“Oppimistulokset taas pudonneet PISA-tutkimuksessa”

 

Ja taas etsitään syyllistä- onko se tällä kertaa uusittu, mutta  epäonnistunut OPS, vääränlaiset avoimet oppimisympäristöt, inkluusio, suuret luokkakoot vai vaan ylipäänsä riittämätön rahoitus?

Oppilaitahan ei sovi sormella osoittaminen – hehän ovat vain huonon systeemin viattomia uhreja, jolla sen lisäksi on pelkkiä oikeuksia ja vaatimuksia- ei niinkään velvollisuuksia koulua kohtaan.

Jokaisen tasavertaisiin oikeuksiin tänä päivänä kuuluu saada olla äänessä ja ilmaista mielipiteensä koska ja missä tahansa- tapahtuipa se sitten oppitunnilla tai vaikkapa itsenäisyyspäivän juhlissa. Jos jollakulla oppilasporukassa on melunsietokyky koetuksella -opettajista puhumattakaan- hänet luokitellaan “erityisherkäksi” ja mietitään minkälaisin eristyskeinoin hänelle sopiva rauhallisempi ympäristö saadaan aikaiseksi! Muuta luokkaahan ei voi hiljentää- se sotisi jo heidän oikeuksiaan vastaan!

Aivojen kehityksestä, multitaskaamisesta, liiallisista virikkeistä, stressistä ja masennuksesta kyllä puhutaan, mutta tehdäänkö asialle mitään? Jopa mahdollinen kännykkäkielto kouluissa on aiheuttanut valtavan keskustelun itsemäärämisoikeuden rajoittamisesta ja epätasa-arvosta ja siitä lakipykäläviidakosta mitä kielto aiheuttaisi. No, tämän ymmärtää sikälikin, että minua on välillä hävettänyt kollegojen puolesta kun moni istuu tärkeälläkin luennolla multitaskaamassa puhelimen/läppärin kanssa, ja jos sattuu kuvaruutuun vilkaisemaan niin FB-päivityksethän yms siellä on menossa…

Missä on aikuisten esimerkki? Missä on kasvatus? Nuorilta ei tänä päivänä saa vaatia mitään, etteivät he vaan loukkaannu ja pahoita mieltään. Ammattikoulutkin taputtavat päähän ja ovat tyytyväisiä jos opiskelija edes ilmaantuu koululle joskus- pitäähän siitä jo kiittää ja päästää kurssista läpi! 

Mitäpä jo myöntäisimme kerrankin että vikaa voi olla myös kasvatuksessa ja siitä saaduista asenteista “Mua ei yhtään kiinnosta” on nuoren aika tyypillinen vastaus opiskelua kohtaan. Ja ellei kiinnosta, silloinhan ei tarvitse, eihän?
Työelämässä asiat vaan ei mene ihan näin – jos työnantajalle sanot “ettei kiinnosta” niin sinun ei todellakaan tarvitse, vaan saat etsiä itsellesi toisen työn. Tai jäädä sohvan uumeniin makaamaan ja toivoa että “joku” täyttäisi työttömyyshakemuksen puolestasi.

Ja pieni maininta vielä Gaussin käyrästä, joka totisesti Suomessa on kääntynyt väärinpäin- aiemmin siellä käyrän ylä- ja alapäässä ei ollut tunkua, vaan se “keskiverto” oli parhaiten edustetettuna. Nyt siinä kohtaa käyrällä tuntuisi olevan iso kolo- parhaat pärjää vaikka huonoissakin olosuhteissa ja huonolla OPSilla, ja toisessa päässä apua tarvitsevien ryhmä vain laajenee. Miten paljon onkaan avun tarpeesta kiinni pohjimmiltaan se, että kun ei asiat kiinnosta, eikä normi tunnilla viitsitä/kyetä opiskelemaan, saadaan se “diagnoosi” ja päästään yksilöllistettyyn opetukseen? 

Pelkästään työrauhan palauttamisella saataisiin paljon aikaiseksi, mutta onko sellainen edes tässä yksilön oikeuksia ajavassa Suomessa mahdollista?

Kysyy

Käytännössä kaikilla tasoilla opettanut ammatillinen erityisopettaja

Ylläolevan tekstin laitoin pian PISA-tulosten julkaisemisen jälkeen HS:n yleisönosastolle, mutta vastaavia oli laittanut moni muukin, joten täm nimimerkillinen jäi julkaisematta.

Toki seison sanojeni takana ihan nimelläkin, mutta jotta mäntsäläläiset ja muutkin vanhemmat eivät vallan tajajaloilleen nousisi, en halunut yleisönpalstalla "mainostaa" omia mielipiteitä. Täällä voin, koska näitä kirjoituksia lukee vain harvat ja valitut, jos hekään.

Kokonaiskuvassa on mielenkiintoista todeta, että Aasian maiden menestyksen lisäksi on pieni Eesti nostanut tulostasoaan niin lukutaidossa kun matemaattisissa aineissaki. Ja mitä tulee opettajien ja Eestin virkahenkilöille tehtyihin haastatteluihin- ei siellä mennä tekniikka edellä kuten täällä, vaan ihan vanhanaikaisesti ja opettajajohtoisesti. Tavoitteet vaan ovat olemassa- on liian lyhyt aika siitä kun isoveli Neuvostoliitto komensi Eestissä mitä saa tehdä ja mitä ei.... Eestissä on näyttämisen ja pärjäämisen paikka- se mikä Suomessa oli 1950-60 luvulla!

No, ei tässä pidä kirvestä järveen heittää- keskustelu on vihdoin kääntynyt siihen suuntaan että täälläkin voitaisiin jotain tehdä toisin ja palauttaa niistä vanhoista keinoista ne, jotka ovat osoittautuneet hyviksi. Tapa ja kasvatus kunniaan, kanssaihmisten huomioiminen alkaa koulussa jo siitä ettei "vitut lentele" vaan myös kielenkäyttöön puututaan.

Pienestä on menestys kiinni. 

Näitä ajatuksia vielä joulunpyhinä 2023