SRL:n ratsastusfoorumi- tällä kertaa pettymys. Oppia sekin- ei kaikki aina mene putkeen...

Hiljattain tohtoriksi väitellyt sosiologi Outi Aarresola aloitti lupaavasti kertomalla tilastojen valossa ratsastajan urapolusta huippu-urheilijaksi. Kuivaa tekstiä, mutta toki antoi ajattelemisen aihetta; Miten kunkin urheilijan oma polku viimekädessä rakentuu kokemusten varaan, jossa myös on huomioitava niin sosiaaliset (ja ratsastuksessa taloudelliset erityisesti!!) resurssit, perhe, ystävät, valmentajat ja kanssakilpailijat joista myös vertaistukea. Puhumattakaan niistä odottamattomista elämäntapahtumista joita voi tupsahtaa kenelle vaan mistä tahansa ja toki, tapa ja ne henkiset resursssit joilla tilanteita sitten käsittelee. Omistautuminen ja panostaminen lajiin on tämän päivän juttu ,( tai pikemminkin sen puute nykyajan nuorissa). Aarresola heitti myös kysymyksenä miten moni yleisöstä on sitä mieltä että vanha kliseé 10.000 tunnin harjoittelusta yhä pitää paikkansa.  Valtaosa viittasi- nyt on kuitenkin taitolajista kyse. Sen verran teki mieli korjata ettei tarvitse puhua tunneista, vaan toistoista ylipäänsä. Kevyen ravinkin aloittelija oppii toistamalla harjoitusta ehkä juuri sen 10.000 kertaa ennenkuin homma ja rytmitaju toimii, mutta ei siihen kylläkään 10.000 tuntia mene! (Paitsi: Erään oppilaan kanssa muistan elävästi opettajaurani alkuajoilta miten lopuksi oli pakko luovuttaa- kaverin rytmitajuttomuus oli sitä luokkaa ettei edes tahdikkaan ravin omaava hevonen maastossakaan auttanut.... Kymmenennellä ja viimeiseksi jääneellä ratsatuskerralla oppilas myös kertaalleen keskeytti harjoituksen noustaakseen ratsailta oksentamaan. Oli ollut juhlimassa edellisen illan...)
Vihjeenä Aarresola kertoi että joulukuussa ilmestyisi Susanna Rahkosen kirjoittama kirja menestyskaavan reseptistä- voitaneen tässäkin suositella?!

Tärkeä huomio oli maininta lopuksi niistä urheiljoista, jotka antaumuksellisesta panostuksesta huolimatta eivät yllä huipulle asti - he ovat niitä hyviä urheiluihmisiä joita tarvitaan lajin eteenpäinviemiseksi!

Sitten päästiin kuulemaan huipputason ratsastajien kokemuksia valmennuksesta ja urheilijan tiestä ylipäänsä- olympialaisita itsensä löytänyt Elmo Jankari kertoi kokonaisvaltaisesta keskittymisestä urheiluun, kuten myös paraolympialaisiin jo kolmatta kertaa osallistunut Katja Karjalainen. Komeetan tavoin otsikoihin tänä vuonna noussut Emma Tallberg kiittää menestyksestään Sveitsinoloaikaansa ja Fuchsien ja Juulin valmennusten seuraamista ja systeemiin mukaan pääsemisestä, ja 5;ksi valjakkoajon MM:ssä sijoittunut Jouni Heikinheimo antaa tiimilleen täydet pisteet etenkin mitä tulee sitoutumiseen. - Jounin El Carillo - hevonen on muuten jo kaksikymppinen ja oman Grixieni entisiä kilpakumppaneita esteradoilta ennen alanvaihtoa!
Kouluratsastaja Terhi Stegars "joutuu" pakolliselle tauolle perheenlisäyksen vuoksi, mutta aikoo jatkaa systemaattisesti vielä keskenjäänyttä uraansa- varapaikka Lontoon olympialaisissa ei vielä riitä kunnianhimon tyydyttämiseen! Kaksikymmentä vuotta on jo ulkomailla vierähtänyt valmentautumisen/työnteon  merkeissä ja suurin uhrautuminen on ehkä ollut se Suomeen aikanaan jäänyt ystäväpiiri ja sukulaiset.

Kuvassa paneelikeskustelussa Katja , Jouni, Elmo, Emma ja Terhi.

Ruokatauon jälkeen oli mahdollisuus valita mieluisin alan jatkoseminaari- itseäni olisi toki kiinnostanut taannoisen aivovamman aiheuttaneen onnettomuuden takia kuunnella ratsastajan terveydesta ja hyvinvoinnista, missä oli ollut puhetta nimenomaan aivovammoista, mutta kaikkea ei saa- Ratsujalostusliiton seminaari kokosi paneelikeskustelua ratsastajien ja kasvattajien yhteistyöstä - jälleen kerran. Nytkään ei mitään uusia ideoita ollut tarjolla- Antti Linna SRL:n puolesta valitteli kasvatuksen kalleutta, mutta mainitsi myös ettei ne "halvat ulkomaantuonnit" aina juridisesti katsottuina ole niitä ihanneharrastehevosia,  Mikko Forsten haukkui suomalaiset hevostenkouluttajat tumpeloiksi ja Stella Hagelstam totesi kouluttamisen olevan erittäin vaarallista. Tämä ehkä hieman kärjistettynä, enkä itse voinut olla mainitsematta että ainakin oma kasvatukseni on ollut, ellei nyt niin kannattavaa, niin ainakaan ei tappiollista. Toki kaikki on tehty itse eikä työlle ole laskettu tuntihintaa, mutta ihan kivoja kisahevosia on minulta lähtenyt, toki ei MM-tasolle asti (vielä :) ainakaan  )

No, keskustelu jatkui ilman sen ihmeempiä ehdotuksia- tätä nuorten hevosten hintaa/kouluttamattomuutta on maassamme puitu jo yli kaksikymmentä vuotta- ja ainoa konkreettisempi ehdotus oli Stella Hagelstamin ajatus siitä, että keväällää, ajoissa ennen kisakauden alkua, järjestettäisiin tilaisuus jossa kasvattajat ja kouluttajat/kilpailijat saisivat tavata ja luoda kontakteja videoiden ja valokuvien avulla ja ehkä löytää jonkun muodon yhteistyökonsepteja. Parempi sekin kun ei mitään. RJL jatkoi sitten syyskokouksella- siinäkään ei mitään uutta kun Hockus lupasi jatkaa - ensi vuonna lie hänen 23:s puheenjohtajana. -Ohjelma jatkui lajijaostojen kokoontumisilla, ja koska en taas osanut päättää olenko este- vai kouluratsastaja, seurasin molempia. Toisesssa kyseenalaistettiin kaikkia ehdotuksia ja toisessa oltiin hiljaa. Tuli kertakaikkisen kyllästynyt olo - tällaistako olen seurannut ja ollut mukana elämäni suurimman osan? Ihmisten tarvetta saada itsensä esille keinolla millä hyvänsä , tai, hiljaa hyväksyä kaikki mitä ehdotetaan ja sitten puhua selän takana? En osaa sanoa, onko omalla kohdallani kyseessä lajiin kyllästyminen vai vanhenemiseen liittyvä kyynisyys, mutta aloin jo viiden aikoihin katsella juna-aikatauluja vaikka tilaisuus oli merkitty jatkuvaksi klo 19 saakka... Onnekseni eräs jo lapsuudesta tuttu, sittemmin kurssikaverikin ja tallinpitäjä, lupasi ohiajaessaan heittää minut Mäntsälään joten poistuimme yhteisymmärryksessä jo ennen klo 18. En siis ollutkaan vallan ainoa seminaarin antiin pettynyt. Josus näinkin - mietin mitä tästä vielä oppisi?  Nuorissa olkoon toivomme - oli he sitten opiskelijoita tai ratsastajia !
PS! Luin äsken vuoden takaisen jutun samasta tilaisuudesta (päivätty 29.11. 2015) ja fiilikset ovat olleet ihan erilaiset!  Kannattaa lukea ja verrata!