Eläkeläishöpinöitä, joukossa hitunen asiaakin?

 Vähän kerrallaan tässä on reilun kymmenen vuoden aikana hidastettu vauhtia ja sanottu työelämälle pikkuhiljaa hyvästejä, mutta tammikuinen eläkepäätös on yhä ollut vaikea niellä. 

Minäkö hyödytön, vanha ja hidas? *Ensin jäi tallinhoito eli kuntourheilu- piti opetella salilla käyminen mikä on TOSI tylsää ja ajanhaaskausta . Yli viisi vuotta sitä jaksoinkin, ja keväisin vielä tein juoksutreeniä Naisten Kymppiä varten, mutta viime kesänä tuli ihme stoppi- helppo syyttää Vireuksen uusittuja hienoja monimutkaisia laitteita- mutta  nyt kun viime salillakäynnistä on jo liki vuosi- olisi ollut  erinomaisen hyödyllistä jatkaa  lihaskunnon säilyttämiseen! No, kuukausi sitten kunnalta saatu ilmainen eläkeläisssalikortti oikeuttaisi vaikka jokapäiväiseen rääkkiin- en ole vain aloittanut uudestaan.*Sitten väheni ratsastus- viimeinen oma ratsastettava oli Grixien vika varsa Gareth, jonka opetin nelivuotiaaksi ennen myyntiä.Tämän jälkeen on ollut satunnaista ratsaillenousua, useimmiten Gawainin selkään, mutta sekin jäi kun kimppa purettiin syksyllä 2023 ja kaveri myytiin. Tosin, Jonella ollessaan en tainnut käydä sen selässä kuin kahdesti, joten tämä ratsastustahti hidastui merkittävästi jo useita vuosia sitten.*Grixie lähti taivasmatkalle kevättalvella 2021 jonka jälkeen ratsastustuntien pitäminen muuttui epäsäännölliseksi sekin. Talli Onnenpotkulla yhden talven, JRS toinen, yksi alkusyksy Savijärvellä ja toinen Esmalla- vähän sillisalaattia sekin. Ja vielä tunne siitä ettei kelpaa, kun puhelimet eivät soineetkaan kuumina opettajan tarpeeseen..* Koulumaailmassakin alkoi vähitellen jatkuva paikanvaihto hiertämään- kieltenopettajille vaadittava pätevyys kun yhä puuttuu, ja pelkkää erkkaopetusta en halunut hoitaa. Tutuksi on tullut niin Espoon OMNIA kuin Stadin ammattiopistokin, Sipoon ja Porvoon ruotsinkieliset yläasteet, Askolan lukio ja Hausjärven yhtenäiskoulu, ja lopuksi vielä paluu Mäntsälään; ensin Ehnroos ja viime syksynä Riihenmäki. Olisin vielä mieluusti jatkanutkin, mutta kun edellinen työsuhde vuodenvaihteessa päättyi, ei ollut mitään uutta tarjolla lähialueella- minnekään Helsinkiin tai Espooseen en enää lähtisi!*Eläkepäätös tuli viikossa, johan mulla oli puolitoista vuotta "yliaikaa" , mutta olisin jatkanut jos jotain mukavaa olisi ollut tarjolla , Riihiksen vararehtori lohdutteli että "ota niitä sijaisuuksia, niin pysyt kärryillä"  Se vaan ei ole sama asia kun ne "omat" oppilaat ja tavoitteellinen työ! Nyt vasta loppukeväästä olen hieman alkanut nauttia siitä kiirettömyydestä mihin ensimmäistä kertaa elämässäni koulussakin kohtaan- ei opekokouksia, ei yt-aikaa, ei isoja koepinoja, ei arvosanojen merkitsemisiä....* Tammikuusssa KUKAAN ei tarjonnut sijaisuutta mistään, ja olin jo lähes epätoivoinen etteikö minua enää mihinkään tarvita; mutta luultavasti kyse oli pikemminkin siitä että minun annettiin rauhassa kotona "tylsistyä ja nauttia" olostani, sillä kun sitten soitin lähikoulut läpi, on kysyntää ollut tasaisesti noin 2-3 päivää viikossa, mikä on tosihyvä tahti ja riittää jo eläkkeen päälle noihin asuntolainoihinkin.

-silti, pakko myöntää, että jo sunnuntai-iltana tarkkailen puhelinta, että "joskos jossain tarvittaisiin sijaista.." Järkevintä olisi vaan keskittyä niihin etukäteen sovittuihin, kuten tällä viikolla minua tarvitaan to-pe Hausjärvellä. 

Osa kavereistakin alkaa olla eläkeläisiä, joten tapaamisia ja tekemisiä on nyt paljon helpompi järjestää! Usko tai älä, mutta viikon lomamatka Madeiralle tammikuun puolessavälissä maksoi vaan puolet siitä mitä vastaava olisi maksanut koulun lomien aikana! Ja toisesta eläkeläisestä sai seuraa ja halvemman hotellin- meillä oli Päivin kanssa hieno reissu!  *Ja jos on kurssia ym tilaisuuksia tarjolla viikolla, ei tarvitse erikseen anella palkatonta vapaata koulusta - senkun ilmoittautuu ja lähtee!

Jotain uutta on pakko keksiä- minulle se on ollut avantouinti kisaamista myöten, kun kavereilla milloin mitäkin- esim Titti kutoo ja jopa kehrää villoja itse, Riitta maalaa ja harrastaa koirajuttuja, Lilo ei ole malttanut jatkamasta valmennuksia jne - ei meistä hevosihmisitä kukaan osaa jäädä laakereilleen lepäämään vaan näinhän se on ettei "vierivä kivi sammaloidu" - eikös Rollareillakin ole ollut joku yhteiskeikkakin vielä?

Meitä hevosnaisia ei ehkä ole niin paljon doopattu kun noita Rollareita, joten näkee nyt mitä me touhutaan sit joskus kasikymppisinä...Tänään tuntuu vaan siltä, että ellei jatkuvasti ole ollut vähän liikkeessä, niin ihme ja kumma miten vaikea ja rapea olo on etenkin aamuisin tai pitkän automatkan jälkeen! Aika monella ratsastajalla on varaosiakin vaihdettu- etenkin lonkat tuntuvat ratsastajilla eniten kuluvan. Siitä minä olen kuitenkin toistaiseksi päässyt! - Jokin meitä hevoslan yrittäjiä ja noita ammattimuusikoita tai -näyttelijöitä tuntuu yhdistävän - se, ettei oikeasti eläkkeelle a) malta jäädä tai b) ole varaa jäädä.                                                                                                                                           Esimerkiksi 89-vuotias Seela Sella esiintyi vielä upeasti Esko Roineen (81v) kanssa näyttämöllä viime kesänä kertoen rakkauskirjeistä...Nyt nielusyöpää sairastava Sella on kuitenkin optimistinen hoitojen suhteen "– Pirun väsynyt olen. En jaksa oikeastaan mitään. Veimme poikani kanssa koiran koirapuistoon ja olin aivan poikki, Sella sanoo.

Lepäämään ei näyttelijä kuitenkaan jaksa jäädä. Hän suunnittelee kovasti jo tulevia kuvioitaan. Keväältä sairausloman vuoksi perutut menot on siirretty syksyyn ja myös uusia asioita on suunnitteilla."  ILTALEHDESTÄ (kuva Henri Kärkkäinen /IL) kopsattu jutun poikanen.

Kyra Kyrklund taas on yhden syövän selättänyt ja jatkaa valmentamista, vaikka hänkään ei mikään untuvikko enää ole  - upeaa! Kevään tilaisuus valmentajille ja opettajille oli loppuunmyyty ja taas sai niitä ahaa-elämyksiä! (blogissa huhtikuussa)

Monet siirtävät tekemisiään ja suunnitelmiaaan "siihen kunnes ollaan eläkkeellä". Tästä minulle on jäänyt mieleen Mäntsälän monivuotinen, vanha kunnanjohtaja Hyyryläinen joka rakennutti omakotitaloa hartaasti eläkeläisasunnoksi- ja sai sydänkohtauksen pian sinne muutettuaan.

Älä siis siirrä sitä, minkä voit tänään tehdä, huomiseksi. Koskaan ei tiedä mikä taivaankappale päällesi tipahtaa- se voi vaikka olla drooni..

Koulutuomarin paperit minulla on ollut jo vuodesta 1980 tms, mutta nyt vasta jäätyäni hevosettomaksi on ollut aikaa ja kiinnostusta paneutua kouluratsastukseen ihan tosissani- netissä syksyllä käyty kv kurssi poiki in-live lisäoppia ja näyttöä nyt kevääksi, mutta siinä on ollut monta mutkaa matkassa meille kuudelle sinne valitulle suomalaiselle- vihdoin sovittu seminaari Barcelonassa jouduttiinkin perumaan pääntaudin takia. paskat, sanon minä, kun hommat taas siirtyi tulevaisuuteen...

Ja jos töitä tai tekemistä on tarjolla - nappaa kiinni! itse olen nyt vähän jopa innostunut kun Mäntsälän ratsastajat- mun ratsastuskoulun vuokraisäntä vv 1986-1993- on hallituksessaan päättänyt itse pyörittää ratsastuskoulua fiaskoon päättyneen vuokralaisen jälkeen. Paljon on heillä oppimista, mutta innokkaita riittää ja toimintaa on potkaistu nyt toukokuussa käyntiin- kolmen liisatun hevosen, parin shettiksen ja parin lainahevosen turvin. Mulla perjantaisin pari tuntia ja vanhoja tuttuja on jo ehtinyt moikkaamaan- ehkä se siitä, aika näyttää! Paria hevosta  ratsastettuani koemielessä samana päivänä, totesin että joko pitää a) aloittaa täyspäiväinen ratsastus uusiksi (eikä ikinä tarvisi enää mennä salille...) ja ehkä ostaa oma suokki tai b) olla kiipeämättä enää minkään hevosen selkään ja säilyttää terveys ja mielenterveys.Harvoin on ollut niin hakattu olo kun  seuraavana päivänä! 

-Alakuvassa näkyvän Jasmun selässä käyn kyllä mieluusti- tasaiset liikkeet, pieni koko ja helppo "istuttavuus" sekä oman ratsastajan valmiiksi verryttelemä- tämähän on ihan luksusta! Kuva parisen viikkoa sitten kun mukanaollut Susu ihmetteli mun sijaintia hevosen selässä..

Aika näyttää, mikä on mun valinta...

Kesää kohti- ja ehkä vihdoin pentujakin?

 Ainakin suunnitelmat löytyy- Susulle marraskuussa valitsemani "Kaapo" on yhä listoilla, ja nyt alkaa juoksun tarkkailu- peijakas, helpompaa se on hevosilla kun on vaan ne kolmen viikon välit!

Viime vuonna odotin juoksua toukokuussa- tuli vasta kesäkuun alussa. Np, sitten ajattelin että menee ehkä tammikuun puolella niin voisi saada ne kevätpennut - ei, joulukuun alku olikin se H-hetki - eipä tullut lähdettyä Raumalle ajelemaan torstai-iltana myöhään joulukuussa...Itsenäisyyspäivän lauantain olin jo mielessäni astutuskeikkaan varannut, niin se olikin jo liian myöhään. 

Hevosilla oli paljon helpompaa, vai liekö se vaan tuo tottumus? Yli 70 varsaa on tullut saatettua tähän maailmaan, ja lähes aina ovat tammat tiinehtyneet. Kun tässä on koiran kanssa vielä sekin riski, ettei tulekaan kantavaksi vaikka kaikki systeemit olisi hoidettu?

En taida tähän postaukseen muuta laittaa kuin joitakin kuvia, metsissä on käyty, viimeksi Hyvinkään Usmissa Vappuna Riitan ja KArlon kanssa, ja viikottain tulee niitä kilometreja niin koiralle kun emännällekin sanoisinko että aika reilusti- joinakin päivinä jopa kymmenen, joinakin vain neljä-viisi. 

Koirapuistoa vältteltiin silloin sulaveden aikaan kun pelättiin sitä kennelyskää ja muita bacilleja jotka leviävät lämpimässä ja kosteassa, mutta nyt on taas käyty muutama kerta viikossa. Naapurin Ninnin kanssa tehdään ne suosituimmat lenkit, ja ollaan niitä kahta uskallettu pitää rajoitetusti irrallaankin tietyillä aukeilla metsässä tai vastaavassa paikassa- niinkauan kun telmivät keskenään ei ole linnut gtai muut metsäneläimet häirintävaarassa!

Muutamalla tuomarointimatkalla on Susu ollut jo tällä kaudella mukana, mutta se viihtyy kyllä mainiosti kotonakin naapureiden hoteissa tai Sääksjärvellä Tomin tai Kaken hoidossa- tosin viimeksi löytyi naapurin pihasta peuran jalka joka ei ehkä karvoineen päivineen ole ihan terveellisintä syötävää...

Tähän oheen nyt ensin kuvia Usmin metsistä, sitten jotain satunnaisia otoksia pitkin kevättä- uimakausihan on jo aloitettu, vaikkei Susu mikään talviuimari ole, niin 9oC vesi riittää hyvin turkin kastamiseen!

Tämä on kissa. Kissan nimi on Ninja. Se pääsee mukaan kuviin koska on Susun kaveri. Tosin välillä pitää Susua vähän "ojentaa" mutta koira tietää jo että kissan kynnet ovat terävät. Toistaiseksi ei ole mitään vakavempaa tapahtunut. 

Tuossa ylempänä on vielä  naapuri-Ninnistäkin kuva - se osaa poseerata PALJON hienommin kuin Susu!

Eipä tässä sen kummempia. otettava vissiin päivä kerrallaan ja seurattava maailman menoa. 

Kuten Susukin. 

 Koulun ongelmanuoret- vaiko ongelmanuorten koulu? Jättääkö luokalle vai salliako "armovitosia"? 

Näitä kysymyksiä käsitellään pian myös valtioneuvostossa opetusministeri Adlercrutzin aloitteesta- ja hyvä onkin että käsitellään. 

Toinen asia mistä juuri tänään uutisoitiin, oli etäopetuksen tilanne- sitä halutaan

(=säästöt) ja kartetaan (opettajien työpanos lisääntyy-usein korvauksetta) 

Yhtenäiskoulut - pienet "integroidaan" valmiiksi yläasteelle- kuulostaa hienolta ajatukselta, mutta siinäkin ollaan piilotettu se todellinen ajatus- säästöt. Vararehtori on pienempipalkkainen kuin kaksi rehtoria, keittiötä voidaan pyörittää pienemmällä henkilökunnalla ( ja tiloilla) opettajat ovat usein käytettävissä sekä ylä- että alakoululla, pärjätään yhdellä kanslistilla...

Erityisopettajia tarvitaan lisää lakiuudistuksen takia -mutta riittääkö heitä, ja miten toimiva systeemi on? Aina ei erota kulkeeko siellä oppilaiden joukossa erkkaope vai koulunkäynnin avustaja- viimeksimainittu toki edullisempi kuntien palkata.

Armovitosiin on myös selkeä vastaus: säästöt. Jokainen oppilas maksaa kunnalle keskim. 11650€/vuosi, (vlta 2024) jonka kunta vältttää päästämällä oppilaan luokaltaan niillä "armovitosilla" . Myös erityisen hankalista oppilaista on mukava päästä eroon ysin jälkeen - se, että kunnat vastaavat oppilaan koulutuksesta vielä toiselle asteelle kunnes täyttävät 18v, ei huoleta. 

Työnantajia taas huolettaa. Työssäoppimaan tulee oppilaita joilta puuttuu perusvalmiudet niin lukemiseen, laskemiseen kuin kirjoittamiseenkin, työnteon motivaatiosta puhumattakaan. Tämä ei missään tapauksessa koske kaikkia- yhä löytyy niitä kullanarvoisia nuoria jotka ovat motivoituneita ja tekeviä, mutta tänä päivänä tapahtuu juuri sitä eriarvoistumista minkä estämiseksi peruskoulu aikanaan perustettiin. 

Syitä on ruodittu pitkälle erityisopetuksen lisääntyvällä tarpeella, vaatimuksia on pudotettu ja oma-aloitteisuutta ja itsemääräämstä on suosittu- tulokset näkyvät nyt.

Ääneen ei uskalleta puhua niistä ongelmista, jotka opettaja kohtaa jokapäiväisessä kanssakäymisessä luokkatiloissa- työrauhan ja motivaation totaalinen puute. 

Minähän olen natsi.

Ainakin oppilaiden mielestä. 

Usein jälkikäteen - ehkä vasta vuosien kuluttua törmätessämme jossain- oppilas sanoo, että "niillä sun tunneilla opittiin jotain".

Struktur eli rakenne. Minulle tuli uutena tämän termin käyttäminen muutama vuosi sitten, koska sillä tarkoitetaan nimenomaan sitä työrauhaa ja tunnin rakennetta siten, että tietyt käytännöt toistuvat ja oppilas voi ennakoida mitä tulee tapahtumaan, ja tuntea olonsa turvalliseksi ryhmässä, jossa on rauhallista ja jokainen saa äänensä kuuluville sitä pyytäessä.

Tämä rakenne vaan puuttuu monelta tunnilta, liittyen siihen itseohjautuvuuteen mitä kymmenisen vuotta sitten toitotettiin ja minkä moni opettaja ymmärsi väärin antaessaan liikaa vastuuta oppilaalle oppimisesta- ei vielä 16-vuotiaankaan aivot kykene toimimaan ilman ulkopuolelta annettuja ohjeita, ja tämä on monesti unohdettu.  Opettaja opettaa siis vain niitä, jotka sattumoisin ovat aineesta kiinnostuneita, muiden nukkuessa tai hälistessä omiaan. Melutaso luokassa saattaa olla niin kova, että herkimmille tarjotaan vastamelusuojia tai sermin taakse piiloutumista sen sijaan että jokaisella olisi työrauha. 

En tunne ala-asteiden toimintamallia riittävän hyvin sanoakseni heidän työrauhastaan mitään tähdellistä, mutta niiden muutamien sijaistuksien perusteella mitä olen opettajaurallani tehnyt, totean että "mitä isompi koulu, sen rauhattomammat oppilaat", ja kaipaan niitä kyläkouluja- joita omassa asuinkunnassani on parinkymmenen vuoden aikana lakkautettu lähes kymmenen- jossa oppilaat tunsivat toisensa ja opettaja sai opettaa. Toki niissäkin on ollut ongelmansa, esim puuttuvien välineiden/varustuksen kanssa, ja mikäli oman open ja oppilaan luonteet eivät kohtaa, voi koko ala-aste muodostua tervanjuonniksi.

Viime syksynä opettaessani  nelosluokkalaisille englantia, oma lähestymistapani oli täysin väärä, kun kuvittelin että nämä pikkuiset ovat niin innokkaita ja kuuliaisia ettei mitään käytöshäiriöitä ole. Olin täysin väärässä, ja luokan omaopettaja sanoikin että "koirakoulu" on se millä aloitetaan.  Tämä ei ollut helppoa liian löysän alun jälkeen, mutta onnistui lopulta. Hatunnosto niille alaluokkien opettajille, jotka saavat näistä "villikoista" parhaat puolet esiin ja pääsevät heitä oikeasti opettamaankin!

https://www.lararen.fi/kolumn/ord-for-ord/att-vara-larare-ar-2026/?fbclid=IwY2xjawRCMUpleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEe9FqC_V76Ie1SGAOmzUgv_lQgWRKLXAAjM3id0q5kaGuCLYZ1AkTkD4tZA_M_aem_RGmoUKh2Li2eU

Ylläoleva linkki on ruotsinkielisen FSL:n  (vastaa OAJ:tä) puheenjohtajan Inger Damlinin artikkeliin koulupäivästään nelosluokkalaisten kanssa, jossa oli pelkkää kehua ja ihastelua siitä miten kouluarki toimi. -Tottakai toimi, sanon minä, täysin teennäinen tilanne oppilaille kun tällainen "korkea-arvoinen" henkilö viettää luokassa aikaansa- kaikkihan silloin skarppaavat! 

Olen itse päässyt "salaa" seuraamaan myös eri opettajien toimintaa luokassa erityisopettajan roolissa, ja paljon olen myös oppinut näistä tilanteista. Sekä sellaista, miten on hyvä toimia, että sellaista miten ei missään tapauksessa pitäisi toimia. Eri luokat ja oppilaat käyttäytyvät eri opettajien tunneilla myös hyvin vaihtelevasti, eikä läheskään aina ole kyse siitä aineesta, mitä  opetetaan, vaan nimenomaan luokan hallinnasta. Usein on työrauhankin nimissä ollut helpompi ottaa mukaansa ne oppilaat, jotka ovat tarvinneet lisäapua -jos ovat suostuneet lähtemään.

Tässä onkin seuraava visainen kysymys liittyen oppilaan tukeen - sitä ei haluta. Monen teini-ikäisen mielestä on noloa jos jokin aine koetaan vaikeaksi ja se erkkaope sinne tunkee auttamaan- eihän "kovis" voi sellaista näyttää ettei kaikkea osaakaan! Tämä kierre on usein alkanut jo alakoulun puolella, ja kun monessa aineessa pohja on hatara, kasvavat ongelmat yläasteella jo niin suuriksi, että parin tunnin ylimääräinen apu viikottain ei auta. Siksi siitä on helppo kieltäytä ja jatkaa pellen roolissa luokassa -myös muita häiriten. Tämä on asia, mitä ei tuolla ylemmällä taholla tiedetä- on vain helppo sanoa että tarvitaan erkkoja lisää, puuttumatta siihen miten, ketä ja koska he ovat oppilaiden apuna opettamassa.

Ratsastuksenopettajataustalla (kuva Mäntsästä v1979 jossa nuori Aaltonen selittää jotain innokkaille oppilaille, Velin johtaessa joukkoa)on ollut peruskoulussa sekä hyötyä että haittaa. Suurin muutos on ollut se, etteivät peruskoulun oppilaat ole siellä omasta valinnastaan, vaan lain pakottamana. No, kyllä ratsastustunneiltakin on joskus löytynyt vanhempien sinne "pakottamia" oppilaita, mutta he ovat sitten alkeiskurssin tms jälkeen hiljaa poistuneet. 

MOTIVAATIO on se avainsana kaikkeen oppimiseen, ja se avaa uusia ulottuvuuksia muuhunkin elämään - kun avoimesti suhtautuu kaikkeen uuteen ja ottaa asiat haasteena, jotka täytyy selättää, on eteneminen selkeää. Itse olen sitä mieltä, että jos on oikein ikävät kotiolot, voi koulu ja opiskelu jopa toimia eräänlaisena "pakopaikkana" kun siihen paneutuu. 

Aineenopettajajaksi joutuminen ei aina ole tietoinen valinta- yliopistoon mennään opiskelemaan sitä itseä kiinnostavaa ainetta, oli se sitten matematiikka, kielet tai historia. Usein vasta työpaikanhaun yhteydessä otetaan opettaja-vaihtoehto huomioon, ja aineenopettajan pedagogisten taitojen kehitys tapahtuu usein vasta työelämän myötä- joillakin valitettavasti ei silloinkaan. Tämä verrattuna ala-asteen opettajiin, joiden koulutus alustapitäen sisältää pedagogiikkaa ja tähtäin opettamisessa.

Sama on pätenyt ratsastuksenopettamisessa- "hevoshulluus" on monasti se motivaationtekijä millä tullaan alalle, ja pedagogiset taidot ja asiakaspalvelu kehittyvät vasta työvuosien myötä - eikä siinäkään kaikilla. Hyvä olisi ääneen myöntää, ettei kaikista ole opettajaiksi, ja nekin jotka alalle ovat jääneet, tarvitsevat lisäkoulutusta ja on myönnettävä ne omat viat ja puutteet ja pyrittävä niitä korjaamaan.

Vielä muutama sananen siitä luokalle jättämisestä- kyllä, kannatan.

Heti kun oppilasta ei siitä stigmatisoida, niin etenkin poikaoletetut saavat lisävuoden kasvamiselle! Omassa koulussani poikia jätettiin luokalle milloin mitenkin, ja itse pidettyäni välivuoden ennen lukioon jatkamista, yllätyin kun lähes puolet luokkani pojista kävi lukion ykkösen uusiksi...Oppimisvaikeuksia ei siihen aikaan edes tunnistettu, mutta usein asioiden kertaaminen, apua kotoa ja ahaa-elämykset omien oppimistekniikoiden suhteen auttoivat - suurin osa meikäläisen luokkakaverista kävi sitten Hankenin tai vastaavan ja ovat elämässään menestyneet-oppimisvaikeuksista huolimatta.

 Esimerkkinä pärjjäjistä (toki ei minun luokaltani,vaan vanhempi) vaikka Hjallis Harkimo, joka on jäänyt luokalle parikin kertaa ja päätti keskikoulun keskiarvolla 6,2 "– Kun lisätään siihen se, että koulua enemmän minua kiinnostivat naisten naurattaminen, urheilu ja rahan tienaaminen, niin lopputulos oli selvä."

Harkimoa lainattu vanhasta Iltasanomien artikkelista 2016. Lukihäiriötä ei kouluaikana vielä oltu diagnosoitu.

Luokat 7-9 käydään pahimman murrosiän aikana, ja opiskelua enemmän kiinnostaa muut asiat- ja se näkyy tuloksissa. Etenkin valinnanvapauden aikoina koulua ei pidetä tärkeänä, ja kun oppilaita "pelastetaan pälkähästä" niillä armovitosilla, millään ei ole mitään väliä.

Kouluun tullaan pitämään hauskaa ja tapaamaan kavereita, tai jos on masennusta (-joka myös kuuluu teini-ikään) jäädään kotiin nukkumaan. Toki, mielenterveyshaasteita on tässä kiireen täyttämässä epävakaassa yhteiskunnassa yhä enemmän, mutta kotiin jäämällä ongelmat harvoin selviävät.

"Armovitosten" saaneet oppilaat eivät käytännössä täytä niitä kriteereitä, jotka eri aineiden kohdalla mainitaan, vaan aina on menty siitä missä aita on matalin. Tämä näkyy sitten toisen asteen koulutuksessa, jossa jo ammattiopintojen puolella on rimaa pudotettu- esimerkkinä vaikkapa päättötyön tekeminen valmistumisvuonna- aiemmin työ piti tehdä ja siitä piti kirjoittaa eräänlainen "minigradu" jossa noudatettiin kirjoitelman teon sääntöjä lähdemerkintöineen ja kappalejakoineen- tänään se itse työ saadaan hädin tuskin tehtyä, mitään kirjallista pohdintaa ei ole vaadittu enää kymmeniin vuosiin...Ai niin, nythän kaikki valmistuvat siinä kolmessa vuodessa, koska valtionapu neljänneltä lisävuodelta poistettiin muutama vuosia takaperin...

Ainoastaan lukiossa ei ole vaatimustasoa pudotettu, ja hyvä niin. Ongelmaksi onkin sitten muodostunut se suunnaton opiskelupaine mikä oppilaita väsyttää, kun ensimmäistä kertaa elämässään oikeasti joutuu lukemaan jotta saa tentittyä koeviikon läpi! En sanoisi että lukiosta on tullut vaativampikaan- ainakin ruotsin  yo-kokeita helpotettu- vaan lähtökohdat, millä opiskelemaan tullaan, ovat paljon aiempaa heikommat. Opiskelutaidot puuttuvat, ja erityisopetusta ei ole saatavilla yhtä hyvin kuin peruskoulussa, joten myöhäistään tässä vaiheessa pitää se omaehtoinen työntekoa ottaa käyttöön!

Uuden lain mukaan on se opiskelupaikka jokaiselle löydyttävä, ja moni jolla ei vielä tietoa ja suunnitelmia tulevaisuudesta. hakeutuu lukioon, ja huonollakin keskiarvolla pääsee (Helsingin ulkopuolella) helposti sisään. Nykyistä TUVAA, joka aiemmin kulki "kymppiluokkana" voisi mielestäni laajentaa ja hyödyntää enemmän, koska siinä on jo mahdollisuus tutustua eri aloihin ja korottaa niitä numeroita. 

Se, että ihmisiä valmistuu työelämään ilman siihen vaadittavia taitoja, ei palvele ketään, ja tulee yhteiskunnalle tulevaisuudessa kalliiksi kun heikolla itsetunnolla/tiedoilla ja taidoilla  varustettuja nuoria jää työttömiksi tai jopa sairaseläkkeeelle !

En ole erikseen ketään  tässä siteerannut, mutta mainita täytyy Liisa Keltikangas-Järvisen uusin kirja "Itsekkyyden aika" ja vanhan lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kirjat ja artikkelit- hän on yhä aktiivinen kommentoija ja aikaansa seuraava tohtori.-psykoterapeutti Maaret Kallion kirjoitus lauantaisessa Hesarissa 28.3. myös vahvisti osaltani näitä ajatuksia joita nyt puin luettavaksi.

Tällaista kritiikkiä en olisi ehkä vielä syksyllä kirjoittanut, mutta eläkeläisenä ja satunnaisia sijaisuuksia tekevänä vanhana "natsina" uskallan mielipiteitäni näin julkaista- mietintään, toivottavasti! 

 Ratsastuksenopettajat ja -valmentajat Ypäjällä Kyran opissa- jälleen kerran, onneksi! Vaikka "mitään uutta ei ole auringon alla" saatiin taas lukematon määrä työkaluja ja ideoita sekä vertauskuvia opettamiseen ja valmentamiseen- myös sellaista asiaa mitä voi soveltaa koulun opetuksessa- aivan universaalia pedagogiikkaa a la Kyra! 

Opiston estehallin täytti yli 300-päinen harras yleisö, jolla tilaisuus kysellä jokaisen ratsukon jälkeen ja vielä päivän päätteeksi kun kello jo lähestyi 17 ja istuminen jo oli puuduttanut monen takapuolen. Kuusi ratsukkoa esiintyi kukin omien valitsemiensa painotusten mukaan, aloittaen ponijunnusta päätyen Stella Hagelstamin Hagels Prins Nassak- GPssä debytoiva 9v omakasvatti.

Ensimmäisen ratsukon kohdalla oli puhetta istunnasta ja kädestä- pitkäkoipinen tyttö joutui hieman jalustimia lyhentämään jotta pohkeet riittäisivät oikeaan paikkaan eivätkä liiaksi jäisi roikkumaan ponin mahan alle väärässä polvikulmassa. Myös käsien asennosta oli puhetta, ja Kyra totesi jälleen kerran ettei avoin käsi ole pehmeä käsi, vaan käsi kannetaan suljettuna (muista maitolasi-vertaus) ja muistetaan myös pitää kyynäräpäässä kulma, josta voima lähtee sitä tarvittaessa, ilman että istunnan tasapaino häiriintyy. Harjoiteltiin myös asettamista, ja esim ympyrältä ulos asetusta ja muistettava että "sisäohja kääntää, ulko-ohja säätää" On myös uskallettava asettaa ja taivuttaa kaula- ellei heti onnistu, myötää, ja tee uudestaan.

Laukannosto- niin perusasia- voi epäonnistua pelkästään väärän ajoituksen takia, on syytä aktivoida hevonen ulkopohkeella ennen nostoa, ja muistaa tehdä nosto sisäpohkeella .Liika asetus estää helposti sisälavan eteenviennin, joten joskus voi olla hyvä jopa tilapäisesti asettaa ulospäin.Tuttu juttu väistää ulospäin ennen nostoa pätee yhä, ja kun tehdään laukanvaihto käynnin kautta on ne 3-5 askelta se askelmäärä joka takaa apujen oikean ajoituksen- muuten riskinä väärä laukka. Jos pää nousee nostossa, on huolehdittava ettei ulko-ohja jää liian tiukaksi. 6,5 on nykyään se "keskiarvosana" ihan mukavasta suorituksesta MUTTA eli kun korjaat nuo pienet epätäsmällisyydet ja nosto tulee täsmällisenä ja napakkana  oikeassa paikassa tyytyväisellä hevosella ilman pään nousua kättä vasten - alkaa jo olla kahdeksikon paikka. 

"Yksi asia kerrallaan" vasatsi Kyra kun joku yleisöstä mainitsi jostain muustakin istuntaan liittyvästä virheestä. TAPUTTAMINEN on myös tapa hellittää hetkeksi ohjista- short release-tyyliin ja sitä suositellaan käytettäväksi niin sisä-kuin ulkokädelläkin. Hevonen tykkää.

Seuraavan ratsukon kanssa käytettiin "kauhukahvaa" ratsastajan käden vakavoittamiseksi. Tahdin löytymistä helpotettiin myös vaikuttamalla kevennykseen- välillä kaksi ylös-yksialas-tyyliin sekä kevennyksen kestovaihetta hidastamalla/nopeuttamalla riippuen mitä haluttiin. Myös ylävartalon asentoon syytä kiinnittää huomiota- "katse eteen" ei tarkoita jatkuvaa eteen ja sivulle tuijottamista vaan lähinnä "ylhäältä käsin ympäristön tarkkailua" ja jotta istuin ei valahtaisi ulos voi tehdä harjoituksena pään kääntämisen jopa taaksepäin viistoon ratsastettavasta suunnasta!

Sitten olikin jo puhetta kokoamisesta kun hevonen pikemmin nopeutti tahtiaan kun pyrki kantamaan ja se jäi kuitenkin pohkeen taakse eikä saanut etuosaa kevyemmäksi. Selän ja jalkojen yhteistoimintaa Kyra korosti yleisön harjoituksella seisten nostaa polvi ylös taivutettuna, mikä onnistui paremmin suoralla, rennolla selällä kuin jos jännitti alaselän notkoksi. -Pohkeen käytössä muistettava ettei ratsastus ole voimalaji- jos hevonen ei kuuntele, on oltava nopeampi, mutta jatkuva puristaminen ei ketään hyödytä, turruttaa vaan.

Myös remmiä kaulan ympärille sidottiin useammalle ratsastajalle kättä vakavoittamaan, ja kokeilussa myös villapinteli mahan alta (satulavyön edessä) josta ratsastajan ohjaskäteen estämään liian levottomat ja korkealle suuntautuvat ohjasotteet. Pinteli rinnan alla myös muistutti hevosta siitä, että vatsanaluslihaksetkin pitää saada toimimaan ja lapoja ja säkää nousemaan. -muutamia  hyviä harjoituksia oli mm pohkeenväistö uraa päin josta siirryttiin sulkutaivutukseen, tai sama lävistäjällä. Tässä voi myös vaihdella ravin ja käynnin välillä. 

Puolipidätteistä tänään vain sen verran, että on myös tilanteita jolloin niitä ei tarvita - eli jos "kaikki hyvin" -silloin saa vaan nauttia!

Känner ingen annan lärare som använder likneleser lika bra -och tydligt- som Kyra. Inom ridningen finns en massa gummibollar, ihopskruttade eller uttänjda fjädrar, mjölkglas mellan händerna eller hästar som lutar mot skänkeln för att inte tala om de gester och rörelser som hon själv gjorde i manegen för att demonstrera!

Att få en fälttävlanshäst- full med krut- att lugna ner sig och lyssna på ryttaren tar sin tid- och tid behövs med hästar för att nå bra resultat! Kevennyksen vaihto ja sitä kautta tahdin  hakeminen on yksi tapa, ja sitten Kyra halusi Elmon mukautuvan hevosen liikkeisiin niin että hän ikäänkuin pomppii ylös-alas sen selän liikkeen  mukana, ei sitä vastaan. On myös varottava että istuminen ja "pomppiminen" tapahtuu nimenomaan ylös-alas- eikä eteen- taakse minkä usein myös näkee!

Vaihtoja suoralla uralla läpikäytiin onnistuneesti - ainoastaan opettelun alkuvaiheessa voidaan vaihto sijoittaa lähelle kulmaa, mutta sen jälkeen aina suorilla jotta vaihdotkin saadaan suoriksi. -Kenttähevonen ratsatajineen antoi kaikkiaan hyvin "coolin" vaikutelman, vaikka alussa niitä mörköjä olikin pitkin ja poikin, löytyi luottamus ratsastajaan joka omalla rauhallisuudellaan mallikkaasti vaikutti hevoseen.

Ohjien käyttöä demonstroitiin myös edestä vetämällä ne ratsastajan kädestä ja puhetta oli tuolloin käden asennosta ja kyynärpään taivuttamisesta- viimeminittua testattiin myös Kyran yrittäessä työntää ratsastajan kättä käsivarresta eteenpäin - taivutettu kyynärpää pystyi voimallaan estämään tämän.

Suomesta alkaa löytymään GP -ratsukoita enemmän ja enemmän, puhutaan jo yli kymmenestä ja Nina Dunder on andalusialaisellaan tulossa yhdeksi heistä. Heitä lähinnä katsoin ja kuvasin - piaf-passage.piaf siirtymisiäkin tehtiin ja Ninalla myös pinteli mahan alta käsiin jotta saataisiin lapoja ja säkää nousemaan. Aloitus oli mielenkiintoinen - käytettiin hyväksi etuosakäännöstä, jossa aktivoitiin ensin hevosen takapäätä etupään jäädessä paikalleen polkemaan. Minua on naurattanut kuinka etuosakäännös, monessakin suhteessa, on taas käyttökelpoinen työkalu, kun sitä ei missään kouluohjelmassakaan enää ole ja nuori ratsastajakunta ei edes tiedä mikä sellainen on!

Nyt en enää muista oliko se Ninan (vai jonkun muun myös?) hevosella kun työstettiin käyntiä- yhdellä ohjalla kääntämällä ja jättämällä ulko-ohja käyttämättä. Ympyrällä joka paikoin pieneni kovastikin, mutta jossa selvästi käynti parani ja askel rauhoittui sekä lyheni- mikä oli tarkoituskin. Tässä työkalu jonka ilman muuta otan käyttöön niillä hätähousuilla jolla on vaikeuksia kootun käynnin löytämisessä! 

-Etuosakäännökseen liittyen olin täysin unohtanut mitä Kyra jo aiemmin opettanut pysähdyksen korjaamisesta- ajattele etuosakäännöstä ja korjaa se "unohtunut" takajalka sivulle . Muutaman kerran jälkeen hevonen jo muistaa. 

-laitoin linkin videoon aiheesta loppuun-

Hevosen ilme ja paikoin aukeava suu kertoi että tehtiin sille jo vaikeita asioita, mutta ilme parani ja suu meni kiinni kun lopussa tehtiin laukanvaihtoja ja päästiin hieman venyttämäänkin. 

https://www.youtube.com/shorts/_VSZjJyF3oc   ellei allaoleva kuva aukea

Sokerina pohjana Stellan 9 vuotiaaksi kääntynyt Nasse, jolla loistava tulevaisuus vielä edessään. Kyra pikemminkin himmaili tehtävissä ja totesi ettei näin nuorta vielä saa koville prässätä. Laukkasulkuja treenattiin, osittain zig-zagiakin, mutta Kyra huomautti  että kyllä ne hevoset oppivat laskemaan; ei liikaa sitä keskihalkaisijalle tuloa ja ohjelmanmukaista touhua. sarjavaihdot toimivat jo, mutta niissäkin Kyra kehoitti pieneen jarrutteluun - ratsasta niitä eteen ja lisää ilmaa vasta kun ne ovat todella varmat!

Enpä tuosta muita muistiinpanoja tehnyt, aika meni katsomiseen ja vähän kuvaamiseenkin, päivälle saatiin hieno päätös ja näimme myös laadukasta piaffia sekä passagea- siirtymisissäkin Kyra toivoi hevoselle annettavan aikaa- kyllä ne sieltä tulevat kun malttaa! 

Kävin läpi muita Kyran valmennuksia joista olen tehnyt koostetta blogiini- eli samassa osoitteessa jos etsit seuraavat päivämäärät, löytyy:

3.9.2024

5.3 2023

21.12 2019 Richardin kanssa

 ja muita kiinnostavia ovat:

8.10. 22 Henry Ruoste

13.6.22 Richard

24.7.20 Rien van der Schantz

loppuun vielä muutama video viimeisestä ratsukosta:

(passage-piaf)

(kakkossarjat)

(pysähdyksen korjaus)

ja vielä yksi ihana asia- Kyra ja Kari palkittiin SRL.n jollain uudella ritariristimerkillä- niin oikeaan osoitteeseen"

kiitos- tack!

 

Susun (ja minunkin) talvea- vieläkö jatkuu?

 Ensin sai odottaa talven ja lumen tuloa, nyt kun vihdoin päästiin hiihtämisen makuun pakkasessa, niin <FLOP - kaikki sulaa!

Laitan oheen vain lyhyen kuvakavalkaadin tapahtumista- on hiihdetty, on leikitty, on matkattu autolla, on ahmittu ruokaa ja luitakin - ja oksennettu, ja ennenkaikkea- on NAUTITTU talvesta pakkasineen- ei edes tassut tunnu jäätyvän parinkymmenenkään asteen pakkasissa!

Paras kaveri on yhä naapurin Ninni, ja uusi tuttavuus Karlo vaikutti aluksi NIIN mukavalta pojalta, mutta nyt kasvettuaan isoksi klohmoksi on jopa hieman pelottava,. Susu kun ei osaa ärjäistä kakaralle että "nyt loppu" vaan loikkii karkuun tai painuu makuulle. No, jos tämä on sen ainoita huonoja puolia. sen kestämme!

Viimeksi tavatessamme pari viikkoa sitten, en muistanut lainkaan kuvata joten nämä kuvat ovat Uudenvuoden tienoilta.. Nyt on Karlo jo vielä isompi!

Koirapuistossa olemme käyneeet vähän "valikoiden" - lähinnä jos en itse ole viitsinyt mitään pitkää lenkkiä tehdä. Sieltä löytyy muutamia ihan mukavia leikkikavereita, kuten Miska, leikattu uros, jonka kanssa ihan kiva leikkiä. Muutamat pojat ovat taaas niin tungettelevia ja tykkäävät seksileikeistä, niin silloin poistumme vähin äänin.

Viime kevään kennelyskä vähän pelotti, joten kylmä talvi puhtaine lumineen on ollut mukava- täytyy nyt keväällä taas harkita onko parempi välttää koko koirapuistoa tautien pelossa?

HIIHTÄMINEN onnistui vihdoin ekaa kertaa tammikuun lopulla, ja kun päästiin Isojärvelle kiertämään liki 8km latua rantoja pitkin, oli Susu tosi onnellinen- sen lenkit taisi olla tuplapitkiä!

Kuvittelin jopa että se väsysisi tehdessään noin kaksi kertaa minua pidemmät lenkit, mutta katin kontit- seuraavana päivänä meno jatkuu hyvin nukutun yön jälkeen.

Laitan sieltäkin muutaman kuvan!

Salossa ja Kemiössä kävimme hiihtolomalla, Kleinspitzsien kanssa voi hyvin lenkkeillö ulkona, mutta kotona Pikellä piti Ruskan huomauttaa kuka määrää ja kenen kodissa ollaan kylässä. No, ei siitä mitään traumoja tullut ja Kemiössä tehtiin parikin lenkkiä niin ilveksen, hirven kun pupujen jälkiä tutkien. Susiakin kuulema on ihan nurkilla, muttei onneksi silloin!

-Menomatkalla sattui Lohjan ABC:llä itselleni pieni moka kun onnistuin lukitsemaan koiran autoon hakiessani leipiä (-Ihana leipomo Deli Bakers, suosittelen!) Avain oli kiukutellut jo muutaman viikon ja laitoin sen pakkasen tiliin, no, nyt se lukitsi auton muttei enää avanutkaan! Onneksi miesten apu joskus on tarpeen ja viereisen auton luljettaja  kavereineen ratkaisi tilanteen avaamalla lukkopesään, ja ilmeisesti patteria puhtaaksi hangaten saivat siihen vielä hieman virtaa. Hetken aikaa oli kyllä aika jäätävä olo- koira lukitussa autossa ja pakkasta -15oC. Ihanaa kun avuliaita ihmisiä löytyy, eivät 
edes huolineet mitään korvausta avustaan! (Sanomattakin on selvää, että kotiinpäästyä tie vei pariston vaihtoon Car-poikien uusiin toimitiloihin- kiitos Mari, sujui näppärästi!)

KIMITO, Påvalsby

Östergård on myynnissä- jos joku "sattuu  tarvitsemaan" n 100ha maatilan jossa peltoa muistaakseni 35ha ja loput metsää, iso ihana mutta vanha päärakennus, navetasta muunneltu  talli 10:lle hevoselle niin voin kertoa lisää. Lapsuuden ja nuoruuden kauniit maisemat, nostalgiaa. 

Hevosia ei ole ollut kymmeneen vuoteen, mutta sisäkorkeus riittää ja muistaakseni karsinoiden kokokin täyttää nykystandardit. 

Päärakennus on liki 400m2, jossa tupakeittiö, alakerrassa sali päädyssä ja ruokasali, yksi makuuhuone, ylhäällä kolme isohkoa huonetta.. Osittain puu- osittain sähkölämmityksellä. oma kaivo ja pihasauna.

"tää on meidän koti" sanoo Ruska ja äiteensä Hulda kun kävimme Salon Halikossa heitä moikkaamassa. 

Susun parhaat puolet reissukoirana pääsivät taas oikeuksiinsa- pelkääjänpaikan lattialla matka sujuu, vaikka nenä tai jokin tassuista välillä lähestyy vaihdekeppiä, on niitä helppo siirtää. Jopa kuorsaus kuuluu välillä. 

Pahanteolta ollaan viime aikoina vältytty- (ehkä Susu jo aikuinen kun täyttää keväällä neljä?) mutta ahneus vaan pahenee- välillä on jopa oksennellut kymmenisen minuuttia ruokailun jälkeen kun äkkiä ahmittu ja nielty ruoka ei pysy vatsassa... Reissussa kun sai maistaa ah niin ihanaa ydinluuta, niin kävikin niin että koko luu oli pureskeltu ja nielty; ei pelkkä ydin. No, seuraavana yönä heräsin yökötykseen (=maailman tehokkain herätyskello!) ja tuloksena muutama luupalanen kuolaan pakattuna. Ja sama juttu seuraavanakin yönä. -Kakkaaminen kuitenkin sujunut normaalisti, ja tulos ihan tavallisen näköistä, joten mitään suolistotukoksia tuskin tuli. 

-Enpä koskaan aiemmin muutenkaan ole koiran ulostamisia niin tarkkaan seurannut kun nykyään- aiemmat tallin kotikoirat tehneet hätänsä kuka  minnekin eikä niiden perässä olla juostu! "kaupunkikoirat" ovat näköjään asia erikseen..

-Sen verran nuo eri oksennussessiot likasivat petiä etten talvella ryhynyt minkäänlaisiin petipesuhommiin vaan katsoin Mustista&Mirristä sopivia alennuspetejä, ja tämä tyynyntapainen näkyy miellyttävän-ilmeestä huolimatta- ja hintakin oli vain 25€! Siitä saa lisäksi vetoketjulla avaamalla päällysen irti, niin sujuu se pesukin paremmin. Vanha peti vaaahtomuovireunoineen on ollut älyttömän hankala pestä ja etenkin kuivata!

-Pojilta saamani "Smirre" kettu kuuluu Susun pehmoleluihin ja on sille yllättävän tärkeä kapistus!

Niin, aikaa pitäisi nyt eläkeläisellä riittää enemmänkin koiran kanssa touhuamiseen, mutta eipä koira karvoistaan pääse- en minä ole koskaan ollut mikään "koirien (tai edes lasten) leikittäjä! Lenkillä käydään, ulkona nautitaan, mutta sisällä tuo saa touhuta omiaan tai nukkua. Onneksi Tom ja naapurin Make välillä huolehtivat siitä että Susun leikkimisen ja touhuamisenkin tarve tulee sisälläkin tyydytettyä! Kukin tavallaan, eikö?

-Lopuksi muutama aivan tuore kuva kaveruksista, joilla juuri tunnin lenkki takanaan, jolloin saivat välillä jaloitella vapaanakin ja juosta märässä lumessa. Pihaan päästessämme muistivat jonkun painin jääneen kesken ja taas alkoi...

-Eilen alkoi siis koirien kiinnipitoaika ja metsästyslain mukaan saa koiraa 

pitää vapaana vain omassa pihassa, tai sen pitää olla "välittömästi kytkettävissä"

Joten positiivisesti ajateltuna nämä kaverukset saavat telmiä jollain lumisella pellolla muutaman kymmenen minuuttia, eli niin kauan kun keskittyvät toisiinsa ja eivät häiritse esim pesiviä lintuja. 

Tänään ei sellaisia  lumisella ja vetisellä sänkipellolla näkynyt, joten vauhtia piisasi!

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Kiinnipitoaikana koira tulee pitää aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Vapaana koiraa saa pitää alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Koirien kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Talven jäljiltä eläimet voivat olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat

 rauhaa myös lepoon ja ruokailuun.

JOS talvi vielä jatkuu, käymme varmasti jäällä hiihtämäässä, mutta muuten lenkit pyörivät täällä kotinurkissa. ja, ai niin, pari päivää menee taas Sääksjärvellä Kaken hoivissa kun itse suuntaan Oulun avantouintikisoihin.