Tämänpäiväiset ikävät tapahtumat Brysselissä saivat taas hiljentymään - Pariisin räjähdyksistä ei ole kuin parisen kuukautta ja sotaa käydään jatkuvasti, pakolaisia virtaa ja ihmisillä paha olo.
Itse olen lähdössä pääsiäiseksi Göteborgiin kisoja katsomaan - lentäen. Että pelottaako- ei. Jos noutaja on tullakseen se hakee vaikka kotiovelta.
Viime viikonloppukin meni osittain hevostellessa- Ratsujalostusliiton 90 vee juhlat Kirkkonummella ja ihan mukavaa oli. Tällä viikolla aikaa opintoihin ja olo entistä sekavampi, Moodlesta ihan etsimällä etsittävä mitä pitää/piti tehdä jonkin asian eteen ja nyt sain ainakin oppilaitokseni erkkaopintostrategian kirjattua. Eilinen iltapäivä meni KEUDAn yto-päivillä ja ajatuksia vaihtaen mm uudesta opintosuunnitelmasta, integroinneista ja tuntijakautumista mutta sokerina pohjalla olikin sitten Tuusulan Kirkkotien kosmetologioppilaiden hoidot- en edes muista koska minulle viimeksi olisi kasvojenhoito tehty- ihanaa oli.
Mutta näitä ajatuksia, koskien jonkinlaista päätöstyötä opintoihin liittyen - kysyimme käykö nämä meidän blogit oppimispäiväkirjasta mutta siihen ei Simo tarkkaa vastausta osannut kertoa- puhui vaan videoista, tanssiesityksestä ja muusta erikoisemmasta ratkaisusta. Mutta päätin toteuttaa sen ajatuksen, johon minua Ulla jo pari kuukautta sitten on kannustanut - Miten myös teoriassa soveltaa ja hyödyntää kaikki se oppi, jonka hevoset ovat minulle vuosien varrella opettaneet? Paljon sellaisiakin asioita joita vaan vaistonvaraisesti sovellan, mutta tässä ja nyt voisi ikäänkuin "avata" nämä itselleni hyvinkin itsestäänselvät asiat liittyen hevosten käsittelyyn ja koulutukseen. Ovat nimittäin kognitiivisia oppijoita siinä missä me ihmisetkin, ja niissä on paljon erilaisia oppimisvaikeuksia. Antakaas kun selitän:
On hyvin ymmärrettävää, että nuori tuntee itsensä hylätyksi joutuessaan jäämään erkkaopetukseen kun kaverit pääsevät kotiin...Tai sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pätee niin eläimiin kun ihmisiinkin. Mutta jos joukossa onkin pari fiksua johtajatyyppiä??
Johdonmukaisuus kaikissa toimissa on A ja O. Et voi tänään antaa hevosen "rillutella" kentällä mielensä mukaan itsevalitsemaansa vauhtia ja huomenna pyytää siltä täydellistä tottelevaisuutta kouluradalla! Samaa pätee ihmisiin - mieluummin ensin liiankin kova kuri, jota tapauksesta riippuen, voidaan hieman höllentää edistymisen myötä.
Viime aikoina sekä Morris että nyt Godignon taas vahvistivat ajatuksen siitä, että hevonen on palvelualtis eläin ja tekee sen mitä pyydetään jos ymmärtää mitä pyydetään. Tietääkö oppilas aina mitä häneltä vaaditaan? Ovatko vaatimukset kohtuullisia ja pilkottu tarpeeksi pieniin ja selkeisiin osiin?
Ja tänään viimeiseksi vaan ei vähiten: Kaikki me olemme erilaisia- en ole koskaan kouluttanut kahta hevosta samalla tavalla, vaikka pääperiaatteet (=punainen lanka) ovat yhtenäiset. Muistan elävästi kuinka reilut kolme vuotta sitten totutin satulaan nyt jo kuusivuotiaan ruunan kuukauden ajan tarjoamalla sille aamukaurat aina satuloituna. Varmuuden vuoksi- olin pojan oppinut tuntemaan sen syntymästä saakka, ja sen arkuus oli huomiotaherättävää. Samainen kaveri piti rauhoittaa kengitystä varten vaikka olin sen kavioita saanut hoitaa ja vuolla sen vielä ollessa ilman kenkiä! Harvoin olen minkään hevosen kanssa "harrastanut" autoon lastaamista, mutta Kallen kanssa sekin piti varalta tehdä, kauroja tarjoten "matkan" aikana kun kiersimme parin kilometrin lenkin...Onneksi sille on löytynyt sopivat kärsivälliset omistajat, ja kun kaveri pääsee tekemään sitä mitä rakastaa- hyppäämään- ei ongelmia synny. Tulevasta kisakaudesta odotetaan paljon!
Vaikka "virheistä oppii" ne saattavat maksaa paljon, ainakin hevosurheilussa. kaikki sellaiset tilanteet, missä on loukkaantumisriski, on syytä hoitaa varman päälle- hevonen joka on ratsastajan toimesta rysäytetty pahasti esteen sekaan, ei ehkä enää mielellään hyppää lainkaan... "Petettyä luottamusta on hyvin vaikea saada takaisin"!
Pienemmissä ongelmissa menettely kyllä opitaan hyvinkin virheen kautta - Omasta huolimattomuudestani ajolleopettamisen yhteydessä muistuttaa minua yhä, nyt jo 24-vuotias teräsmummo Niiskuneiti joka ei suostu ajelun aikana jäämään paikoilleen seisomaan ellet pidä kahta puolta ohjista kiinni... Ja poni on muuten niin mukava ja yhteistyöhaluinen , mutta tuollainen "työajo" ei ole hänelle aikanaan opetettu...Kun kerran on kärryt perässä- silloin mennään! Ratsain ei pysähdykset ja paikallaanseisominen tuota ongelmia :)
Kiire on se vihoviimeinen tekijä kun jotain pitäisi opettaa! ja hevospuolella tämä johtaa helposti vaarallisiin tilanteisiin! Jos vain "äkkiä ratsastat" nuorta hevosta kiireen keskellä, niin allasi on usein jännittynyt ja toimimaton yksilö joka vaistoaa sinun stressitilasi ja käyttäytyy sen mukaisesti. Hevonen kun on pakoeläin, se tajuaa vaistonvaraisesti että jokin on hullusti tai vaarallista, eikä tyhmänä tajua että ratsastajalla saattaa olla kiire tai vaikkapa suorituspaineita. Häiriötekijät koulutyössä voivat myös olla kiire tai vaikka itsellä "huono päivä" - oppilaat vaistoavat tämän kyllä ja heidän motivaationsa ja henkilökohtainen tempperamentti sitten vaikuttaa siihen mitä tulemaan pitää. Myönnän välillä lähteneeni tunnilta pois suorastaan masentuneena kun "lähes kaikki on mennyt perseelleen". Vaarallista taas on kiireessä asioiden kasaaminen - reikä päässä, hätäisesti laastaroituna ja vasta iltapäivällä koulun jälkeen tikattavana käyneenä sain syyttää itseäni kun aamulla kiireessä yhtaikaa talutin kahta varsaa tarhaan ja kumarruin ottamaan heinäsylillistä maasta jolloin toinenvarsa jotain säikähtäessään hyppäsi minut komeasti selälleni nurin jäiselle pihalle...
Erilaisuudesta vielä sen verran, että UTELIAISUUS lie ollut se tekijä jonka takia olen kouluttanut mitä merkillisimpiä hevosia - ei ole ollut todellakaan karvoihin katsomista- ja jokaisesta on löytynyt jotain hauskaa ja mielenkiintoista1 Nyt olen vanhoina päivinäkin (?) päässyt tutustumaan vallan itselleni ennaltatuntemattomaan rotuun - ardenneriin! hauska tapaus ja PALJON harjaa!
Poimin äsken asiakseni esille vanhan Fillisin kirjan (1890) jossa hän ensiaukeamlla mainostaa ettei ole turhantarkka koulutettavien hevosten suhteen, kunhan ne ovat täysiverisiä rodultaan ja 156-158cm kooltaan....Myöntää kuitenkin että myös puoliverisistä saa ihan kohtuullisia ratsuja, mutta hän suosii täyttäverta. Näin siis 1800-luvulla- taisi olla sitä rotusortoa ihmistenkin joukossa enemmän silloin...
-Vielä virheistä - emätammani, aikanaan Breedersinkin voittanut Grixie, on hyvinkin opettavainen täti oppilailleni. Laukannostossakaan ei pidä siirtää pohjetta liian taakse, vaan laukka nostetaan sisäpohkeella. Aika hyvin nuo ovat oppineet kun moni on ollut lähellä putoamista pukkien johdosta jotka välittömästi seuraavat mikäli pohje on väärässä kohdassa. Mikäli ratsastaja käyttää liian voimakasta ja passiivista kättä, tamman pää on kuin liimattuna taivaalle ja askel lyhyt ja tököttävä...
KELIOLOSUHTEET on mös otettava huomioon ja se pikemminkin rikastuttaa opetusta kun joutuu hieman miettimään mikä on mahdollista mikä ei. Moni nykyajan ratsastuksenopettaja on niin kiinni maneesiolosuhteissa ettei keksi mitään hyvää jäisellä kentällä tehtävän...No, ei niitä "jääkenttätunteja" ja käyntiharjoituksia kovin paljon siedä, mutta mielikuvitus on rajana siinäkin!
Joksus luonnonolosuhteiden pakottamana rauhallinen istuntaharjoitus ja oman kropan hallinta voi olla ihan hyvä vaihtoehto, ja hitaassa vauhdissahan niitä käännöksiä yleensä tehdään...
-----jatkuu huomenna--------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti