Viimeinen varsa työn alla- aikansa kutakin- olen saanut tehdä työtä josta oppia elämään!

Sormet jo syyhynneet mitä kirjoittaa ja kuviakin on tullut etsittyä ja uusia otettua- nyt kun olen itsellenikin myöntänyt että minulle lie viimeinen "lapsukainen" työn alla kunnes saan sen myytyä, niin on ehkä aika palata hieman ajassa taaksepäin....

Vaikken koskaan ole mitenkään loistanut kilparatsastajana, on vuosien varrella tullut hankittua kokemusta ja ehkä myös sitä niin tärkeää hevosenlukutaitoa kun noita nuoria on käsieni läpi useita kymmeniä ellei satoja tainnut vuosien mittaan kulkea.
Pääsin hyvin kasvatusunelmaani toteuttamaan olematta mikään Kroisos, kun vuosikaudet yhdistin kasvatuksen ja pienimuotoisen ratsastuskoulutoiminnan Iran tallin nimissä Mäntsälässä. Tammat tienasivat leipänsä tuntikäytössä ja jos en saanut varsoja heti myytyä, ne kasvoivat kotona aina kisahevosiksi asti ja Breeders oli usein tavoitteena. Joskus sain oriit/ruunat myytyä jo aiemmin, mutta tammoja usein "panttasin" senkin takia että suku jatkuisi.
Nyt on tultu tien päähän kun ei ole enää omaa paikkaa ja elämäni hevonen , Breeders-voittaja, valio-palkittu tamma Grixiekin on jo 23-vuotias. Sille tämä talvi on ulkokentällä ollut tosi paha kun vuoroin on hanget tehneet liikkumisen raskaaksi, vuoroin ollut kovaa ja kopppuraista jäätikköä , liukkaudesta puhumattakaan- se jättää jälkensä vanhan tamman liikkeisiin. No, kevääseen päin ollaan menossa joten pientä toivoa vielä on!- --     -Viimekesäisessä laidunkuvassa vellokset Gawain ja Gareth - kaksi mun viimeistä kasvattia!

Varsojen emät ovat aina palaneet töihin - tosin vähän kerrallaan- parin-kolmen viikon kuluttua varomisesta, ja varsat on hyvin saatu vieroitettua yleensä puolen vuoden ikäisinä. Kahden viikon totutteluajan olen siinäkin pitänyt - ja - nyt voin senkin paljastaa omillekin pojille- ovat syöneet hevosenmaitoon tehtyjä lettuja pieninä, kun joskus oli syytä vähän lypsää utaretulehdusta peläten...

Näyttelyissä tuli käytyä lähinnä jotta olisi syy miksi varsaa putsata ja puunata sekä totuttaa autoiluun ja talutukseen.
Omalla ravitaustalla on myös ollut merkitystä sille, että suurin osa varsoistani on tullut opetettua ajolle. Tämä on huomattavasti nopeuttanut ja helpottanut ratsaillenousua kun eläin jo on tottunut kuolaimista ohjaamiseen, äänen käyttöön ja maastossa liikkumiseen. Näiden viimeisimpien kanssa on otettu alku paljon lungnimmin kun niitä kärryjä ei olla opetettu.
Kesällä olen orivarsat laittanut laitumelle- taisin jo aikaisemmissa kirjoituksissa kehua miten hyvät mäkiset laitumet Kyröillä Orimattilassa onkaan - pojille etenkin on niin kasvattavaa tuollainen kesäinen "leirielämä"!  Kotonakin minulla oli varsat usein ryhmäkarsinassa, ja nämä viimeisimmät ovat opetelleet tavoille Kyröjen pihatossa toisiaan koulien. Tekee niin hyvää oriiden päälle ja kunto kasvaa!

Irtohypitys on kuulunut kuvioihin ihan 1vuotiaista lähtien - vähän saatavilla olevien avustajien ja ajan puitteissa, mutta yleensä parin viikon välein kelien salliessa. Kyvyt-esiin-tsembaloihin ollaan osallistuttu samasta syystä kun näyttelyihin - tulee tavoitetta tehdä niiden nuorten kanssa jotain ! Ja finaaliinkin on päästy muutaman kerran, mutten pidä sitä varsinaisena tavoitteena koska se itse kilpaura ei liity irtohypitykeen vaan ratsastajan alla hyppäämiseen!

-Kaikenkokoisia ja -rotuisia on tullut irtohypitettyä- nuorena vitsa väännettävä.Niiskun varsa Nopsa

Niin, se lastaaminen. Välillä kun erehtyy joillekin harrastelijoiden ohjesivuille missä kokemuksiakin jaetaan en voi olla hymyilemättä. - miten itsestäänselvästä asiasta voidaan tehdä niin vaikeaa? Mitä kauemmin olen hevosten kanssa pelanut, sitä vähemmän mietin sitä autoon laittamista- kun hevonen luottaa ihmiseen, sitä ollaan käsitelty johdonmukaisesti, ihminen on sille johtaja eikä kaveri ja se on päästään terve- lastaaminen on vain yksi tehtävä muiden joukossa. Toki on huolehdittava että olosuhteet ja tilanne on mahdollisimman helppo - auton sijoittelusta ja talvella valaistuksesta lähtien. Ja se miten ajat- sillä on suuri merkitys - kyse ei ole koko ajan hiljaa ajamisesta, vaan siitä miten hoidetaan mutkat ja jarrutukset! Mun ajotekniikka kehittyi hevosten kanssa sellaiseksi, että katsastusmies usein totesi että jarrut melkein ruostuneet kiinni -käytön puutteesta...
-Alakuvassa Graal 2-vuotiaana kyvyt-esiin -tilaisuudessa. Valittiin finalistiksi koulupuolelle (heh) , mutta vietti jo sen kesän Ruotsissa laitumella ja siirtyi sieltä Satulle&Sebbelle, jotka sitten tekivät pojasta kisahevosen ja Jenna-niminen tyttö näki sen yöpyessään Satulla- no, jatko lie monelle tuttu.

-Yksi asia, mikä liittyy vahvasti nuorten hevosten -ja miksei aikuistenkin - kanssa pelaamiseen, on AIKA  . kiireen eläin vaistoaa ja ainakin minulle lähes kaikki onnettomuudet ovat tapahtuneet kun on yritetty jotenkin säästää aikaa ja vaivaaa- ei onnistu!
Toinen tärkeä seikka on yksilöllisyyden huomioiminen ja hevosen lukeminen - elintärkeitä asiota jo oman turvallisuuden takia!
Olen itse tehnyt vuosien saatossa muutamia mokia- onneksi ei parantumattomaa pahaa ole tapahtunut, no, yhtä tammaa ei enää tarvinnut ajaa tapahtuneen karkureissun jälkeen - ja nolointa on ollut se, että olen huomannut kaikki varoitusmerkit mutta omaan kiireeseen vedoten ollut niistä piittaamatta! - Vanha Grixie-rouva on kuitenkin mukava valjastaa kärryjen eteen ja vaikka  jaella terveisiä. Mutta huonon opettajan takia tämä hevonen EI pysähdy ja seiso hiljaa matkan aikana, vasta tallille puomin luona voi pyytää seisahtumaan. Syytän itseäni.

Ennen ratsaille nousua on hevosta siis ajettu tai/ja juoksutettu - käytän useimmiten chambon-ohjaa joka neuvoo hevosta venyttämään ja käyttämään selkäänsä- sekä irtohypitetty ja käsitelty maasta käsin /käyty näyttelyissä ja ylipäänsä käsitelty.
Muttei liikaa- kuten muistaakseni edesmennyt hevosmies Jukka Kallunki sanoi - mieluummin

ammattilaisen vähän käsittelemä kun harrastelijan paljon taputtelema...
-Näissä juoksutuskuvissa on eroa noin 40 vuotta Gawain talvella 2007-08 ja koulutuksessani ollut Terius Mäntässä vuonna 1979  .
Hevonen on yhä samanlainen rakenteeltaan ja toiminnaltaan kuin 40 vuotta sitten!
(Chambonin käyttöön tykästyin kun vuoden 1978 olin Ranskassa töissä Nelson Pessoan opissa.)

Päätän tänään ratsaillenousuun ja ensimmäisiin ratsastuskertoihin koska kuvamateriaalin etsiminen ja läpikäyminen on ollut sekä hauskaa että aikaavievää puuhaa ja yrittäjän veroilmoitus
odottaa vielä tekijäänsä tuloslaskelmasta lähtien!

Mutta muutama pointti siis ratsaillenoususta:
*Väynyt hevonen on nöyrä
*tuttu paikka, tutut ihmiset ja mahdollisimman tuttu ja rauhallinen tilanne
*ei liikaa "avustajia" ja ihmettelijöitä - usein yksikin riittää
* useimmiten on paras ensin laittaa joku pieni, kevyt ja notkea huomaamattomasti selkään eikä tehdä asiasta suurta numeroa. Tämän ratsastajan pitää kuitenkin olla liimautuneena hyvin jos hevonen hieman poukkoilee...joskus on tallissa jo totutettu siihen että ihminen on hevosta korkeammalla
*sanomatta selvää on. että hevonen totutettu juoksutukseen myös roikkuvin jalustimin
*ensimmäisellä kerralla ehkä vain muutama kierros kenttää ympäri taluttaen.
*toistoja mahdollisesti viikon aikana päivittäin, juoksuttaen muutamana päivänä laukkaa myöten - tämä kaikki niin hevosesta riippuen.    Olen aikoinaan Vila-suomenhevosen ostanut kokeiltuani sitä ilman satulaa, riimunnarut ohjina pilkkopimeällä tiellä jossain Vihdissä eestaas ravaten ja laukkaan hoputtaen tietämättä oliko sillä koskaan aiemmin selässä käyty. No, sitten tehtiin kaupat jota en tarvinnut katua  ja tamma teki niin ratsastuskoulussa kun varsatammana hienon uran kisaten sekä koulua että esteitä myös aluetasolla.
*pelätä EI SAA. Tämän pitäisi lukea ihan ensimmäisenä. Hevonen vaistoaa,näin se vaan on.

Kuvassa yllä Terius ja meikäläinen kilottomana ja kypärättömänä jo muutaman viikon ratsuharjoittelu lie takana - näin vaan kehitys kehittyy, kilot lisääntyy kuin myös turvallisuus. Mutta hevonen on hevonen, se fakta ei mihinkään muutu!

"Mamman pikku-kulta" sääli ettei ole tamma!

Tältä näyttää selästäkäsin, ratsaillenousun yhteydessä Siku kiinnipitämässä.

Sara auttanut hienosti - tässä jo mennään ekaa kertaa ilman liinaa!

Ratsaillenousu ja -laskeutuminen on tehtävä sen verran varoen ettei varsa pääse pelästymään, mutta ikuisuuksiä ei tarvitse hyssytellä kun hevonen hyväksyy ihmisen itsensä päällä ja yläpuolella, nousu tapahtuu suht´ripeästi mutta rauhallisesti - turhaa "hyssyttelyä" välttäen!

Ratsailtalaskeutuminen sujuu jo rutiinilla yksin johan selässä on käyty kymmenisen kertaan.Ravi onnistuu jo pohkeiden avulla ja laukattu on pari kertaa, pysähdykset ja liikkeellelähdöt onnistuvat. Etuosakäännöstä ja väistön alkua harjoiteltu , pian on maastoilun vuoro kunhan pohja pitää. kengättömällä on turha lähteä jäätikölle luistelemaan!

 Tällaiset vanhat kuvat löytyivät nuoruuden ajoilta, kun oma kisakuume oli niin kova, että piti Vaasan Hubertukselle satulaantotutettuna toukokuussa ostettu 5vuotias Rudi kiireesti kouluttaa että päästiin jo elokuun alussa Ouluun hyppäämään Pikkaralan palkintoa....

Oi nuoruus ja hulluus!