hulluheppa.blogspot.com: Jaksaa, ei jaksa, jaksaa....

Muutama huomio sairastuvasta- niin kipeä en ole että vaan makaisin, mutta töhnänen, yskivä ja väsynyt olo on jo kolmatta viikkoa vienyt voimat ja kaiken innon tekemiseen.

Susu tähän toki syytön, mutta pieni koira ei ymmärrä näitä mini-pituisia ulkoilulenkkejä ja emännän epäkiinnostusta kaikkia hauskoja leikkejä kohtaan - plääh. Onneksi pentu osaa itseään viihdyttää ja taas tehdä pahaa - heti kun silmä välttää. Olen kuitenkin ollut suurimmaksi osin töissä, mutta nyt lekuri halusi jo keuhkoröntgenin- muistui mieleen sairaalassa vietetty viikko Uutena vuonna noin 20 vuotta sitten kun en oikein flunssaa ehtinyt joulu- ym kiireiltä hoitaa ja se sitten vähän äityi... Stressi ja joka paikkaa ehtiminen lie ollut laukaisevana tekijänä, mutta luulin että viikonlopun 39oC kuume olisi riittänyt, vaan ei, olo jatkunut pirullisena jo kolmatta viikkoa. Siihen väliin mahtui muuten ensimmäinen paastokokemus, kun kuumeen myötä ruokahalu hävisi, jatkoin syömättömyyttä viikon verran- toki itsetehtyjä hedelmä- ja marjasmoothieita maistellen etten nyt ihan laihtuisi näkymättömiin. Olin kuvitellut pahempaakin näläntunnetta, mutta sain hyvin iltaisin nukuttuakin kun olin juonut lasillisen mustikkakeittoa em lisäksi. Ei hassumpaa hoitoa suolistolle ja aineenvaihdunnalle, ja kun kilojakin hävisi viisi (5) viikon aikana, taidan tuon tempun tehdä joskus vielä uusiksi!

Susulla elämänsä ensimmäinen näyttely Helsingissä 4.12. messarilla, hyvin on valmistauduttu... Yhdeksän parhaan joukkoon laskin pääsevämme, osallistuvien pentujen lukumäärän mukaan. Tosin, aina välillä muistaessani, olen taluttaessa tehnyt niitä pysähdyksiä ja hidastuksia siten, etten salli sen vetää. Tiedän, pitäisi olla paljon johdonmukaisempi ja tarkempi, mutta nyt se tulee ilmi, mistä Riitta minua aina moittii: En ole mikään koiraihminen, enkä ainakaan sellainen joka nauttisi koiran kouluttamisesta tai temppujen opettamisesta. Tom on opettanut istumisen ja makuulle menon, minä lähinnä sanat "Odota" tai "saa mennä". Ok, makuuhuoneeseen ei saa tulla, sohvalle ei saa hypätä (ainakaan jos itse olen läsnä...) ja kissan paskalaatikkoa EI saa tyhjentää... Pöydiltäkään ei saisi mitään varastaa, mutta se unhoittuu heti kun talo on tyhjä. Taidan luetteloida viime aikoina rikottuja tavaroita:

*johto, mihin saa kameran kortin työnnettyä ja siitä kuvat tietokoneelle*erinäisiä talouspaperirullia, pahvikoteloita ja muovikoteloita*mun lempisaapikkaat*tiskiharjoja, pesusieniä*muoviastioita useita, pakasterasioita* jalkalampun lasi*kissankuppeja*omien valjaiden muovilukkoja* No, listaa riittää, enkä syytä koiraa vaan olosuhteita. ILmeisesti aiemmille koirille tarjottu "maalaismiljöö" isoine taloineen ja vapaana pihalla viihtyminen on se ainoa oikea tapa pitää koira tyytyväisenä? En muista että kukaan aiemmista koirista olisi tehnyt näin paljon tuhoa pentuna? Nyt kun kaiken lisäksi asun yksin, on omilla menoilla aina ne reunaehdot- kehtaako taas kysyä naapurilta, entä pääseekö Tomin luon yökylään? Myönnän, että on ollut hetkiä jolloin olen miettinyt oliko koiran ottaminen sittenkään ihan onnistunut päätös? Kissan kanssa ovat vihdoin alkaneet tulla paremmin toimeen - ei niin, että minulla heistä vielä olisi ihanaa yhteiskuvaa missä makaavat sylikkäin tms, mutta Ninja jopa haistelee Susua kiinnostuneesti välillä, ja nappaa tassulla ilman kynsiä kuonolle jos koira yrittää ollaliian tuttavallinen. Ehkä se vielä siitä Sen verran olin terveen kirjoissa viime sunnuntaina että hoidin Lahdessa tuomaroinnin muutaman tunnin ajan, ja Susu pääsi tutustumaan Anun Fabsuun, joka oli Fasun vanhoja kavereita. Minä kun olin kuvitellut että 25- kiloinen neitokainen jo alkaa olla aikuisen nartun mitoissa, petyin pahasti- ihan pentuhan tuo on, hyvä jos edes Fabsusta puolet. Kovin kohtelias setähän tuo oli, eivät onneksi kovin kauan touhunneet kun Anulle oli muita menoja. - Pari päivää sitten Susu sai karvaasti todeta ettei kaikki koirat niin kohteliaita hänelle olekaan. Sänkipellolle päästettiin irti nelivuotiaan sakemannisukuisen uroksen kanssa siinä uskoaa että juoksisivat kilpaa, mutta voi pentu-parkaa, kun uros komensi ihan kunnolla ja selätti pikkilikan parikin kertaa. -Liian rajua tuo ei ollut, tuskin henkisiä traumoja sentään, mutta ehkä oppisi...

Avantouinti alkoi vihdoin. Olin luvannut vuokraajien jälkeen siivota ja sulkea saunalla eilen, ja tottakai Susu mukaan että saisi vähän vapaanakin jaloitella.Oman sairastamisen myötä siivoaminen tapahtui nopeasti ja vähän huolimattomastikin, ja onneksi oli silmät mukana kun koira kieppui pitkin rantaa ja oli juuri eksymässä ohuen-ohuelle jäälle kun sen huomasin! Eihän tuollainen lapsikoira vielä tiedä mitä jää on! Tulipa hyvä huomio siitä, ettei pimeällä koiraa voi rannassa irti pitää talvella! Viikko aikaa näyttelyyn- yritän nyt panostaa omaan tervehtymiseen, ja sitten katsotaan miten pentuluokassa likan käy!

-Meinasin jo unohtaa, vähän on tullut harjoiteltua ihmisten ilmoilla liikkumista- käytin kävellen Mustiissa&Mirrissä- voi jessus, että mä olen sellaiseenkin kauppaan hairahtanut!!!?? Yli 50 ostokset ja niin kevyet että kassissa kulki.... Punnittiinkin - 25kg.