JOULURAUHAA - vai onko sitä enää nyky-yhteiskunnassa?

Itse hoitelin velvollisuudentuntoisesti kokeiden korjaamisia sun muuta kouluun liittyvää ihan loppumetreille saakka- sai näes siivousta ym jouluvalmisteluja hyvällä syyllä siirrettyä.
Sitten herääkin kysymys- kannattiko tuo? Taas oli hirveä hösis vielä jouluaattoaamuna porkkana- ja perunalaatikoiden kanssa, ja ne muutamat hassut lahjatkin olivat paketoimatta, ja joulurauha julistettiin ja,,ja...   

Hermostuksissani tietenkin komensin poikia sinne-

tänne-ja- sitä-sun-tätä- suorittamaan ja ryhdyin laiskoiksikin moittimaam, kunnes totesivat ykskantaan että

"äitillä on taas joulustressi".

Pakkohan siitä oli sitten vähitellen rauhoituttava, ja siinä infernaalisessa kiireessä unohdin taas jotain ruokapöydästä- tällä kertaa valmmina ostetun rosollin. Kukaan ei sen perään kyllä kysellyt, eikä aikanaan kysellyt herneitäkään, vaikka ne monet ateriat säilyi mikroaaltouunissa tai vesikattislassa odottamassa, kunnes tajusin herneet jättää pois joulupöydästä kokonaan.

Mitäköhän vielä voisi jättää huomaamatta pois? 

Jos vaikka kinkun???

Ruokailu sujuikin sitten rauhallisimmissa merkeissä kunhan pöytään päästiin. ja joulusaunottu oli jo Katrinrannassa  uiden, joten nyt sai Jeesus-lapsi tulla! Illemällä osallistuimme vielä perheellisen pojan luona juustonyyttäreihin, ja minun täytyy myöntää lähteneeni ensimmäisenä yöpuulle jo 22 mennessä kun olo oli suorastaan ällö. Ylensyönniksi sitä vissiin kutsutaan.

Jouluaamuna vasta tajusin miksi tuo nuoriso ei niin ollutkaan partiolaistyyliin ruoanlaittoa avustamassa- hehän olivat pikkupojista asti tottuneet hevosia hoitamaan nimenomaan jouluaattona, jotta äiti saisi keskittyä keittiöhommiin! Totuttuja kuvioita vaikea rikkoa vaikkei noita hevosia ole viiteen, eikun kuuteen jouluun enää tarvittu hoitaa!

Muistan yhdenkin joulun kun aattoillan joulukirkossa muistin jättäneeni perunakattilan liedelle täysille tulille... -No, nieshän silloin sanaa sanomatta häipyi perunanhoitoon ja tulipalon estoon, ehtien kuitenkin takaisin viime virsiä kuulemaan...

Eräänä  jouluaattona taas päivystin tallissa noin kahden tunnin välein yön läpi- löysäämässä välillä kiristyssidettä vuohisesta Lauralta, jota EKK:n päivystys ei halunnut Hkiin yöksi kun tikunpoiston jälkeen kaviosta oli valtimosuoni puhjennut...

Jouluaamuna hevosten ruokinta on aina ollut ihaninta koko vuonna- usein havuja karsinoissa olkien lisäksi ja tyytyväinen heinien louskutus... Sitä, jos mitään, kaipaan!

Kahden kissan hoitaminen jouluaattona ei oikein työstä käy, vaikka eläimiähän nekin ovat.

 Tänä vuonna leivottiin Emilin kanssa piparit jo pari viikkoa sitten - eihän niitä enää jäljellä ollut. Eipä kyllä kukaan kysellytkään..

Mikä on se "perinteinen" suomalainen joulu?

suorittamista ja tolkutonta hosumista ja rahantuhlausta ja muistaakohan kukaan enää miksi sitä joulua edes vietetään?

Jouluaaton kirkossa olemme useimmiten käyneet, mutta myönnettäkööt, että joulusauna uimisineen houkutteli enemmän ja sinne saa pojatkin mukaan.

Jouluaamuna on parikin kertaa käyty hevosella joulukirkossa - muistaakseni kerran Vilalla ja kerran Pojan-Virillä- mutta nyt ei ole sen takia tullut moneen vuoteen niin aikaisin herättyä vaikka nykyään asun ihan kivenheiton päässä kirkosta. 

Tänään jo vähän omatunto soimasi kun kristikunnan juhlaa ei meinata oikealla tavalla muistaa, niin tallustin klo 10 alkavaan Tapaninpäivän jumalanpalvelukseen ja sain istua yläparvilla aivan yksin. Alhaalla oli laskujeni mukaan 9 henkilöä, joten koronavälit tuli huomioitua ja maskit päässä oli sen suhteen ihan virallinen olo. Tiukemmat rajoitukset alkavat vasta tiistaina, joten uudenvuoden kirkkoon ei päästetä kuin 30 hlöä. En usko, että ovijonoa syntyy...

En väitä olevani mitenkään "himouskovainen" - sellainen jo näkyisi- mutta jonkinlainen "lapsenusko" minussa vielä on tallella, ja Jeesuksen syntymäjuhlaa vietetään ihan sen viattoman lapsosen juhlana- ei kristinusko niin väärässä voi olla kun koko ajanlaskummekin nojaa Jeesuksen syntymään. Ok, juutalaiset vielä pelastajaa odottavat, mutta suotakoot se heille, olisihan se noloa myöntää että tui roomalaisten kanssa tapettua tällainen messias...

Se, minkä pappi Päivi Laalo tänään mainitsikin saarnassaan, on, ettei me kristitytkään mitään pyhäkoululaisia ole, kun ajatellaan vaikka kaikkia sotia mitä on uskon takia aloitettu! Sama pätee toki moneen muuhun uskontoon- ääriliikkeet etunenässä, ei tarvitse kun kuunnella päivän uutisia Afganistanista jossa nälänhätä on fakta ja tänään juuri tiedotettiin ettei nainen saa matkustaa yksi yli 70km matkaa ilman sukulaismiehen seuraa...

"Kohtuus kaikessa" on mielestäni hyvä motto, ja luulen että tänäkin päivänä ihminen löytää jonkinlaisen sisäisen rauhan uskonnon kautta- oli se sitten mikä uskonto tahansa, mutta jokin mikä tuo turvaa ja lohtua kun elämä koettelee. Ja mistä saa olla kiitollinen kun on sen aika, kuten me luterilaiset  kristityt jouluna. Joillekin taas pääsisäinen on se suurin juhla, ja muslimit taas iloitsevat Ramadanin päättyessä tai päästessään Mekkaan pyhiinvaellukselle- kukin taplaa tyylillään ja se heille sallittakoon!

Aattona tuli siis jälkikasvu ruokittua, ja exäkin osallistui kun kinkun toi - oli muuten harvinaisen hyvin onnistunut vietettyään yön kiviuunissa- ja juustokutsuilla käyty, eilen ruokittua lapsia siippoineen lisää ja tänään ehditty mummolle kahvittelemaan sen kirkkokäynnin jälkeen. 

Aikaa siis on. 

Nauttikaamme siitä- minulla on yhä opettelmista kun olen koko ikäni juossut työstä toiseen ja aikatauluissa on ollut laskemista. Kaikkea kun ei tarvitse itse tehdä- usein tehtävien delegointikin auttaa, ja täydellisyyteen ei tarvitse tähdätä.

Tuli se joulu ilman rosolliakin tänä vuonna! 

Mukavaa, koronatonta Uutta Vuotta kaikille, eletään ihmisiksi ja pysytään terveinä!

Fasua taas ikävä. Taitaa olla se koirankokoinen paikka vapaana....Tarkkaan harkittuna - koira vie miestä vähemmän tilaa ja on sekä tottelevaisempi (helpompi kouluttaa) että helppohoitoisempi...

Nuorten hevosten tuomarointia -Lars Andersson koulutti Vihdissä

 No niin, vauhtiin kun päästiin niin teksti taas taipuu- muistiinpanot on paras HETI kirjoittaa auki koska pian en enää saa tekstistäni selvää saatikka että mitään muistaisin. Joten nuorten hevosten arvioinnista muutama rivillinen, olkaat hyvät! 

"vanha" koulutusskaala toimii yhä - miksikäs se eläin olisi muuttunut?

TAHTI-IRTONAISUUS-KUOLAINTUNTUMA-KOKOAMINEN-SUORISTAMINEN -LENNOKKUUS

Muutamalla kommentilla lisättynä - osa kohdista liittyy vahvasti toisiinsa, ja esim suoristamista ei voida koskaan tehdä eteenpäinpyrkimystä unohtamatta! Vaikka kohdat liittyvät toisiinsa on eteenpäinpyrkimys yhä kaiken A ja O. Ilman "impulsion" ei ole työvälineitä minkäänasteiseen kokoamiseen.

Askellajit kerrattiin seuraavaksi, nojaten FEI:n ohjekirjaan, ja siinäkään ei mitää uutta taivaan alla; kysäisin itse käyntiin liittyen miten ja missä vaiheessa puututaan aliarvoisesti tuohon passikäyntiin jota saatta jännittyneillä nuorilla ilmeta- jonkun kulman tms voi antaa tilapäisenä ilmiönä anteeksi, mutta toki käynnin kokonaisarvosana putoaa vaikkei neloseen mennäkään.

-Tilaisuuden järjestäjä, Karkkolaisen Tiina ja Lars Andersson maneesissa iltapäivällä.

Irtonaisuus ja rentous- tässä monelle uutena huomiona hengitykseen  huomion kiinnittyminen- rentojen liikkeiden ja "iloisen ilmeen"lisäksi hevosen olisi hyvä hengittää kutakuin säännöllisesti jotta pysyisi hengissä ja jotain jaksaisi esittääkin...Kuolaintuesta taas sen verran, että yhä paras tuki on se, kun hevosnen "imeytyy" kuolaimeen ja itse hakee tuntumaa. Lennokkuusdesta ja joustavuudesta uusi amerikkalainen sanonta "airtime" mikä hyvin selittää toivottavaa vieteriä liikkeissä! Uusissa pöytäkirjoissa nuorille viimeisin merkintä on "harmony" joka selittää yhteistyön lunnetta ja myös hevosen ilmettä pitkän päälle. Tästä oli enemmän puhetta , ja kysyinkin, ratukoiden kohdalla maneesissa, ja paljon puhutusta suun aukomisesta ja kielestä Andersson totesi- taas kerran- että riippuu siitä millä tavoin j a mitä varten hevonen suutaan aukoo, miten rangaistavaa se on . Hieman auki oleva suu muuten rauhallisella kuolaintuella kulkevalla hevosella ei aiheuta pistekatoa, mutta jos suun aukomiseen liitetään hapan ilme, korvat luimussa, käden vastustelua, hännän huiskintaa  ja tahtirikkoja yms, tässä toki rankaistaan ja reilustikin.

Kurssin vetäjä ei ollut päivittänyt materiaaliaan, ja lainasi mm Dieter Schulen PP-dioja iloisesti kopsattuina- mainitsi toki- mutta tietoa ja kommentteja tuli kiitettävästi liittyen niihin kohtiin, mihin nuoren hevosen esityksissä syytä huomioida. Kommentit lopussa koostuvat viidestä eri kohteesta- askellajien lisäksi siis kuuliaisuus/koulutustaso ja tulevaisuudennäkymät ja harmonia. Koska mitään kovin negatiivista ei saa sanoa, minua jopa vähän jäi harmittamaan se, että joskus ratsastaja huonolla ratsastuksella ei saa hevosesta parasta irti- tällainen olisi tarjottava kritiikissä kovin hienovaraisesti. Andersson aivan oikeasti sanoi, että koska ratsastajat tulevat esittämään kouluhevosia kouluratsasten, heitä ei saa pelotella pois lajista, vaan kaikki parannusehdotukset on kerrottava kiltisti. Huoh. Tässä kohtaa kovin ruotsalaista siis, mutta hyväksytään.

Huomio siis perusaskellajeihin, koulutustasoon ohjelmaan nähden, temepramenttiin ja luonteeseen ts yhteistyökykyyn, irtonasuuteen. Potentiaaliin ja ulkonäköön tai pikemminkin ilmeeseen, engl hyvä sana on  "presence" jota enemmän  näyttelyissä käytetään. Rakenteella enempi merkitystä GP:hen tähdättäessä, niskan on kuitenkin oltava oikein päin kaarella jo nuorena ja kiinnitys tarpeeksi ylhäällä. Mieluiten luontainen tasapaino josta helppo koota ja selkänsä läpi liikkuva. Joskus on rakenteellisesti notkoselkäisen eläimen liikkumista vaikea arvioida, samaten takakorkean.

 Asenne, työmoraali ja tasapainossa (ylämäkeen) liikkuminen ovat vaatimuksia jo pienestä pitäen, viisivuotiaan pitää suorittaa siirtymiset tasaisesti ja kuusivuotiaalta vaaditaan jo kokoamista. 

Teknisesti katsottuna peruutus kuuluu niihin vaikeimpiin liikkeisiin suorittaa hyvin - Andersson mainitsi että millään tasolla ei juuri yhdeksikön peruutuksia näe, kympeistä puhumattakaan!

Nuoren hevosen säpsähtely ja pieni ympäristöstä johtuva jännitys on ihan sallittua, kunhan sitä ei jatku läpi ohjelman.

Niitä kympin askellajeja katsoimme sitten videoilta mm nuorten hevosten MM:stä jossa saimme valmiita vertailukohteita niihin hevosiin joita sitten iltapäivällä itse katsoimme.  "IF YOU SEE WHAT GIVES A TEN, YOU CAN MORE EASILY JUDGE OTHER NUMBERS"

Ja iloksemme näemme Siiri Kyrön 6-vuotiaan esittävän myöhemmin 8,8 käyntiä- 9 vapaasta käynnistä, mutta kokonaisarvosanaa hieman pudotti jännittyminen kootessa.Tosin meille ohjeeksi annettiin myös se, ettei heti pidä "leikkiä poliisia" ja mennä alas jokaisesta pienestä rikkeestä, vaan kokonaisuus ratkaisee! Toisinpäin sanottuna- laadukkaat liikkeet eivät myöskään saa antaa anteeksi selkeitä rikkeitä suorituksessa!

Ensin katsoimme yhden hieman jännittävän nelivuotiaan- tosin ratsatajakin jännitti ehkä vielä enemmän- ja sitten kolme viisivuotiasta, myös FEI:n ohjelmia, ja pari kuusivuotiasta ja yhden seitsemänvuotiaan. En huomannut kuvata kuin lopussa, kun oli niin kiinnostavaa katseltavaa ja kommentoitavaakin kysymisistä puhumattakaan. Itse olisin ehkä halunnut kuulla vielä rohkeammin kysymyksiä ja kommentteja- Andersson tuntui olevan helposti lähestyttävissä- mutta suomalainenhan osaa vaieta monella eri kielellä ja näin kävi vähän nytkin. 

Käyntiä kun itse rakastan, sain taas kerran uusia ajatuksia tahdista ja energisyydestä sekä pienestä anteeksiannon mahdollisuudesta sen sijaan että "kyttäisin" sitä passikäyntiä että pääsisi rankaisemaan... Hienoja laukkoja nähtiin myös, ja koulutusaste ja liikkumisen helpottumista  oli kiva katsella näin  "vuosi kerrallaan". Lopuksi vielä oli hieman keskustelua siitä, miten kauniisti niitä mahdollisia ohjeita sinne ratsastajalle kerrottaisiin, ja tyyliksi nimenomaan positiivinen jossittelu- jos hieman  enemmän uskaltaisit ratsastaa eteen..tai: yritä taivuttaa kulmissa huolellisemmin, valmistele, säilytä eteenpäinpyrkimys jne

Ihan kiva päivä näin keskellä harmaata talvenalkua- toivottavasti näitä nyt sitten muistaa kisakuden taas alkaessa! oli muuten eilisessä kouluratsastusseminaarissa puhetta myös siitä, että nuorten hevosten - siis ne jotka eivät heti kauden alussa vielä ole niin valmiita- kisoja saisi tarjota myös aluetasolla vaikka jossain Cup-muodossa ja matalemmalla tasolla. Kyllä niitä sieltä sitten nousee kansallisiinkin! Ja parhaat toivon mukaan myös kv-tasolle! 

Mukavaa talvityöskentelyä kaikille nuorten hevosten kanssa- ja muistakaa myös ulos sieltä maneesista! Toivottavasti saisimme ihanan ja sopivan lumisen talven!

Suorittaa, aina vaan, vaiko? Elämä on valintoja.

 AJATUKSIA on pää ollut täynnä pitkin syksyä, mutta en ole kirjoittanut muuta kun kurssisuorituksia tai kouluun liittyviä tuntivalmisteluja ym. Monikulttuurisuus meni vallan urakoinniksi- pelkästään uskontoihin liittyvä osa, kun vältin kokeen,  teettikin sitten tekstiä 20:n arkillisen verran, ja muut 26 opintopistetta samaan malliin.

Keväällä aloitettu psyykkisen valmennuksen kakkososa oli ihan kiinnostava, ja sain sen kunnialla päätökseen lokakuun lopussa, sitten enää Helsinki YO:n täydennyskoulutuksena monilukutaitoa på svenska eli multilitteracitet.

Takinhihat tyhjät- taidan olla kuin viereinen orava - kerään "pahan päivän varalle" suorituksia ja tietoa ja todistuksiakin jos niistä joskus jotain hyötyisi? Kaupanpäälle tullut välillä ihan relevanttia tietoutta ja jopa oppimista!

Sitten miettiikin että MIKSI kaikki tämä hosuminen ja kiire kun tallin lopettamisen myötä sellaisesta juuri halusin päästä irti? Aikaa pojanpojillekin tuntuu olevan kalenterista katsoen, ja tietty loukkaannun jos pojan perheellä onkin muita suunnitelmia juuri silloin kun fammulla olisi heille aikaa..

Herää kysymys-  nyt etenkin joulun alla- onko meillä naisilla jokin ihme suorittamisen tarve jatkuvasti?? Enemmän, paremmin, huolellisemmin, erikoisemmin ikäänkuin uusia ennätyksiä lyöden - lajista riippumatta?

Aina ykkösenä maaliin, niinkö? 

Ja jatkuva konditionaalis -isi- siitä, mitä kaikkea pitäisi taas ehtiä tekemään!

Tänäänkin - lukea kaksi eri OPSia, tehdä lukion kokeet valmiiksi, tarkistaa kirjallisia tehtäviä, käydä lenkillä, muistaa alv-laskelmat, siivota ja pestä pyykkiä. Ai niin, sittenhän meinasi unhoittua SRL:n kouluratsatusseminaari - se parituntinen sentään verkossa että pystyin laittamaan ruokaa ja tiskaamaan samalla...

Hoidin kirjanpidon alveineen, maksoin muutaman laskun, kuuntelin sen seminaarin sääntömuutoksineen -onneksi vain pientä säätöä- tein kahdet kokeet ja pitkän kävelykenkin. Mutta EN siivonnut.

Pitäiskö nyt olla huono omatunto?

En aio joulusiivota huomennakaan kun on tuomarikoulutusta Vihdissä, maanantaina koulupäivän jälkeen tuskin jaksan (ainakaan jos ensin teen loput kokeet ja menen salille ja sitten saunomaan ja uimaan - enhän ehtisikään).

Elämä on valintoja. 

Kukaan muu kun minä itse ei kärsi joulusiivouksen keskeneräisyydestä, ja huom - niissä perheissä jossa on mies ja lapsia- tehtävänjako on mainio keksintö. Kissoja minä en täällä saa kommennettua siivouspuuhiin - ne vain piiloutuvat ottaessani imurin esille. 

Näistä ei ole siivousavuksi- eikä oikein näihin konttorihommiinkaan...

Joten toiveikas vihje näin ennen joulua- siivous ei karkaa mihinkään, ja se toimenpide, jos mikään, vaatii inspiraation!

Kaiken suorittamisen keskellä pitäisi vielä rauhoittua sen jouluruoan suhteen - oletan naimattomien poikieni ilmestyvän mamman ruokapöytään, ehkä isänsäkin mukanaan, mutta mitään ravintolaillallisia en aio  luvata ja kinkun saavat ainakin tuoda tullessaan- kypsänä!

Korona-aika on ollut hyvin erikoista, ja juuri kun siitä erakoitumisesta hieman on alkanut luopumaan ja ihmisiäkin välillä tavannut, tartunnat lisääntyvät rajusti. Ei se vitsaus ohi ole, vasta aika näyttää. Kolmannen rokotteen saan joulun välipäivinä, ja ilokseni kuulin että 87-vuotta pian täyttävä äitini jo on kolmasti rokotettu. 

Kunhan saan levättyä ja akut täytettyä, kirjoitan taas- niin monta ajatusta pyörii päässä milloin mistäkin - koronaa en enää aio kommentoida- että vaikka sitä päätään vaan itselleen aukoisi, ei haittaa- tuuletusta sekin.

Helppoahan nykyinen elämäni on- päivääkään en pois vaihtaisi, mutten enää tässä iässä haluaisi elää keskellä huushollia jota pyörittänyt lähes yksin 24/7 poikineen, hevosineen ja muine eläimineen, kouluineen aina välillä itsekin opiskellen, ratsastuskoulutoiminnan pyörityksessä ja kisaten, hevosia kasvattaen ja kouluttaen, vieläpä järkensä jotenkuten säilyttäen. Mutta ainaisessa kiireessä.

Hyvää ja rauhallista joulunalusaikaa, sekä kaikille naisille erityisesti- malttia siihen ruljanssiin. Lahjoista en mitään maininnutkaan, ovat vielä hakusessa suurin osa, mutta tavaramäärää kun riittää niin aineettomat lahjat saavat minulta vankan kannatuksen! Ja jos näin voidaan jotenkin vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen, aina parempi!

hohhoo, piparit jo leivottu. kertaalleen, kohtahan ovat jo syödyt!

Alakuvassa ihanin inspiraationlähde leipomiseen, tuleva super-hyper-kondiittori Emil, 5vee 

Riihimäen lasimuseossa oli joulumarkkinat missä tuli pistäydyttyä, myös metsästysmuseossa oli joulupöytiä, mutta tällä kertaa itse museot kiinnostavampia!

Rentoa meininkiä vielä tässä iässä, kyseessä taisi olla  kuraisten vaatteiden esipesu märällä nurmikolla...

NAISTEN KYMPPI -liikkumisen iloa - ja näkee niitä maisemiakin! kuvakooste

 Tässä pelkkä kuvakooste eilisestä, hieman normaalia pienemmästä naisten kympistä - itse nautin kun oli ihanan väljää ja ohittelin vallan reippaasti- hidastaakseni sitten taas valokuvaamaan. 

Helsinki parhaimmillaan, olkaa hyvä!

Lähtö tapahtui olympiastadionin Mäntymäentien puolelta - 50:n lähtijän porukoissa- nyt sai riisua maskinkin!

tässä koko reitti!

Reput ja kantamuksia oli näillä kävelijä-ryhmän naisilla; itse olin puhelimen ym tunkenut taskuihin niin sain vähän juostakin.

Nopeimmat lähtivät klo 13 ja olivat maalissakin jo ennen 14, kun taas hitaimmat nautiskelivat reissusta parituntisen verran - pysähtymään houkuttavia pisteitä oli matkan varrella useita.

Finlandia-talon remontiikaavun takaa kurkkii kansallismuseon torni.

Oodi-kirjaston ja Musiikkitalon välistä matka jatkui rautatiekadun tunneliin ja vahoja ratateitä pitkin, jotka jo vuosia on omistettu jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

-Kuvassa näkyvät "kassinkantajat" ovat niitä loppupään lähtijöitä jotka kantoivat ostoksensa mukanaan ilman kiireitä Itse mukavuudenhaluisena pyysin kauppiasta säilyttämään hankkimani uudet juoksujalkineet etten niitä raahaisi koko matkaa mukana. 

Liputuspäivää ei vietetty kymppiläisille, vaan luonnon päivänä. Hyvä niin, luonto läsnä tälläkin reitillä kunhan pidemmälle päästiin.... Yläkuvissa siirrytty jo Kampin ohi Mechelininkadun suuntaan.

Hietaniemen ortodoksinen hautausmaa, matka jatkui Taivallahden ohi soutustadionia hipoen.

Tuttua tutumpi Sibeliuksen monumenttikin ohitettiin. Muistan kun täätä lapsena ollessani 
rakennettiin - salaa kävimme huutelemassa noihin putkiin...

Näkymä Rajasaarelta vasemmalle. 

 

Vanha Lastenlinna piiloutuu puiden taakse

Merikannontie nousee Paciuksenkadulle ja väkeä riittää....

Pikku Huopalahti

 

Katu alittaa pian mannerheimintien ja jatkuu Ruskeasuon tallien ohi Keskuspuistoon. 

Lapsuudessani tässä oli lähinnä jotain Huopalahden suo-alueita, nyt viihtyisän näköinen asuinalue!

Näitä kilometrikylttejä oli tasavälein- aina jonkin iskulauseen kera. 

Tämä Huopalahdesta siirryttäessä Ruskeasuolle oli mielestäni niitä parhaita! 

Tosin, valinta olisi ollut vaikea tehdä- mieluiten molemmat ja siihen vielä mansikoita lisäksi!

Helsingin keskus"puisto" vai voisiko tässä kohtaa puhua metsästä?

Ruskeasuon hevoset viis veisaavat vaalean-
punaisista naisista!

Matka jatkui läpi Keskuspuiston - täällä on myös tullut ratsastettua jos on ollut kiat laaksolla.

Nordenskiöldinkadun ylitys tyylikkäästi Laakson kentän ja Auroran sairaalan kohdalla, 

jäähallin vierestä.
 

Maalissa hyvä tuulettaa, vaikkei mitään ennätyksiä tullut. Joskus ollut mahdollisuus päästä stadionille uimaan kympin jälkeen, toivottavasti sellainen taas toteutuu. Nyt minun oli ajettava kotiin Mäntsälään ja Katrinrannan saunaan, mutta avot mikä nautinto! Ja lihakset vertyivät uidessa.

Tällaiset tapahtumat ovat mukavia ja kannustavat liikkumaan - kukin omaan tahtiinsa. Ensi vuonna voisi taas vähän "reenata" ja yrittää rikkoa omia ennätyksiään. 

Jokaisella oma syy liikkua - se sallittakoon!