Myönnettäkööt nyt sitten, että kun vielä kolme viikkoa sitten elättelin toiveita yhden-kahden pennun olemassaolosta Susun vatsassa, käytiin ultrassa... Oli muka sellaista liikettäkin vatsan sisällä, ja vaikka utareet eivät ollet kasvaneet, roikkui tissit ihan kunnolla! Ja käytösmuutoksiakin olin havaitsevani, mitä lie ollut oireita valetiineydestä...No, tyhjähän tuo tietty oli, muttei mitään nestettäkään tai tulehduksen tapaista mitä juoksun jälkeen voi esiintyä.
Huvittaa niin maar perusteellisesti yhä tämä nk kasvatustoiminta- ilmeisesti vaan suutarin olisi pysyttävä lestissään eikä yrittääkään saada niitä koiria lisääntymään! Ne Soffin aikanaan tekemät 13 tervettä pentua ekalla yrittämällä ja yhdellä astutuksella ilman mitään hormonimäärityksiä antoi vissiin liian helpon kuvan koirien lisääntymisestä. Hevoset olleetkin ihan eri asia kun niitä ammatikseen varsotti ja kiimatkin uusiutui kolmen viikon välein ellei heti onnistanut... Kolmenkymmenen vuoden aikana kuitenkin tuli yli 70 varsaa tehtyä, joten jonkin kai siinäkin oli mennyt ihan oikein?
No, vielä on toivoa, ja jos seuraavakiin juoksu myöhästelee niin ollaan jo tammikuun puolella ja JOS kaikki menee hyvin, saadaan kevätpentuja. Tosin alan olla pikkuhiljaa vähän skeptinen koko homman suhteen..No, ainakin itse koira on ehkä paras mikä mulla on ollut, tai sitten se vaan johtuu siitä että tälle on ollut aikaa- aiemmat koirat ovat lähinnä kuuluneet luokkaan "huonekalut maaseudulla" - noin niinkun rumasti sanottuna. Tosin Fasu, Susun edeltäjä ja myös ruskea labbis, ehti asua näissä "kaupunkiolosuhteissa" jonkun vuoden, mutten tainnut siihen koskaan niin paljon kiintyä- se oli oma mukavuudenhaluinen yksilönsä omine mielipiteineen, eikä erityisen palvelualtis.
Alan vähitellen ymmärtämään niitäkin, usein yksinäisiä, ihmisiä, joille se oma koira on "kaikki kaikessa" - muistan mielessäni vähätelleeni äitin koirahupsutuksia kun hänellä vielä bokseri oli, jnka kanssa käsi jossain koiraleirilläkin..Itselläni nykyään Susu messissä kaikkialle minne se vaan huolitaan ja päivittäiset lenkit saattavat kattaa viisi- ja joskus jopa seitsemän-kahdeksan kilometria. Kahden syysloman pohjoisen kierrokset ovat olleet ihanaa liikkumista koira mukana!
Toinen ihana asia joka liittyy liikkumiseen, on tietenkin Susun viihtyminen autossa - johtunee jo siitä että se on pennusta asti ollut mukana ja joutunut "pelkääjän" paikan lattialle, mikä on mielestäni turvallisin kun ei mitään koirahäkin kokoista tavaratilaa/farmariominaisuutta autosta löydy. Vaihdekeppi joskus on hieman vaarassa, ja radiota tuo tuntuu räpläävän, mutta yleisesti ottaen matkustaminen sujuu hyvin.
Uiminen. On molempien intohimona, tosin en enää kylmällä ole Susua päästänyt varsinaisesti kastautumaan uimalla vaikka se ojanpohjat koluaakin ollessaan vapaana metsässä. Ja jos olen yksin ollut uimassa, koira vahtii rannalla sidottun akaiteeseen tms- en tosin tiedä mitä se tekisi jos hukkuisin? Kovin tarkkaan tuntuu mun uimista kuitenkin seuraavan.
Näyttelyt on meidän osalta jo käyty- pari kertaa se ykkönen ja vissiin kolme kakkosta- eri ja eh ne vissiin koirakielellä
taipuu. Viimeksi Mäntsälässä vuosi sitten tuomari olisi mielellään antanut sen ykkösen, mutta valitteli laiskaa liikkumista - arveli vielä sen johtuvan hellekelistä mikä pitänee paikkansa- Susun lempikeli on ne paukkuvat pakkaset, ei +25 auringosssa...
Virallista "lukukoiraa" Sususta ei tullut - tutkailin niitä koulutuksia jotka jatkuvasti tuntuivat olevan täynnä tai jossain kovin kaukana, ja parin puhelinsoiton perusteella ei sellaista "koulukoiraa" saisi ollakaan jonka emäntä samalla tienaisi opettamalla- pitäisi mennä erikseen volontäärinä sinne kouluun taputeltavaksi. En ymmärrä, joten homma jäi - mitä nyt pari kertaa ollaan oltu oppilaiden kanssa metsässä ennalta sovitusti mm harjoittaen englanninkielistä koira- ja eläinsanastoa.
Näissä tilanteissa nautinto on ollut molemminpuolista- taluttajat ovat melkein tapelleet vuoroistaan ja koira nauttinut siitä, mitä enemmän hässäkkää on ollut ympärillä!
alla: hotellikoira
Tässä osa syksyistä mietteistä ja kuvakooste - niin paljon tuovat eläimet iloa monen elämään ettei uskoisikaan! -kissakeskustelua ja jopa eduskunnalle toimitettua aloitetta kissojen ulkonaliikkumisen kiellosta olen huolestuneena seurannut, ja onneksi tämä laki ei (ainakaan vielä) toteutunut - kyllä kissan paikka maaseudulla on kulkea vapaan siellä, missä tuhojyrsijöitä löytyy, olkoonkin että pyydystettävien joukkoon välillä kulkeutuu jokunen pikkulintukin. Meille niitä on syksyn aikana verannalle kolme eksynyt, ja sisälle kuolleena/tapettuina toimitettu. Pari kertaa on eläviä hiiriäkin -ilmeisesti pyydystäjältä karkuun päässeitä- juossut, joten nyt on jo verannan ovi pysynyt visusti yöllä kiinni.
Talvi tulee väkisinkin, vaikka hiljalleen, pimeys on se ikävin puoli, lunta ja sopivasti pakkasta oikein odotellaan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti