Mustikka- ja sienimetsäretket jatkuvat ,samoin uimiseen totuttelu

 Lyhyt postaus ennen ensimmäistä tuomarikeikkaa Susun kanssa- Fasu teki niitä usein, ja oli tosi sopeutuvainen ja yleisön suosikki, joten katsotaan ja toivotaan että homma on Susullakin hanskassa!

Korpilahti on suuntana huomenna- hyvä kun tuli Kemiön reissu tehtyä, nyt osaa jo olla autossa ilman kiinnipitelijää, ja hyppää etupenkin jalkatilaan mielellään!

Ihanaa kun on "kesäpentu" - on oppinut hirmuhyvin kuivaksi, äskenkin pyysi pientä ininää pitäen ulos kakalle, ja sama pätee yöllä. Mutta ei joka yö- viime yönä kun itselläni oli vessahätä joskus neljän aikoihin, koira vaan raotti silmäkulmaansa ja ihmetteli minne olin menossa..... Aamulla sitten ennen 07 olikin kunnon hätä.

Olen ollut vähän huolissani painon kehityksestä, tänään keksin käydä Mustiss&Mirrissä puntarilla kun kotona ei ole vaakaa, ja 13kiloa näytti. Voisi ikäisekseen olla hieman painavempikin, mutta sillä touhuamisella mitä Susu harrastaa ja sillä paskanmäärällä, ei ole ihmekään ettei kaikki tartu! Ilmeisen herkkä on vielä vauvan vatsa, kun usein on melko löysää, vaikka pääosin syötän niitä liotettuja nappuloita. Mielestäni kotikoiran pitää kuitenkin vähitellen tottua myös kotiruokaan- pieninä annoksina . Ruokahalussa ei ainakaan ole mitään vikaa- mustikat ovat suoranaista herkkua kunhan joku syöttää ne suoraan suuhun tai pääsee purkille varkaisiin..

Lomailtu on niin veden ääressä kuin metsässäkin, ja olen uskaltanut pitää tutuissa metsissä vapaana- seuraa hyvin mukana. Nojuu, poikkeus tehtiin Lahdessa (mikä ei ole minulle tuttua aluetta)  kun olimme Ullan kanssa marjassa ja Sietikan ympäristö oli aivan ihanaa marjaisaa harjua lukemattomine polkuineen mutta ihmisiä ei tavattu kuin yhdet pariin tuntiin! 

Pahimmat helteet jo ohi, sateista on paikottain, mutta ilma ihanan raikasta ja maa yhä kuiva ja hyvä kävellä .

Mustikoita syön, mutta poimiminen on hieman vastahakoista, sen verran olen apua saanut että kyllä niitä muutama pussillinen pakastimeenkin on päätynyt.

Tänään kierrettiin tuttua lähimetsää Akin vanhimpien poikien kanssa. valtavasti mustikkaa odotti poimijoita, Pojat ihanasti totesi että "näillähän eläisi monta päivää kun kaikki poimittaisiin"

Helpompi mustikat on tietty kaupasta hakea jos se "joku muu" ne jo on poiminut....

Sienissä olen hieman rasistinen - vain kanttarellit kelpaa. Pirkon minulle jo vuosia sitten näyttämä ihana kanttarellikätkö on nyt naapuruston hallinnassa, koska jo parina vuonna olen todennut a) olevani liian aikaisin liikkeellä b) tullut liian myöhään ja  löytänyt vaan rääppiäisjäännöksiä.... Viimeinen vaihtoehto todennäköisin koska ruoho tallaantunut tietyissä paikoissa selvästi ja jopa sieni "jalkoja" ollut näkyvillä.

Nyt kun koiruli alkaa jo olla lähes sisäsiisti, on Ninja-kissa sitten vuorostaan ruikkinut - mun sänkyyn uuden peiton päälle ja tyynylle, kerran niin että sain päälleni kun huomasin ja aloin kattia siirtämään! 

Aikaa kai tuo vaatii, on se nytkin kovin kiinnostunut koirasta- heti kun se nukkuu tai muuuten vaan on hiljaa paikallaan- mutta ymmärrän hyvin että tuo touhuaminen on kissalle jo liikaa! Aiemmin Nöpö huolehti koiran komentamisesta, mutta Ninja ei oikein uskalla...

Topi-koirakin sai Sususta tänään tarpeekseen kun kävimme Akilla- 10 minuuttia meni mainiosti, mutta kun pentu vain jatkoi riehumistaan ja roikkui milloin toisen turkissa, milloin korvissa ja milloin hännässä, alkoi suoranainen pakoilu ja välttely ja rauha löyti vasta kun Aki päästi Topin makuuhuoneeseen -ja sulki oven. Ja pojat, Susu ja minut lähetettiin keskenämme mustikkaan- ilman Topia.

Muutaman kerran rannalla käytyämme olemme myös tutustuneet labbis-dobber-dalmatialaiseen Reinoon, joka on vain kuukauden vanhempi mutta jo niin roteva ja notkea että kerrankin Susu jäi toiseksi! Leikkivät hurjina kymmenisen minuuttia- toivottavasti tavataan toistekin, Susulle teki tosi hyvää jäädä toiseksi!

Nyt on myös se aika, joka vastaa ihmislapsessa tuota 1-2 vuotiasta- jalat jo kantaa ja kädet toimii, kaikki pitää laittaa suuhun mikä löytyy, ja mielikuvitus löytyvien tavaroiden suhteen on loputon! Mutta mitään järkeä ei päästä vielä löydy, ei ihmislapselta, kuin ei koiraltakaan!

Vetoketjullinen villatakki lojui olkkarin sohvalle hetken, ja kun se kohta löytyi lattialta vetoketjusta puuttui osia melko paljonkin...

Eilen taas kotiintullessani löytyi TV:n kapula eteisestä, TV,stä tuijotettiin "salattuja elämiä" mutta mitään ei onneeksi ollut rikki! 

Matkustamista, mustikkametsää ja matojakin...

 Nopesti etenee tämä pennun kehitys- minulla ollut vasta reilun kuukauden ja pentu kasvanut, kehittynyt ja ehkä viisastunutkin aivan valtavasti! Kakkaa ja pissaa tulee jatkuvalla syötöllä, mutta enenevissä määrin ulos puutarhaan tai jopa lenkin varrelle metsikköön/ ojanreunoille.

Viimeksi olin hieman huolissani siitä, osaako koirakin ikävöidä komentelavaa kissaa, ja vastaus saatiin tiistaina kun oli madotettu kaksi kertaa ja oksennuksen mukana tuli - eläviä suolinkaisia-hyi! Vatsaväänteitähän nuo olivat aiheuttaneet kuolinkamppailussaan joten se selittäneet muutamat yönyyhkytykset- ei sentään Nöpön hautajaiset! Varalta madotin sitten lekurin suosituksesta vielä neljännen kerran, joten eiköhän tuo nyt ala lihomaankin. Katsoin jostain koirien neuvola-ohjetaulukosta ja hieman alipainoinenhan tuo tuntuisi olevan. Ehkä parempi niin, syöppöjä kun ovat ja pikemminkin ylipainoa riittää. Tässä on madoilla varmaan ollut osansa, täytyy ne jatkomadotuksetkin hoitaa huolella!

Järvellä ja järvessä on taas käyty, en uimaan päästä vielä, mutta polskia saa. Koiria ja uusia ihmisiä tavataan kävelyllä lähes päivittäin, ja "temppukoulu" Tomin johdolla aloitettu- istumisesta siirrytty vähitellen makaamiseen.Mitä kaikkea se mahtaa osatakaan kun palaan Tanskan reissulta elokuun puolessavälissä ja pojat ovat sitä hoitaneet viisi päivää?

Ninjalla on selvästi Nöpöä ikävä, herkkyys virtsatietulehdukselle ilmeni taas heti verisenä virtsana, ja tiputtelua sinne-tänne- tyyliin- särkylääkkeistäkin huolimatta. Suhde tuohon villipetoon kun ei ota korjaantuakseen- aina ensimmäisenä pakoon kun Susu hieman liikahtaa...

No, ongelmien summa tuntuu olevan vakio- nyt kun koiran pissaa ei enää tarvitse niin paljon siivota, pitääkin niitä kissan tekemiä haisevia teelusikkalammikoita putsata sen sijaan. Nukkuu kuitenkin minun kanssani viime yönä jopa Nöpön paikalla- joten toivoa ehkä on?

Narussa kulkeminen onnistuu heti kun pihasta on päästy- tässä menee minun koirapsykologia hakoteille kun pitää houkuttelemalla ja puoliväkisin saada Susu pihasta- sitten kun päästään tielle ja lähipoluille, tassu liikkuu ja vauhtiakin löytyy! 

Vieraassa paikassa helpommin- teimme vierailun Kemiöön jonne automatka Kain/minun jaloissa kesti lik kolme tuntia suuntaansa ja hyvin meni! Pissaaminen onnistui levähdyspaikalla, kotimatkalla kakatkin tuli. On tämä varsinaista pikkulapsi- kirjoittelua ja -elämää!

Kemiössä Götan Kajsa-koira on yhä tutkinut minut ja autoni Fasu-kaveria odotellessa, mutta nyt olikin järkytys suuri- uusi auto ja uusi koira, ja vieläpä rasavilli pentu! Kajsa, joka aina mieluusti on kanssani tehnyt eripituisia metsälenkkejä, protestoi täysin piilotumalla helteellä pentua karkuun verannan alle...

Susun uskalsin päästää mustikkametsässä vapaaksikin, ja sai varoa kun se tuli lähelle ettei oma astia tyhjentynyt..-Lähes sama ongelma oli pari päivää sitten kanttarelleja poimiessa- ne olisivat myös raakana pennulle maistuneet!

Autossa kulkeminen tuntuu onnistuvan- ei itkua valitusta eikä hammasten kiristystä, hyppää mieluusti namin perässä etupenkin jalkatilaan ja nukahtaa helposti. Tosin olin torstaina käyttänyt reippaan aamulenkin ennen lähtöämme niin uni tuli jo senkin takia pian.

Ainoa vähemmän hauska juttu tältä reissulta oli "keittiökakat" kun istuimme ulkona puutarhassa syömässä, Susu livahtikin sisään astioita kannettaessa ja väsersi mehevät tortut keittiön matolle. Olikohan liian kohtelias kakatakseen ulos ruokailuamme häiritsemään?

Helteet ovat riivanneet-tai sitten ei. Lyhyempää lenkkiä rauhallisessa vauhdissa on tietty tehty, ja välillä olen laittanut lämminilmapuhaltimen kylmälle, mutten kovin pikäksi aikaa. Sähkön säästö on ihan faktaa nykyhinnoilla ja ensi talven toimituksia ajatellen!

On oikeastaan hullua että tarvittiin sota ja maailmanlaajuinen matalasuhdanne ennenkun ihmiset ymmärsivät ilmastonmuutoksen estämiseksi tarvittavien toimenpiteiden tärkeyden!

Itseni kohdalla on myönnettävä, että mietin jo vähän tarkemmin minne on autolla mentävä, ja ajonopeuden pudottaminenkin taitaa olla uuden auton myötä tosiasia-  pienempi moottori kuluttaa enemmän kun se menee isoille kierroksille jo 80km/h jälkeen...

Sieniä olen jo vähän löytänytkin, ja mustikkametsä odottaa- niin paljon kun marjojenpoimintaa inhoankin, niin tykkään niitä syödä!

Kovasti puhutaan nyt sisälämpötilojen laskemisesta talvella sähkön säästämiseksi, ja jo oli sosiaalisessa mediassa koviakin kannanottoja tyyliin"koska minulla on varaa", "haluan nauttia kotonaolemisesta" jne - uskomatonta! Jospa turha "kerska- ja kulutuskulttuuri" vihdoin saisi kunnon näpäytyksen ja elämänarvoja katsottaisiin vähän eri kulmasta! Korkojen nosto on puhututtanut monia- omalta kohdaltani laskin summittaisesti että asuntolainan kuukausimaksu noussee 50-70€ - siihen löytyy kyllä varat ilman että ainakaan ruoasta joutuu tinkimään! Mutta jonkinlainen taloussuunnittelu tulee olemaan tarpeen!

Säästäväisyys ja järkevä energiankäyttö Euroopanlaajuisesti olisi pitänyt aloittaa jo vuosikymmeniä sitten, toki, "parempi myöhään kun ei milloinkaan"-nyt pakon edessä!

Ukrainan sodalle toivotaan tietenkin nopeaa ja järkevää loppuratkaisua; ymmärrän hyvin että uutisiin turrutaan kun ne aina ovat huonoja. Suomen kannalta on hyvä että Uniperin tilanne saatiin ratkaistua- sanonpa vaan että itse alunperin ihmettelin miksi se ylipäänsä piti ostaa- hiilivoimaloineen. Saksan riippuvaisuus Venäjän kaasusta kuulostaa hurjalta- ollaan oltu sisnisilmäisiä täällä Euroopassa, rupeaa vähän jo epäilyttämään että Putin on näitä asioita juoninut jo useamman vuoden..

No, onneksi ei eläinten kanssa tarvitse taloutta tai maailmantilannetta miettiä, mutta myönnän että koiraa hankkiessani mietin sitäkin vaihtoehtoa että olisi jonkun hylätyn /uudelleensijoitettavan koiran ottanut, mutta ajatus tyrehtyi jo siihen, ettei niiden taustasta ja "traumoista" välttämättä saa tietoa. Ja kissaan pitää tottua- pennulle se on helpompaa. Tai sitten ei.

Mukavia lenkkeilykelejä ja sopivasti vettäkin -meille kaikille!

Surun kautta elämä jatkuu

 Nöpölle sanottiin jäähyväiset sunnuntaina- pitkä, luultavimmin myös onnellinen, tie oli tullut päätökseensä ja nuorimpien poikien läsnäollessa Nöppe sai tutulta eläinlääkäriltä ensin rauhoittavan ruiskeen ja sitten runsain mitoin nukutusainetta. Rauhallisesti ja nätisti se lähti, Ninja ja Susu heittivät hyvästit vielä haistellen ennenku hautalaatikossa kuljetettiin Järvelän ranchille ja laskettiin Fasun ja äiti-kissa Sanelman viereen. Mummon Fanny-kissalle oli myös sieltä löytynyt paikka kuukausi takaperin, ja jo oli eläinlääkärin lapset tiedustelleet äidiltään että "paljonko Iralta niitä kuolleita kissoja riittää?" 

Fasun ja Sanelman viereen

Hyvästi, rakas Nöpö.

Aina on meillä kotieläimet haudattu perheen osallistuessa tapahtumaan, ja minusta on ollut tärkeää opettaa lapsille se, että elämään kuuluu niin syntymä kuin kuolemakin. Toivon hartaasti, että tämä oppi viedään eteenpäin! Akin pojat kävivät Nöppen jo lauantaina hyvästelemässä, vaikea paikka kaikille. Vaikka eläinlääketiede on valtavasti kehittynyt koskien pieneläinten hoitoa ja elämänkaaren pidentämistä, en ymmärrä sitä, miten itsekkäästi ihmiset pitävät puolikuolleita lemmikkejään hengissä, ja vieläpä eläinlääkärien avustuksella. 

Se päivä, jolloin lopetuspäätös tehdään, on toki raskas- muistan Grixien suhteen samaa jossittelua, mutta kun kaksi vuokraajaa yhtaikaa muuttivat ja olisi 23-vuotiaalle pitänyt hankkia uudet vuokraajat, oli päätös selvä- vanhan, jäykän, nivelvaivaisen ja kuitenkin niin  hyvän elämäntyön niin kisahevosena, periyttäjänä kuin oppilashevosena tehnyt tamma pääsi viimeiselle matkalleen. Petrin kanssa sovittiin kuljetus -minulla ei enää kaksi vuotta sitten koppia tai autoa ollut- ja hän minulle varalta vielä viikkoa ennen soitti, etten ollut tullut katumapäälle. Koska ei ollut enää omaa tallia missä mahdollista pitää isolla laitumella kaveriporukassa ympäri vuoden, en nähnyt mielekästä vaihtoehtoa pienessä tarhassa, aina välillä ontuen ja kipuillen.

Jos jotain olemme eläimille velkaa, on se nopea tuskaton loppu - ajallaan.

Yritin kaivella vanhoista paperivalokuvista- siis liki 17 vuotta sitten ei minulla ollut digikameraa- jotain "lapsuudenkuvia" Nöpöstä, löytämättä. Vaikka on kesäloma ei viitsisi kaikkea aikaa kuluttaa vanhojen hyvien jemmojen etsimiseen...

Sanelma- äiti ehti myös asustella luonani noin vuoden, kun Tom sen tänne toimitti kiusaamisen takia- taloon jäänyt Wilma-tytär Topi-poikineen oli vanhaa emäntää pahasti mollannut ja se oli ollut hävyksissäkin pitkiä aikoja. Olin jo varma että heti kun se pääsee ulos- ei vanhaa maalaiskissaa voinut neljän seinän sisälle jättää- se juoksisi vanhaan kotiinsa seitsemän kilometrin päähän pikavauhtia, mutta toisin kävi. Sanelma sopeutui hyvin, sieti Nöpön lievää komentoa, viettäen kesäyöt ulkosalla. En ole silloiselta kirkkoherraltakaan , muistanut anteeksi pyytää- kirkonrottakin minulle toimitettiin eräänä aamuna! Muuten lähinnä hiiriä ja päästäisiä tarjoiltiin, mutta asun niin lähellä kirkkoa oletan että se iso, ruma rotta lie kirkonmailta löytynyt? Sanelmaa lie vaivannut sama munuaisvika mikä on kissoilla kuulema yleinen, kun se vanhemmiten oksenteli ja välillä ihan naukui kipujaan- taisi olla joku 14-15 vuotias kun sen laitoin pois. Pentueita oli ehtinyt tehdä kolme tai neljä ennen kun sen leikkuutin, joten suku jatkuu joiltakin osin- tosin isistä ei tietoa juuri ole...

Vaikka minua ei mitenkään koiraihmiseksi voi tituleerata, on koiria kissojen lisäksi ollut talossa lähes aina. Sanelma hoitaa pentujaan Fasun vartioidessa- kuvasta puuttuu pari kappaletta, tämä on otettu jouluna 2007 kun Fasu tuli taloon kesäkuussa. Nöpö oli tuolloin jo reilun vuoden ikäinen.

sisko-Wilman pennut 2012, joukossa myös Topi

Sanelman ensimmäisessä pentuessa oli kaikkiaan neljä poikasta, ja emä niitä hoiti tarkasti kaksi viikkoa, ja sitten tuli täysstop. Vaikka yritin sitä tassuista kiinnipitäen makuuttaa "lypsyasennossa" ei maitoa herunnut ja se lähinnä murisi omille lapsillee. Mikä lie ollut emässä hormonihäiriö, mutta talon silloinen lelli-kolli Harmi otti pentueen huostaansa - ja pesemistä riitti kun ne pienet söivät epämääräisistä aineista tehtya kaura-maito-pian myös lihapuuroa viikset väristen ja ruokaa sotaten!

Kaikki jäivät henkiin, ja nyt sanoi Nöpö viimeisenä hyvästit! Rakkaat muistot jää!

Meillä kissat pääsevät makkariin - koirat eivät.

Susun koulutus käynnissä

Kaivaessani kuvia, löyty vertailuksi myös Fasun "lapsuudenkuvia" - kovin on samaa näköä tytöissä!

Eroja löytyy sitten luonteessa- Fasu oli hyvinkin mukavuudenhaluinen, eikä se oikein koskaan innostunut hevoslenkeistä- vain jos Niisku-poni oli mukana se tiesi että lenkki oli lyhyt ja mentäisiin normaalia hiljempää, niihin se osallistui. Muuten tuo saattoi "häipyä" kesken maastoilun ja löytyi sitten kotipihalta makoilemasta sellainen kaikkitietävä ilme naamallaan että "nytkö te vasta tulette?" 

Yllä siis Fasu, joka eli 2007-2019 ja jolta kerran poistettiin mahan alta pahalaatuiset nisäkasvaimet, mutta niiden uusiuduttua puolen vuoden sisään päästettiin koira kärsimästä. Lähes kolme vuotta kesti ennenkun uuden koiran otin! Ja nyt aivan erilaiseen maailmaan, jossa esim. narusta taluttaminen on pitänyt opettaa jo pikkuiselle- Fasulle taidettiin aloittaa talutusharjoittelu vasta vuotiaana kun oli kasvattajalle luvattu näyttelykäynnit. - Seuraavat kuvat ovat Sususta- yhtäläisyyksiä löytyy!

Vielä muutama sananen pennusta- Susunhan tämä blogi oikeastaan on -  olen tullut siihen johtopäätökseen että meillä on ADHD-pentu. Virtaa riittää, se katkeaa ehkä puoleksi tunniksi välillä, mutta kun jokin ärsyke vaan tulee näköpiiriin -taas mennään!

Lenkkejä on jo tehtyä vähän pidempiäkin - aina metsässä. En ymmärrä näitä maalle muuttaneita kaupunkilaisia jotka koiriankin ulkoiluttavat "kaupunkiolosuhteissa" asfalttisilla jalkakäytävillä kakkapussit taskussa! Meiltä pääsee niin helposti kirkkopellon takaa kartanon metsiin, suonkin olemme jo kerran kiertäneet ja intoa riittää!

Yksi "tekninen" ongelma on pihasta lähtö, joka jostain syystä on tosi vastenmielistä, mutta namipaloilla houkuttelemalla onnistuu. Välillä olen uskaltanut metsäpolulla pitää vapaana, voi sitä riemua. Namipalat olen oppinut pitämään aina mukana!

Akilla käytiin toistamiseen eilen- Hyvä ettei mitään mööpeleitä kaatunut kun koirat vetivät ympäri taloa tuhatta ja sataa! Tunnin vierailu taisi olla Topille aivan riittävä, Susun suusta sai vähän väliä putsata tipsun karvoja...Valokuvia en tilannenopeudesta johtuen edes yrittänyt ottaa!

Laitan vielä muutamat Susun "touhukuvat" tähän loppuun, joudun sitä nyt pitämään silmällä ja ehkä käyttää labrassa tai ainakin lääkärillä huomenna- pieni vinkuminen alkoi viime yönä, eikä loppunut vaikka pissalle päästin, ja epämääräistä levottomuutta ollut tänään. Vaikea on kuitenkaan uskoa että se kissaa osaisi surra? Punkkiakaan ei löytynyt- yhden olen jo poistanut- mutta ehkä eilinen madotus on aiheuttanut lievää vatsaväännettä? meno on kuitenkin yhtä railakasta kun aina!

kaikkea pitää kokeilla- trampsaakin...

Näistä kahdesta pitäisi nyt saada kaverukset.... 

Uusia tuttavuuksia!

 Lupasin pitää pientä kirjoitustaukoa taas, mutta kun pennun kanssa jatkuvasti sattuu ja tapahtuu... Nyt on lähes uitukin, ja tänään on ollut uusia kaveritapaamisia kolmekin kappaletta! Itse harjoittelen yhä tätä kotona olemista ja lomailua- tänään vallan onnistuneesti kun otin päivällä "vahingossa" liki kahden tunnin nokoset, mikä on minulle ennennäkemätöntä!

Topi tibetinspanieli on jo vakiovieras, mutta turhan kohtelias- ärähtää vain silloin kun Susulla jo on puolet sen turkiskauluksesta suussaan... Eilen tehtiin Nokken kanssa lenkkiä, ja päästäessämme koirat vapaiksi polulla metsässä, Topi spurttasi "hieman vinoon" ja päätyi kesäiseen eli mutaiseen suolämpäreeseen- ihanaa, muttei meidän ihmisten mielestä. Susu pysyi onneksi  polulla kiltisti. Joku joutui kylpyyn palatessamme "fammulaan" ennenkun kehdattiin antaa koira kotiin.

Toissapäivänä käytiin taas Katrinrannassa- tulee nuo lyhyet autokyydit tutuiksi, ja alkaa toimia- ja koska rannat olivat  tyhjiä kävimme Kalakiven puolella vähän polskuttelemassa- kuvat kertokoot minkäverran! Kyllä vaan labradorit ovat "vesikoiria"- nyt Susukin todistetusti. Oikeata uimista ei kyllä vielä yritetä!

Tänä aamuna tavattiin Fasun vanha tuttu "Osku", tiibetinspanieli sekin, ja kuljettiin hetken verran yhtä matkaa. Varmaan useamminkin saadaan nyt rokotuksen jälkeeen lenkkiseuraa- osa Fasun vanhoista kavereista on  yhä hengissä.

Hieman syyllisen oloinen Topi joutui siis kylpyyn- mustaa oli vesi ennenkun se oli kolme kertaa vaihdettu! Mutta eikö mutakylpy kaunista?

Päätin tehdä lyhyen rauhallisen aamulenkin kun pari päivää menty aika täysillä, niin tavattiinkin sitten Riikka ja Bella raitilla. Oikein hyvä kun saatiin kylään vähän isompi koira, ja vielä narttu joka kylmänrauhallisesti huomautti ettei hän ryhdy pentujen kanssa leikkimään, vaikka muuten ystävällinen olikin!

Kyllä koira koiran kouluttaa- aivan sama ilmiö kun hevosille laumassa- vanhimmat neuvovat niitä nuorempia käyttäytymään. 

Bella oli pyöräilemssä, mutta kävi "vesikupillisella" Riikan juodessa mehualasillisen.

 Olen niin tyytyväinen että saatiin edes osa puutarhasta aidattua- pitäähän ne jätökset sieltäkin kerätä, mutta sisäsiistiksi oppiminen on jo hyvällä alulla kun pentu  on niin helppo "heittää ulos" heti sen herättyä. Pihaa  puhdistavaa sadetta on kaipailtu jo useamman päivän- turhaan- pilvet kyllä näyttäytyvät ja muutaman näytetipan saattavat pudottaa, mutta sellainen luontoa raikastava sadetus puuttuu! Saisi tuon nurmikonkin puhtaaksi; vaikka jätökset siitä keräänkin, niin paikoin on nurmikossa jo keltaisia kuivuneita läiskiä..

Ja kissatkin ovat pysyneet aitojen sisäpuolella- Ninjan lempipaikka mustaherukkapensaan lisäksi on sipulimaa- se myös syö naatteja!

Iltapäivän pikkulenkillä tuli sitten taas uusi tuttavauus vastaan- en nimeä edes kysynyt, mutta 3 vuotias narttu kyseessä ja se olisi ollut leikkiin valmis. Muutama minuutti siinä tutustuttiin ennen kun jatkoimme kukin omaan suuntaan -harjoitusta tämäkin!

Laiskottelemaan en taida oppia, mutta eräänlainen saamattomuus ja hitaus kyllä liittyy lomaan- onneksi matot ja ikkunat tuli pestyä jo ennen koiran saapumista, nyt vaatekaappi -hyi olkoon- ja ulkovarasto odottavat siivoamista ja ennenkaikkea tavaroiden järjestelyä. Ei todellakaan kuulu minun vahvuuksiini!

Tuomarointia, vähän valmennusta, kesäteatteria, kirjoja, uimista -aika kuluu kun siivillä ja jo nyt voi näistä blogisivuista katsoa miten pian tuollainen koiranpoikanen kasvaakaan! Toistaiseksi on hyvin jäänyt yksin - taisi eilen olla illalla lähes viisi tuntia itsekseen- joten kun koulut alkaa en usko että mitään eroahdistuksia tulee. Ihanat naapurit ovat luvanneet osallistua kuten tähänkin mennessä, ja uskon että kissoistakin on tietyllä tavalla iloa. Sitäpaitsi jätän välillä radion tai tv:n päälle lähtiessäni ulos... Kaikki keinot sallittuja!

Susu vakoilee Nöpöä- sallitun välimatkan päässä!

tässä kasvoi sipulia...