HYVINVOINTIA HEVOSILLE- jopa työryhmän turvin-hyvä!

 Nyt tuntuu siltä, että älysin lopettaa tallinpidon ajoissa! Huh. Kun maailma on menossa  vain hullumpaan suuntaan! Eläinsuojelu on hyvä ja tärkeä asia, koska oppia ja tietoa tulee lisää ja sitä täytyy pystyä soveltamaan, mutta sitten tuon harrastajajoukkojen "minä-tiedän-olen -lukenut- netistä-ja -olenhan -silloin -asiantuntija...".Se, että myös FEI:n tasolla aletaan puuttumaan kuolaimiin ja suun aukomisiin on myös askel oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä työsarkaa saada kaikki hevoset asiallisen hoidon ja käsittelyn piiriin!        

-kuvassa Grixie ja Gareth, sitten Gareth vuotta  myöhemmin kurkkii poikalauman keskeltä...

Tietoa löytyy - etenkin netistä- mutta tapa "tulkita" lausuntoja, käytäntöjä ja jopa muotitrendejä- vaihtelee ja "asiantuntijoita" löytyy jo pilvin pimein jos on nettiä uskominen. Sitä, joka osaa vakuuttavimmin puhua, kuunnellaan - etenkin jos puheet vähänkin sivuavat itselle sopivia aiheita .

Saanko selittää? Hevonen on laumaeläin.Joskus laumanjohto menee uusiksi- näinhän käy ihmistenkin johtamissa firmoissa, politiikassa jne- ja aiheesta syntyy jopa tappeluita. Mikäli tilaa on tarpeeksi ja olosuhteet turvalliset, usein häviäjä vaan alistuu ja jatkossa on se, joka tulee viimeisenä juomaan tai heinien ääreen. Tämän olen niin monta kertaa omieni kanssa nähnyt laitumella - onneksi tarhassa, jossa tilaa vähemmän, yleensä nämä arvojärjestykset jo on hoidettu.

Varsinainen näytös onkin alkukesästä kun ennestään tuntemattomat orivarsat pääsevät yhdessä orilaitumelle- välien selvittelyllähän se alkaa; sopuun päättyen. Harvassa on ne kerrat, että joku riitapukari joudutaan poistamaan kesken kesän, tai jotakuta sorsitaan niin ettei laumaan ole asiaa. Ihan ihmislasten armeijaa vastaav paikka jota ehdottomasti orivarsoille suosittelen 3 ikävuoteen asti! 

Koska useimmilla talleilla tilaa on rajoitetusti, ja yksityishevosten omistajat pelkäävät kullannuppujensa puolesta, niiden olemista siis rajoitetaan pieniin tarhoihin - yksin. Tämä on sikäli ymmärrettävää että turhilta loukkaantumisilta vältytään etenkin kilpahevosten kohdalla. Mutta ei se hevosille tarjoa luonnonmukaista käyttäytymistä. 

Hevonen  viihtyy ulkona koska se vapaudessa, rakenteensakin puolesta on tottunut vaeltamaan kymmeniä ja jälleen kymmeniä kilometrejä päivittäin. Ei siis siksi, että se viihtyisi sateessa&tuiskussa 10m x 10m tarhassa ilman suojaa paremmin kun sisällä kuivitetussa karsinassa. 

Uudehkona ilmiönä on -kaupungista maalle muuttaneiden suosima "kokopäivätarhaus" sillä jossainhan niiden eläinten on oltava kun isäntäväki on päivät töissä- joskus jopa lähes sadan kilometrin päässä! Ja loimi selässä keväälläkin- aamupakkasiilla ihan hyvä asia, mutta kun iltapäivällä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta taitaa jo hiki pukata? Mutta sana "kokpäivätarhaus" on ikäänkuin lupaus siitä, että hevosella on kaikki hyvin koska sehän on niin luonnonmukaista!

Toinen asia on hyttyset ja keskikesällä paarmat - monta kertaa jos hevonen saisi valita, se seisoisi päivän kuumimman ajan sisällä viileässä tallissa paarmoilta suojassa ja yöt ulkona, mutta miten se karsinoiden siivous sitten sujuukaan ja mihin kellonaikaan? Palkatulla työvoimalla käytännössä kovin hankala järjestää! Laidun, jossa myös metsää, on jonkinlainen ratkaisu tähän ongelmaan, mutta ei kaikkialla edes mahdollinen.

Ympärivuorokautinen PIHATTO tekee tallinpidosta helpompaa, mutta nyt näyttää siltä että osa hevosenomistajista on unohtanut että pihatossa AINA pitää olla mahdollisuus kuivaan katokseen jonka pohja sen verran pitävä että hevonen mahtuu rauhasssa menemään makuulle halutessaan. Vedensaaanti on tietenkin tärkeä, mutta se, että vesiastia talvella on hetken tyhjä ei vielä ole rikos, mutta mikäli vesi on jatkuvasti jäässä puhutaan jo eläinsuojelurikoksesta. Väkirehun ruokinta pihatossa ilman valvontaa on mahdotonta  ja hevosten kiinnisitominen ruokailun ajaksi on tarpeellinen jotta turhilta kahakoilta vältytään ja annostukset menevät ruokkijan toiveiden mukaan.(Ellei niitä ruokita erikseen sisätiloissa)

Kuvan hevosille laitettu olkia makuualustaksi, mutta suojaava katos puuttuu- ei siis sovellu ympärivuorokautiseen tarhailuun. Ensimmäisen sateen jäljiltä olkipeti on jo entinen ja hevoset märkiä ja kylmissään.

Tarhan puut on syytä suojata tai ne tulee nakerrettua tekemisen puutteessa, ja vaikka hieman epätasainenkin maastopohja opettaa hevosille tasapainoa, ei kura ja isot kivet kuulu tarhoihin tai pihattoon. Toki Suomessa tuo kura taitaa kuulua jo maisemiimme, jolloin tarhoja olisi hyvä vaihtaa aivan niinkuin laitumia kesällä. 

Jatkuva loimittaminen versus "luomutila" ilman lointa on myös aihe josta ollaan kovin eri mieltä. Aikanaan Ranskassa 1970-luvun lopulla ihmettelin kovasti kun kisahevonen, joka oli kisakaudella lähes kääritty pumpuliin - no loimien lisäksi kaikki jalat suojattiin yöksi villakäärein- , heitettiin lepokaudeksi laitumelle yötäpäivää juuttikangasloimen (New Zeeland rug tms)  alla. No, kyllähän ne karaistui...

Ruokinnasta puhumattakaan - ei taida rehuhuoneen koot enää riittää yksityistalleilla käyvien omistajien kaikille "pöperöpusseille" kun on yhdeksän hyvää ja samanverran terveellisiä mössjä. Tavallinen kaura tuntuu monelta unohtuneen, joten ei ihme että hevosen hammasongelmat ovat yleistyneet kun ei anneta pureskeltavaa- pelkkiä tehdastuottteita ja "mössöjä", eikä kuivaheinää vaan muovikääreestä kaivettua säilyketavaraa.

Vatsavaivat ja -tulehdukset sekä vatsahaava alkavat olla yleisimpiä oireita ellei jokaista pientä jalkavaivaa lasketa jonka vuoksi tehdään kalliita röntgen- lämpö- ym tutkimuksia. Tätä seikkaa kun yhtenä iltana oikein pohdin- siis vatsahaavan yleisyyttä- tulin ajatelleeksi oman lapsuuteni "tallikuria" - Jos hevosilla Tapiolassa oli ruoka-aika, meidät kaikki lapset ajettiin ulos tallista ja siellä vallitsi ruokarauha. Nykyään kuka mitenkin ja moilloin ruokkii, ja isoissa talleissa on jatkuvasti levotonta kun hevosia tulee ja meneee, niitä ruokitaan ja hoidetaan ja harvassa paikassa enää mitään tehdään kovin  säännöllisesti  koko tallissa yhtaikaa. 

Pihattoja voi myös tehdä muutamalle hevoselle- kuva Porvoosta Titti Finneltä, jolla varsat viihtyneet pihatoissa jo vuosikaudet.  Kesäksi tarhaa laajennetaan laitumelle asti ja eläimet voivat halutessaan tulla sisälle jos kylmä tai kärpäset kiusaavat.

Samanalaisia ja toimivia ratkaisuja on myös esim Orimattilassa Kyröillä, tuntihevosilla Hyvinkään ratsastuskeskuksessa, Tössä Penttilällä Hauholla  ja muutamalla tuntemallani yksityishevosen omistajalla. 

Muistan vuosia sitten innostuneeni ruotsalaisesta tutkimuksesta (en tietenkään enää muista nimeä, paikkakuntaa tai vuotta) missä hevosilla oli useita eri oleskelulohkoja, ja niitä houkuteltiin liikkumaan alueelta toiselle käytäviä pitkin (jossa pieniä esteitä) sijoittamalla rehut ja vesi eri alueille. Tämä oli käytäntönä siis kasvaville varsoille jotka sitten liikkuivat hyvin ja vahvisti luustoa ja lihaksistoa. Tulokset olivat lupaavia, mutta luulen että laajan alueen tarpeen takia systeemi ei saanut suurempaa kannatusta.

Oli miten oli, hevonen on luotu liikkumaan, ja nyt ovat jo eläinlääkäritkin alkaneet huolestua harrastehevosten liikkumattomuudesta- tunti päivässä käyntiä ja hieman ravia ympäri maneesia on usein se ainut liikunta mitä niille tarjotaan- se ei riitä alkuunkaan! Ja ratsatsuskouluhevosiahan rääkätään jos ne liikkuvat kahta tuntia enempää illassa! Joissakin paikoissa kuulema annetaan asiakkaille tilastoja nähtäväksi joilla todistetaan ettei hevosia vaan olla liikaa rasitettu! -Omani liikkuivat kuutena päivänä viikossa keskimäärin kaksi-kolme tuntia päivässä, ja hyvin harvoin tarvitsi ottaa ontuvaa hevosta pois tunnilta - ellei siltä sitten yllättäen lähtenyt kenkä tms. Maastossa pyrittiin käymään talvellakin lähes päivittäin - nykyäänhän ratsastajat eivät edes uskalla mennä maastoon, minkä ymmärtää sikäli että kun maastoilu hevosillekin on harvinaista herkkua, tapahtuu villiintymisiä...

Eläinsuojelu puuttuu- pyydettäessä- mutta moni "tavallinen tallaaja" ei oikein tiedä mikä on hevosen huono hoito/heitteillejättö ja mikä ei - ilmoituksia tulee turhasta ja sitten niitä jää tekemättä joskus aiheestakin. Sikäli tämä uusi Hevosen hyvinvointi-työryhmä ell Liisa Harmon  johtamana (kts SRL:n sivuilta lisää)- on saanut ison aiheen purtavakseen että kenttää riittää - ja sitä niin tärkeää faktatietoa pitää saada levitettyä- ei huhuja!Laitan vielä jotain orivarsalaidunkuvia kunhanlöydän - siitä taitaa olla jo kuusi-seitsemän vuotta kun viimeisin orivarsani oli Kyröillä laitumella. Tammat ovat aina laiduntaneet kotona, mutta nehän eivät mitään "käytöskoulua" tarvitsekaan

Tässä harjoittelee Grixie varsan kanssa kentällä 

ravaamista ennenkuin uskalletaan päästä laitumelle. 

No, jokunen varsa minulla on laitumelle syntynytkin, ja hyvin on mennyt sekin. 

Tössän tamma- ja varsalaumaa Hauholla.

PIAN PÄÄSEVÄT TAAS ORIIT LAITUMELLE! 

JA mulla ei ole enää yhtään. Hevosia kaipaan, mutta en sitä työmäärää!

 

Kevät tuli, lumi suli- mutta juoksua vielä odotellaan...

 Susun kuulumisia pitkästä aikaa- kennelyskästä taisin viimeksi kirjoittaa: Se saatiin selätettyä parissa viikossa- pahin olikin siinä samassa rytäkässä puhjennut ripuli siihen liittyvine siivouksineen.

En tiedä onko koiralle oikeasti puhjennut joku suolisto-ongelma- Kimin seitsenvuotias rescue-koirahan jouduttiin suolistosyövän takia lopettamaan- mutta eihän tällä ole sitä ikääkään kun kolme vuotta ja viime syksyllähän tehtiin sen "jänisraatojutun" jälkeen kattavat labratutkimukset- ainakin jos on hintalappua uskominen..

Kaiken piti olla hyvin- käyty Kemiössä (Heitin itse talviturkin mereen Gammelbyssä, Susun uskollisesti vahtiessa rannalla), koulukisoissa, lenkkeilemässä naapurin Ninnin kanssa, tuttuja koiria käynyt kylässäkin ja ulkoilu ollut valvottua näin kiinnipitoaikana. Koirapuistossa ei olla edes käyty sen kennelyskäepisodin jälkeen.

Seuraavaksi on ilmeisesti varustettava koiralle kuonokoppa ulkoilun ajaksi, sillä en todellakaan tiedä mistä uusin ripulitauti -taas olkkarin PESTYLLE matolle- on tullut. Toki, labbis kulkee nenä maassa kuten pölynimuri, ja lukematon on se määrä pelkästään jäniksenpapanoita, mitä sinne suuhun on tässä talven aikana imuroitunut... Nyt ilmeisesti jotain muutakin kun "löysät" löytyi vappuaamuna ja koira "kärvisteli" syyllisen näköisenä pedissään- en ymmärrä miksi se ei osaa pyytää ulos jos on oikeasti hätä? Jotain on mun koirankasvatuksessa mennyt pieleen, sillä tarkemmin ajatellen - Susu ei koskaan PYYDÄ ulos, se vaan viedään sinne 3-4 kertaa päivässä. Ehkä liian hyville opetettu? Etenkin kun sitten parina yönä kuljettelin yömyöhällä ja vielä aamulla lukonlaulun aikaan kun ne siivoamiset, oli sitten matolta, lattialta tai sanomalehdeltä, eivät ole mun suosikkipuuhaaa...Onneksi tämänaamuinen "tuotos" jo näytti normaalilta - enpä ole koskaan aiempien koirien paskantamisia näin tarkkaan seurannut! No, sangen vaikeaa se olisi ollutkin maalaiskoirien kanssa kun hoitivat tarpeensa ihan itse minun hoitaessa hevoset. Nämä "kaupunkiyksilöt" ovatkin näköjään ihan oma lukunsa...

No, ripuli tai ei, menohaluihin tämä ei tunnu vaikuttavan ja niin me teimme perjantaina vapun jälkeen vuoden ensimmäisen Haukankierroksen ihan kaksisteen, tosin jätettiin loppumatkalta se järviosuus pois kun epäilin pitkospuista huolimatta, melkoista kosteikkoa polun varrelta. Olin kovasti mielikuvitusta käyttäen uumoillut näkeväni sen vihaisen metson tai vaikkapa ilveksen, joten pettymys oli melkoinen kun ainoastaan metsäkauris juoksi meitä eräässä kohdassa karkuun. Tosin- tällä kertaa ei niitä valkohäntäpeuroja joita meillä on keskustakin täynnä, vaan joku kuusipeuran tapainen harmahtava yksilö ilman sitä kuuluisaa valkoista hännänalusta. Ja metsosta kuulin sen, että se olisi jo viime vuonna vangittu ja siirretty pois ihmisiä pelottelemasta.

Kevään värit alkavat jo metsässä olemaan parhaimmillaan, joten TAAS tuli otettua kuvia vaikka tuolta lenkiltä jo on satoja kuvia ennestään!

Ihanaa vihreää sammalmetsää!

Paikoin häiritsee moottoritien läheisyys, kun äänet sieltä sekaantuvat lintujen viserrykseen...

Noin lenkin puolessavälissä eli reilun parin kilometrin kohdalla yhä merkit siitä, mitä luonnonmyrsky saa tahtoessaan aikaiseksi.

Kyllä ihminen on lopulta aika pieni!

Mun "suosikkikivi" jota polku suorastaan nuolee sitä ohitettaessa.

"Pirunpelto" aina yhtä mahtava!

Todistettavasti kevät- sekä sini- että valkovuokkoja samalla mättäällä sulassa sovussa!

Keväiset odotukset on minullakin, nimittäin Susun juoksua tässä tarkkaillaan. Tänään naapurin Ninni, itse kuukausi sitten steriloitu, kovasti haisteli Susun peräpäätä.

Eli josko se siitä?

En ole verannalle mitään vielä tehnyt- katsotaan nyt ensin että edes saadaan tiineeksi- ja sama pätee puutarhaan. Hyvä tekosyy olla hoitamatta ja istuttamatta mitään "jos pennut kaikki kukat sitten pilaavat" ?

Katrinrannassa on käyty lämmittämässä saunaa- en ole vielä päästänyt veteen pulahtamaan vaikka lämpötila on jo +10 pienessä järvessä.

Kesänodotus jatkukoon !

American Studies by the English Teacher´s Association -without politics

 Koska tänä vuonna ei pääse Kanadaan-reissu peruttu, eikä Britaniaan -reissu peruttu, piti tyytymän englannin kielen suhteen yhden päivän seminaariin Helsingissä amerikkalasen kulttuurin ja kasvatuksen parissa. Olen joskus aiemminkin ko tilaisuuksiin osallistunut, mutta tällä kertaa tein sen ajatuksella ja muistiinpanojen kera-olkaa hyvät!

Ensimmäisessä kuvassa poseeraa Toni Morrison, ja jotta emme unohtaisi- tekstissä puhutaan kirjallisuuden poliittisesta voimasta...

Kirjallisuutta on tutkinut, ja nimenomaan mustaa,anteeksi, afroamerikkalaista, sellaista, Tuula Kolehmainen jonka väitöskirja käsittelee mustien miesten haavoittuvuutta vastakohtana stereotyypeille nimenomaan afroamerikkalaisten  naisten kirjallisuudessa Amerikassa. Vaikka tätä tunnin luentoa kuuntelimme vasta iltapäivällä, väsyneinä runsaan lounaan jälkeen, aihe sai minut innostumaan ja googletin näitä Tuulan mainitsemia kirjailijoita- lukulistalle pääsi heti Toni Morrisonin ("Beloved", "Tar baby") lisäksi Alice Walker ("the color purple")ja Toni Cade Bambara ("Gorilla, my love") Kolehmaisen lähestymistapa liittyi toki myös rasismin näkökulmaan, ja oletuksiin about "those people" mutta se, miten tämä on vaikuttanut myös afroamerikkalaisten naisten omiin asenteisiin, on ollut yllättävää. Stereotyypit syntyvät niin helposti.

Kuvassa afroamerikkalaisen naiskirjallisuuden kärki: Toni Morrison, Gloria Naylor, Alice Walker Toni Bamabara

          Tässä kohtaa muistin itse elävästi oppaamme Cap Verden pääsaarella, Santiagossa, joka haukkui iloisesti kaikkia saarien miesasukkaita "onnettomiksi juopoiksi, jotka eivät saa mitään aikaiseksi". Tämä kävi ilmi mm kun me turistit ihmettelimme kun neljä viidestä tuulimyllystä oli pois toiminnasta- eivät he niitä osaa kuulema korjata, eivätkä edes viitsi.-Tällainen sivujuonne- nyt takaisin aiheeseen!

-pakko oli kirjoittaminen keskeyttää- muistelin niin elävästi tätä nuorta, sanavalmista lähes feministiä, että suurella työllä ja vaivalla kaivoin tietokoneen lisämuistista kuvamateriaalin vuodelta 2012 (?) jolloin tein talvisen reissun yksin Portugalille kuuluneille CapVerde saarille, majoittuen Boavistalle, jossa kalastusta ja turisteja ja hiekkaa. 

Olin mukana retkellä pääsaareen Santiagoon, jonne oli puolen tunnin lento mitä pienimmällä ja huterimmalla noin 20;n hengen koneella jossa lentokapteeni myös toimi lentoemäntänä. Perillä meidät vastaanotti kuvan Madalena, joka ensin esitteli meille kaupungin toreineen ja sitten lähdimme pikkubussilla saarikierrokselle tutustuen myös saaren aikamoiseen siirtomaa-ajan historiaan- koko Cap Verde, Santiagon saari etunenässä, oli orjaliikenteen keskuksena ja levähdyspaikkana matkalla uudelle mantereelle. Vanha kylä, joka tuolloin oli pääkaupunkina hyvän satamansa ansiosta, on jäljellä ja sen vieressä rinteessä linnoitus josta saarta voitiin puolustaa. Saariryhmä on kuulunut Portugalille v 1975 saakka, ja asukkaita on kaikkiaan reilut puolimiljoonaa eli 600.000. Lähes yhtä paljon asuu muualla kuten USAssa ja  Portugalissa jonne työttömyys ja viljelyyn karu ilmasto on heitä kuljettanut. Kansalaisista n 705 on kreoleja eli portugalilaisten maahanmuuttajien ja entisten orjien jälkeläisiä, n 30% on afrikkalaisia ja eurooppalaisia on prosentin verran, pääkielenä portugali mutta Kap Verden oma, portugaliin pohjautuva, kreolin kieli on saamassa virallisen aseman.

Saaria on kymmenkunta isompaa ja lukematonmäärä pienempiä, ja saarten välillä on myös säännöllistä lentoliikennettä koska osa saarista on vaikea saavuttaa vesiteitse.

Länsi Afrikkaan matkaa reilut 600km (Dakar, Senegal) ja lento Suomeen tekee välilaskun Kanarialle joten aikaa menee 8,5tuntia + välilasku- nykyään ehkä jo suoriakin lentoja on tarjolla.

Korkeuserot olivat varsin vaikuttavat Santiagon saarella, ja rautapitoinen maaperä siellä salli hyvinkin viljelyn verrattuna lomasaareen Boavistaan ja toiseen, turistien suosimaan Sal-saareen jotka koostuvat lähes pelkästään hiekasta.

-Kuvat linnakkeesta ja Ribeira Grandesta nyk.Cidade Velha jotka kukoistivat 1712 asti ranskalaisten hyökättyä.

Portugalilaiset olivat asuttaneet saariryhmää 1460, ja nykyinen pääkaupunki Praia on asukasluvultaan suurin n 140.000asukkaallaan.

-Viereisessä kuvassa orjatori 1500-luvulta, alakuvassa kuja Ribeira Grandesta torin vierestä.

Sal- ja Boavista saaret ovat turistien suosimat lomakohteet- itseäni häiritsi se, että sähkö meille turisteille tuotettiin suurten agregaattien avulla eli polttoainetta paloi ihan reilusti... Tästä siis on reilu kymmenen vuotta; en tiedä päivän tilannetta.

-hiekkaa ja aaltoja- punainen lippu päivittäin rannalla joten kahlata pystyi, mutta uiminen tapahtui hotellin altaalla.

Portugalia jos osaisi, saisi varmaan vielä paremman kuvan yhteiskunnasta, mutta suurin osa asiakaspalvelutöissä olevista puhui varsin hyvää englantia.

...PALUU AMERICAN STUDIES -seminaariin ja tällä kertaa kurssipäivän alkuun jossa ohjelman aloitti tervetulo-kahvien jälkeen klo 9.30 Risto Marttinen, jolla väitöskirja liikunnan vaikutuksesta koulussa ja koulun ulkopuolella psyykkiseen hyvinvointiin.

 https://yorkdale.com/shop/product/before-and-after-school-physical-activity-programs-by-risto-marttinen-paperback-indigo-chapters-indigobooks-3eaa07

Marttinen tehnyt myös vertailua koululiikunnan määristä eri maissa, ja Suomi ei tässä mitenkään häviä keskim. 2lla viikkotunnillaan yläasteelle asti.

https://cehd.gmu.edu/people/faculty/rmarttin/    

Asuttuaan ja työskenneltyään opintojen jälkeen yli kaksikymmentä vuotta USAssa  George Mason Universityssä hän on Suomeen palattuaan perheineen käänkuin "paluumuuttaja" joka joutuu paljon asioita suomalaisesta yhteiskunnasta uudelleenoppimaan. Hän on kuitenkin ollut jatkuvasti tiiviissa yhteistyössä suomalaisen harrastamisen mallin kanssa, ja tehnyt tutkimustaan pitkälle liittyen lasten ja nuorten liikunnasta kouluajan ulkopuolella. Huomiona se, että USA;ssa liikunnanohjaajat ovat paljon vähemmän koulutettuja kun vastaavat Suomessa. REACH-tutkimus aloitettiin v 2013 ja käytännön asioihin kuului mm kenttätyössä selvittää mikä nuoria liikuttaa ja mitä esteitä liikunnanharrastamiselle löytyy. Yllättävää tietoa oli ehkä se, että tietyillä alueilla esim. säännöllinen koripallonpeluu oli vaikeaa jengien takia- kun Harlemin alueeelle järjestettiin turvalliset sisätilat peliä varten, innostus kasvoi.-Islannissa on vsta 1995 puututtu nuorten kasvavaan huume- ja päihde- ja rikollisuusongelmaan nimenomaan liikuntaplveluja tarjoamalla, ja tulokset ovat olleet hienoja. Suomen mallin mukaan nuorille tehdään alkukartoitus paikkakunnittain mikä heitä kiinnostaa, ja tämän jälkeen hankitaan lajeihin vetäjät ja laaditaan rahoitussuunnnitelma OKM:lle. Liikunnan lisäksi muita harrastuslajeja tarjotaan ja suosituimmat v 2021 olivat parkour 37%, elokuvat, salillakäynti, jalkapallo, kuvataiteet 34%, oma lajini ratsastus 25%

Kaikkiaan esittelyssä ollut ikäänkuin "matalan kynnyksen" harrastukset, ja -hyvänen aika- vasta iltapäivällä kun mainittiin koulujen kustantamat (=eli valtion) iltapäiväkerhot, tajusin että sellaistahan itse vedin viime keväänä kouluni heppatytöille! Enhän minä edes selvittänyt mistä palkkani tähän toimintaan tuli- riitti että korvaus oli tilillä! Yli 2000 koulua tämän päivän Suomessa tarjoaa iltapäivätoimintaa, enimmäkseen ala-astelaisille, ja suurin ongelma on usein harvaan asutussa maassa- kuljetukset. Ajatuksena nimenomaan se, että kaikki saavat osallistua, ilman ennakko-odotuksia kisaamisesta tms, eikä toiminta maksa mitään. Ja näin jälkikäteen ajateltuna- ne nuoret, jotka osallistuivat hevosharrastuskurssilleni, jossa pääsimme tutustumaan talliinkin, olivat perheistä joilla ei ollut mahdollisuutta kustantaa kallista ratsastusharrastusta. -Mielenkiintoista oli tämä vienti- suomalaista systeemia ollaan juurruttamassa jJenkkeihin - hienoa! ja työ jatkuu....

--

Seuraava luento käsitteli suomalaista "ulkokoulua" David Barnettin tulkitsemana- nyt saimme jo ensimmäisen kosketuksen siitä, mitä FULBRIGHT opettajanvaihto-ohjelma voi pitää sisällään! Mr Barnett on biologianopettaja Michiganista, ja Fulbright-ohjelman turvin turustunut Suomessa nimenomaan "ULKOKOULU"-ajatukseen ja ympäristöön sekä kestävän kehityksen toteutukseen eri paikkakunnilla Suomessa. Koska englanninkielistä kirjallisuutta aiheesta juuri löydy, on Barnett tehnyt valtavan työn lukiessaan suomeksi tekoälyn avulla mm I.Ratisen "Ulkona opettamisen käsikirjan" ja PS kustannuksen julkaiseman (Tarni/CAntell/AarnioLinnavuori) "Ympäristökasvatus".

Ihanaa saada Suomelle taas todistusta siitä, miten ihana luonto meillä on ja koulusysteemi toimii, tulevaisuudessa myös yhä enemmän kestävä kehitys huoimioonottaen. 

Metsäretket ja retkeily yleensä moniulotteista toimintaa oppilaiden kanssa- muutamaan asiaan Barnett kiinnittäisi erityistä huomiota kuten: q) etukäteissuunnittelu b) varauduttava vaihtoehtoisiin suunnitelmiin c) Mietti struktuuri ja rajat d) valista etukäteen mm pukeutumisesta

Viime mainittukin tuntuu nykynuorille Suomessa olevan ongelma- valkoisissa tennareissa, pienessä topissa ja puolishortseissa metsäänlähtö voi olla haastavaa...

Ulkona opettamisessa yhdistyy niin liikunta, ympäristökasvatus kuin useimmat muut oppiaineet ja sosiaalinen kasvatus.

Barnett ollut tähän mennessä hyvin, hyvin tyytyväinen oleskeluunsa Suomessa.

Muutamia luontoon liittyviä ajatuksia pääsimme myös kirjaamaan kuten "Mitä luontoon liittyviä hyviä muistoj aon lapsuudestasi?" ja mikä on tämän päivän yhteytesi luontoon? 

Barnettien päästyä vauhtiin, oli seuraavana vuorossa Leah, joka onnistuneen positiivisella tavalla painotti kirjoittamista- ja vapaata sellaista! Tarkastelussa oli myös eräänlainen arvopohjalta tehtävä arviointi, jossa kannustaen "päästetään oppilas irti" vapaasti kirjoittamaan ja kehittämään kirjoitustaitoaan sekä ajatuksiaan.

Me osallistujat saimme omana tehtävänämme kirjata omia taitojamme tai asioita, missä olemme hyviä. 

Kirjoittamisesta sinänsä Leah totesi kaikkien sitä osaavan, kunhan heille annetaan mahdollisuus eikä ensimmäisenä olla arvioimassa kieliasua, kappalejakoa tai muuta arviointiin liittyvää. 

"Writing to makr thr world a bit better" - using Your imagination is more important than correct grammaire.

Olisi tärkeää antaa nuorten myös kirjoittaa tekstejää joita lukevat keskenään, ja joita opettaja ei arvostele; ainoastaan kirjoittamisen ilosta. 

Lev Vygotskin ajatukset mielessä ja omasta mielestäni vielä John Deweytä sivuten : "Kaikki kirjoittaa" ja tämän pitää olla hauskaa ja opettavaista- ei niin että jokainen lause punnitaan arvostellen!

Mukaansatempaavaa ja positiivista ajattelua- tässä amerikkalaisuutta parhaimmillaan!

--Viimeisenä päivän päätöksessä esiintyi USAssa Fulbright-ohjelmaan osallistunut Matti Kastikainen, erityisopettaja Keravalta joka teki hyvän yhteenevdon omasta ajastaan Jenkeissä ja pytyi opettajanvaihtoa hyvinkin suosittelemaan- eräänlainen työn/opiskelun ja vapaa-ajan uhdistämisreissu kyseessä; 4-6 kk tavallisimmin. Hyviä vinkkejä ja huomiota kerättynä kuulijakunnalle antoi taas uskoa yhteistyöhön ja kehittämismahdollisuuksiin laajemminkin. Ja vakuutti meidät taas kerran, että muutamista huonommista PISA-tuloksista huolimatta meillä on yhä edelleen maailman paras koulu!

Näin innostavaa ja monipuolista ohjelmaa oli seuraamassa vain viitisentoista opettajaa eri puolelta Etelä-Suomea, mutta keskustelu kävi sitäkin vilkkaampana- myös politiikasta. koko opetusministeriön lakkauttaminen USA;ssa ei tietenkään saa kannatusta asianosaisilta, mutta moni muukaan asia mitä uusi presidentti ajaa, ei ole opetus- ja kulttuuriväen mieleen. Ehkä tämä suurpiirteinen kannanotto riittää tässä vaiheessa?  

 Kennelyskä- sellaisesta joskus kuullut, mutta nyt koettu. Minulla taas ihan tavallinen mutta pitkäksi venähtänyt ihmisflunssa (onneksi ei sentään miesflunssaa...😁)

Koirapuistossa on yleensä tullut käytyä ehkä kerran viikossa, joskus 

ei niinkään usein. Oma flunssa, oli vähän kuumettakin, kuitenkin ohjasi meidät toissaviikolla päivittäin koirapuistoon missä Susu tapasi yllättävän paljon uusiakin kavereita. Toissaperjantaina vielä lenkkeiltiin Ninnin kanssa iltapäivällä, mutta iltaruoan jälkeen alkoikin sitten oksentamiseen asti johtanut kakoaminen- enhän minä sitä edes ensiksi yskäksi tajunut vaan luulin että jokin mahavirus iskenyt!

Parikin yötä meni kakistellessa, ja vielä kun itse matkasin Sysmään valmentamaan, saivat vuoron naapurit ja Tom hoitaa kakistelevaa koiraa- limaahan tuo sieltä oksensi- ja yleensä matolle. Juttelin Pauliina-kasvattajan kanssa ja vaihdeltiin eläintri Riitan kanssa myös kuulumiset, ja nähtävästi on ollut sekä yskää että mahatautia liikkeellä, kun ripuloiminen alkoi vasta seuraavalla viikolla- ja tietenkin karvalankamatolle vaikka sen olin yrittänyt pelastaa käärimällä osittain kokoon.

Kiitos Googlen selvittelin näitä juttuja, ja ihan yleistä on että keväällä, pakkasten väistyessä ja lumien sulattua alkaa jokin tautikierre koirien parissa. 

Enhän minä tällaisesta ollut kuullut- aiemmat koirat turvallisesti "keskellä metsää" ilman sen kummempia kontakteja ulkomaailmaan, niin uuttahan tämä kaikki meille on ollut. Hetken jo ajattelin että olisikohan se uusi poikaystävä ollut tartunnanlähteenä, mutta koska itämisaikaa yleensä on alle viikon, niin päädyttiin koirapuistoon.

Koiraperheessä pärjätään usein ilman mattoja- niin meilläkin tällä hetkellä kun olohuoneen ihanan pehmeä karvalankamatto on pesulassa.

"Hiljaisessa haussa" on ollut peräti itämainen matto, yksi myös eteisen käytävälle, mutta tämän saiarastapauksen myötä on uudelleenohjattava omat suunnitelmat. En ole juurikaan aiemmin miettinyt näitä "sisustamiseen" liittyviä asioita, mutta fakta on kyllä se, ettei eläinperheessä mitään superkalliita sisustussuunnitelmia voi tehdä! En myöskään ole koskaan mitään kissan kiipeilypuuta hankkinut, ja sen näkee jo nojatuolista! Vuosi sitten hankittu uusi sohva on päivisin peittojen alla, mutta karvoituksesta päätellen niitä peittojakin välillä on siirrelty..

Ulkoiltu on potilaan kanssa säästeliäästi- mikä onni että satuttiin yhtaikaa kipeiksi, sillä en minäkään mitään pitkiä lenkkejä ole kaivannut! 

Kerran oltiin saunaakin lämmittämässä, ja kun silmä hetkeksi vältti saunan kiuasta sytyttäessä, oli yksi tyyppi jo melkein keskelle järveä ehtinyt!

Siinä piti kieli  keskellä suuta Susua kutsua kiertämään jään reunaa takaisin kuivalle maalle- huh! Toki on uimataitoinen ja vettä rakastava koira, mutta esim jään reunan alle joutuminen olisi jo kohtalokasta!

Huomenna on kaksi viikkoa sairastumisesta ja alamme jo olla voiton puolella- kakomista ja köhimistä ei ole pariin päivään ollut, ja ulostaminen näyttää jopa normaalilta koirankakalta ja tehdään lenkin yhteydessä ulkona.

Ehkä tämä tästävielä iloksi muuttuu, ja voimme pitää kiinni näistä lisääntymissuunnitelmista !

Seuraavaksi odotellaan juoksua, jonka pitäisi  oikeastaan tulla nyt karvanlähdön jälkeen. Olen pitkästä aikaa jopa hieman harjannut koiraa- puuha mitä tuo tuntuu inhoavan!

Talossa siis riittänyt siivottavaa oksennuksen, ripulin ja koirankarvojen myötä!

Ninja-kissa on uusiutuvia virtsatietulehduksia lukuunottamatta pysynyt terveenä, mutta kaipa tuokin jossain vaiheessa minulle jotain lisäsiivottavaa ja -hoidettavaa keksii!

Nyt on jo nenänsä verrannallekin talven jälkeen laittanut, niin kohta saattaa hiiri- tai lintupaistikin olla odotettavissa!

Onneksi aurinko on taas paistanut, ilma jopa kesäisen lämmin, niin eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu! Koiranomistajaa vaan koetellaan välillä! -Niin, ja mainittakoon että naapuri-Ninnikin sai kertanuuhkaisulla samaisen kennelyskän, vaikka on rokotettu. Me tyhmät kun siihen rokotuksen voimaan uskoimme! Sen  tauti on tosin rajoittunut pieneen köhimis-kakoamiseen, ei ole edes tainnut oksentaa, joten ainakin oireet ilmeisesti rokotuksen takia olleet lievemmät?

-Loppuun vielä muutama kuva aamulenkiltä- naapurustossa asuvat viisi valkohäntäpeuraa alkavat jo olla niin tuttuja etteivät juuri vaivaudu väistämään ohikulkiessamme. Luultavimmin viime tai korkeintaan toissavuoden vasoja, kahdelle on pienet sarvet alkaneet kasvamaan ja keskinäinen mittelöintikin on alkanut!

Muutama viikko sitten kun susi oli keskustassa noin kilometrin päässä vangittu kameraan, nämä olivat pari viikkoa näkymättömissä, vaikka muuten oleskelevat lähipellolla tai Jatilan pihalla ihan päivittäin. Olivat joko vainunneet tai lukeneet somea? 

Keväisissä, vaikkei niin riemukkaissa tunnelmissa ,

terveisin

Susu&Ira