Mikko Forsten, nykyään SRL:n pj:ksi tiltuleerattava, puhui valmennuksesta kustannuksineen lyhyesti samalla esittäen suruvalittelut yllätten menehtyneen liittovalmentajaksi hiljattain valitun Bert Rompin kohdalla. Hyvin raaka muistutus siitä, ettei lajimme ihan turvallinen ole ja vahinkoja voi sattua ammattilaisillekin.
Tom Gordin, koko HIHS:in primus motor ja entinen SRL:n pj:kin oli touhussa mukana ja Kati Hurme veti seminaaritilaisuutta vahvalla naispersoonallaan.
Sitten oli vuorossa -ah, iin nostalginen- tilannekatsaus historiaa hipoen radanrakentamisesta niiltä ajoilta kun Olaf Petersen HIHSissä aloitti 80-luvulla aina näihin päiviin asti kun Guilherme Jorge, Petersenin oppilas, tämän päivän ratoja suunnitteli Helsingissäkin. Hyvin antoisa katsaus myös niihin taustoihin, joiden johdosta radanrakennus on parissalymmenessä vuodessa muuttunut kevyempään, avoimempaan ja teknisempään suuntaan!
Vielä 1900-luvun alussa, aivan kuten vanhoissa metsästysmaalauksissakin näkyy, piti ratsastajan esteeellä nojata taaksepäin ja vielä "tukea" hevosta ohjista vetämällä hypyssä. Italialainen Frederico Caprilli tutki kuvia ja maalauksia ja jopa vapaina hyppääviä hevosia muistiinpanoja tehden ja päätyi vähitellen hevosen selkää ja suuta säästävään kevyeeseen esteistuntaan- mikä tänäkin päivän on käytössä. Nämä asiat olivat niin tuttuja vuosilukuja myöten että ovat varmaan löytyneet Soini Talaskiven 60-luvulla kirjoittamasta "Hevosharrastuskirjasta" joka aikanaan toimi ikäluokkani heppa-aapisena kun ei muuta ollut!
Isoja esteitä ylitettiin jo 1800-1900-lukujen vaihteessa, ja kisoissa radanrakennus oli korkeuksien suhteen huipussaan joskus 60-luvulla ennenkun alettiin täyttämään esteitä ja miettimään myös eri teknisiä ratkaisuja- meille näytettiin hauskoja ratoja jopa olympialaisista missä meno oli tyyliin: pari hyppyä suoralla, kokorataleikkaa, pari hyppyä lisää, kokorataleikkaa.....
Kuitenkin tämä ylenpalttinen esteiden koristelu ja täyttö onneksi väheni 80-luvulla- nimenomaan Petersenin johdolla ja tilalle tulivat paljon avoimemmat esteet ja ratojen teknisyyttä ja ratsastusta vaativat asiat korostuivat.
Tässä vielä 70-luvun lopun "täytetty" estekokonaisuus!
Petersen valitti rajattua aikaa eikä siis lainkaan päässyt puhumaan tievalinnoista ja radankulusta, mitä me kuulijat harmittelimme, mutta rautaisen ja loogisen tietoannoksen saimme kuitenkin! Myös mitä tulee erityyppisten esteiden, näköharjojen ja värinkäyttöön, kerrottiin kattavasti ja selkeästi - todella mielenkiintoinen kokonaisuus! Voi sitä materiaalin määrää!
Hevosten värisokeudesta, tai pitäisiko sanoa värinäön erilaisuudesta eivät asiantuntijat vieläkään vedä ihan yhtä köyttä, mutta tiettyjä kriteerejä värien käytölle on ja siihen, halutaanko tietyillä värillä helpottaa tai vaikeuttaa esteen havaitsemista ja ponnistupaikan löytämstä. En itse aivan ymmärtänyt niitä juttuja "pitkittäisitä raidoista" mutta selvisihän sekin heti ensimmäisen isomman luokan yhteydessä kun en meinannut hahmottaa erään esteen ylintä puomia lainkaan sen sulautuessa osittain mainosseinään takana ja vain viirut ylimmästä puomista nälyivät... Eri näkövinkkelistä ja hevosen silmin ongelma ei kuitenkaan ollut kovin suuri sillä em esteellä ei sattunut muita enempää virheitä!
Muuriesteitä käytetään nykyään melko vähän, vaikka ne kiinteän ulkonäkönsä puolesta ovat helpohkoja hypätä- tosin väreillä saadaan paljon hauskaakin aikaiseksi kuten allaolevasta kuvasta näkyy!
Tämän tietoiskun jälkeen pääsimme katsastamaan 4-vuotiaita ja kuuntelemaan Daan Nanningin ja Kari Nevalan arvioita nuorten edesottamuksista mikä oli kiinnostavaa sekin. Mitään "supertähtiä" ei joukosta erottunut, mutta mukavasti hyppääviä, hyvän työmotivaation omaavia melko pelottomia nuoria näimme kyllä!
Valitettavsti 5- ja 6- vuotiaiden jatkaessa hyppelyjä suurin osa valmentajista kokoontui kuuntelemaan Aki Ylänteen kertomusta Tryonn kisoista - joukkueenjohtajan näkökulmasta. Olin toki aiemmin jo kuullut etteivät MM-kisojen syyskuiset järjestelyt olleet osuneet aivan nappiin, mutt a ihan näin hulluja asioita en olisi uskonut amerikkalaisten jättäneen hoitamatta.... Rakentaminen täysin kesken, tieto ei kulkenut ja osa kilpailjoista/henkilökunnasta joutui vaihtamaan majapaikkojaan tuhkatiheään!
No, eiköhän jälkipyykki ole asianosaisten osalta hoidettu ja vahingosta viisastuvat?
Illalla olisi ollut lisää niitä nuoria, Nina Fagerström luennoi perjantaina kasvatuksesta liittyen kilpahevosiin ja oli myös Juuli Kontion kera koeratsastanut parhaat nuoret joten ohjelmaa riitti!
Perjantain tyydyin kuitenkin seuraamaan kotoota käsin, ja ilokseni kasvattini Graal Jenna Yrjövuoren kanssa sijoittui 140-luokassaan kolmanneksi kvaalaten sunnuntain finaaliin!
Lauantain kouluratsastuksen kur oli nähtävä, ja oli ilo katsella suomalaisten tasaisuutta- mennyttä aikaa on nuo 60% molemmin puolin pyörivät keskiarvot sillä nyt saimme nähdä tiukkaa ja melko tasaistakin ratsastusta 70% ympärillä pyörineillä keskiarvoilla osallistujalistat täydennettyinä"ulkomaanelävillä" Henri Ruoste, Fia (ex-Lindh )Fabricius-Bjerre . sekä voittaja Emma Kanerva joka teki upean radan parin pienen rikon antaessa tasoitusta muille! Oli mukava skoolata hänen perheensä kanssa onnistuneelle kotimaan turneelle!
Sunnuntaina raahauduin - yhä pahasti flunssaisena- aamusta seuraamaan -ja jännittämään - 140cm luokkaa jossa Graal starttasi loppupäässä. Tiukan aikaratsastuksen voittajaksi selviytyi siistillä ja päättäväisellä ratsastuksella Jenna Yrjövuori ja Graal -onnea siis Lounais-Suomeen!
Kaksi seuraavaa aikaluokkaa jaksoin vielä katsella, mutta koska tiesin pääluokan tulevan vallan TV stä lähdin kotiin jo puoliltapäivin ja löhösin tyytyväisenä sohvalla belgialaisen NAISratsastajan, Gudrun Patteetín viedessä voiton äärimmäisen tiukassa uusinnassa!
Tästä nyt tuli lähes selostusta, mutta jos jotain opin, oli se että kannattaisi pitää terveydestään sen verran huolta ettei ainakaan HIHS:n aikaan sairastu! -Sinne meni samalla syyslomakin!
Seuraavaksi onkin sitten lauantaina Graalin pikkuveljen GAWAINIn tulikoe edessä- finaalipaikka Järvenpään Ainon kyvyt esiin-tapahtumassa on edellyttänyt jo vähän hypitysharjoituksiakin laidunkauden jälkeen...Viimeksi poika jatkoi maneesin kiertoa ja hyppeli itsekseen parikin kertaa vaikka minä jo mielestäni olin puhaltanut pelin poikki... Nähtäväksi jää minkälainen into ja taito on 2-vuotiaalla tulevana lauantaina!
Väritys näillä veljeksillä ainakin täsmää!
-Tämä tärkeä kuva melkein unohtui - ketkä muutkaan HIHSin tekevät kun taustajokot? Stewardi Piude alkaa jo olla maailmankuulu,- liekö ominaisuutensa takia "olla aina siellä missä tarvitaan" - tässä poiminut taikajemmasta mittanauhan jota Kiki ja Kaisu olivat vailla....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti