Tästä on nyt ihan pakko kirjoittaa, täysin naurettava asia joka olisi pitänyt hoitua ajat sitten vaikkapa harjoittelulla, mutta ei.
Asenneongelma.Ja ehkä jonkinasteen hahmotusongelmakin tai ainakin harjoituksen puute. Aivan kuten monella oppilaallakin vaikkapa ruotsinkielen suhteen.
Minulla tuo liittyy autolla ajoon. Tarkemmin ottaen peruuttamiseen. Ja vieläpä tarkennettuna PERÄKÄRRYLLÄ tai HEVOSTRAILERILLA peruuttamiseen.
Tähän ikään mennessä ei onnistu kunnolla, ja nyt päätiin ettei tarvitsekaan - apua on osattava pyytää.
Ajokortti on ollut vuodesta 1978; ihan kuorma-autokortti ja saisi kaikenkuutioisia moottoripyöriäkin ajaa. Pikku "e" lukee myös kortissa, olen niitä viimeisiä jotka sen "e"n saivat pelkästään anomalla...
Kuorma-autot eivät tuota ongelmia, onhan sieltä näkyvyyskin ihan eri luokkaa eikä ne tarvitse sellaista kääntösädettä kun trailerit. Toki nyt, kun olen vallan pikkuatutolla jo yli kolme vuotta ajanut, voisi pieni harjoittelu olla tarpeen ennen vaativampia ajoja, muttei siitä mitään pelkotiloja tai stressiä aiheutu!
Kun taas nämä traikut!
En sellaista tietenkään edes lähtisi lainaamaan ellen uskoisi itse liikenteessä selviäväni, mutta kaikki se, mitä tehdään ennen ja jälkeen pihamaalla- voi jestas! Auton peruuttaminen oikeaan kohtaan, kärryn kiinnikytkeminen, kaikien letkujen tarkistus ja palatessa oikeaan paikkaan taas peruutus- voi ei! Sitten se reittisuunnitelma- miten ajaa että pääsee aina kiertämällä välttämään peruutusta?
Olin joskus kaksikymmentä vuotta sitten muutaman vuoden pikkuautoilija kun toiseksi nuorin oli pieni ja iskias vaivasi enkä juuri päässyt liikkumaan- silloin piti koppia lainata esim astutusreissuja tms varten mutta kah, senhän delegoin loistavasti - varmistin ensin että kopinomistajan mies oli kotona koppia haettaessa (tai sitten lähetin oman mieheni kopinhakuun) ja kotipihalla odotti sitten valmis kulkuneuvo menosuuntaan käännettynä ajajaansa....Hätätapauksia verten olin tietyn kääntösäteen ja ratinohjausliikkeet opetellut jotta hätätapauksessa sain kopin autoineen käännettytä myös kotipihassa, mutta tätä tilannetta vältin.
Asiaan kuuluu myös, että olen osittain maalla kasvanut ja sittemmin ollut yli kaksikymmentä vuotta maatilan emäntänä jossa parhaimmillaan viisikin traktoria, mutten KOSKAAN ole suostunut opettelmaan traktorilla ajoa- ainakaan kärryn kanssa. Vanhaa hytitöntä Dextaa osasin juuri ja juuri heinäpellolla eteenpäin ajaa!
No, palaan siihen mistä juttu alkoi eiliseen Tampereella klinikalla käyntiin .
Kohta yksi: koppi paikassa, missä Grixie majailee ja hevoset ruokitaan aamu 6:n kiepeillä - jess, sain Johannan avukseni kun "on niin pimeä ettei näe peruuttaa". Homma hoitui - kiitos Johanna, kaikki letkutkin tuli oikein asennettua joten valotkin toimi! -Itse liikkeellelähtö ja ajaminen eivät aiheuta ongelmia - sen verran on ajokilometrejä vuosien varrella kasaantunut, että tiellä pysyn enkä todellakaan ota mutkia suoriksi tai kaasuttele täysillä oli kopissa sitten hevonen tai ei!
Kohta kaksi: Orimattilassa 3-vuotiian oriin yksinlastaaminen pihavalon alla. No problem- nämä jutut osaan.
Kohta kolme: Tampereen klinikan pihakoon selvittäminen -- jess, pääsee ympäri peruuttamatta!
Kohta neljä : kova miettiminen kotimatkalla miten kääntyä Kuivasten pienehköllä pihalla ilman että joutuu peruuttamaan. Piia apuna joka heilutteli käsiään miten homma onnistuisi - jess!
Kohta viisi: Iltahämärässä kopin palautus tarkalleen samaan paikkaa mistä sen olin aamulla ottanut.
Sahasin eestaas niin että lumi jo tallaantui ja alkoi kasaantumaan ennenkuin luovutin ja hain apua:
Perttilän Sini, näes myös maatilalta, peruutti kopin suoraan yhdellä kertaa oikealle paikalleen!
Kiitos!
Mitä opimme tästä? En ole menossa trailerinajoharjoituksiin, vaan aion jatkossakin delegoida näitä vaikeimpia tehtäviä niille, joilla on asiaan parempi tuntuma. Stressiä saa vähemmällä, ja kun tulee ikää lisää ei ehkä ihan kaikkea tarvitse osata?
Ja ymmärrän ehkä taas hivenen paremmin niitä opiskelijoita joilla on jokin ongelma oppimisen suhteen - ongelmat pystyy myös kiertämään ja delegoimaan muille tietyissä tapauksissa. Lukihäiriötäkin "hoidettiin" aikanaan jättämällä oppilas luokalleen - no muistan hyvin eräänkin tapauksen jossa jäimme opettajalle lunttaamisesta kiinni kun takanani istunut poika luvallani katsoi kokeessa olkapääni yli mitä kirjoitin - ja tekstasi myös tarkasti aivan samat virheet .... kaveri on nykyään menestyvä liikemies, vaikka kärsi selvästi dysleksiasta ja uusi yläasteen luokkia parikin kertaa ja lukion ensimmäisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti