Hyvää jäniksenvuotta- koirillekin! Vauhdikkaasti alkoi  Hyvinkäällä ja meno jatkunut tauotta emännän loman lopun jälkeenkin. Ihanat naapurit hoitaneet ettei yksinoloa (=lue: pahantekohetkiä) tule päivään liikaa, ja Tom vuorostaan opettanut temppuja ja teettänyt aivovoimistelua.

Koirapuistossa ollaan tutustuttu muihin karvakorviin parikin kertaa viikossa, ja ruokailun suhteen ollaan pääsemässä eroon "pentujen päiväruokinnasta" kun olen minimoinut lounasannoksen ja lisännyt aamu- ja iltaruoan annoksia. Yhä nappuloita hauduttaen, ja välillä puuroa keittäen, viimemainittuun lisään (raakaa) edullista jauhelihaa ja jokusen ruoantähteenkin. Maha tuntuu nyt jo kaikkea kestävän ja kakkamakkarat ovat kauniita ja kiinteitä. -Muistan nyt elävästi, kun jo olin omilleni muuttanut ja kävin äitiä moikkaamassa kun hänellä oli bokseri- ikinä ei jääkaapista muuta löytynyt kun iso kattilallinen riisiin keitettyä koiranruokaa. Ihmettelin varmaan ääneenkin, että "koirasta kyllä huolehditaan, mutta entä kyläilemään tulllut tytär ?" Nyt alan ymmärtää....

Murkkuikäisellä ilmeisesti ensimmäinen juoksu vähitellen tulollaan, sillä epämääräistä ja lisääntyvää haistelua ja tihentynyttä pissailua esiintyy, ja uroskoiran "nylkyttäminen" leikin lomassa ei juuri tunnun häiritsevän. Voi sitä hormonimörköä- ei tuo lapsi taida tietää  mikä mieltä vaivaa, mutta jku kuitenkin välillä mättää....

Kartanonmetsän lenkkejä käytetään sen verran tiuhaan, että polkuja riittää suota myöten; kuitenkin vastaantulijoita harvemmin. Viime viikolla olin niin ylpeä Sususta,- vaikka se näki toisen vapaana olevan koiran hieman kauempana polulla, se tuli heti kutsuttaessa ja antoi herkkupalan myötä laittaa kiinni! 

Uutena vuotena oltiin Hyvinkäällä varsinaisen koiralauman keskellä, mutta hyvin meni ja leikki maistui. Silloin oli sen verran sula ja epämääräinen keli ettei lenkkiä tehty, mutta Riitan pihalla on hyvää tilaan telmiä. 

Kun vielä pääsi mamman viereen lattialle nukkumaan, alkoi vuosi tooosi-hyvin! Autossa matkustettiin vielä Kemiöönkin, ja siellä oli Kajsan haluttomuus leikkimiseen pienipettymys, mutta lenkillä tilanne onneksi tasaantui. Ja taas nukuttiin mamman vieressä!

Kelit ovat kieltämättä tänä talvena olleet- sanoisinko- haasteelliset. Suksiminen on onnistunut muutaman kerran, ja koiralenkitkin metsässä/pellolla/jalkakäytävillä kovin vaihtelevasti ja välillä on niitä nastakenkiä kaipailtu sekä koiralle että emännälle. 

Mutta lumi on ihana elementti, ja Katrinrannassa on myös käyty ja vähän jäälläkin.... Viime lauantaina koira oli salaa kiertänyt avannon taakse, ja pelästyin todella ettei se keksisi hypätä veteen ja yrittää uida rantaan.Onneksi älysi kiertää takaisin kun menin vastaan!

Kehuja on siellä saatu kun voin hyvin jättää kiinni verannalle itse saunoessani tai uidessa, ja pentu vahtii kaikkia muitakin uimareita etteivät huku!

Se minun täytyy myöntää, ettei minusta ole koiran "leikittäjäksi" tai temppujen opettajaksi, mutta onneksi koiran ympärillä on senkin taidon omaavia ihmisiä - naapuritkin innostuivat lukemaan Tuire Kaimion pentukirjan ja jotain etsimistä ovat harjoitelleet, ja Tompan käsialaa on istuminen, makaaminen ja nyt jo tassun ojentaminen. 

Vastaantulevat koirat aiheuttavat yhä hurjaa innostumista, kuten ihmisten tapaaminenkin, ja näitä pitänee nyt harjoitella tosissaan. Siinäkin on Kaimion kirjasta hyötyä; aika itsestäänselviä asioita, joita hevosten kanssa olen tehnyt, mutta se pitäisi osata soveltaa koiraan. Ja -ennenkaikkea- olla se oma kiinnostus siihen opettamiseen. Mä olen kyllä aika huono koiranomistaja ja vielä huonompi kouluttaja.

Liekö se tausta maalaistalosta painolastina- ei meillä koskaan ole tarvinnut mitään koiraa varsinaisesti kouluttaa - siinä ne on perässä juosseet ja talon touhuihin osallistuneet!

Täällä "sivilisaation" keskellä asia onkin vähän eri! 

Perjantaina ehdimme valoisaan aikaan Katrinrantaan ja ylle laskeutui vielä lähes aavemainen sumu- 

luonto vaan on niin ihana!

"Kolmen kopla" pojanpoikia viettivät meillä yhden sunnuntaipäivän ja Susu oli mielissään kaikesta saamastaan huomiosta. 

Vähän useammin voisi tavata - niin ihanaa katsoa kun lapset leikkivät keskenään - lumipallotkin lentää ihan eri tavalla!

Tänne vielä muutama uudenvuoden kuva Hyvinkäältä- koirakoulua sekin ja käytösharjoittelua.

Vaikka kaikkea harmia ja päänvaivaa tuosta koirasta onkin, on siitä niin paljon seuraa ja iloa ja kuntoiluapua etten sitä missään tapauksessa enää pois vaihtaisi!

Jalo emäntänsä kanssa.

-Ninjan kuulumisista sen verran, että siitä kalliista "virtsakivenliuotusrehusta" taisi olla hyötyä -siitäkin huolimatta että Susu onnistui varastamaan ja syömään reilut puoli kiloa- virtsa nyt normaalia ja sijoitetaan omaan laatikkoon. Koiraan tutustuminen on myös uudella tasolla- jos Susu vaan malttaa maata rauhallisesti, Ninja sitä mielelään haistelee ja tutkii, ja välillä melkein leikkiikin. Itse olen parina yönä herännyt kun tavaroita heitellään pitkin makuuhuonetta, etenkin kun lattialla oli pari paperikassia jonne kissa hyvin mahtui. Ja omasta sängystä on taas ruvennut aamulla löytymään tavaraa- kaikkea hiuslenkeistä pullonkorkkia myöten ja karkkipapereita. Onneksi ei enää nastoja- sellaisenkin olen kerran lakanalta noukkinut!

Kyllä- jos lukija vaan jaksaa seurata- näitä juttuja vielä tuntuu riittävän; aikuisuutta lähentyvän koiran kohdalla vauhti ehkä hieman laantuu. 

Mutta Susun kohdalla tuntuu kyllä aina vaan sattuvan ja tapahtuvan!