sadetta pidellen ja akkuja ladaten- Suomiareenaa netistä, lomaa ja laiskottelua sekä ajatustenharhailua

Vaikka kahden viikon loma muuttui sairaslomaksi sijoiltaan menneen olkapään takia (kts ed.kirjoitus suomalaisesta sairaanhoidosta!) niin ei tässä itkemään ruvettu- muutamat tekijät piti vain suunnitella uusiksi.
No, olipa syy ainakin pyytää esikoinen mukaan Kemiön reissulle kun tarvin kuskin, ja varsin onnistunut ja rentouttava kaksipäiväinen vietettiinkin siellä.
Varsoista on vielä Orimattilan laitumella ottamatta ne hienot myyntikuvat- viereisen opuksen sain kuitenkin aikaiseksi aidan  takaa kuvattua olkapään roikkuessa miten sattuu kylkeä pitkin... GARETH ; ihana herkkis ja utelias kaveri poikakoulussa muiden oriiden kanssa- kuusi vai seitsemänkö niitä nyt oli? Uutta omistajaa on vailla!
Oma "downshiftaaminen"  on ollut varsin todellista kun en ole pystynyt ratsastamaan, hädin tuskin ajamaan autoa ihan lähialueella, siivoamisen välttäminen ollut perusteellista ja ihmeellisiä mutkia on tullut matkaan mitä tavallisimmissa tehtävissä - nyt taidan kirjoittaa ensimmäistä kertaa liki kahteen viikkoon kymmensormijärjestelmää käyttäen...(saa nähdä onko särkyä sitten yöllä?)
MITÄ OPIN?
*Turha kiire pois, ja huolellisuutta peliin - ehkä se vanhan kameran maahanputoaminen olisi ollut pienempi haitta kun olkapää edellä ojassakieriskely? * kiitollisuutta ystäville - apua ja seuraa on järjestynyt * ajankäytön ihana suunnittelemattomuus- SuomiAreenaa Porista olen innolla seurannut ja kirjallisuus sekä elokuvat ihan huippuja - siihen ei sadekaan ole haittana! * pienikin irtiotto arjen rutiineista kuten Kemiön reissu jazzkonsertteineen ja veneilyineen piristi mukavasti * Musiikki on ihana asia, ja laadukasta sellaista olimme kuuntelemassa - en tiennytkään pitäväni 20-30-luvun jazz-swingistä näin paljon....* Amos Anderssonin Söderlångvikissä olen käynyt viimeksi hmmm... yli 30 vuotta sitten ?

Yleissivistys paranee kun vähän "googlettaa" _ baltic Jazzin eräänä promoottorina toiminut Antti Sarpila ( puhaltelee kuvassa) on kansainvälistäkin menestystä niittänyt, Benny Goodmanin jalanjälissä kulkeva muusikko jonka "salonkikonsertissa" lisäksi soitti pianoa ruotsalainen Ulf Johansson ja rummuissa Keith Hall.
swing- tyylistä jazzia 20-30-luvuilta.tuli mieleen jotkut vanhat elokuvat kuten "Puhallus" .
Yleisökin taisi olla enimmäkseen samoilta vuosiluvuilta, mutta haitanneeko tuo, tunnelma oli tosi mukava ja sali täynnä!
Kaikkea sitä oppiikin!


Maanantaina tuli "testattua" ystäväperheen uusi vene, kovempaa kulkee kun Ruotsinlaivat, mutta aallokkoa vastaan tuntui kun olisi ollut kivisellä tiellä ilman iskareita! Olkapään kanssa se rauhallisempi vauhti lähempänä rantaa miellytti enemmän naisväkeä.
Ja toki maar vielä piti meressä polskutellakin, vaikkei uimisesta voida puhua - koirakin testasi suolavettä, mutta kuten muistin vuoden takaisesta - ei pitänyt. Sisävesieläin, tämä mun labradori näköjään!

Västanfjärd, Lammala, kyrkan i bakgrunden

-tämä kuva on viime vuodelta, jolloin Fasu jo vältteli merivettä...tänä vuonna en uinut, polskin vaan...

Kotona taas on tullut seurattua mm Porin lähetystä Suomi Areena ihan mielenkiinnolla nettisovelluksella- itse olin pari vuotta sitten paikanpäällä ja koko Pori oli tuolloin yhtä keskusteluareenaa!
Rauhoittuminen ja malttaminen ei todellakaan ole minun vahvoja puoliani, joten ehkä tarvitsin tämän oikeasti "pysäyttävän" kokemuksen jotta todella rauhoittuisin ja lataisin akkujani? On ollut puhetta yllättävän monen, nuorenkin ihmisen kanssa siitä, miten jatkuva info ympärillämme - niin netistä, TV:stä radiosta ja puhelimistakin aiheuttaa aivoissa sellaisen tulvan ja inforyöpyn että aivot jo alkavat lajittelemaan mikä on tärkeätä, mikä ei. Monen kohdalla nimet ovat niitä ylimääräisiä muistia kuormittavia tietoja... Noloa, noloa, kun saat ihmisen kasvot mieleesi, muttet keksi hälle nimeä... Tätä nimittäin tapahtuu melko usein, ja minä kun nuorempana ylpeilin sillä, että opin uudessa luokassa oppilaiden nimet parissa viikossa...

Tuli muuten -asiasta kukkaruukkuun- luettua / kuunneltua jenkkiohjelman haastattelu (kiitos Ossi, kun jaoit Facessa!)jossa Katie Monahan-Prudent kertoi olevansa huolissaan amerikkalaisesta esteratsastuksen tulevaisuudesta etenekin mihin ollaan menossa viiden-kymmenen vuoden kuluttua.
Jo Morrisin peräänkuuluttama hevosmiestaito on USA:ssa hävinnyt - nuoret ratsastajat eivät enää viitsi vaivautua oppimaan ratsastamaan ja käsittelemään hevosia, koska heille aina vaan ostetaan sitä parasta! Perimmisinä syinä tähän Monahan arveli olleen vahvan dollarin 90-luvulla jolloin hevoskauppa Eurooppaan aukesi valtoimeksi ja maahan saatiin hankittua todella hyviä hevosia. Tämän myötä saatiin rahakkaita ihmisiä lisää lajin pariin ja kehitys meni siihen malliin, että ellei ratsastaja pärjännytkään jollain hevosella, eikun kauppaan ja uusi kallis eläin tilalle! Ja taas pääsee valmentaja jakelemaan kehujaan, koska mitään negatiivistahan ei haluta kuulla!
On sangen rohkeaa entiseltä taitavalta kilparatsastajalta, joka vieläkin valmentaa, sanoa suoraan ettei nykysukupolvesta Jenkeissä olisi kilparatsastajiksi ellei heillä olisi niin uskomattoman hyviä hevosia! Monahan mainitsi tyypillisen esimerkin siitä, kun nuoren ratsastajan kisa oli mennyt heikosti, mutta valmentaja olisi halunnut pienellä lisätreenillä eri hevosella selvittää ongelma perinpohjaisesti jo kisojen jälkeen, mutta sehän ei ratsastajalle sopinut - oli näes aika varattu kynsienhuoltoon! "First things first!"
Jotain positiivista ja tavoittelemisen arvoista toimittaja kuitenkin halusi myös kuulla, johon Monahan totesi että tärkein asia kaikessa ratsastuksessa on luottamus hevosen&ihmisen välillä sekä heidän yhteistyö! Niin yksinkertaista se on! Ja omien taitojen kartuttamisessa on tärkeätä ratsastaa paljon ja erilaisia -myös huonoja hevosia- sekä  tehdä töitä asioiden eteen!

-Tämä amerikkalainen kehitys on valitettavasti nähtävissä myös Euroopassa ja Suomessakin, missä kaiken pitää tapahtua mahdollisimman pian ja pienellä vaivalla! Nyt kun Kyrakin on puhunut paljon "mukavuusalueesta" ja siitä poistumisesta, etenkin hevosen kouluttamisen yhteydessä, kysyn vaan, onko ratsastajat enää valmiita poistumaan omilta mukavuusalueiltaan?
Totta, että positiivisella palautteella saadaan paljon aikaiseksi, mutta olemmeko menossa siihen, ettei virheitä saa lainkaan korjata tai edes mainita? Tai saako valmentaja/opettaja enää vaatia työntekoa oppilaialtaan?

http://www.wispsports.com/the-horse-show-katie-prudent

Tätä aihetta sivuten puhutaan paljon tällä hetkellä opetusmaailman digitalisaatiosta ja itseohjautuvasta oppimisesta / opettajan roolista. Hyvinkin mielenkiintoisia kannanottoja esim Facen SOKF:n sivuilla jossa nämä asiat aina asetetaan vastakkain - joko opettaja opettaa - vain yhdellä tavalla luokan edessä - tai oppilaat fiksuina etsivät tietoa itse innostuneina ja tekevät tehtäviä nettimaailmassa. Viimeksi haukuttiin pystyyn (joidenkin toimesta- oli myös puolestapuhujia allekirjoittanut mkl) prof.  Kari Uusikylä joka on uskaltanut nostaa opettajan merkityksen tietokoneen edelle! Voihan pyhät Sylvit, mutta tuosta lisää myöhemmin!
Tähän muutama kopsattu "ajatustaulu"lisää: