Näin talviolympialaisten aikaan "kaikki" ovat innostuneita niin luistelusta kun hiihdostakin- kuka mitäkin alilajia kannattaen- johan on mitalit saatu joukkueelle, ampumahiihdosta ja vissiin sprintistäkin? Ja miesten jääkiekko alkanut lupaavasti hurja voitto Italiasta povaa hyvää! Penkkiurheulu on sitä helpointa, ja jopa mukavaa kotisohvalta seuraten!
"Liike on lääkettä, urheilu pitää kunnossa, pitkää ikää liikkuen!" jne todeksi todettuja faktoja, mutta sitten tulee se urheilulajin valinta- ratsastustahan ei Suomessa moneen vuoteen edes katsottu urheiluksi; ainoa ja oikea liikkumistapa on saada "kunnon hiki pintaan" ja asettaa tavoitteet sen mukaan. Urheilemisesta ja liikunnasta tulee suorittamista ja on riski että ilo siitä katoaa- vai onko tämä riski?
Itse uusia lajeja- kilpauinti avannossa talvisin- ja suksilla kävely - vasta viime vuosina harrastaneena tuli eteeni nämä kysymykset, ja nimenomaan omaan lajiin, ratsastukseen, verrattuna. Ratsastuskensopettajana olen myös ollut harrastamiskysymyksen kanssa tekemisissä; vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Toki on jo aikaa sitten oivallettu ettei kaikkia kisaaminen kiinnosta, mutta ne muut asiat jotka vetävät harrastuksen pariin, ovat pian jo niitä tärkeimpiä- hevoset eläiminä, hyvä ystäväporukka, luonnonläheisyys (ehkei maneesissa kuitenkaan?) omien pelkojen voittaminen, keskittymistä vaativa urheilulaji joka irtaannuttaa työasioista, ulkoilu, hevosten hoitaminen ja vielä seuratoiminta. Oman hiihtoinnostuksen siivittämänä jäin tosiaan ajattelemaan mitä kaikkia eri tapoja harrastamiseen lajien sisällä onkaan, ja miten näihin suhtaudutaan nk yleisellä tasolla? Onko maastoilusta nauttiva hevosenomistaja jotenkin "huonompi" harrastaja kun lähes joka viikonloppu kisoja kiertävä kilparatsastaja, tai hevosen selässä vikeltäjä tai lännenratsastusta kokeileva nuori?
Entä raviurheilu- eihän siinä kuski "suorita" ? Tai joku koiraharrastaja joka tekee pitkiä lenkkejä koiransa kanssa muttei kuitenkaan ilmoittuadu maratonille tai edes jollekin 5km juoksukisaan? Tai se uimari, joka saattaa kesällä uida rantoja pitkin kilometrikaupalla muttei koskaan tee mitään pikäpyrähdyksiä sadalla metrillä tai edes 25m?
Tästä pääsemme päivän aiheeseen, eli oma "hiihtäminen" johon innostuin vasta muutama vuosi sitten kun vihdoin on AIKAA muuhun kun hevosteluun ja jotain tosiaan tarvitsee tehdä liikunnan eteen. Juokseminen ei talvella(kaan) ole mieluisaa, ja kun nuo vanhat sukset monoineen vielä ovat jonkinmoisessa käyttökunnossa, olen omia tavoitteita pikkuhiljaa nostanut. Lapsuuden hiihdot rajoittuvat lähinnä koulun liikunnan tunneille, paitsi silloin kun muutaman kaverin kanssa testattiin Meilahdessa sijainnutta hyppyriä tai -sen ainoan kerran- jäädytin sormet ja varpaat ylittäessäni Seurasaaren ulapan Töölöstä käsin. Eikä ollut hiihto suosikkilaji aikuisenakaan- lasten kanssa piti toki ne pakolliset eväsretket aurinkoisena päivänä hiihtää, mutta aika pian nuo pojannaskalit jo hiihtivät äitiä karkuun niin jätin koko suksiharrastuksen miehille- Kaken kanssa sitten miesvoimin laskettelivat pitkin Lappia, Itävallassa, Italiassa tai Ruotsin Åressa- itse pysyin kotona verukkeella "ratsastuksen hiihtolomaleirit".
Messilässä perhelomalla noin 20vuotta sitten onnistuin yhdessä alamäessä (EI siis edes laskettelurinteessä!) kaatumaan niin että jalat osoittivat eri suuntaan jonka tuloksena oikean jalan polven ristisiteeet napsahti poikki - eikun leikkaukseen. Tämän jälkeen en moneen vuoteen koskenut koko suksiin, ennenkuin tänne kylille muutettuani tajusin että kirkon takana olevat lähimaastot ovat lähinnä peltoja (ei mäkiä, ei rinteitä!), jonne kunnan toimesta ajetaan talvisin ladut. Ja kuten jo mainitsin - urheilu pitää kunnossa, liike on lääkettä jne ja vaikka puutteellisilla taidoilla mennään, (tai ehkäpä juuri sen takia?) hien saa pintaan ja välillä jopa hieman hengästyy kun innostuu oikein sauvomaan. Sen huomaan. etten niin innokas hiihtäjä ole, että pyörisin jotain laturinkiä kierroskaupalla ympäri, vaan haluan aina hiihtää jonnekin ja sieltä takaisin ellei peräti onnistu lenkkiä tekemään. Isojärven ympäri on mukava hiihtää, kun vielä pääsee vaivihkaa katselemaan ja ihastelemaan järveltä käsin ihmisten kesämökkejä - halvat on huvit hulluilla! Joskus mietin myös, miten kaipaan maastoratsastusta, vaikka aina itselleni selitin että "maastoon mennään hoitamaan hevosen mielenterveyttä ja kuntouttamaan pitkillä laukoilla" niin taisi se oma mielenterveyskin siinä hoitoa silloin saada?
Tarkkaan kun katsoo, näkyy kirkkokin, alakuvasssa taas kunnan tekemä latu niin perinteiselle kuin luistelullekin!
Laturaivoa en ole kotipaikkakunnallani kokenut, ehkä siitäkin johtuen ettei nämä keskustan ladut täytä niitä viimeisimpiä urheilukriteerejä ainakaan tänä vähälumisena talvena, ja ne "vakavissaan hiihtävät" ovat joko Hirvihaarassa tai mennet peräti Lahteen missä näille suorittajille löytyy paremmat paikat?
Ja näin tämä taitaa mennä lajissa kuin lajissa- huvikseen harrastavat hakeutuvat eri paikkoihin kun suorituspaineen alla urheilevat - molemmille löytyy tilaa! Ja sama taitaa päteä myös välineisiin ja välineurheiluun- tänään matkallani vastaantullut tuttu vähän ihmetteli mun paksua takkia, jonka toki olisin mieluusti riisunutkin, mutta miten kun lähdet liikkeelle onkin vielä kylmä? Etkä voi olla varma tuleeko edes matkan aikana lämmin - riippuu vähän mitä vauhtia innostuu menemään ja miten hanki kantaa, eikös?
...Eikä se latukone kaikkialle ole ehtinyt -onpa sellaisiakin paikkoja missä maanomistaja kieltänyt latukoneet. Sikäli ymmärrän, että tarinan mukaan joitakin latuja vaan vedettiin jopa oraspelloille jonkin kymmeniä vuosia sitten saadun luvan myötä...Pehmeä lumi pari kertaa hiihdetyllä ladulla pistää kyllä hien pintaan, mutta kai tuo on vähän tarkoituskin?
Sitten se toinen laji, avantouinti.
Kohdallani kisaaminen alkoi vuonna 2015 Oulussa kun jo edellisenä talvena olin aloitellut saunomista ja uintia Katrinrannassa, seuran aktiivit puhuivat mut ympäri ja sehän oli menoa...Hirvitti aluksi jo se piitkä matka uimahallilta-jossa vaatteidenvaihto- rannan koontipaikalle johonkin vajaan, eikä edes päästy saunaan ennen uintia! Ainoana tavoitteena oli päästä maaliin - enhän ollut päässyt 25m edes uimaan kun Katrinrannan avanto tuolloin vielä oli joku pyöreähkö kolo minne kastauduttiin...Tulos 29,39 sijoituksena 23/36 oli minulle, aloittelijalle ihan riittävä . Porukalla kuljettiin, ja Omenahotellissa majoittautuminen -ei mitään luksusta, mutta jotain siinä piili kun jo seuraavana vuonna olin valmis uusiin taistoihin- tällä kertaa Lohjalla, jonne tosin ehdin vasta sunnuntaiksi osallistuen viestiin ajalla 30,63 joukkueen sijoituksen ollessa 11/18 .
50m lajina tuli osaltani mukaan vasta v 2020 Joensuussa, kun porukkamme kuljetus oli perillä jo perjantaina ja 25m uitiin vasta lauantaina, niin pitihän siihen 50m ilmoittautua myös. Viikkkoa ennen kisaa kävin Vantaan Kuusijärvellä kokeilemassa matkaa- meillä ei ollut vieläkään mitattavaa avantoa Katrinrannassa- ja kauhistuin kangistumistani loppumetreillä enkä olisi halunut startata lainkaan. No, ilmoitettu kun oltiin, päätin uida mahdollisimman rauhallisesti ja bvoimia säästäen pitkin vedoin jotta edes pääsisin maaliin- ja ihmetys oli suuri kun voitin oman eräni! Pääsin jopa MTV3 haasattteluun ja loppusijoitus oli siis pronssia ajalla 1min09,02!
Kisoja seurasi vuosittain, koronavuodet poislukien, ja "kaikilla oli niin mukavaa" eli joukkuehenki toimi, eikä kukaan ottanut itse kisaamista liian vakavasti. Muutamia mitaleitakin vuosien varrella seurallemme kerääntyi; Turussa 2019 oltaisiin ylletty joukkuepronssiin (mun aika silloin 28,57) mutta joukkueemme hylättiin erään osallistujan loiskivien potkujen takia. -Hassua on, että näitä tuloksia, aikoja ja sijoituksia olen vasta tänä vuonna tutkiskellut - nyt kun kisat ovat saaneet enemmän tosikkomaisen luonteen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna sallittiin koko pään meno veden alle, joka nopeuttaa uimatyylinä etenemistä, ja uusia ennätyksiä tehtiin roppakaupalla vuoden kisoissa Pajulahdessa. Itsekin sain molemmilta matkoilta paremmat ajat kuin vuosi sitten, muttei toivettakaan sijoituksesta. 50m aika 1min 17,7sek Pajulahdessa 2025 oikeutti pronssiin; tänä vuonna paremmalla ajalla 1min 13,32 sek päädyin sijalle 9.
Pikkukisoissa ollaan toki myös oltu mukana (Salon Kokkila, Tampere, Kangasala) , ja seuran mitalisaalis ollut ihan mukava- aina on innostavampaa osallistua kun joskus edes onnistuu- usein vähäisestä kisaajamäärästä johtuen tai siitä, että ne nopeimmat eivät sillä kertaa olleet mukana. Saunominen, jutustelu, kahvinjuonti ja makkaransyönti ovat olleet etusijalla, ja välillä sitten pulahdettu uimaan. En itsekään ole omista ajoistani pitänyt mitään "kirjaa" ennenkuin nyt, kun muistelin että 30sek "raja" on tullut parikin kertaa alitettua muttei ihan viime vuosina....Olemme seuran osittaisella sponsoroinnilla osallistuneet ihan tekniikkatreeneihin Hyvinkään uimahallilla Artun valmennuksessa, ja toki niitä korjauksiakin on tullut, mutta vasta viime aikoina on ryhdytty "kellottamaan" aikoja ja puututtu käännöksiin, starttiin ja itse nopeuden parantamiseen. Kilpaurheilultahan tämä nyt on alkanut maistua...
Uskokaa tai älkää- sitä on tullut uitua Aurajoessakin!
Mutta suu pysyi kyllä visusti kiinni, ei tullut vettä hörpättyä. Toki vedenlaatu ennen kisoja tarkkaan testattu, eikä tuolla kesällä voisi uida, mutta toki tuo keskellä kaupunkia kisaaminen oli ihan oma juttunsa!
Paitsi: SAUNA puuttui !
Kuten tästä kirjoituksesta ehkä voi päätellä, on laji tullut vuosien mittaan tutuksi, ja se mikä minua tällä hetkellä hieman häiritsee, on missä on rajapyykki hauskan harrastelijaurheilun ja ammattimaisen tulostehtailun välillä?
Ratsastuksessa tuo on mielestäni selvä, ainakin omalta kohdaltani - koska hevoset ovat olleet minulla pääelinkeinona yli 30 vuotta, on aivan itsestään selvää että olen ottanut kisaamisenkin nk tosissani pyrkien parhaisiin mahdollisiin suorituksiin jo kaupalliselta kannalta katsoen. On satsattu kasvattamiseen yhdistämällä "paras parhaalla" , on ruokittu viimeisen päälle ja käsitelty varsoja parhaan mukaan, on juostu näyttelyssä jotta saataisiin osviittaa jalostusarvosta ja totutettaisiin varsat "kisahässäkkään", on valmentauduttu johdonmukaisesti ja valittu kisatkin menestysmahdollisuudet huomioiden.
Tulostakin on syntynyt - on Breedersvoitto ja useita sijoituksia, on "Best-in-show" voitto, on kasvattajakisapalkintoja, derbysijoituksia ja taitaa itsellänkin olla ratsopemestaruus esteillä joltain vuodelta.. Näihin on panostettu jo kaupallisista syistä -yli 70 varsaa on tullut myytyä ja osa ollut aivan menestyksekkäitä kilparadoilla - yhä kisaavat Graal, Galahad ja Gawainkin, vaikkei varsoja enää ole syntynyt v 2017jälkeen.
-Graal "kyvyt -esiin "karsinnassa kaksivuotiaana jolloin kvaalasi sekä este- että koulupuolelle. Ei osallistunut kumpaankaan finaaliin koska matkusti Ruotsiin Satun ja Sebben koulutettavaksi. Oriiksi olin sen ajatellut jättää, mutta kintereiden irtopalat estivät. Hyvän kisauran on tehnyt ja kisaa hissukseen vieläkin, 18 vuotiaana!
Mutta omalta osaltani uinti ja hiihtäminen ovat ehdottomasti harrastuksen puolella- hiihto, tai siis "suksilla kävely" ennenkaikkea. Mukavaa se on, ja kun maisemat vaihtuu ja pysähtyy oikein talvista luontoa katselemaan- mikäs sen nautittavampaa! Mitään suorituspaineita ei todellakaan ole, ja kun tänään hiihdin noin 8 km matkan puolessatoista tunnissa olin varsin tyytyväinen! Sen päälle maistui sauna ja parit 50m pikaspurtit järvessä, vaikka jo hiihtäessä tuli hiki, niin pakko vielä vedessä vähän spurttailla! Paineita luo ilmoittautuminen Oulun MM-kisoihin viikolla 10- yllytyshullu kun olen!
Meitä on Mäntsälästä lähdössä ilmeisesti kolmen naisen ja kahden miehen porukka, sinne Ouluun, ja sen verran isot kisat on, että pakko lie ainakin sitä omaa ennätystä parantaa!
Mulla tavoitteena - parin vuoden hidastelun jälkeen - alittaa 30sek lyhyellä matkalla, ja 50m pitäisi päästä 65sekuntiin ellei jo alle...
Non ni, nyt se on vallan kirjoitettu, ja pian postaan, joten perua ei voi.
Mutta sen vannon, että kun nämä kisat on ohi , ok Tre vielä tulossa 21.3 , mutta sitten en enää metriäkään suostu uimaan kovaa! Ennenkuin ensi vuonna...
Se, mikä tästä pohdinnasta seuraa, on toki omaan ammattiin ja ylipäänsä opettamiseen liittyvä asia- meillä ihmisillä on hyvin erilainen lähestymistapa eri lajeihin ja motivaatio joko kilpaurheiluun tai LAADUKKAASEEN harrastamiseen! Kunhan sen itse opettajana aina muistaisi!
Järven jäälle, missä ei niitä "virallisia" latuja ole, on Susu päässyt mukaan! Jos itse hiihdän vaikka 6-7km, voi Susun osalta matkan tuplata kun kaikki kiemurat pitää tutkia!
