Jaksaa, ei jaksa, jaksaa....

Muutama huomio sairastuvasta- niin kipeä en ole että vaan makaisin, mutta töhnänen, yskivä ja väsynyt olo on jo kolmatta viikkoa vienyt voimat ja kaiken innon tekemiseen.

Susu tähän toki syytön, mutta pieni koira ei ymmärrä näitä mini-pituisia ulkoilulenkkejä ja emännän epäkiinnostusta kaikkia hauskoja leikkejä kohtaan - plääh. Onneksi pentu osaa itseään viihdyttää ja taas tehdä pahaa - heti kun silmä välttää. Olen kuitenkin ollut suurimmaksi osin töissä, mutta nyt lekuri halusi jo keuhkoröntgenin- muistui mieleen sairaalassa vietetty viikko Uutena vuonna noin 20 vuotta sitten kun en oikein flunssaa ehtinyt joulu- ym kiireiltä hoitaa ja se sitten vähän äityi... Stressi ja joka paikkaa ehtiminen lie ollut laukaisevana tekijänä, mutta luulin että viikonlopun 39oC kuume olisi riittänyt, vaan ei, olo jatkunut pirullisena jo kolmatta viikkoa. Siihen väliin mahtui muuten ensimmäinen paastokokemus, kun kuumeen myötä ruokahalu hävisi, jatkoin syömättömyyttä viikon verran- toki itsetehtyjä hedelmä- ja marjasmoothieita maistellen etten nyt ihan laihtuisi näkymättömiin. Olin kuvitellut pahempaakin näläntunnetta, mutta sain hyvin iltaisin nukuttuakin kun olin juonut lasillisen mustikkakeittoa em lisäksi. Ei hassumpaa hoitoa suolistolle ja aineenvaihdunnalle, ja kun kilojakin hävisi viisi (5) viikon aikana, taidan tuon tempun tehdä joskus vielä uusiksi!

Susulla elämänsä ensimmäinen näyttely Helsingissä 4.12. messarilla, hyvin on valmistauduttu... Yhdeksän parhaan joukkoon laskin pääsevämme, osallistuvien pentujen lukumäärän mukaan. Tosin, aina välillä muistaessani, olen taluttaessa tehnyt niitä pysähdyksiä ja hidastuksia siten, etten salli sen vetää. Tiedän, pitäisi olla paljon johdonmukaisempi ja tarkempi, mutta nyt se tulee ilmi, mistä Riitta minua aina moittii: En ole mikään koiraihminen, enkä ainakaan sellainen joka nauttisi koiran kouluttamisesta tai temppujen opettamisesta. Tom on opettanut istumisen ja makuulle menon, minä lähinnä sanat "Odota" tai "saa mennä". Ok, makuuhuoneeseen ei saa tulla, sohvalle ei saa hypätä (ainakaan jos itse olen läsnä...) ja kissan paskalaatikkoa EI saa tyhjentää... Pöydiltäkään ei saisi mitään varastaa, mutta se unhoittuu heti kun talo on tyhjä. Taidan luetteloida viime aikoina rikottuja tavaroita:

*johto, mihin saa kameran kortin työnnettyä ja siitä kuvat tietokoneelle*erinäisiä talouspaperirullia, pahvikoteloita ja muovikoteloita*mun lempisaapikkaat*tiskiharjoja, pesusieniä*muoviastioita useita, pakasterasioita* jalkalampun lasi*kissankuppeja*omien valjaiden muovilukkoja* No, listaa riittää, enkä syytä koiraa vaan olosuhteita. ILmeisesti aiemmille koirille tarjottu "maalaismiljöö" isoine taloineen ja vapaana pihalla viihtyminen on se ainoa oikea tapa pitää koira tyytyväisenä? En muista että kukaan aiemmista koirista olisi tehnyt näin paljon tuhoa pentuna? Nyt kun kaiken lisäksi asun yksin, on omilla menoilla aina ne reunaehdot- kehtaako taas kysyä naapurilta, entä pääseekö Tomin luon yökylään? Myönnän, että on ollut hetkiä jolloin olen miettinyt oliko koiran ottaminen sittenkään ihan onnistunut päätös? Kissan kanssa ovat vihdoin alkaneet tulla paremmin toimeen - ei niin, että minulla heistä vielä olisi ihanaa yhteiskuvaa missä makaavat sylikkäin tms, mutta Ninja jopa haistelee Susua kiinnostuneesti välillä, ja nappaa tassulla ilman kynsiä kuonolle jos koira yrittää ollaliian tuttavallinen. Ehkä se vielä siitä Sen verran olin terveen kirjoissa viime sunnuntaina että hoidin Lahdessa tuomaroinnin muutaman tunnin ajan, ja Susu pääsi tutustumaan Anun Fabsuun, joka oli Fasun vanhoja kavereita. Minä kun olin kuvitellut että 25- kiloinen neitokainen jo alkaa olla aikuisen nartun mitoissa, petyin pahasti- ihan pentuhan tuo on, hyvä jos edes Fabsusta puolet. Kovin kohtelias setähän tuo oli, eivät onneksi kovin kauan touhunneet kun Anulle oli muita menoja. - Pari päivää sitten Susu sai karvaasti todeta ettei kaikki koirat niin kohteliaita hänelle olekaan. Sänkipellolle päästettiin irti nelivuotiaan sakemannisukuisen uroksen kanssa siinä uskoaa että juoksisivat kilpaa, mutta voi pentu-parkaa, kun uros komensi ihan kunnolla ja selätti pikkilikan parikin kertaa. -Liian rajua tuo ei ollut, tuskin henkisiä traumoja sentään, mutta ehkä oppisi...

Avantouinti alkoi vihdoin. Olin luvannut vuokraajien jälkeen siivota ja sulkea saunalla eilen, ja tottakai Susu mukaan että saisi vähän vapaanakin jaloitella.Oman sairastamisen myötä siivoaminen tapahtui nopeasti ja vähän huolimattomastikin, ja onneksi oli silmät mukana kun koira kieppui pitkin rantaa ja oli juuri eksymässä ohuen-ohuelle jäälle kun sen huomasin! Eihän tuollainen lapsikoira vielä tiedä mitä jää on! Tulipa hyvä huomio siitä, ettei pimeällä koiraa voi rannassa irti pitää talvella! Viikko aikaa näyttelyyn- yritän nyt panostaa omaan tervehtymiseen, ja sitten katsotaan miten pentuluokassa likan käy!

-Meinasin jo unohtaa, vähän on tullut harjoiteltua ihmisten ilmoilla liikkumista- käytin kävellen Mustiissa&Mirrissä- voi jessus, että mä olen sellaiseenkin kauppaan hairahtanut!!!?? Yli 50 ostokset ja niin kevyet että kassissa kulki.... Punnittiinkin - 25kg. 

 

-Tavallisimpia lenkkejämme on kuitenkin lähimaastossa, nyt ohut lumipeite antaa koiranpennulle NIIN paljon ilonaihetta!! Nautitaan siis!

Mukavaa alkavaa talvea! _Suksiladut onkin sitten seuraava ongelma...

Uhmaikä noilla on -koirillakin!

 Susu-postaukset vähentyneet sitä mukaa kun koiran touhotus lisääntynyt...Tänään pakko laittaa jokunen kuva ja vähän juttua sairastelun ohessa- en juuri ole kipeä, mutta näin syksyisin kun kaikenlaisia pöpöjä on liikkeellä niin heräsin yöllä silmittömään kurkkukipuun, joka jo eilen vähän varoitteli. Tähän päälle nuhaa, väsymystä ja ehkä vähän kuumettakin (missäköhän ehjä mittari?) niin sängynpohjan ja sohvan välillä on tullut päivä vietettyä.

Ninja-kissa nauttii tilanteesta, Susu kärsii. Toki paskalenkillä on käyty, mutta minimaalisessa ajassa, ja kun Tomille soitin, tietäen että hänellä on perjantait vapaata, oli vastauksesa että "miksi et päästä pihalle"?

Miten sitä asioita helposti unohtaakaan- pihallahan tuo kesällä viihtyi kovastikin, eikä tänään sada. Puoli tuntia meni kevyesti - ja huom- puutarha on vielä olemassa eikä kaivuureikiäkään ole kuin yksi pieni!

Sisällä taas on löytynyt paljon uusia, tuhottavia paikkoja ja tavaroita- välillä tuntuu että heti kun ulko-oven lukko napsahtaa, alkaa rikkomisvimma. Kaikki, mikä on metrin korkeutta alempana, pitää suojata tai poistaa. Ihan kun olisi taaperoikäinen lapsi talossa! Tämä tosin on vielä lastakin tehokkaampi rikkomaan pureskelemalla tavaroita- CD-koteloita, Maatuska-nukke, pahvikoteloita, pesusieniä, tiskiharjoja, koriste-esineitä, margariinipaketti, leipää ym ym- joka päivä kotiin tullessa vähän jännittää että "mitä tänään on saatu aikaiseksi?"

-Pilates för ryttare katsottiin tarpeettomaksi, tai itse DVD kyllä tallessa, mutta ilman kuoria.

Pikkupoikien pelejä, kortteja ym on testailtu  - niitä harvoja LEGOJa joita on ylettänyt poimimaan, on tungettu sohvan , tuolien ja kaappien alle. Etsivä löytää- imuroida ei voi ennenkun on lakaissut kaikkia "päivän löydöt" kasaan..

Tunnustan moittineeni välillä aika reippaastikin, ja kyllä jo ilmeestä huomaa sisäänastuttaessa koska jotain ylimääräistä on levitelty tai rikottu.

Yksi positiivinen asia on jo kuukaden verran ollut SISÄSIISTEYS - aamulla ensi pikapissat puutarhaan, sitten ruoan jälkeen puolen tunnin aamulenkki ja säiliöt pysyvät kiinni päiväruokaan asti! Muutaman kerran aamuyöstä on pieni rapsutus, muutama ulinanpoikanen herättänyt ylimääräiseen pihallakäyntiin.

Paitsi. Ilahtuneena edistyksestä otin yhden karvalankamaton olohuoneen lattialle takaisin, jotta koirallakin olisi jotain pehmeätä missä makoilla kun ollaan telkkarin ääressä tai muuten vaan oleskellaan. Yksi päivä meni hyvin, mutta toissaamuna kun liikehdintään heräsin, olikin vahinko jo tapahtunut - sille matolle! OLi kai ajatellut sen sopivaksi paikaksi kun ei sanomalehtiä enää ole levällään ympäri huonetta?! Eikä hennonnut mammaa aamuaikaisin herättää?

Kiva aika vuodesta pestä ja kuivata mattoa- onneksi kylppärissä lattialämmitys, niin nyt jo uusi yritys pitää mattoa lattialla ja tuupata koira pihalle tasaisin väliajoin!

Yksi hauska juttu vielä, mitä tulee tähän "ruumiseritteiden esiintymiseen". En muista kuuna päivänä seuranneeni aiempien (4kpl) koirien ulostamista ja virtsaamista niin tarkkaan kuin Susun! Onko vaan niin, että kun piirit pienenee, asioiden tärkeysjärjestys saattaa totaalisesti muuttua? Uskomatonta!

Poikien ollessa pieniä, siinä 1v-5 vuotiaita, tuli toki seurattua sitä pottasirkusta, ja välillä ulosteen muotoa, hajua ja väriäkin, mutta että koiran!!!

Nyt jos joku "koiraspesialisti" tätä liukee tulisi tietty iso määrä ohjeita miten eri leluilla aktivoida ymym, mutta tähän voin vain vastata että yritetty on! Sain Outi-koiraekspertiltä sellaisenkin lelun, missä muovipullosta narusta vetämällä saa namia. Siinä on vielä alkuperäisiä koiraherkkuja jäljellä-ollut jo kaksi kuukautta. Äidiltä saatu "kello" jossa kuonolla/tassuin siirretään luukkuja, tyhjenee kolmessa (3) minuutissa. Otin aikaa eilen. 

Ulkona käydään kolme-viisi kertaa päivässä, naapurit hoitavat päivällä usein parikin lenkkiä kun itse olen töissä, ja ainakin yksi lenkeistä on tunnin mittainen ja pyrin pääsemään sellaiseen paikkaan että voi irtikin pitää. -Viime lauantaiset halkotalkoot Katrinrannassa olivat myös Susun mieleen- löytyi 7v tyttö leikittämään ja muutenkin mukavaa kun paljonihmisiä ympärillä!  

Syksyinen Sääksjärvi, Mäntsälä

Iiriksen tuomat pullat talkooväelle häiritsevät hieman keskittymistä leilkkeihin Emman kanssa

Koirakavereitakin on kaksi- Akin Topin kanssa sovittiin, että tavataan taas enemmän sitten kun Susu kasvaa ja järkiintyy- pieni tiibetinspanieli ei tosiaan enää jaksa Susun touhotamista!

Mutta Teri, 3v leikattu australian-labraduudeli jaksaa- niit on hauska katsella pellolla kun toinen juokseee sulavasti ja ketterästi, ja kömpelö vauva häseltää perässä. Terikin kyllä huomauttaa kun hösellys menee liian kovaksi, mutta kohteliaana gentlemannina ei pahasti.

Toinen kaveri on Riitan Alma, jonka kanssa pihaleikitkin maistuvat- sellainen "juostaan kovaa ympäri taloa"-tyylinen. JA välillä sadevettä juomaan. Viimeksi sieltä tullessani kuvittelin minulla olleen väsynyt pentu kotiinviemisinä, mutta mitä vielä intoilu jatkui taas tunnin kuluttua!

Teri ja Susu hippasilla kirkon takana pellolla

Joku sanoisi tietty tähän, että mene nyt koirapuistoon- se on alle kilometrin päässä- mutta en ole siellä käynyt Fasunkaan kanssa. Ensin ajattelin sitä kun ei ole rokotettu ja kaikkia muitakin pöpöjä voi saada, ja sitten olen kyllä kuullut juttua omistajista jotka tuovat vihaisiakin koiria sinne ja käskevät muiden pysyä poissa. En halua pennulle huonoja kokemuksia. 

Mutta toki, lisää pitäisi vieraisiin tutustua- menin ilmoittamaan pentunäyttelyyn Helsinkiin 4.12. ei sen pienempään kun isoon kv kisaan. Ja katselin ettei Susulla ole lainkaan niin hienoa "saukkomaisesti tyveen paksunenevaa" häntää kun Fasulla. Mutta muuten on ulkonäöllisesti minulle mieleen. Ja toki luonteenkin puolesta. Vaikkei aina....

Lisää vanhoja "taidekuvia" - emme saaneet varista riittävän lähelle, mutta kiinnostava lintuhan tuo on Susun mielestä - paljon kiinnostavampi kuin fasaanit! 

Postaukset taitavat vielä harventua nyt kun töissä on täystohina päällä, mutta myöhäistään näyttelystä teen taas juttua. Lukijoita saisi olla sen 50 vähintään - niissä luvuissa on tasaisesti menty. 

Mukavaa inhottavaa marraskuuta- mun puolesta voisi tämän kuun poistaa kalenterista! Kellään tutulla ei ole synttäreitäkään marraskuussa!