IHANAA!!! Vaikken pidä jääkiekosta pelinä - liian väkivaltaista ja rajua- niin en voi olla katsomatta niitä matseja missä Suomi on mukana loppuotteluissa, ja tiistainen ottelua Venäjää vastaan Hartwall-areenalla oli ihan SUPER! Niin kutkuttavan jännittävää loppuun asti että kyyneleet tuli silmiin - niin hienoa peliä kaikkiaan!
Ja kun kyseessä on tuonikäiset nuoret, joilla opinnot vielä kesken ja armeija edessä -tuollaiset eväät mukaan elämänmatkalle ja aikuisuuteen on aivan mahtavaa vaikkei jääkiekosta mitään uraa tulisikaan!
Tässä on kyseessä myös terveestä isänmaallisuudesta ja vaikka mahdollisuudesta kertoa maahanmuuttajille mikä meitä täällä Suomessa - kylmän keskellä- liikuttaa!! Itse seurasin vielä ilolla näitä eri haastatteluja ja kielitaidon merkitystä sekä suomenruotsalaisuuden esilletuomista positiivisesti Kasper Björkqvistin kautta! Piti oikein youtubesta kaivaa vanha"Den glider in"- laulu esille ja kuunnelluttaa oppilailla sekin tänään...
Ainoa mikä voitonjuhlaa himmensi - siis tällaisen nipon tädin kulmasta katsottuna- oli poikien (osan) tapa käsitellä Suomen lippua- hyvänen aika, ei se mikään mantteli tai kaulahuivi sentään ole!!Ja yhteen lippuun oli raaputettu tekstiäkin - lukijat, kommentoikaa, olenko väärässä vai muuten vain vanhanaikainen kun mielestäni lipulle on annettava tietty arvo?? Muistan lapsuudesta ne rituaalit miten lippu laitetaan juhla- tai pyhäpäivänä salkoon, miten se tulee taittaa ja ettei se missään tapauksessa saa pudota maahan tai edes koskettaa maata. Tätä samaa harjoiteltiin myös esim partioleirillä eikä missään kv-ratsastuskisoissa tulisi varmaan kellekkään mieleen "pukeutua"palkintojenjaon jälkeen maansa lippuun ja ryntäillä lippu harteilla pitkin poikin???
Sitten toinen asia - urheilumenestyksen lisäksi- on karvakuonojen saapuminen opetusapulaisiksi - VIHDOINKIN!
Ilmeisesti eläimiin suhtaudutaan niin tunnepohjaisesti, ettei tieteellistä tutkimusta aiheesta tahdo löytyä, mutta jo kognitiiviseltakin pohjalta voidaan todeta eläimillä olevan mitä rauhoittavin vaikutus stressaavaan tai ylipäänsä levottomaan lapseen/nuoreen/aikuiseen. Tähän kun lisätään vastuu mikä eläimen hoitaminen ja omistaminen aina vaatii, ei ole turha väitös esim siinä, että entisistä ratsastajista/hevosenhoitajista tulee mitä erinomaisimpia työntekijöitä johtajatasolle saakka!
Maailmamme on vain vieraantunut kaikesta siitä luonnollisuudesta mitä tarvitaan eläinten kanssa touhutessa ja rakennettaessa luottamussuhdetta. Ihmiset jakaantuvat monessa asiassa joko-tai- asenteellisiksi : Jos pitää koirista, koko elämä on niitä täynnä näyttelyineen tai metsästyksen ja muun kisaamisen tai kenneltoiminnan kautta tai sitten ollaan toisessa äärilaidassa ja pelätään eläimistä aiheutuvaa vaivaa paikkojen likaantumisesta puhumattakaan! Kaiken tässä elämässä kun pitää olla helppoa!
Tässä pääsemmekin asian ytimeen mikä myös liittyy erityisopetukseen: Kun oppilaalle on "annettu diagnoosi" odotetaan että tapahtuu jonkinasteen taikatemppu ja oikeilla menetelmillä oppia ikäänkuin "kaadetaan" oppilaaseen oli hänellä sitten lukihäiriö tai hahmottamisongelma tai asperger! Vaivannäköä ja työtä ei tarvitsisi kenenkään nähdä tavoitteiden saavuttamiseksi!! Mutta hyvänen aika, elämähän on täynnä ponnisteluja - suomalaiset sanonnat ovat vanhanaikaisia, mutta silti: "LOPUSSA KIITOS SEISOO" pitää yhä paikkansa kun on jossain asiassa nähty vaivaa. Ei se pikuleijonien kultakaan ilmaiseksi tullut!
Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani sekä vielä oman ratsastuskoulutoiminnan alkaessa 80-luvulla oli itsestäänselvää että itse ratsastus oli vain OSA siitä tallilla vietetystä ajasta- suurin aika kului hevosia ja tallia hoitaessa, aloittelijoita avustettaessa, heinäkuormaa tyhjätessä, varusteita puhdistettaessa tai -kavereiden kanssa juorutessa "isojen" tyttöjen /poikien tuntia katsellessa. Hieman tallipitäjästä ja paikkakunnasta riippuen sitä "talliporukkaa" sitten kertyi enemmänkin ja joskus murrosiän kolkuttaessa tallilla vaihdettiin kuulumiset muistakin kuin hevosista... Kuitekin suurin osa tallillakäyvistä nuorista pärjäsi myös koulussa ja hyvin harvoin talleilla esiintyi kiusaamista. Mutta, toki löytyi niitäkin joiden tallillakäynti oli vain "veruke" jollekin muulle toiminnalle, ja sitä kautta ilmeisesti osa vanhemmista valpastui, etenkin kun pitkän illan jälkeen väsynyt nuori kertoi kuinka kovin rankkaa taas oli niitä hevosia hoitaa...Toki, on ollut niitäkin talleja missä "lapsityövoimaa" käytettiin törkeästi hyväksi, mutta suurin osa nuorista sai arvokasta tietoa hevosista ja niiden hoidosta sekä solmivat jopa elinikäisiä sosiaalisia suhteita. Kun taidot karttui, myös pientä korvausta ilmaisten ratsastustuntien muodossa oli useasti tarjolla.
Kunnes. muutaman Suomen Ratsastajainliitolle ilmoitetun "orjatyövoima"-tapauksen jälkeen myös verohallinto muiden viranomaisten lisäksi kiinnostui siitä "palkkatyöstä" mitä talleilla tehtiin.
Verothan jäivät maksamatta jos nuori apuaan vastaan sai ilmaisen ratsastustunnin! Puhumattakaan raskaista viikonloppujen tallitöistä -entä sosiaalikulut ja kaikki vakuutukset!? Keskustelu kävi kiivana. Moni talliyrittäjä - minäkin muiden joukossa- aloimme rajoittaa nuorten tallilla toimimista. Ei mitenään kertaheitolla poikki, mutta vähitellen hoitajia ei enää myöskään ilmaiseksi "koulutettu" talleilla vaan teoriatunnit lisääntyivät ja hevosenhoitokursseja - maksullisia- järjestettiin enenevissä määrin. Vähitellen vuosien saatossa ratsastuksesta tosiaan on tullut vain harrastus muiden joukossa, jota toteutetaan ehkä kerran viikossa tarkan aikataulun sanelemana. Vanhemmat tuo ja vie, ja mieluiten tallillta löytyy se kahviokin misä voi kahvia siemaillessa katsella maneesin ikkunasta ratsastavaa lastaan joka on puettu kaikkiin asiallisiin turvavarusteisiin ja muodinmukaisiin housuihin ja oikealla brändillä varustettuun takkiin. Ihmettelen MISTÄ enää niitä menestyksekkäitä kilparatsastajia maahamme saadaan kun mitään ei saa tehdä , ainakaan töitä tai mitään vaarallista jossa voi pudota ja satuttaa itsensä?? Onneksi vielä tänään löytyy niitä vanhempia jotka kannustavat nuoriaan tekemään ja oppimaan ja myös niitä nuoria joilla on intoa ja kunnianhimo- kyllä he niitä keinoja keksivät! Mutta että se, mikä aiemmin oli kaikkien ulottuvilla - hevosten vapaaehtoinen hoito
 |
| Hevosen harjaaminen - TYÖTÄ josta pitäisi maksaa? |
-nyt luetaan kasvatuskeinoksi erityisoppilaille. ja siitä ruvetaan pian rahastamaan. Hohohoijjaa.
Usein juuri ne nuoret (useimmiten tytöt) joilla on ollut kasvussaan ja kehityksessään ongelmia , tai tulevat hankalista kotioloista, ovat ne, joille tämä hevosten kanssa pelaaminen ja touhuaminen on ollut parasta lääkettä!
Hevonen, kuten ei mikään muukaan eläin, kysy onko sitä hoitava ihminen pitkä vai lyhyt, paksu vai laiha, kiusattu tai kouluhäirikkö,kuuro vai mykkä, rikas tai köyhä.
Kunhan ei pelkää eikä aristele, ei meuhkoa eikä käyttäydy väkivaltaisesti ja hoitaa ja rapsuttaa sellaisista paikoista että tuntuu hyvälle. Ja ehkä salaa antaa ylimääräisen porkkanankin!
Hevonen on myös suuri eläin - parhaimmillaan noin 500kg- ja se on varustettu rautaisilla kengillä jonka paha potku voi jopa aiheuttaa kuoleman,Turha huutaminen, epäjohdonmukainen käytös ja liiallinen "inhimillistäminen" saattavat aiheuttaa hevosessa vastarintaa- millä tavoin se sen näyttää on luonnekysymys.Hevonen on myös kesytetty ihmisen palvelijaksi - se on siis orja - mutta vastaavati meillä on vastuu sen huolenpidosta parhaamme mukaan. Mutta siltä ei pidä kysyä mitä se haluaa - kuten ei kaikilta ihmisiltäkään, sillä kuka haluaisi rankkaa työtä tehdä jos palkan saa mitään tekemättä? Suurin osa huonosti käyttäytyvistä hevosista on väärän koulutuksen tulosta - ihan kuten meissä ihmisissäkin. Mutta hyvin kohdeltuna se luottaa ihmiseen ja on valmis nöyränä häntä tottelemaan. Nöyryys ja miellyttämisenhalu kuuluu tämän ison eläimen luonteeseen, vaalikaamme sitä!
Niin, lähtipä juttu rönsyilemään aiheesta "koirat rauhoittamaan koululle" mutta tätähän tämä oppiminen on - murusia vähän sieltä ja täältä ja tuloksena on sitten joskus se hieno kakku!!!
Koiraakin hassumpi eläin, mikä minulla on ollut koululla mukana, on ollut Martti-hanhi kuvaamataidontunnilla, elävänä mallina. Loiskeläjien pelossa en vienyt sitä sisälle kouluun, mutta teimme oppilaiden kanssa muurin sen ympärille ettei se poistunut paikalta ja jokaisella oli hieman eri kuvakulma pirtää. Arjen asioissa voi myös tehdä erilaisia ratkaisuja!
-Kuvassa vielä "lapsityövoimaa" ikää vasta 2vee.
Yhdessä tekemällä oppii ja työnteko maistuu ihan erilaiselta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti