Vähän kerrallaan tässä on reilun kymmenen vuoden aikana hidastettu vauhtia ja sanottu työelämälle pikkuhiljaa hyvästejä, mutta tammikuinen eläkepäätös on yhä ollut vaikea niellä.
Minäkö hyödytön, vanha ja hidas? *Ensin jäi tallinhoito eli kuntourheilu- piti opetella salilla käyminen mikä on TOSI tylsää ja ajanhaaskausta . Yli viisi vuotta sitä jaksoinkin, ja keväisin vielä tein juoksutreeniä Naisten Kymppiä varten, mutta viime kesänä tuli ihme stoppi- helppo syyttää Vireuksen uusittuja hienoja monimutkaisia laitteita- mutta nyt kun viime salillakäynnistä on jo liki vuosi- olisi ollut erinomaisen hyödyllistä jatkaa lihaskunnon säilyttämiseen! No, kuukausi sitten kunnalta saatu ilmainen eläkeläisssalikortti oikeuttaisi vaikka jokapäiväiseen rääkkiin- en ole vain aloittanut uudestaan.*Sitten väheni ratsastus- viimeinen oma ratsastettava oli Grixien vika varsa Gareth, jonka opetin nelivuotiaaksi ennen myyntiä.Tämän jälkeen on ollut satunnaista ratsaillenousua, useimmiten Gawainin selkään, mutta sekin jäi kun kimppa purettiin syksyllä 2023 ja kaveri myytiin. Tosin, Jonella ollessaan en tainnut käydä sen selässä kuin kahdesti, joten tämä ratsastustahti hidastui merkittävästi jo useita vuosia sitten.*Grixie lähti taivasmatkalle kevättalvella 2021 jonka jälkeen ratsastustuntien pitäminen muuttui epäsäännölliseksi sekin. Talli Onnenpotkulla yhden talven, JRS toinen, yksi alkusyksy Savijärvellä ja toinen Esmalla- vähän sillisalaattia sekin. Ja vielä tunne siitä ettei kelpaa, kun puhelimet eivät soineetkaan kuumina opettajan tarpeeseen..* Koulumaailmassakin alkoi vähitellen jatkuva paikanvaihto hiertämään- kieltenopettajille vaadittava pätevyys kun yhä puuttuu, ja pelkkää erkkaopetusta en halunut hoitaa. Tutuksi on tullut niin Espoon OMNIA kuin Stadin ammattiopistokin, Sipoon ja Porvoon ruotsinkieliset yläasteet, Askolan lukio ja Hausjärven yhtenäiskoulu, ja lopuksi vielä paluu Mäntsälään; ensin Ehnroos ja viime syksynä Riihenmäki. Olisin vielä mieluusti jatkanutkin, mutta kun edellinen työsuhde vuodenvaihteessa päättyi, ei ollut mitään uutta tarjolla lähialueella- minnekään Helsinkiin tai Espooseen en enää lähtisi!*Eläkepäätös tuli viikossa, johan mulla oli puolitoista vuotta "yliaikaa" , mutta olisin jatkanut jos jotain mukavaa olisi ollut tarjolla , Riihiksen vararehtori lohdutteli että "ota niitä sijaisuuksia, niin pysyt kärryillä" Se vaan ei ole sama asia kun ne "omat" oppilaat ja tavoitteellinen työ! Nyt vasta loppukeväästä olen hieman alkanut nauttia siitä kiirettömyydestä mihin ensimmäistä kertaa elämässäni koulussakin kohtaan- ei opekokouksia, ei yt-aikaa, ei isoja koepinoja, ei arvosanojen merkitsemisiä....* Tammikuusssa KUKAAN ei tarjonnut sijaisuutta mistään, ja olin jo lähes epätoivoinen etteikö minua enää mihinkään tarvita; mutta luultavasti kyse oli pikemminkin siitä että minun annettiin rauhassa kotona "tylsistyä ja nauttia" olostani, sillä kun sitten soitin lähikoulut läpi, on kysyntää ollut tasaisesti noin 2-3 päivää viikossa, mikä on tosihyvä tahti ja riittää jo eläkkeen päälle noihin asuntolainoihinkin.
-silti, pakko myöntää, että jo sunnuntai-iltana tarkkailen puhelinta, että "joskos jossain tarvittaisiin sijaista.." Järkevintä olisi vaan keskittyä niihin etukäteen sovittuihin, kuten tällä viikolla minua tarvitaan to-pe Hausjärvellä.
Osa kavereistakin alkaa olla eläkeläisiä, joten tapaamisia ja tekemisiä on nyt paljon helpompi järjestää! Usko tai älä, mutta viikon lomamatka Madeiralle tammikuun puolessavälissä maksoi vaan puolet siitä mitä vastaava olisi maksanut koulun lomien aikana! Ja toisesta eläkeläisestä sai seuraa ja halvemman hotellin- meillä oli Päivin kanssa hieno reissu! *Ja jos on kurssia ym tilaisuuksia tarjolla viikolla, ei tarvitse erikseen anella palkatonta vapaata koulusta - senkun ilmoittautuu ja lähtee!
Jotain uutta on pakko keksiä- minulle se on ollut avantouinti kisaamista myöten, kun kavereilla milloin mitäkin- esim Titti kutoo ja jopa kehrää villoja itse, Riitta maalaa ja harrastaa koirajuttuja, Lilo ei ole malttanut jatkamasta valmennuksia jne - ei meistä hevosihmisitä kukaan osaa jäädä laakereilleen lepäämään vaan näinhän se on ettei "vierivä kivi sammaloidu" - eikös Rollareillakin ole ollut joku yhteiskeikkakin vielä?
Meitä hevosnaisia ei ehkä ole niin paljon doopattu kun noita Rollareita, joten näkee nyt mitä me touhutaan sit joskus kasikymppisinä...Tänään tuntuu vaan siltä, että ellei jatkuvasti ole ollut vähän liikkeessä, niin ihme ja kumma miten vaikea ja rapea olo on etenkin aamuisin tai pitkän automatkan jälkeen! Aika monella ratsastajalla on varaosiakin vaihdettu- etenkin lonkat tuntuvat ratsastajilla eniten kuluvan. Siitä minä olen kuitenkin toistaiseksi päässyt! - Jokin meitä hevoslan yrittäjiä ja noita ammattimuusikoita tai -näyttelijöitä tuntuu yhdistävän - se, ettei oikeasti eläkkeelle a) malta jäädä tai b) ole varaa jäädä. Esimerkiksi 89-vuotias Seela Sella esiintyi vielä upeasti Esko Roineen (81v) kanssa näyttämöllä viime kesänä kertoen rakkauskirjeistä...Nyt nielusyöpää sairastava Sella on kuitenkin optimistinen hoitojen suhteen "– Pirun väsynyt olen. En jaksa oikeastaan mitään. Veimme poikani kanssa koiran koirapuistoon ja olin aivan poikki, Sella sanoo.
Lepäämään ei näyttelijä kuitenkaan jaksa jäädä. Hän suunnittelee kovasti jo tulevia kuvioitaan. Keväältä sairausloman vuoksi perutut menot on siirretty syksyyn ja myös uusia asioita on suunnitteilla." ILTALEHDESTÄ (kuva Henri Kärkkäinen /IL) kopsattu jutun poikanen.
Kyra Kyrklund taas on yhden syövän selättänyt ja jatkaa valmentamista, vaikka hänkään ei mikään untuvikko enää ole - upeaa! Kevään tilaisuus valmentajille ja opettajille oli loppuunmyyty ja taas sai niitä ahaa-elämyksiä! (blogissa huhtikuussa)
Monet siirtävät tekemisiään ja suunnitelmiaaan "siihen kunnes ollaan eläkkeellä". Tästä minulle on jäänyt mieleen Mäntsälän monivuotinen, vanha kunnanjohtaja Hyyryläinen joka rakennutti omakotitaloa hartaasti eläkeläisasunnoksi- ja sai sydänkohtauksen pian sinne muutettuaan.
Älä siis siirrä sitä, minkä voit tänään tehdä, huomiseksi. Koskaan ei tiedä mikä taivaankappale päällesi tipahtaa- se voi vaikka olla drooni..
Koulutuomarin paperit minulla on ollut jo vuodesta 1980 tms, mutta nyt vasta jäätyäni hevosettomaksi on ollut aikaa ja kiinnostusta paneutua kouluratsastukseen ihan tosissani- netissä syksyllä käyty kv kurssi poiki in-live lisäoppia ja näyttöä nyt kevääksi, mutta siinä on ollut monta mutkaa matkassa meille kuudelle sinne valitulle suomalaiselle- vihdoin sovittu seminaari Barcelonassa jouduttiinkin perumaan pääntaudin takia. paskat, sanon minä, kun hommat taas siirtyi tulevaisuuteen...
Ja jos töitä tai tekemistä on tarjolla - nappaa kiinni! itse olen nyt vähän jopa innostunut kun Mäntsälän ratsastajat- mun ratsastuskoulun vuokraisäntä vv 1986-1993- on hallituksessaan päättänyt itse pyörittää ratsastuskoulua fiaskoon päättyneen vuokralaisen jälkeen. Paljon on heillä oppimista, mutta innokkaita riittää ja toimintaa on potkaistu nyt toukokuussa käyntiin- kolmen liisatun hevosen, parin shettiksen ja parin lainahevosen turvin. Mulla perjantaisin pari tuntia ja vanhoja tuttuja on jo ehtinyt moikkaamaan- ehkä se siitä, aika näyttää! Paria hevosta ratsastettuani koemielessä samana päivänä, totesin että joko pitää a) aloittaa täyspäiväinen ratsastus uusiksi (eikä ikinä tarvisi enää mennä salille...) ja ehkä ostaa oma suokki tai b) olla kiipeämättä enää minkään hevosen selkään ja säilyttää terveys ja mielenterveys.Harvoin on ollut niin hakattu olo kun seuraavana päivänä!
Aika näyttää, mikä on mun valinta...






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti