu jonka ilman muuta otan käyttöön niillä hätähousuilla jolla on vaikeuksia kootun käynnin löytämisessä! 

-Etuosakäännökseen liittyen olin täysin unohtanut mitä Kyra jo aiemmin opettanut pysähdyksen korjaamisesta- ajattele etuosakäännöstä ja korjaa se "unohtunut" takajalka sivulle . Muutaman kerran jälkeen hevonen jo muistaa. 

-laitoin linkin videoon aiheesta loppuun-

Hevosen ilme ja paikoin aukeava suu kertoi että tehtiin sille jo vaikeita asioita, mutta ilme parani ja suu meni kiinni kun lopussa tehtiin laukanvaihtoja ja päästiin hieman venyttämäänkin. 

https://www.youtube.com/shorts/_VSZjJyF3oc   ellei allaoleva kuva aukea

Sokerina pohjana Stellan 9 vuotiaaksi kääntynyt Nasse, jolla loistava tulevaisuus vielä edessään. Kyra pikemminkin himmaili tehtävissä ja totesi ettei näin nuorta vielä saa koville prässätä. Laukkasulkuja treenattiin, osittain zig-zagiakin, mutta Kyra huomautti  että kyllä ne hevoset oppivat laskemaan; ei liikaa sitä keskihalkaisijalle tuloa ja ohjelmanmukaista touhua. sarjavaihdot toimivat jo, mutta niissäkin Kyra kehoitti pieneen jarrutteluun - ratsasta niitä eteen ja lisää ilmaa vasta kun ne ovat todella varmat!

Enpä tuosta muita muistiinpanoja tehnyt, aika meni katsomiseen ja vähän kuvaamiseenkin, päivälle saatiin hieno päätös ja näimme myös laadukasta piaffia sekä passagea- siirtymisissäkin Kyra toivoi hevoselle annettavan aikaa- kyllä ne sieltä tulevat kun malttaa! 

Kävin läpi muita Kyran valmennuksia joista olen tehnyt koostetta blogiini- eli samassa osoitteessa jos etsit seuraavat päivämäärät, löytyy:

3.9.2024

5.3 2023

21.12 2019 Richardin kanssa

 ja muita kiinnostavia ovat:

8.10. 22 Henry Ruoste

13.6.22 Richard

24.7.20 Rien van der Schantz

loppuun vielä muutama video viimeisestä ratsukosta:

(passage-piaf)

(kakkossarjat)

(pysähdyksen korjaus)

ja vielä yksi ihana asia- Kyra ja Kari palkittiin SRL.n jollain uudella ritariristimerkillä- niin oikeaan osoitteeseen"

kiitos- tack!

 

Susun (ja minunkin) talvea- vieläkö jatkuu?

 Ensin sai odottaa talven ja lumen tuloa, nyt kun vihdoin päästiin hiihtämisen makuun pakkasessa, niin <FLOP - kaikki sulaa!

Laitan oheen vain lyhyen kuvakavalkaadin tapahtumista- on hiihdetty, on leikitty, on matkattu autolla, on ahmittu ruokaa ja luitakin - ja oksennettu, ja ennenkaikkea- on NAUTITTU talvesta pakkasineen- ei edes tassut tunnu jäätyvän parinkymmenenkään asteen pakkasissa!

Paras kaveri on yhä naapurin Ninni, ja uusi tuttavuus Karlo vaikutti aluksi NIIN mukavalta pojalta, mutta nyt kasvettuaan isoksi klohmoksi on jopa hieman pelottava,. Susu kun ei osaa ärjäistä kakaralle että "nyt loppu" vaan loikkii karkuun tai painuu makuulle. No, jos tämä on sen ainoita huonoja puolia. sen kestämme!

Viimeksi tavatessamme pari viikkoa sitten, en muistanut lainkaan kuvata joten nämä kuvat ovat Uudenvuoden tienoilta.. Nyt on Karlo jo vielä isompi!

Koirapuistossa olemme käyneeet vähän "valikoiden" - lähinnä jos en itse ole viitsinyt mitään pitkää lenkkiä tehdä. Sieltä löytyy muutamia ihan mukavia leikkikavereita, kuten Miska, leikattu uros, jonka kanssa ihan kiva leikkiä. Muutamat pojat ovat taaas niin tungettelevia ja tykkäävät seksileikeistä, niin silloin poistumme vähin äänin.

Viime kevään kennelyskä vähän pelotti, joten kylmä talvi puhtaine lumineen on ollut mukava- täytyy nyt keväällä taas harkita onko parempi välttää koko koirapuistoa tautien pelossa?

HIIHTÄMINEN onnistui vihdoin ekaa kertaa tammikuun lopulla, ja kun päästiin Isojärvelle kiertämään liki 8km latua rantoja pitkin, oli Susu tosi onnellinen- sen lenkit taisi olla tuplapitkiä!

Kuvittelin jopa että se väsysisi tehdessään noin kaksi kertaa minua pidemmät lenkit, mutta katin kontit- seuraavana päivänä meno jatkuu hyvin nukutun yön jälkeen.

Laitan sieltäkin muutaman kuvan!

Salossa ja Kemiössä kävimme hiihtolomalla, Kleinspitzsien kanssa voi hyvin lenkkeillö ulkona, mutta kotona Pikellä piti Ruskan huomauttaa kuka määrää ja kenen kodissa ollaan kylässä. No, ei siitä mitään traumoja tullut ja Kemiössä tehtiin parikin lenkkiä niin ilveksen, hirven kun pupujen jälkiä tutkien. Susiakin kuulema on ihan nurkilla, muttei onneksi silloin!

-Menomatkalla sattui Lohjan ABC:llä itselleni pieni moka kun onnistuin lukitsemaan koiran autoon hakiessani leipiä (-Ihana leipomo Deli Bakers, suosittelen!) Avain oli kiukutellut jo muutaman viikon ja laitoin sen pakkasen tiliin, no, nyt se lukitsi auton muttei enää avanutkaan! Onneksi miesten apu joskus on tarpeen ja viereisen auton luljettaja  kavereineen ratkaisi tilanteen avaamalla lukkopesään, ja ilmeisesti patteria puhtaaksi hangaten saivat siihen vielä hieman virtaa. Hetken aikaa oli kyllä aika jäätävä olo- koira lukitussa autossa ja pakkasta -15oC. Ihanaa kun avuliaita ihmisiä löytyy, eivät 
edes huolineet mitään korvausta avustaan! (Sanomattakin on selvää, että kotiinpäästyä tie vei pariston vaihtoon Car-poikien uusiin toimitiloihin- kiitos Mari, sujui näppärästi!)

KIMITO, Påvalsby

Östergård on myynnissä- jos joku "sattuu  tarvitsemaan" n 100ha maatilan jossa peltoa muistaakseni 35ha ja loput metsää, iso ihana mutta vanha päärakennus, navetasta muunneltu  talli 10:lle hevoselle niin voin kertoa lisää. Lapsuuden ja nuoruuden kauniit maisemat, nostalgiaa. 

Hevosia ei ole ollut kymmeneen vuoteen, mutta sisäkorkeus riittää ja muistaakseni karsinoiden kokokin täyttää nykystandardit. 

Päärakennus on liki 400m2, jossa tupakeittiö, alakerrassa sali päädyssä ja ruokasali, yksi makuuhuone, ylhäällä kolme isohkoa huonetta.. Osittain puu- osittain sähkölämmityksellä. oma kaivo ja pihasauna.

"tää on meidän koti" sanoo Ruska ja äiteensä Hulda kun kävimme Salon Halikossa heitä moikkaamassa. 

Susun parhaat puolet reissukoirana pääsivät taas oikeuksiinsa- pelkääjänpaikan lattialla matka sujuu, vaikka nenä tai jokin tassuista välillä lähestyy vaihdekeppiä, on niitä helppo siirtää. Jopa kuorsaus kuuluu välillä. 

Pahanteolta ollaan viime aikoina vältytty- (ehkä Susu jo aikuinen kun täyttää keväällä neljä?) mutta ahneus vaan pahenee- välillä on jopa oksennellut kymmenisen minuuttia ruokailun jälkeen kun äkkiä ahmittu ja nielty ruoka ei pysy vatsassa... Reissussa kun sai maistaa ah niin ihanaa ydinluuta, niin kävikin niin että koko luu oli pureskeltu ja nielty; ei pelkkä ydin. No, seuraavana yönä heräsin yökötykseen (=maailman tehokkain herätyskello!) ja tuloksena muutama luupalanen kuolaan pakattuna. Ja sama juttu seuraavanakin yönä. -Kakkaaminen kuitenkin sujunut normaalisti, ja tulos ihan tavallisen näköistä, joten mitään suolistotukoksia tuskin tuli. 

-Enpä koskaan aiemmin muutenkaan ole koiran ulostamisia niin tarkkaan seurannut kun nykyään- aiemmat tallin kotikoirat tehneet hätänsä kuka  minnekin eikä niiden perässä olla juostu! "kaupunkikoirat" ovat näköjään asia erikseen..

-Sen verran nuo eri oksennussessiot likasivat petiä etten talvella ryhynyt minkäänlaisiin petipesuhommiin vaan katsoin Mustista&Mirristä sopivia alennuspetejä, ja tämä tyynyntapainen näkyy miellyttävän-ilmeestä huolimatta- ja hintakin oli vain 25€! Siitä saa lisäksi vetoketjulla avaamalla päällysen irti, niin sujuu se pesukin paremmin. Vanha peti vaaahtomuovireunoineen on ollut älyttömän hankala pestä ja etenkin kuivata!

-Pojilta saamani "Smirre" kettu kuuluu Susun pehmoleluihin ja on sille yllättävän tärkeä kapistus!

Niin, aikaa pitäisi nyt eläkeläisellä riittää enemmänkin koiran kanssa touhuamiseen, mutta eipä koira karvoistaan pääse- en minä ole koskaan ollut mikään "koirien (tai edes lasten) leikittäjä! Lenkillä käydään, ulkona nautitaan, mutta sisällä tuo saa touhuta omiaan tai nukkua. Onneksi Tom ja naapurin Make välillä huolehtivat siitä että Susun leikkimisen ja touhuamisenkin tarve tulee sisälläkin tyydytettyä! Kukin tavallaan, eikö?

-Lopuksi muutama aivan tuore kuva kaveruksista, joilla juuri tunnin lenkki takanaan, jolloin saivat välillä jaloitella vapaanakin ja juosta märässä lumessa. Pihaan päästessämme muistivat jonkun painin jääneen kesken ja taas alkoi...

-Eilen alkoi siis koirien kiinnipitoaika ja metsästyslain mukaan saa koiraa 

pitää vapaana vain omassa pihassa, tai sen pitää olla "välittömästi kytkettävissä"

Joten positiivisesti ajateltuna nämä kaverukset saavat telmiä jollain lumisella pellolla muutaman kymmenen minuuttia, eli niin kauan kun keskittyvät toisiinsa ja eivät häiritse esim pesiviä lintuja. 

Tänään ei sellaisia  lumisella ja vetisellä sänkipellolla näkynyt, joten vauhtia piisasi!

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Kiinnipitoaikana koira tulee pitää aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Vapaana koiraa saa pitää alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Koirien kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Talven jäljiltä eläimet voivat olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat

 rauhaa myös lepoon ja ruokailuun.

JOS talvi vielä jatkuu, käymme varmasti jäällä hiihtämäässä, mutta muuten lenkit pyörivät täällä kotinurkissa. ja, ai niin, pari päivää menee taas Sääksjärvellä Kaken hoivissa kun itse suuntaan Oulun avantouintikisoihin. 

HIIHTÄMISTÄ HAMPAAT IRVESSÄ SUORITTAEN VAI MAISEMISTA NAUTTIEN?

 Näin talviolympialaisten aikaan "kaikki" ovat innostuneita niin luistelusta kun hiihdostakin- kuka mitäkin alilajia kannattaen- johan on mitalit saatu joukkueelle, ampumahiihdosta ja vissiin sprintistäkin? Ja miesten jääkiekko alkanut lupaavasti hurja voitto Italiasta povaa hyvää! Penkkiurheulu on sitä helpointa, ja jopa mukavaa kotisohvalta seuraten!

"Liike on lääkettä, urheilu pitää kunnossa, pitkää ikää liikkuen!" jne todeksi todettuja faktoja, mutta sitten tulee se urheilulajin valinta- ratsastustahan ei Suomessa moneen vuoteen edes katsottu urheiluksi; ainoa ja oikea liikkumistapa on saada "kunnon hiki pintaan" ja asettaa tavoitteet sen mukaan. Urheilemisesta ja liikunnasta tulee suorittamista ja on riski että ilo siitä katoaa- vai onko tämä riski?

Itse uusia lajeja- kilpauinti avannossa talvisin- ja suksilla kävely - vasta viime vuosina harrastaneena tuli  eteeni nämä kysymykset, ja nimenomaan omaan lajiin, ratsastukseen, verrattuna. Ratsastuskensopettajana olen myös ollut harrastamiskysymyksen kanssa tekemisissä; vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Toki on jo aikaa sitten oivallettu ettei kaikkia kisaaminen kiinnosta, mutta ne muut asiat jotka vetävät harrastuksen pariin, ovat pian jo niitä tärkeimpiä- hevoset eläiminä, hyvä ystäväporukka, luonnonläheisyys (ehkei maneesissa kuitenkaan?) omien pelkojen voittaminen, keskittymistä vaativa urheilulaji joka irtaannuttaa työasioista, ulkoilu, hevosten hoitaminen ja vielä seuratoiminta. Oman hiihtoinnostuksen siivittämänä jäin tosiaan ajattelemaan mitä kaikkia eri tapoja harrastamiseen lajien sisällä onkaan, ja miten näihin suhtaudutaan nk yleisellä tasolla? Onko maastoilusta nauttiva hevosenomistaja jotenkin "huonompi" harrastaja kun lähes joka viikonloppu kisoja kiertävä kilparatsastaja, tai hevosen selässä vikeltäjä tai lännenratsastusta kokeileva nuori? 

 Entä raviurheilu- eihän siinä kuski "suorita" ? Tai joku koiraharrastaja joka tekee pitkiä lenkkejä koiransa kanssa muttei kuitenkaan ilmoittuadu maratonille tai edes jollekin 5km juoksukisaan? Tai se uimari, joka saattaa kesällä uida rantoja pitkin kilometrikaupalla muttei koskaan tee mitään pikäpyrähdyksiä sadalla metrillä tai edes 25m? 

Tästä pääsemme päivän aiheeseen, eli oma "hiihtäminen" johon innostuin vasta muutama vuosi sitten kun vihdoin on AIKAA muuhun kun hevosteluun ja jotain tosiaan tarvitsee tehdä liikunnan eteen. Juokseminen ei talvella(kaan) ole mieluisaa, ja kun nuo vanhat sukset monoineen vielä ovat jonkinmoisessa käyttökunnossa, olen omia tavoitteita pikkuhiljaa nostanut. Lapsuuden hiihdot rajoittuvat lähinnä koulun liikunnan tunneille, paitsi silloin kun muutaman kaverin kanssa testattiin Meilahdessa sijainnutta hyppyriä tai -sen ainoan kerran- jäädytin sormet ja varpaat ylittäessäni Seurasaaren ulapan Töölöstä käsin. Eikä ollut hiihto suosikkilaji aikuisenakaan- lasten kanssa piti toki ne pakolliset eväsretket aurinkoisena päivänä hiihtää, mutta aika pian nuo pojannaskalit jo hiihtivät äitiä karkuun niin jätin koko suksiharrastuksen miehille- Kaken kanssa sitten miesvoimin laskettelivat pitkin Lappia, Itävallassa, Italiassa tai Ruotsin Åressa- itse pysyin kotona verukkeella "ratsastuksen hiihtolomaleirit".

Messilässä perhelomalla noin 20vuotta sitten onnistuin yhdessä alamäessä (EI siis edes laskettelurinteessä!) kaatumaan niin että jalat osoittivat eri suuntaan jonka tuloksena oikean jalan polven ristisiteeet napsahti poikki - eikun leikkaukseen. Tämän jälkeen en moneen vuoteen koskenut koko suksiin, ennenkuin tänne kylille muutettuani tajusin että kirkon takana olevat lähimaastot ovat lähinnä peltoja (ei mäkiä, ei rinteitä!), jonne kunnan toimesta ajetaan talvisin ladut. Ja kuten jo mainitsin - urheilu pitää kunnossa, liike on lääkettä jne ja vaikka puutteellisilla taidoilla mennään, (tai ehkäpä juuri sen takia?) hien saa pintaan ja välillä jopa hieman hengästyy kun innostuu oikein sauvomaan. Sen huomaan. etten niin innokas hiihtäjä ole, että pyörisin jotain laturinkiä kierroskaupalla ympäri, vaan haluan aina hiihtää jonnekin ja sieltä takaisin ellei peräti onnistu lenkkiä tekemään. Isojärven ympäri on mukava hiihtää, kun vielä pääsee vaivihkaa katselemaan ja ihastelemaan järveltä käsin ihmisten kesämökkejä - halvat on huvit hulluilla! Joskus mietin myös, miten kaipaan maastoratsastusta, vaikka aina itselleni selitin että "maastoon mennään hoitamaan hevosen mielenterveyttä ja kuntouttamaan pitkillä laukoilla" niin taisi se oma mielenterveyskin siinä hoitoa silloin saada?

Peltoaukeat, metsänreunat, jokivarret.... kaikki ihania maisemia niin kesällä kuin talvellakin ja Mäntsälässä aivan käden ulottuvilla! 

Tarkkaan kun katsoo, näkyy kirkkokin, alakuvasssa taas kunnan tekemä latu niin perinteiselle kuin luistelullekin! 

Laturaivoa en ole kotipaikkakunnallani kokenut, ehkä siitäkin johtuen ettei nämä keskustan ladut täytä niitä viimeisimpiä urheilukriteerejä ainakaan tänä vähälumisena talvena, ja ne "vakavissaan hiihtävät" ovat joko Hirvihaarassa tai mennet peräti Lahteen missä näille suorittajille löytyy paremmat paikat?

 Ja näin tämä taitaa mennä lajissa kuin lajissa- huvikseen harrastavat hakeutuvat eri paikkoihin kun suorituspaineen alla urheilevat - molemmille löytyy tilaa! Ja sama taitaa päteä myös välineisiin ja välineurheiluun- tänään matkallani vastaantullut tuttu vähän ihmetteli mun paksua takkia, jonka toki olisin mieluusti riisunutkin, mutta miten kun lähdet liikkeelle onkin vielä kylmä? Etkä voi olla varma tuleeko edes matkan aikana lämmin - riippuu vähän mitä vauhtia innostuu menemään ja miten hanki kantaa, eikös?  

...Eikä se latukone kaikkialle ole ehtinyt -onpa sellaisiakin paikkoja missä maanomistaja kieltänyt latukoneet. Sikäli ymmärrän, että tarinan mukaan joitakin latuja vaan vedettiin jopa oraspelloille jonkin kymmeniä vuosia sitten saadun luvan myötä...Pehmeä lumi pari kertaa hiihdetyllä ladulla pistää kyllä hien pintaan, mutta kai tuo on vähän tarkoituskin?

Sitten se toinen laji, avantouinti. 

Kohdallani kisaaminen alkoi vuonna 2015 Oulussa kun jo edellisenä talvena olin aloitellut saunomista ja uintia Katrinrannassa, seuran  aktiivit puhuivat mut ympäri ja sehän  oli menoa...Hirvitti aluksi jo se piitkä matka uimahallilta-jossa vaatteidenvaihto- rannan koontipaikalle johonkin vajaan, eikä edes päästy saunaan ennen uintia! Ainoana tavoitteena oli päästä maaliin - enhän ollut päässyt 25m edes uimaan kun Katrinrannan avanto tuolloin vielä oli joku pyöreähkö kolo minne kastauduttiin...Tulos 29,39 sijoituksena 23/36 oli minulle, aloittelijalle ihan riittävä . Porukalla kuljettiin, ja Omenahotellissa majoittautuminen -ei mitään luksusta, mutta jotain siinä piili kun jo seuraavana vuonna olin valmis uusiin taistoihin- tällä kertaa Lohjalla, jonne tosin ehdin vasta sunnuntaiksi osallistuen viestiin ajalla 30,63 joukkueen sijoituksen ollessa 11/18 .

50m lajina tuli osaltani mukaan vasta v 2020 Joensuussa, kun porukkamme kuljetus oli perillä jo perjantaina ja 25m uitiin vasta lauantaina, niin pitihän siihen 50m ilmoittautua myös. Viikkkoa ennen kisaa kävin Vantaan Kuusijärvellä kokeilemassa matkaa- meillä ei ollut vieläkään mitattavaa avantoa Katrinrannassa- ja kauhistuin kangistumistani loppumetreillä enkä olisi halunut startata lainkaan. No, ilmoitettu kun oltiin, päätin uida mahdollisimman rauhallisesti ja bvoimia säästäen pitkin vedoin jotta edes pääsisin maaliin- ja ihmetys oli suuri kun voitin oman eräni! Pääsin jopa MTV3 haasattteluun ja loppusijoitus oli siis pronssia ajalla 1min09,02!

-kuva MTVn haastattelusta

Kisoja seurasi vuosittain, koronavuodet poislukien, ja "kaikilla oli niin mukavaa" eli joukkuehenki toimi, eikä kukaan ottanut itse kisaamista liian vakavasti. Muutamia mitaleitakin vuosien varrella seurallemme kerääntyi; Turussa 2019 oltaisiin ylletty joukkuepronssiin (mun aika silloin 28,57) mutta joukkueemme hylättiin erään osallistujan loiskivien potkujen takia. -Hassua on, että näitä tuloksia, aikoja ja sijoituksia olen vasta tänä vuonna tutkiskellut - nyt kun kisat ovat saaneet enemmän tosikkomaisen luonteen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna sallittiin koko pään meno veden alle, joka nopeuttaa uimatyylinä etenemistä, ja uusia ennätyksiä tehtiin roppakaupalla vuoden kisoissa Pajulahdessa. Itsekin  sain molemmilta matkoilta paremmat ajat kuin vuosi sitten, muttei toivettakaan sijoituksesta. 50m aika 1min 17,7sek  Pajulahdessa 2025 oikeutti pronssiin; tänä vuonna paremmalla  ajalla 1min 13,32 sek päädyin sijalle 9.

Pikkukisoissa ollaan toki myös oltu mukana (Salon Kokkila, Tampere, Kangasala) , ja seuran  mitalisaalis ollut ihan mukava- aina on innostavampaa osallistua kun joskus edes onnistuu- usein vähäisestä kisaajamäärästä johtuen tai siitä, että ne nopeimmat eivät sillä kertaa olleet mukana. Saunominen, jutustelu, kahvinjuonti ja makkaransyönti ovat olleet etusijalla, ja välillä sitten pulahdettu uimaan. En itsekään ole omista ajoistani pitänyt mitään "kirjaa" ennenkuin nyt, kun muistelin että 30sek "raja" on tullut parikin kertaa alitettua muttei ihan viime vuosina....Olemme seuran osittaisella sponsoroinnilla osallistuneet ihan tekniikkatreeneihin Hyvinkään uimahallilla Artun valmennuksessa, ja toki niitä korjauksiakin on tullut, mutta vasta viime aikoina on ryhdytty "kellottamaan" aikoja ja puututtu käännöksiin, starttiin ja itse nopeuden parantamiseen. Kilpaurheilultahan tämä nyt on alkanut maistua...

Löytyi kuvia Turkkusest 2019...

Uskokaa tai älkää- sitä on tullut uitua Aurajoessakin! 

Mutta suu pysyi kyllä visusti kiinni, ei tullut vettä hörpättyä. Toki vedenlaatu ennen kisoja tarkkaan testattu, eikä tuolla kesällä voisi uida, mutta toki tuo keskellä kaupunkia kisaaminen oli ihan oma juttunsa! 

Paitsi: SAUNA puuttui !

 Kuten tästä kirjoituksesta ehkä voi päätellä, on laji tullut vuosien mittaan tutuksi, ja se mikä minua tällä hetkellä hieman häiritsee, on missä on rajapyykki hauskan harrastelijaurheilun ja ammattimaisen tulostehtailun välillä? 

Ratsastuksessa tuo on mielestäni selvä, ainakin omalta kohdaltani - koska hevoset ovat olleet minulla pääelinkeinona yli 30 vuotta, on aivan itsestään selvää että olen ottanut kisaamisenkin nk tosissani pyrkien parhaisiin mahdollisiin suorituksiin jo kaupalliselta kannalta katsoen. On satsattu kasvattamiseen yhdistämällä "paras parhaalla" , on ruokittu viimeisen päälle ja käsitelty varsoja parhaan mukaan, on juostu näyttelyssä jotta saataisiin osviittaa jalostusarvosta ja totutettaisiin varsat "kisahässäkkään", on valmentauduttu johdonmukaisesti ja valittu kisatkin menestysmahdollisuudet huomioiden. 

Tulostakin on syntynyt - on Breedersvoitto ja useita sijoituksia, on "Best-in-show" voitto, on kasvattajakisapalkintoja,  derbysijoituksia ja taitaa itsellänkin olla ratsopemestaruus esteillä joltain vuodelta.. Näihin on panostettu jo kaupallisista syistä -yli 70 varsaa on tullut myytyä ja osa ollut aivan menestyksekkäitä kilparadoilla - yhä kisaavat Graal, Galahad ja Gawainkin, vaikkei varsoja enää ole syntynyt v 2017jälkeen.

-Graal "kyvyt -esiin "karsinnassa kaksivuotiaana jolloin kvaalasi sekä este- että koulupuolelle. Ei osallistunut kumpaankaan finaaliin koska matkusti Ruotsiin Satun ja Sebben koulutettavaksi. Oriiksi olin sen ajatellut jättää, mutta kintereiden irtopalat estivät. Hyvän kisauran on tehnyt ja kisaa hissukseen vieläkin, 18 vuotiaana!

Mutta omalta osaltani uinti ja hiihtäminen ovat ehdottomasti harrastuksen puolella- hiihto, tai siis "suksilla kävely" ennenkaikkea.  Mukavaa se on, ja kun maisemat vaihtuu ja pysähtyy oikein talvista luontoa katselemaan- mikäs sen nautittavampaa!  Mitään suorituspaineita ei todellakaan ole, ja kun tänään hiihdin noin 8 km matkan puolessatoista tunnissa olin varsin tyytyväinen! Sen päälle maistui sauna ja parit 50m pikaspurtit järvessä, vaikka jo hiihtäessä tuli hiki, niin pakko vielä vedessä vähän spurttailla! Paineita luo ilmoittautuminen Oulun MM-kisoihin viikolla 10- yllytyshullu kun olen!

Meitä on Mäntsälästä lähdössä ilmeisesti kolmen naisen ja kahden miehen porukka, sinne Ouluun,  ja sen verran isot kisat on, että pakko lie ainakin sitä omaa ennätystä parantaa!

Mulla tavoitteena - parin vuoden hidastelun jälkeen - alittaa 30sek lyhyellä matkalla, ja 50m pitäisi päästä 65sekuntiin ellei jo alle...

Non ni, nyt se on vallan kirjoitettu, ja pian postaan, joten perua ei voi.

Mutta sen vannon, että kun nämä kisat on ohi , ok Tre vielä tulossa 21.3 , mutta sitten en enää metriäkään suostu uimaan kovaa! Ennenkuin ensi vuonna...

Se, mikä tästä pohdinnasta seuraa, on toki omaan ammattiin ja ylipäänsä opettamiseen liittyvä asia- meillä ihmisillä on hyvin erilainen lähestymistapa eri lajeihin ja motivaatio joko kilpaurheiluun tai LAADUKKAASEEN harrastamiseen! Kunhan sen itse opettajana aina muistaisi!

Järven jäälle, missä ei niitä "virallisia" latuja ole, on Susu päässyt mukaan! Jos itse hiihdän vaikka 6-7km, voi Susun osalta matkan tuplata kun kaikki kiemurat pitää tutkia!