Hevosmiestaito, onko sitä enää? vai "hevoshenkilötaito" kun ollaan niin tasavertaisia?

 Hevosten sisäänratsastuksesta oli puhetta jo marraskuisessa RJL:n syyskokouksen yhteydessä olleessa seminaarissa, ja asia jäi tuolloin jo minua vaivaamaan. Taisin täällä siitä mainitakin kun muutamat henkilöt kovin olivat sitä mieltä ettei Suomesta "ratsuttaja" -ammattikuntaa löydykään kun kaikki on niin vaarallista ja ihmiset niin taitamattomia.
Vuoden vaihtuessa ja hevosten "yllättäen" vanhetessa on aihe jälleen ajankohtainen. Toinen, mikä minua on jurppinut on tämä SRL:ää myöten käyty keskustelu nuhteluineen junioreiden maajoukkuekatsastuksessa (ei siis valmennuksessa!) tapahtuneessa "sopimattomasta juoksutuspiiskan käytöstä" . Ongelmaksi muodostui lähinnä se, ettei asioita voitu hoitaa asioina paikanpäällä vaan nettikeskustelulla ja muutaman sekunnin asiayhteydestä irrotetulla videolla hankittiin negatiivista julkisuutta koko lajille ja saatiin moni herkempi ihminen vallan takajaloilleen!
Kiitos netin on myös erinäisiä kilpailupaikoilla otettuja valokuvia tai videonpätkiä jaettu jopa kv-tasolla (Ruotsissa) mustamaalaten niin tiettyjä ratsastajia kun koko lajia- tällä kertaa kouluratsastus on se jossa hevonen eniten kärsii- milloin ylitaivutetulla kaulalla, milloin vaahtoavalla suulla joka juuri kuvassa sattuu olemaan auki, milloin hien
peittämä kaula antaa ymmärtää lajin rankkuuden.. (hmmm Riossakin
taisi lämpötilat jatkuvasti pyöriä siinä +30oC asteen kieppeillä- eihän                                                    silloin hiki tule...)

No juu, takaisin siihen ratsutukseen eli satulaan ja ratsastajaan totutta-
miseen ja ikäänkuin peruskoulun ala-asteelle! Siitä kun on nykyään tehty elämää suurempi asia- kuka osaa, kuka onnistuu, miten pilataan hevonen, tapahtuuko hengenvaarallisia putoamisia ym ym.
Asiasta puhutaan ikäänkuin koskaan aiemmin ei tässä maassa olisi ensimmäistäkään hevosta opetettu tai koulutettu!
Sanoisin tähän, että asioista ei vaan ole aiemmin suureen ääneen puhuttu, on vaan tehty. Yritin omia valokuva-albumeita selata ja löytää niitä "ekaa-kertaa-ratsaille-kuvia" -mutta huonoin tuloksin. Osa omaa työnkuvaa niin ratsastuksenopettajana, valmentajana, kasvattajana kuin kilparatsastajanakin on ollut ensin kouluttaa ne joko oppilaille, myyntiin tai asiakkaiden omistamat  hevoset sille tasolle kun on sovittu. Tässä kohtaa on pakko mainita Suomen tässä asiassa ehkä paras alan asiantuntija ja taitaja- Kimmo Kinnunen Kuvansista joka yhä jaksaa puurtaa! Hattua nostan, vaikka reilusti olen Kimmoa nuorempi on oma tahtini kyllä jo hiipunut tai rajoittunut - vaan ne harvat omat kelpaa enää!
Mistään "rakettitieteestä" tai atomifysiikasta tai edes kovin ihmeellisestä psykologiasta ei edes ole kyse - on vain tunnettava eläin, kohdeltavana sitä yksilönä ja oltava ehdottoman peloton ja johdonmukainen! Hevosen laumavaisto on myös otettava huomioon- niin hyvässä kun pahassakin! Ei nuorella kokemattomalla hevosella ole mitään asiaa maastoon yksin! -Tosin itselleni sattui vuosia sitten hieman nolokin tapaus, kun olimme ensimmäistä kertaa hiekkatiellä Niiskuneiti-ponin kanssa poika rattailla ja minä edellä "luotettavalla" vanhemmalla saksalaisella Yardbird-tammalla . Vastaantullut hiekka-auto tukki lähes  koko tien, ja vaikka kuljettaja hövelisti hidasti ja lopulta pysähtyikin, ei oma tammani suostunut autoa ohittamaan vaan peruutteli ojaa myöten. Aki-poika pysäytti poninsa  ja hän kysyi sitten että"saadaanko me Niiskun kanssa mennä ekana?" Niin poika sitten ajoi kolmenikäisen ponin kanssa tietä pitkin kuormurin ohi jotta äidin yliherkkä saksasalainenkin uskalsi sitten tulla...Arvaa vaan hymyilyttikö autonkuljettajaa? Minua lähinnä nolostutti...
Hyvä on siis tietää, minkälainen tausta hevoselta löytyy-  useinhan näitä ammattilaiselle koulutettavia tuodaan vasta sitten kun jo useampikin yrittäjä on sieltä selästä pudonnut...Ajolle-opetetut suokit tai ravihevoset ovat sitten niitä maailman helpoimpia- muistan ostotilanteessa kokeilleeni V.T Vila tammaa aikanaan myyjän, Valde Baltzarin kotipihalla iltapimeässä eikä satulaa tai ratsuohjiakaan löytynyt, mutta tamma toimi ja lähti pihastakin tietä myöten pimeään sumeilematta. Ei Valde tiennyt edes oliko sillä ratsastettu! No, sitten oli ja tuo tamma oli minulla kaikkiaan lähes kaksikymmentä vuotta ja teki useammna hienon varsan, kisasi aluetasolla niin koulua kuin esteitäkin ja veti kärryä tai rekeä tarvittaessa!

-70-luvulla otetuissa kuvissa ei kypärää pidetty kuin kisoissa, ja  tässä vasemmalla on Zarina-niminen ravitamma jota kaverini kanssa kävimme ajamassa ja ratsastamassa. Pohkeetkin oppi.
Mustavalkoiset kuvat ylhäällä ovat kyllä hieman ilkeitä, kun tuo Tiketti-ruuna Husössä vallan oli opetettu pukittelemaan kun selkää hipelöi - vai liekö ollut sitten kipeä? Hyvää tuntihevosta siitä ei kuitenkaan tullut, hermot liian pinnassa ja meno kovaa kun oli raviradoilla ollut, kerran väärillä papereillakin juossut-mitä kaikkea lie kokenutkaan!?  -Nykyään onkin pienenä ongelman nuo parinsadan hintaiset ex-ravurit, joita myydään täysin hevosista tietämättömille "kotikäyttöön" .Jokunen niistä, etenkin suomenhevoset, onnistuvat hyvinkin uranvaihdossa, mutta kun syy raviuran loppumiseen on usein rikkinäiset jalat tai pää, ei niistä koskaan voi mennä takuuseen tuleeko käyttökelpoista ratsua vai ei! -Aiemmin ne laitettiin teuraaksi, nyt ei huolita; tai korvaus on olematon.
-Takaisin ratsuihin ja siihen työhön, mikä on edessä ELLEI hevosta ole ajolleopetettu! Omat kasvattini olen yleensä aina pyrkinyt totuttamaan kärryjen eteen, joillakin ajanut sitten enemmän, toisilla vähemmän, mutta vaihtelua sekin! -Häkkisen Eerika Kuopiosta on kanssani samoilla linjoilla ja luulen että hänen kaikki kasvattinsa myös vetävät kärryjä! Takaa katsottuna on myös muutokset liikemekaniikassa tai vinous helpommin havaittavaissa ja siihen voidaan heti puuttua. Pätevän apuvoimien tarve on vaan suuri, koska irtijuokseva hevonen kärryt perässään on sille itselleen ja ympäristölle hengenvaarallinen! Minulle kerran sattunut, ei tarvitse enää sen jälkeen ajaa..

-Tosca-rouvan opetin aikanaan myös rekeä vetämään; kyllä se pari kertaa meni makuulle aisojen väliin ennenkuin suostui toimimaan. Eikä lämpönen kovin raskaita kuormia vedä- kahdeksasta ekaluokkalaisesta synttärivieraasta taisi kerran  puolet joutua jalkamiehiksi ylämäessä...Tamma vain pysähtyi, käänsi päänsä ja näytti laskevan montako lasta reestä hyppäsi ennenkuin suostui jatkamaan!
-Myös sillä, mitä on opetettu varsana ja miten on käsitelty, on suuri merkitys. Toki, aivan oikein on myös huomioida suku- tämän päivän kisajalostukseen käytettävät hevoset ovat usein niin herkkiä ja reaktiivisia että hitaampi kuski jää kokonaan kyydistä...(Ok, Toscan isä oli  Savijärven Argwohn, myös valjakkoajon MM-mitalisti SG Oberonin isukkina tunnettu - tuskin ne ajo-ominaisuudet periytyvät mutta tuo luonne! Ja Toscallakin venäläistä säpinää emän puolelta!) Omilla kasvateilla on käyty niin näyttelyissä kun Kyvyt-esiin - tilaisuuksissa - ellei muuta niin käsitteltyä on tullut varsoja!
Myös autoon lastaamiselle löytyy siis syy, ettei sitä "sitten joskus"tarvitse erikseen opetella! Ja ajo-opetuksen jälkeen; joka siis yleensä tapahtunut myöhäistään kaksivuotissyksynä- olen ajellut kuntoa niille pari-kolme kertaa viikossa; vähitellen juoksuttamisen kanssa vaihdellen. On paljon mukavempi aloittaa ratsutus kun hevonen ei ihan viidestä minuutista vielä väsy ja tule vastahakoiseksi! -Juoksutettaessa käytän ehdottomasti chambonia tai le gogueta, koska en näe mitään syytä vaan pyörittää hevosta liinassa miten sattuu. Ajo-ohjat ovat tietenkin myös yksi mahdollisuus!
Selkälihaksistoa, tai kuten nykyään puhutaan - vatsalihaksista, saa paljon kehitettyä chambonia käyttämällä, pari-kolme kertaa viikossa ja parikymmentä minuuttia kerrallaan riittää hyvin.

Kuvassa vasemmalla David Cassidy kolmevuotiskesänä liinassa. Seuraavassa kuvassa jo ratsain; koko talvi ratsastin ehkä 4-5 kertaa viikossa ja huhtikuusa oli sitten ekoja kisoja tasolla 60-80cm.
Tammojen kanssa on joutunut ottamaan rauhallisemmin, sillä ne olen astuttanut 3-vuotiaina ja vaikka ratsastus on jatkunut koko talven ja pitkälle kevääseen, ei tietenkän ole voitu hypätä tai kisata tai edes valmentautua tosissaan. Ehkä tämä on ollut hyväkin aisa. niin koulutus on ainakin edennyt rauhallisesti!

Suitset on laitettu suuhun usein jo yksivuotissyksynä, koska oriit on esitettävä näyttelyssä suitsittuina niin miksei tammatkin. Aloitan usein synteettisillä tai muovikuolaimilla, kokeilemalla näkee mikä sopii parhaiten. Tänä päivänä kuolainvalikoimat ovat aivan valtavat, mutta yleensä normilla pelataan - jos tulee ongelmia suun kanssa on tietty ensin syytä tarkistaa 3v--hammastilanne - niitä "ratsastavia" maitohampaita näkee yllättävän usein! Ja jokaisen ratsastajan pitää olla itselleen rehellinen - minkälainen on oma käsi?
-Irtohypitys on ohjelmassa lähes viikottain jo yksivuotiaasta lähtien; toki korkeudet ovat aluksi tasoa 50-60cm jos sitäkään. Yhtenä kesänä "hyppyytimme" hieman maitovarsojakin ja hauskaa oli! Lähinnä kyse siitä, että tunnistavat estepuomit ja tietävät että ne pitää ylittää...
Hevonen on laumaeläin, ja etenkin orivarsoille on EHDOTTOMAN tärkeää päästä porukassa laitumelle kesällä! Tammatkin toki vihreälle, mutta niille se laumakoulutus ei ole niin tärkeää kuin pojille! Tässä voimme verrata ihmislapsiin - poikaleirit ovat ihan ehdoton juttu kesäisin, tai ainakin jotain vastaavaa liikuntaa/urheilutoimintaa. Ja sitten kesän jälkeen voi jatkaa jo edellistalvena aloitettua työtä- nyt jo treenimielessä! Ensimmäiset ratsaillenousut on tapahtunut jo ehkä 2-vuotissyksynä,ja kevät on ehkä jo ratsastettu sen pari-kolme kertaa viikossa mutta varsinainen työ alkaa syksyllä.

-Kuvassa Violet näyttää Violinille mallia miten mennään esteillä, ja pikku-Dio on jättänyt oman äitinsä kauas taakse seuratessaan kaveria!

Oheistan vielä muutamat orilaidunkuvat Kyröiltä Orimattilan Mallusjoelta, jossa loistavat mäkiset puitteet poikien juoksennella!

Tässä jo vähän vanhempi poika... Galahad, 3vee

Kaikki muu käsittely on hyvästä - ainoa niistä minulla syntyneestä noin 70;ä varsasta joka on ollut pikkuisen hankala, oli jo pienenä poikana tarkka kavioistaan ja se on ainoa jonka kanssa ajoin kerran "kylärallia" kun halusin tsekata miten menee autoon ja viihtyykö siellä. Myös satulointi otettiin ajan kanssa- harvemmin ketään nuorta pidetään satuloituna päivittäin aamuruokinnan yhteydessä kiinnisidottuna liki kuukauden. Mutta varma on aina varma! Ja varsin hyviin käsiin pääsi uudellakin omistajallaan ja menestyy esteillä kun on rauhallisesti otettu ajan kanssa!

Talvellakin nautitaan ulkona! Graal& David, 2vee

Sitten siis se ratsaillenousu, josta minulla ei juuri kuvia ole. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, ettei asiasta mitään meteliä nosteta- johan se varsaparakin luulee että maailmaa on kaatumaisillaan jos yhtäkkiä neljä-viisi ihmistä pyörii ympärillä kun  joku kampeaa selkään... Olenpa tehnyt sitäkin, että hevosen ollessa karsinassa, on joku pojistani kiivennyt pitkin karsinanlaitoja ( 2"4"- ja selkeä rako lankkujen völissä) ja ohimennen taputellut varsaa- se, että jou on sen yläpuolella on se pelottavin asia (=puuma tai muu kissimirri joka hyökkää puusta) Sitten löysin kuvan, jossa 12-13- vuotias Aki istuu 3-vuotiaan Grixien selässä - en ehkä ihan suosittele kuitenkaan omia lapsia nostamaan nuorten hevosten  selkään ensimmäisinä! Itseäni kevyemmt ja pienemmät olen sinne kuitenkin usein ekalla kerralla nostanut ja vain kerran tuli ongelmia kun David kaksi kertaa samantien heitti nuoren, jo kenttäkisassa pärjänneen tytön selästään. Pakko sinne sitten parin päivän kuluttua itse oli mennä, mutta liekö mamma painannut niin paljon ettei takapää enää noussut? Tosin, tämä "sirkustapahtumamainen" tilanne missä paljon ihmisiä (= avustajia?) on usein hevoselle jännittävä ja jos se ratsaillemenijä lisäksi pelkää/jännittyy on ongelmia odotettavissa. Ja kuten sanoin, hevosen ehdoilla pelataan - se että tietää ja tuntee eläimen ja on sitä käsitellyt on aina plussaa!

labradori Lula, Ira ja Aki Grixien selässä.

Parikin kertaa kun on ratsaille päästy ja kymmensien minuuttia taluttajan kanssa kävelty, alkaa varsinainen ratsuttaminen - hevosesta riippuen mitä vauhtia. Vähän sama juttu kun alkeiskurssilla- ensin käynitä, seis ja kääntyminen kulmissa, sitten kevyt ravi molempiin suuntiin ja hevosesta riippuen laukkaa ehkä 6-7 llä ratsastuskerralla. maastoon heti vaan  kaverin perässä kun yhtään on hallinnassa; siellä tasapaino  paranee ja lihaksisto vahvistuu!

 Videolla laidunkauden jälkeen 3vuotias Dio; työ jatkui siitä mihin se keväällä jäi. (Keväällä kuvattu pätkä tekstin lopussa) Sänkipelto on syksyllä ihanteellinen paikka työstää ja säilyttää eteenpäinpyrkimystä!
-ekassa linkissä Siiri Kyrö oripäivillä- 3:tta kertaa oriin selässä, itse olin ollut ehkä jo 20 krt. Toinen kuvattu syksyllä laidunkauden loputtua, ja blogin lopussa pätkä toukokuulta. Hidasta touhua, mutta kun rauhallisesti mennään ja saadaan lihaksisto ja nivelet kestämään, kestää pääkin!

https://www.youtube.com/watch?v=Z3xwnnS5wcA
https://www.youtube.com/watch?v=ZYJsfTNHvI0

Ensimmäistäkään hevosta en ole maneesissa päässyt ratsuttamaan, mutta turvallisempihan tuo lie kun (aidattu) kenttä.Koulutuksen edetessä on viikottainen hyppytreeni  sitten toki tehty Juhani Ehon valvonnassa maneesissa, joten on ne kasvatit päässeet sisätiloihinkin välillä harjoittelemaan!  Kengitys toki kelien mukaan, mutta en minä kolmevuotiasta vielä välttämäti kenkään laita. Omalla tallilla oli mahdollisuus veteenmenoon, ja sitähän jo osalla tehtiin taluttamalla mutta nyt viimeistään ratsain , kokeneen hevosen perässä. Ei mulla vesiongelmallisia ole ollut; kaikkea nuo ovat vettä hypänneet! Ekat kisat mieluummin jo seuratasolla 60-70cm kun kuitenkin uusi paikka on kyseessä ja paljon katseltavaa, ei niistä esteistä saa muodostua ongelmaa! -Toki, jälkikäteen tuntuu hullulta ajatellakin- kesällä 1980 Vaasassa "pikakoulutin" tanskalaisen 5-vuotiaan raakileen parissa kuukaudessa niin että hypättiin jo Oulussa  loppukesänä Pikkaralan palkintoa tasolla 110cm... Sanomattakin on selvää, etteme sijoittuneet, mutta ei hylättykään! Ne oli sen hevosen ekat kisat ja satulaan oli totutettu toukokuussa...Mutta minkäs teet, kun palo kisoihin oli valtava!

Riihimäellä Eerika Häkkinen ja Grainne Green -mun "täti-ikäisiä"kisakavereita

5-vuotias Bessie Riihimäellä ekoissa kisoissaan-nyt Ypäjällä opekouluttajana

Se henkilö, joka laittaa hevosen satulan alle, ei välttämäti ole sama joka sitten sillä kisaa korkeammalla tasolla, tämä on asia mikä on hyväksyttävä. Itse olen rasuttanut nuoret tasolle 110-130cm ja jos isompi ja tärkeämpi kisa tulossa, siihen löytyy aina kilparatsastaja erikseen. Malttia. järkeä ja rohkeutta tämä homma vaatii, ja sitä hevosen "lukemista" ettei tule turhaan töpättyä, mutta yllättävän paljon hevonenkin sitten anteeksi antaa. Joillekin hevosille pitää olla kovempia, mutta on myös niitä joille vain "kuiskitaan" - ihan niinkuin meissä ihmisissäkin. Siinä yksi syy, mikä minua näissä "eläinystävissä" huolestuttaa - kun heidän mielestään KAIKKI hevoset ovat niin ystävällisiä ja yhteistyökykyisiä kun niille vaan ollaan kilttejä! -Ei, pahus soikoon, on niitä ihan pirujakin, kuten meissä ihmisissäkin! Ja etenkin jos alkukasvatus on mennyt liian vapaasti ja hevoselle ei ole selvinnyt ihmisen johtoasema, pitää se sitten ihan rautalangasta sille ammattilaisen vääntää! Joskus jopa väkisin - oman henkikullan säilymiseksi! Viisisataakiloa elinvoimaa rautakenkineen ei ole mikään pikkujuttu jos kasvatus on ollut vapaata!

Kasvattamisen ihania puolia- terve varsa (=Dimmy) ekaa kertaa ulkona Kim-pojan ja itseni ohjatessa kentällepäin. Emä Dora Darling ei koskaan ollut "minun" hevonen sillä se oli liian mukavuudenhaluinen, eikä ypäjäläisetkään sitä huolineet Susun nähdessä minut sillä radalla 5-vuotiskautena. No, kuinka ollakaan, tämä sopi Harjun opplaitokselle joka taas vuorostaan oli hylännyt Bessien "liian nuorena" kun sitä olin heille käynyt näyttämässä. Molemmat tammat ovat omissa oppilaitoksissaan, Dora viime vuonna varsonutkin, ja käsittääkseni kaikki ovat tyytyväisiä Niin jokaiselle hevoselle pitäisi  löytää "se oikea"!

Muutamat ulkomaanreisutkin on tullut tehtyä hevosen kanssa- toki eka reissu Saksaan jännitti, mutta yläkuvassa 2-vuotias Graal matkaa tyytyväisenä Naantalista Kapellskäriin ja siitä Skåneen.
Satu & Sebbe tekivät hyvää työtä pojan kanssa, ja se palasi Suomeen 5-vuotiaana uuden omistajansa Jenna Yrjövuoren kanssa. On nyt hypännyt jo 140-tasolle asti ja paljon on voittojakin 130cm tasolta saatu !
Hevosen vieminen Ruotsiin lähti ajatuksesta pitää se oriina, mikä ei "maalaistallissa" ole niin helppoa, ja jokaisen ratsastajan olisi hyvä itse myöntää tilanne kun tulee raja vastaan- eri asioita hoitaa eri alan ammattilaiset! Mutta se, mistä tämä kirjoitus sai alkunsa, on maassamme vallitseva hevosmies (tai -nais-ihan miten vaan!) -taidon puute! "Tomma tunnor skramlar högst" sanotaan ruotsiksi eli "tyhjistä tynnyreistälähtee kovin ääni"- näinhän tuo on kun noita nettipalstoja lukee! Mutta hyvät ihmiset, kun menisivät sinne talleille katsomaan mitä siellä OIKEASTI tehdään hevosten kanssa päivittäin, mistä kokonaisvaltaisestä työstä on kyse, sitten voisi ehkä olla hiljempää? Ja miettiä sitä, miksi suomalaisten "maine" hevosten kouluttajina on olematon? SE jos mikään, on taito jota ei teoriassa voi oppia! Ei
kukaan.

Videolla Dio, nyttemmin kenttäratsuna Valjakan Veeralla, kuva 3-vuotiskeväänä.

Talviuintia, suomalaista leivontaa ja kilpailuviettiä-siitä oli viikonloppu tehty!

-Kilpailuvietti- mikä ihana syy lähteä kisoihin!    

Oli kyse sitten ratsastuksesta, ravurheilusta, Naisten kympistä tai avantouinnista - kisata täytyy! Ja ellei muuta, itseään vastaan! Mutta nyt jo kolmannenn kerran talvi (=avanto) uinnin SM:iin osallistuneena, voin vain todeta että on niin mukava, joukkuehenkinen ja samalla rento laji joka ihmisiä yhdistää eikä kenenkään tarvitse "verissä suin"kamppailla! Suomalainen kateus on kaukana - ainakin meidän mäntsäläläisessä porukassa kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja kisaa käydään kelloa vastaan ja omia aikoja seurataan eikä vahdita naapuria tuloslistojen kanssa!
Osa porukastamme matkasi jo Nurmijärven kisaporukan mukana Savonlinnaan perjantaiaamuna, mutta työ- ym kiireiden takia meitä oli kolme ladyä jotka vasta perjantai-iltana ahtautuivat minun Volvooni ja hurahtivat vajaassa neljässä tunnissa määränpäähän Tanhuvaaran urheiluopistolle jossa aivan asiallinen majoitus oppilasasuntolassa ja sijainti aivan pelipaikan vieressä! Ylläoleva kuva otettu asunnon vierestä, oman auton edestä! Ko. urheiluopisto viettää myös -Suomen lailla- satavuotisjuhlia ja siellä järjestetään ammattikoulutsta liikunnanohjauksen perustutkintoon ja liikunnan ammattitutkinto; joista viimemainittu aikuisille suunnattu näyttöpohjainen. Myös urheiluakatemia toimii Tanhuvaarassa ja olosuhteet ovat aivan erinomaiset ja Savonlinna reilun 10km päässä! Talon oppilaita olikin mukavasti mukana järjestelytehtävissä ja savolainen lupsakkuus ja ystävällisyys oli aivan käsinkosketeltavissa- mm jouduimme käyttämään talon huoltomiespalveluja koska huoneessamme ilmanvaihtosysteemi eli aivan omaa, erittäin äänekästä elämäänsä. Palvelu pelasi lupsakkaasti ja nopeasti- kun ensimmäinen korjausyritys ei toiminut, olikin seuraavan aamupäivän aikana ilmaantunut ilmastoteipit tarpeellisiin kohtiin ja seuraava yö nukuttiin sitten rauhallisesti.

Osallistumis"mitali" savolaiseen malliin

Kilapilijoissa löytyy ikäryhmittäin hyvinkin erilaista väkeä - kuvassa 70-75 vuotiaiden maaliintulon jälkeisiä tunnelmia. Osa nuoremmista- etenkin miesosallistujista- oli tosi timmissä kunnossa ja hieman tosikkomaisia joten olivat  ilmeisesti harrastaneet kilpauintia lämpimissäkin vesissä, mutta kaikissa luokissa mahtui joukkoon hieman paremminsyöneitä kavereita niin miehissä kuin naisissakin! Kärkisijat menivät toki niille jo treenanneille, ja bvähän oli juttua siitä, pitäisikö sarjat jakaa nk. harrastelijoille erikseen, mutta eipä nuo palkinnot niin päätähuimaavia ole että tällaista jakoa olisi tarpeen tehdä -illallisilla oli kaikilla niin mu-ka-vaa ja osa oli jatkanut kello neljään asti....
Oma tulokseni jäi päälle 30 sekunnin vaikka eräni voitinkin olin lopputuloksissa 18/ 36. Joukkueellemmekaan ei sunnuntaina tullut mitalisijaa, mutta hyvin tsemppasimme yhteisajalla 2min 1sek ollen 8/11. Kukaan ei porukastamme yltänyt aivan kärkisijoille mutta osallistuminen oli tärkeintä - ja ehdottomasti- hauskinta - koko kisassa! Tällaisia tapahtumia jossa luodaan yhteisöllisyyttä ja me-henkeä saisi olla paljon lisää! Ei sitä  kilpa-urheilua aina niin tosissaan pidä ottaa! (Olympialaiset ja MM - ovat toki erikseen, mutta tämä laji on niin leppoisa! Ja kylmä!

Kuvassa iltaohjelman voimisteluryhmä joka oli idearikkaudessaan ja ohjelmatoteutukseltaan hyvinkin samanlainen kun kaikkien tuntema "Mallusjoen miesvoimistelijat" ja yleisö sai nauraa. Opintopisteitä lie pojille ohjelmasta ainakin herunnut???
Koska joukossamme oli paljon mieskatsojiakin, oli Opiston tytötkin valmistaneet yleisön viihdykkeeksi oman voimistelupainotteisen voimisteluohjelman. Toki paljon perinteisemmän, jossa sitten naiskauneus sai ansaitsemansa aplodit!
Ruoka oli hyvää ja kiitos buffet-tarjoilun sitä oli todella riittävästi, joten järjestäjinä sai tämä Suomen vanhimpiin kuuluva urheiluopisto kyllä ihan täydet pisteet!

Vaikka nyt mitään varsinaista "opiskelu-uutta" tämä reissua ei tarjonnut on pakko tässäkin kertoa (Facebookin jo levitin tietoa!!) Runebergintortuista joita Siiskosen leipomo aivan ITSE oli leiponut Juvalla! Vaikka EU mielestäni ihan Suomen kannalta on ollut ok, on tietty "kilpailuttaminen" ja systeemin orjallinen noudattaminen aiheuttanut ikäviä sivukäänteitä maassamme - kuten nämä Latviassa valmistetut Fazerin Runeberginleivokset tai Eestistä tuotava "Vana Tallin"- tms likööri Suomen juhlavuoden kunniaksi!!! Joten muistakaamme hyvät ystävät suosia suomalaista- ainakin kun on pienyrittäjistä kyse!

-Vasemmanpuoleinen kuva vielä kisapaikalta ja ihalun aiheena jääveistokset joissa illalla paloi tuli - ihania pieniä yksityiskohtia ja vaivannäköä joita ainakin meidän porukkamme osasi arvostaa!
Pienistä asioista on hyvä mieli koottu!

   Tämä menee nyt mainostamisen piikkiin - vaikkei minulle tästä maksetakaan-  mutta yrittämistä pitää palkita. ainakin kun on pienyrityksistä kyse - sellaisia Suomessa tarvitaan!

Mukavan viikonlopun jälkeen työt odottaa- liikuntaa luvassa kuinka ollakaan!

Hiihtoloman jälkeen työmatkat pitenee, mutta innolla odotan mitä kevät tuo tullessaan - uteliaisuus on se mikä pitää mielen virkeänä!

käännös- Maria Gretzerin ajatuksia estekoulusta

Lupasin kääntää - tosin melko vapaasti- ruotsalaisen Hippson-lehden artikkelin Maria Gretzerin eräältä klinikalta. Yhteenvetona 12 eri huomioitavaa kohtaa (estehevosen) ratsastuksessa - I agree!

Kuvia kun yleensä laitan, ei muuta hyppykuvaa äkkiseltään mun albumista löytynyt kuin tuo - oisko Tuomarinkylässä Dora& mä - tamma jota en saanut Breedersiin asti, ei puuttuvasta hyppykyvystä -ponnua löytyi !- mutta puuttuvasta eteenpäinpyrkimyksestä kun piti joka esteen jälkeen kertoa että vielä jatketaan! -Harjulaiset ovat siihen kovin tyytyväisiä, se kai niitä oppilaita luotsaa ohjaajankokeista läpi ihan läpihuutojuttuna! ja hyvän varsan teki - Dimmyn. Joka taas muni Dion....

Artikel från Hippson.se:

PERUSRATSASTA KUTEN MARIA GRETZER: Ratsastajan tehtävä on saada hevonen kuuliaiseksi avuille.

A-valmentaja, olympialaisratsastaja Ruotsista Maria Gretzer piti klinikan innostuneille katsojille Halmstadissa  ratsastaen kahdella hevosella joiden selässä ei ollut koskaan käynyt.

Tässä hänen neuvonsa:

1.   1.    ÄLÄ VÄHEKSY KÄYNTITYÖSKENTELYÄ . Uuden hevosen kanssa Maria aluksi mieluusti kävelee hieman pitempään testatakseen miten hyvin se on avuilla- tekemällä pysähdyksiä, pieniä väistöjä, kääntyilee ja testaa hevosen reaktionopeutta. Toinen hevosista, Lizette, oli tuntihevosen ominaisuudessa hieman hitaampi eikä niin herkkä, mutta muuten kuuliainen avuille. On tärkeää saada hevonen keskittymään alusta pitäen ratsastajaansa!

2.       Takajalat, takajalat…Siirtymisissä- esim. pysähdyksestä käyntiin -käynnistä raviin tai laukkaan Maria jopa hokee itselleen ”takajalat” -on tärkeää saada liike lähtemään takaa. Tästä syystä hän myös istui alas satulaan hidastuksissa, koska silloin saa tehokkaammin takajalat alle. Myös laukannostoissa oltava tarkka-millainen on esteelle lähestyminen  joka alkaa huolimattomalla laukannostolla.

3.   2    Päätä missä raiteet kulkevat – sellainen ”vähän-sinnepäin-tienvalinta” ei tuo tuloksia. Usein Maria ratsastaa uran sisäpuolella jotta myös ulkopohje tulisi käyttöön. Kulmanläpiratsastus huolellisesti, ja pienemmällä ”vaihteella” tahti säilyen. Vertailuna Maria totesi suorien menevän kolmosvaihteella ja kulmat kakkosella.

4.     3..  AKTIIVINEN, mutta RENTO .Välillä Maria vaihtelee pysähdysten kestoa – hitaampitempoinen siirtyminen ja rauhallinen pysähdys saa hevosta rennommaksi kun taas nopeampitempoiset tapahtumat sopivat ”laiskemmalle” hevoselle. Tärkeä huomautus on tässäkin, että jos hevonen aluksi liikkuu pää ylhäällä, ei sitä millään sahauksella tai muullakaan ”käsityöllä” pidä yrittää alas- hevosen vastatessa ratsastajan apuihin se rentoutuu ja pää putoaa. Myös ratsastajan omalla rauhallisella hengityksellä on tässä osansa.

5.     4.  TUNTUMA MOOTTORIIN OHJAN KAUTTA . Gretzer haluaa tuntuman suuhun ohjien kautta , mutta kevyenä. Hän vertaa tätä sähköjohtoon joka kulkee hevosen molemmista moottoreista -takajaloista- selän ja niskan kautta ratsastajan käteen. Koska tunnet takajakojen liikkeen tämän johdon kautta, se ei vaan voi roikkua löysänä ja kontrolloimatta! Ohijlla myötääminen  seuraa toki läpimennyttä pidätettä ja hyvää työtä, mutta se ei saa olla mitään päämäärätöntä löysistelyä. Kun moottori toimii hyvin, voi antaa vähän lisää, kunhan huolehtii ettei hevonen jää ”tyhjänä” kuolaimen taakse – sellaisessa tilanteessa on pirullista lähestyä esteelle! -Kun tehdään loppuverryttelyä, saa hevonen toki venyttää ja ohjastuntuma löystyä palkkioksi hyvin tehdystä työstä!

6.    5.   KÄÄNTÄMINEN ONNISTUU - POHKEILLA! Maria demonstroi yhdellä kädellä ratsastamalla että hevosen pitää myös kääntyä pelkin pohjeavuin. Terveellinen testi kenelle tahansa ratsastajalle tehdä kiemurauria ohjiin koskematta! Hän haluaa myös että hevoset liikkuvat suoraan (edellyttää suoraa istuntaa ja tasaista pohjetta!) kunnes ratsastaja tietoisesti kääntää. Katseella on tässä suuri merkitys! ”Minne katsot, sinne päädyt” Joten harjaan tai alaskatsominen ei ole oikein suositeltavaa!

7.    6.   HERKKYYTTÄ KÄTEEN JA POHKEESEEN! Maria demonstroi kehonkielellään miten rumalta hidastukset sattavat näyttää jos/kun ratsastaja vain ”vetää” ohjista ja hevonen aukoo suutaan. -En oskaan vedä ohjista, pieni liikkuva ohjasote riittää; meidän täytyy olla hienovaraisempia apujemme kanssa. Sama pätee pohjeapuihin: Et vain voi puristaa kabnnuksia hevosen kylkiin viideksi sekunniksi, vaan pohjetta on käytettävä lyhyesti ja päättäväisesti. Tämän hän esitteli tekemällä siirtymisiä ja väistöjä Lizettellä, joka koko ajan tuli kuuliaisemmaksi ja tarkkaavaisemmaksi.

8.  7.     LAUKKAHYPPYYN KONTROLLIA Kaksi kavalettia noin 17 metrin välissä suoralla linjalla harjoitutti laukan pituutta- neljän ja kuuden askeleen välillä. Hän on hyvin tarkka siitä että aina myötää kavalettia ylitettäessä ja hevosen on myös vastattava eteen, joten kyseessä ei ole pelkästään laukan lyhentäminen, vaan sen hallinta ylipäänsä.

9.   8.    ETSI VIKA ENSIN ITSESTÄSI Jotain mikä oli hyvin selkeää Maria ratsastuksessa, olivat kommentit asioista jotka eivät menneet aivan ”putkeen” – ”Olinpa huolimaton, olisi pitänyt pohkeella huolehtia tahdista paremmin” tai ”Unohdin katsoa esteeseen tarpeeksi”ja muuta vastaavaa kuului hevosen selästä. Yleisökysymykseen, joka liittyi hevosen ongelmaan sarjaesteellä, Maria heti kysyi 9.MIKSI ongelma on syntynyt? Onko kenties ratsastajan vaikea lähestyä sarjoja optimaalisesti? Silloin asiaa on syytä harjoitella , mutta koska ei joka päivä voi hypätä, ovat kavaletit hyvänä apuna. Myös katseen harjoituttaminen uttaa- Maria itse pyrkii jo edellisellä esteellä fokusoimaan seuraavalle, jolloin myös tahdin ylläpitäminen on helpompaa!

110.   Nämä ”SPOOKY”-esteet. Näyttämisen jälkeen ensimmäisessä lähestymisessä usein hieman lyhyempi ja kontrolloidumpi laukka , mutta selvästi hevosta rohkaisten. Seuraavalla kerralla jo reippaammassa tempossa.

111.   OTA HARJASTA KIINNI! Itse lapsena ratsastaessaan ratsastuskoulussa he eivät saaneet hypätä ilman että ottivat harjasta kiinni! Siinä ollaan huolimattomia tänään, ja valitettavan usein hevosille aiheutetaan kipeää suussa kun jäädän (yllättävässä) hypyssä jälkeen. Ja vaikka varsinaisesti ratsastaja ei jäisikään jälkeen, voi hän tietämättään tasapainottaa omaa istuntaa tukeutumalla ohjiin, mikä on väärin. Hevoset hyppäävät paljon rennommin kun tietävät että suu saa olla rauhassa!

112.   TUHLAA KIITOSTA JA KEHUJA!  Hevonen hukkaa itseluottamuksensa (kuten me ihmisetkin!) jos vain haukutaan- kehu heti kun asioissa tapahtuu edistystä! _on myös huomioitava ettei kehuja syyttä pidä antaa- joskus näkee ratsastajan ”rauhoittavan” hevosta sen kieltäessä esteelle- tämäkin on väärin! Päättäväisyyttä tarvitaan ja johdonmukaisuutta – sillä ne tulokset saadaan!

vapaa käännös Maria Gretzerin valmennustilaisuuden annista _ kirj. Anki Yngve

1.