VUOSI 2024 -tervemenoa!

Iän tuoma hyöty on se, ettei ilotulituksiin tarvitse ottaa kantaa- poikien ollessa pieniä, meillä oli usein vieraita uutena vuotena ja sain toimia "vahtina" ja tarkistaa eläinten voinnin ja komentaa ampujia pellolle rakettiensa kanssa. Nyt tarvitsee enää pysyä kotona ja pitää radio tai tv täysillä...

Alkuilta meni tosin rattoisasti- Riitan kanssa Hyvinkäällä ravintolaruokailu ennen Hyvinkään kaupunginorkesterin "Carmen"-voittoista konserttia Jeni Packalénin laulaessa aariat ja Kaari Martinin tanssiessa flamencotyyliin tietyt osuudet. Kotona jo ennen 21 tarkkailemassa eläimiä ja -hyvänen aika- melkein unohtui, nyt piti katsoa "illallinen yhdelle" Areenasta- se kuuluu ehdottomasti uuteen vuoteen!

Alttosopraano Jeni Packalén lauloi upeasti.

Tarkastaellessani viime vuoden allakkaa, totesin kyläilleeni Porvoossa Titin&Jorman luona vuodenvaihteessa, mutta silloinkin kotiin ennen pahinta rakettisadetta. Nyt on onneksi puhuttu paljon näistä ylenmääräisistä rahan- ja terveydentuhlaavista raketeista, ja mielestäni olisi ihanaa jos jotain rajoitteita saataisiin aikaiseksi ja esim kaupungit/kunnat vastaisivat ilotulitteista joita sitten ihmiset voisivat joukolla mennä katsomaan. Toki niitä mielellään katsoo, mutta se äänisaaste joka niistä aiheutuu on kamala!

En aiemmin ole mitään "vuosikatsastusta elämästäni" tehnyt, mutta näkyy olevan sen verran suosittua että jospa tällä kertaa muutaman muistiinpanon laittaisin itsekin - eihän niitä pian enää muista ja vuodet sekaantuvat keskenään!

Omia merkintöjä katsastaen allakasta voisi yleisellä tasolla ensin maininta presidentinvaalit, josta merkintäni 11.2 oli näin: Stubb 51,4% ja Haavisto 48,6%.

Haavistoa äänestin, vaikka Stubbin "ilmestyminen" kuvioihin vähän omia suunnitelmia sotkikin, mutta pysyin aiemmassa kannassani mennessäni vaaliuurnille. Lopputulos oli kuitenkin mieluinen sekin- ainoa mitä olin etukäteen Stubbin kohdalla miettinyt, oli se, että hän ensin päättäväisesti oli "jättänyt politiikan" mutta sitten nousi kun Fenix-lintu tyhjästä voittamaan vaalit. Hyvin on Stubb aloittanut- även på svenska! -USA:n vaaleissa ei käynyt yhtä hyvin. Voi vaan kauhulla odottaa mitä Trump ensi kaudellaan keksii...

Maailmanpoliittinen tilanne onkin koko vuoden ollut vähintään sekava. "No news is good news" pätee paremmin kun koskaan kun ympäri maailman saa kuulla sotaisia uutisia. Sen verran olen mielipidettä muodostanut, etten Israelin toimista palestiinalaisia kohtaan hyväksy, ihan perustuen siihenkin tapaan miten koululuokka esiintyi parikymmentä vuotta sitten Auswichtzissä marssien opettajan johdolla sääliä vaatien. Ei niitä asioita koskaan saa unohtaa, mutta niiden varjolla jatkaa vihaamista on väärin! -Ukrainan tilanne on mikä on, toivotaan sodalle loppua.--Hybridivaikuttaminen lähtenyt käyntiin Itämerellä ja Suomenlahdella-huolestuttavia ankkurikaappauksia meneillään...

Omalla työuralla tapahtui isompi pettymys kun olin jo Ehnroosin muiden kieltenopettajien kanssa jakanut tulevan lukuvuoden tunteja ja suunnittellut jatkavani ainakin kaksi lukuvuotta tuntiopettajana, kun pitkin kevättä sain kuulla ala-asteen tuntien vähenevän oppilaspulan takia sen verran, ettei virkaa hoitavalle opettajalle riittäisi tarpeeksi tunteja. Vasta toukokuussa sitten ilmeni, ettei tunteja ollut lainkaan vaan viranhaltija siirrettäisiin Ehnroosille. Minulle tämä taas tarkoitti vuotuisen "hakuputken" käynnistämistä, ja nyt melko myöhään. Pelastus saatiin tuttujen kautta Hausjärvelle resurssiopeksi, mutta vasta aloittaessani elokuussa käsitin ettei kyseessä edes ollut täysaikainen toimi, joten vaadin työt jaettavaksi neljälle päivälle.

Koulukeskus edessä oikella, kuvasta puuttuu ala-asteen uusi rakennus. Hausjärvi/Oitti

Tätä asiaa podin koko alkusyksyn ja huomasin etten edes halunut viihtyä uudessa työpaikassani, ennenkun syyslomalla "otin lusikan kauniiseen käteen" ja päätin hoitaa hommat parhaani mukaan toukokuun loppuun asti mikä on sopimus. Mielenkiintoisia asioita on nähty ja opittu, kivoja työkavereita ja hieman erikoisemmat puitteet yhtenäiskoulussa joka sijoitettu kolmeen eri rakennukseen-uusimman ala-asteen valmistuttua koulujen alkamiseen mennessä. Ja sielläkin- kuten joka puolella tänä päivänä- raha ratkaisee (ja arkkitehdit!) - pienet luokkahuoneet jossa ei tarpeeksi esim säilytystiloja, seinät, joille ei saa mitään ripustaa, kokolattiamatot jotka estävät lasten piirustus- ja maalaustoimet, yhdistettäviä luokkia joiden välinen haitariseinä ei eristä ääniä, erityistilat koostuvat käytävien nurkkauksista jne -tätä nykyaikaa. Yhteinen liikuntasali yläasteen ja lukion kanssa ei tietenkään riitä mihinkään, välillä jaettuna peräti kolmeen osaan, ja ruokasalivuorot aiheuttavat mm sen, että osa oppilaista ruokailee kesken oppitunnin 20min opetuksen jälkeen ..

Mietin oppilaita- etenkin niitä hankalia- mutta samaan tulokseen olen päässyt kun jo viime keväänä, jolloin asiasta blogissani kirjoitin. (Kesä ja helteet- tervetuloa! -Koulutyö tervemenoa lomalle- ajatuksia ja mielipiteitä kuitenkin riittää!-26.5.2024)

Tyytyväisenä totesin että vihdoin on edukunnan käsittelyyn menossa uusi laki, jossa kielletään kännykän käyttö koulussa- asia minkä on voinut "oppimista häiritsevänä esineenä" kieltää jo aiemmin. Toivottavasti tämä on myös opettajien suuntaan ryhtiliike- olen kiinnittänyt huomiota aiemmin ja nyt siihen, etteivät etenkään nuoremmat opettajat "uskalla" puuttua nuorten kännykänkäyttöön pelätessään heidän suosionsa oppilaiden keskuudessa romahtavan!

Minä en ole koskaan ollut, enkä tule olemaan, mikään "kiva" opettaja- riittää kun muistavat minut joskus jälkikäteen edes tehokkaana?! (Tästä tuli mieleen Mlän seurakunnan uusin pappi Ovaskainen joka joulukirkon jälkeen kahvittelun yhteydessä käsi meille seurakuntalaisille rupattelemassa, ja kuinka ollakaan, muisti heti minut ruotsia opettaneena sijaisena... ja kertoili kovasti oppimisvaikeuksista kielissä, ja siitä ettei hän tahallaan kiukutellut tms. Minä en olisi kaveria tunnistanut enkä nimeä muistanut- alkaakohan aivokoneiston bitti jo täyttymään?)

Koulutyöhön liittyviä opintoja jaksoin yhä - tällä kertaa ruotsiin painottuen. En ole aiemmin svensklärar-yhdistyksen ulkomaanmatkoihin osallistunut, mutta nyt lähdin mukaan kesäkuun alussa Malmöseen, ja sitten, saatuani stipendin(!) vietin vielä viikon Tukholmassa Svenska Folkskolans Vänner- kustannuksella. Hanaholmenin kaksipäiväinen kongressi elokuussa kuului myös ohjelmaan, joten olin syksyllä pää täynnä ideoita joita en päässyt jakamaan muuttuneen toimenkuvan takia- resurssiope on vähän "jokapaikan höylä" ja varsinaisia oppitunteja en pääse pitämään.-Näistä juttua kesäkuun blogissa.

Tuomarointiin ja kouluratsastukseen yleisesti olen yrittänyt paneutua- enemmän kesällä kun aikaa on, mutta olin myös tammikuussa mukana Amsterdamin matkalla jossa seurasimme virinnyttä keskustelua hevosten hyvinvoinnista ja mm aukonaisista suista- asia johon itse jo vuosia olen kiinnittänyt huomiota. Sikäli olen ollut tyytyväinen omaan tuomarointtiin, ettei minun "tarvitse muuttaa mitään" koska olen aina mielestäni kiinnittänyt huomiota hevosen hyvnvointiin, rankaissut ratsastajaa nykivistä ohjista tai levottomasta, potkivasta pohkeesta, avonaisita virnistävistä suista, hännän huiskutuksesta ja korvien luimistelusta. YHTEISTYÖSTÄHÄN ratsastuksessa on kyse!

Kisoja tuli kierrettyä niin seura-alue-kun kansallisella tasolla pitkin vuotta, ja etenkin kesällä lähes joka viikonloppu. Kävin myös FEI:n organisoimaa tuomarien nettikoulutusta -meitä oli Suomesta mukana peräti kymmenkunta- ja kun vihdoin tajusin nettimahdollisuudet tilastoihin ym sain lopussa ihan kivasti irti asioita ja näkemyksiä tuomaroinnista. Osa pääsi jatkoon "livenä" Romaniaan, minne en olisi koulujen alettua olisi ehtinytkään, mutta omat hajanaiset testitulokset eivät edes riittäneet niin ei sinänsä harmittanut. Oppia ja harkintaa tuli rutkasti lisää!

Avantouinnin SMien päällekkäisyys esti osallistumasta valmentajaseminaariin, ja sama ohjelma näkyisi olevan nytkin. kaikkeen ei vaan ehdi!

Valmennuksia en pitänyt keväällä lainkaan; toki heman harmittaa että valmennussuhde Gawainiinkin katkesi omistajanvaihdoksen myötä, mutta syksyllä tutustuin lähemmin hartolalaiseen ratsastusporukkaan, ja kiva yhteishenki on saanut minutkin innostumaan käymään siellä vaikkei maneesia ole.

Sekä Kyran että Richardin kursseilla olen ollut; ainoastaan esteratsastus on jäänyt tänä vuonna enemmän taka-alalle vaikka olen omien kasvattien suht mukavasta menestyksestä päässyt nauttimaan. Pienenä piikkinä lihassa koin kuitenkin FWB-yhdistyksen kasvattajakilpailun, jonka kasvattini olisivat voittaneet MUTTA Graalin kilpaillessa vain ulkomailla ei sen tuloksia laskettu kun sille ei oltu maksettu kilpailulupaa Suomeen lainkaan. Tästä minulle ei kerrottu vaikka olin SRL:ään yhteydessä asian tiimoilta joulukuussa. 

Avantouinti jatkui ainoana omana kisamuotona (en ratsastanut koko vuonna juuri lainkaan) mutta SM:t menivät osaltani poskelleen flunssan takia- mietin jo lähteäkö lainkaan, mutta hyvällä porukalla kun on mukava liikkua niin Peurangassa sitten tuloksena oli 50m 1.20,52 sija 8/12  ja 25m  10/24 ajalla 34,18 mikä oli 5 sekuntia tavoitteestani...Syksyllä saimmekin seuran järjestämänä osallistua tekniikkaharkkoihin, ja harjoitukset jatkuvat alkuvuoden joten toivoa on...Se 30sek pitäsi saada rikki kun se on ennenkin onnistunut! -Seuran puheenjohtajan tehtävistä kun irtisanouduin. on aikaa muuhun riittänyt; saunan lämmityksiin olen toki osallistunut, ja maalasin kesällä joutessani uuden puuvajankin, mutta niihin erimielisyyksiin mitkä kirposivat mm puhdasvesiputken tarpeellisuudesta, ei tarvinnut enää ottaa kantaa. Muutenkin rivijäsenen homma on paljon leppoisampaa, vaikka vähän sitä "pääkallopaikallaoloa" jäin kaipaamaankin...

Oma terveydenhoito alkaa iän myötä korostumaan, joten kolme kertaa viikossa salillakäynti on yritetty hoitaa, uimisen ja joogan lisäksi. Keväällä piti vielä treenata naisten kymppiä varten, mutta oikea polvi melkein sanoi irti sopimuksen ainakin mitä tuli juoksemisen, joten sisukkaasti menin kävellen ja muutaman kerran puolihölkäten toukokuussa sen kymmenen kilometrin reitin hitaammassa koskaan ajassa- taisi olla 1h 40minuuttia. Päätin että nyt sai olla viimeinen kerta- johan sitä on tullut liki kymmenen kertaa juostua!

Joogasta en luovu- ainakaan kun Tiina Ollila on vetäjänä. Ei ole kyse mistään "silmät kiinni -unelmoinnista" vaan oikeasta keskittymisestä ja lihajännitteistä, huh, välillä tietää seuraavana päivänä jooganneensa! Omia tavoitteita tulee korjattua kun huomaa pystyvänsä - ainoa paha on ettei kotona laiskuuttaan juuri tule tehtyä "koiraa" enempää harjoitteita..

Myös uiminen on ja pysyy- kesällä järvessä pitkääkin matkaa, talvella uimahallissa 500-1000m + ne avantoharjoitukset saunan kera.

Tanssimisesta nauttisin, mutten ole saanut aikaiseksi minnekään tanssikurssille tai edes lavatansseihin viime vuonna lähteä. Ehkä nyt pitäisi laittaa tämän vuoden tavoitteeksi?

Koiralenkit etenkin metsässä- tuovat paljon iloa- asia mitä en tajunnut aikanaan kun hevosten kanssa liikuin paljon maastossa, ihan työskennellen. Ja sienestys- tosin pelkkiäkanttarelleja- on iloinen asia alkusyksystä- nyt pakastimen yksi hyllyllinen täynnä...Akin pojat olleet apuna vieden kerran Johannan vanhemmille ämpärillisen keltavahveroita perattaviksi! Hyvä sienivuosi kerrassaan!

Viime vuonna törmäsin myös siihen tosiasiaan että iän mukana tulee kremppoja- alkuvuonna ihme huimausta joka lääkärissä täsmentyi "asentohuimaukseksi" joka kuulema aika yleistä, sitten ne polvet, alkusyksystä jalkapohjien outo kipu ja nipistely.Viimemainitun syy ei koskaan selvinnyt-lääkäri oli minua lähettämässä jopa reumatutkimuksiin- mutta vyöhyketerapiasta oli hyötyä -melkein pari kuukautta sain jo pelätä että "oliko tämä nyt tässä?" kun käveleminen teki kipeää. Hampaisiinkin tehtiin remonttia- juurihoitoon en ollut aiemmin tutustunut, mutta hyvin toimi. Ja kunnallinen terveydenhoito saa siitä täydet pisteet, ja voih, tämäkin nuorempi hammaslääkäri on entisiä oppilaita...Alankohan olla oikeasti vanha?

Syksyn irtiotto tapahtui Pirkon kanssa automatkaten Kuusamoon ja siellä sitten pieni Karhunkierroksen "suorittaminen" . Kun päästiin vauhtiin, poikettiin kotimatkalla vielä Hossaan patikoimaan, ja yksi yö vietettiin Runnin kylpylässä-kokemus sekin! Tästä reissusta oma kooste lokakuulta.

"Tarkan markan" budjetti onnistui hyvin, ja silti nautimme hotelliyöpymisistä ja ravintola-aterioista; kun Susukin pääsi mukaan ei ollut huolta koiranhoidostakaan. Ajomatkaa tuli liki 2000km, mutta näppärästihän tuo onnistui kahdelta ajotaitoiselta mimmiltä!

Ei niitä matkoja aina tarvitse ulkomaille tehdä- Suomessakin on niin paljon katsottavaa! Ja tämä erätretkeily on alkanut kiinnostaa, kun en hevosretkeilyä enää ole järjestämässä..

Olympialaisia tuli tietenkin kotisohvalta seurattua kouluratsastuksen ja kenttäkilpailun osalta, ja outo oli vuosi kun Suomelle ei herunut yhtään mitalia missään lajissa- ratsastajat Emma Kanerva kärjessä, pärjäsivät oikeastaan loistavasti mitä myös on juhlittu- ja vuoden urheilugaala on vielä edessä!

Oman äidin ja vanhimman pojan sairastumiset ovat vieneet voimia, mutta "mikä ei tapa, se vahvistaa" ja äidin kanssa  päästiin 28.12 jo viettämään 90-vuotisjuhlia- saavutus sekin! Enoni, mobo-Göran kuoli marraskuussa, joten hautajaisiltakaan ei olla säästytty- uutena asiana itse sukuhauta Malmilla, jonka hoitoon ja uuteen kiveen on otettava kantaa.- Kissan ja koiran terveysongelmat vaikuttaneet myös rahakukkaroon- etenkin irtisanottuani koiran vakuutuksen se heti onnistui hankkimaan jäniksenraadon syönnistä useamman kuukauden kestäneen ripulin jota tutkittiin ja hoidettiin liki tonnilla... ja Ninjalla uusiutuu virtsatietulehdus tasasisin väliajoin, toki hoidettavissa tulehduskipulääkkeillä, mutta ei niitäkään ihan päivittäiseen ruokavalioon ole tarkoitettu.

-Ilman koiraa ei tulisi niitäkään lenkkejä tehtyä, mitä nyt joutuu tekemään-satoi tai paistoi. Askelmittari löytyi puhelimesta, en tiedä miten  ja kenen askeleisiin se on asennettu, mutta 10.000 askelta on tullut täyteen parikin kertaa viikossa. Kilmometrejä tuo olisi noin 7-8km. 

Uuden vuoden tavoitteena olisi kesäpennut- Sususta olen jo blogissa paljon puhunutkin, joten riittäköön nämä kuvat koirasta ja kissasta tähän!

Kissakeskustelua olen somessa hieman seurannut. Järkyttävää. Ja miten sääli on kaikkien niiden ihmisparkojen kissoja, joita pyydystellään ja viedään Riihimäelle "hoitoon" kun ne sattumoisin ovat olleet ulkona vapaana! Toki hylätyistä kissoista pitää pitää huolta, mutta niiden olemuskin on jotain muuta kuin näillä ulkoilevilla kotikissoilla!

Ninjan ulkoilu keskityy aidattuun pikkupihaan, mutta aiemmat kissat ovat saaneet nauttia vapaudestaan, ja niin kissan kuuluukin, jos sellaisella alueella asustaa että mahdollista!

Ja metsästäjähän tuo eläin on- minullekin tuotu jopa eläviä hiiriä verannalta...

Kissanvihaajien mielestä ne ainoastaan tappavat lintuja- mitkään muut eläimethän eivät sitä tee? 

Supikoira on muuten vieraslaji- miksei nämä eläinsuojeluintoilijat niiden tekemisiin puutu?

Summasummarum- eletty on, ja ikää taas tullut lisää.

Joku jo kysyi koska jään eläkkeelle- se olisi jo huhtikuussa onnistunut- mutta 

a) minulle ei siihen entisenä yrittäjänä ole varaa (YELiä tullut maksettua minimin verran...)

b) ei huvita. Mitä sitten tekisin? Ja se suurin menestys koulumaailmassa on vielä kokematta...

Joten tänä keväänä taas silmä tarkkana opettajan tarpeesta- tähän lähikouluun katse tarkentuu, ja ellei muuta, niin aina voi tehdä sijaisuuksia- niistä olen 90-luvulla aloittanut!

HYVÄÄ VUOTTA 2025!  Nyt tämä täti lähtee koiralenkille!

    ******

Melkein unohtui - ne tärkeät LUPAUKSET!
Samoilla mennään kun yleensä-  ei alkoholia, ei tupakkia eikä suklaata ainakaan kuukauteen. Tänä vuonna laittaisin tavoitteeksi 3kk ja myös muttaman kilon karistaminen "terveillä elämäntavoilla".

               *****

Muita tavoitteita vuodelle 2025 on *tuomaroinnin tason nousu kakkoseen- sitä yrittänyt jo useamman vuoden ja viime vuonna ei vaan löytynyt kisoja jossa vaadittavat 12 osallistujaa Interissä!

*Työelämän jatkaminen ja kielten opetuksessa -etenkin ruotsissa- motivaation löytyminen oppilailta. Toki toiveena sitten päästä niitä kieliä päätoimisesti opettamaan, ja mieluiten Mäntsälässä * hevosia ikävä- ei ehkä enää omaa, mutta jokin "työstettävä" nuori olisi kiva ratsastaa muutaman kerran viikossa.*valmennettavia jaksaisin myös pari kertaa viikossa; tasosta riippumatta.*Omaan terveyteen vaikuttamalla- syömällä ja liikkumalla terveellisesti-kuulostaa tylsältä, mutta näin se vaan on *Oppia olemaan iloisempi ja ystävällisempi eikä aina niin kriittinen- vaativuutta en aio vähentää, mutta tapa miten sen esittää, saisi olla miedompi* terveyttä ja onnellisuutta läheisille!*avantouinnissa olisi se mitalitoive yhä- jos pysyn terveenä, ainakin se 30sek pitäisi aliyttaa 25metrin matkalta, ja 50m saisi mennä reilussa minuutissa!*Nyt kun on karhunkierros tehhty, voisi jonkin muun kansallispuiston kiertää- viime kesänä Repovesi tuli käytyä pika-pikaa- ehkä taas sinne? Lappi on kyllä mahtava paikka kunhan ei tarvitse siellä suksia alamäkiä!

Susun joulu- tuli ja meni

 Yleensä pidän joulusta, eikä sitä nytkään mitenkään vastahakoisesti vastaanotettu, mutta jokin jäi puuttumaan...Siis talven lisäksi. Lunta oli ja meni, mutta vesisateita ja liukastakin riitti- ei ihan joulutunnelmaa parhaimmillaan. ja ehkä nyt vasta olen sisäistänyt sen faktan että kyseessä on enemmän lasten juhla, ja kaikki siivoamiset ja ruoanlaitot tuli tehtyä vaan "koska asiaan kuuluu".Ja toki, paljon jäi puolitiehen - ei se kuusen hakeminenkaan niin "juhlavaa" ollut kun lasten ollessa pieniä, ja kynttilät tuli jotenkin vaan "kipattua" kuusenlatvoille- mitään varsinaisia koristeita en edes etsinyt. 

No, eläimethän eivät ole mitenkään erityisen kristittyjä,

joten Susulle ja Ninja-kissalle joulussa parasta lie ollut emäntä joka enemmän oli kotona kun tavallisesti

Viime vuosien hiihtoharrastus oli itsellä taas mielessä, mutta kuinka ollakaan, ladut ovat tähän mennessä ehtineet sulaa ennenkuin minulla on ehtinyt sukset jalkaan asti. Innokkaimmat ovat päässeet kunnan laduille jo kokeilemaan kun niitä on jo pariinkin kertaan tehty.

Muutama kirkossakäynti joulunaikaan lie kattanut uskonnon osuuden- tosin parasta oli Diandran joulukonsertti Mäntsälän kirkossa- itsekkäästi valittu synttärilahjaksi kuopukselle seurana- joka ensin kauhisteli paikkaa ja "joululaulu"-aihetta, mutta totesi jälkikäteen ettei se nyt ihan kamalaa ollutkaan... Itselleni jäi mieleen Diandran tulkinta kappaleesta "Hallelujah"- en ole Lontoossa 90-luvulla kuunnellun Cats-musikaalin jälkeen tähyillyt ikkunoita josko ne kestävät kaikkein korkeimmat sävelet.Upea kokemus!

Pitkähköt koiralenkit jatkuneet- kiitos nastakenkien kelillä kun kelillä- ja kun  juoksu ohi on taas koirapuistossakin käyty ja muutamia uusia tuttavuuksia tehty. Kerran Susu jopa murahti eräälle ADHD-seisojanuorukaiselle, jonka omistaja jo varoitti että monet hermostuu siihen kun se on sellainen riiviö.Piti paikkansa jopa Susun suhteen joka yleensä on kaikille niin alistuvainen. Hyvinkäällä käydessämme piti koirat erottaa eri huoneisiin, koska Jalo yhä niin rakastunut Susuun. Ja useamman kerran ollaan poistuttu puistosta kun joku uros ryhtyy seksileikkeihin ja tyttö vaan alistuu; vanhemmat nartut saattavat hyvinkin terävästi huomauttaa, muttei Susu, 2 ½ vuotta.

Yksinolo on taas onnistunut vaihtelevasti- muutaman kerran jopa aamuseiskasta pitkälle iltapäivään neljäänkin asti, kun taas välillä on jo parissa tunnissa saatu tuhoa aikaiseksi. Mun takkien taskut alkaa taas olla ompelua vailla- viime vuonna Oslosta hankittu takki meni jo vetoketjua myöten rikki kun taskuissa haisi koirannappulat.

-Salaattikastikepullo oli unohtunut ruokapöydälle. No, oli sitä vähän jäänytkin, muttei enää käytettävissä. Taas seurasin mahan toimintaa, mutta hyvin tuo kesti tällaisen dieetin!

Juoksuaikana piti kylppäristä pihistää ja petiin levittää omat siteet, kuten alemmasta kuvasta käy ilmi. Onhan niitä koirillekin tarkoitettuja suojia, mutta nämä ihmissiteet ovat yhtä hyviä ja paljon edullisemmat.

Vajaa kolme viikkoa taas kuljettiin sisällä housut jalassa ja vältettiin koirapuistoa, ja kovat on laskelmat meneekö kevään juoksu liian myöhäiseksi että voisi niitä kesäpentuja yrittää? Tulee sitten ikäkin pian vastaan jos vielä vuodella siirretään- moni koiraihminen sanoo että kolmeen vuoteen mennessä pitäisi ne ekat pennut teettää- mene ja tiedä?

Pahanteko on yhä jatkunut- etenkin jos on ollut ajanjakso jolloin itse enemmän kotona ja ehtinyt pidempiä lenkkejä tehdä, on seuraavaksi tullut tylsistyminen kun mamma päivät poissa ja tekemistä ei tarpeeksi- vaatehenkareita on myös tuhottu pitkästä aikaa.

Naapurin Ninnin kanssa vietetään sitten ratkiriemukkaita hetkiä, ja nykyään niillä on jokin telepaattinen kyky aavistaa koska toinen menossa lenkille, kun alkaa uikutus eteisessä ettei vaan jätetä kotiin...

Vanha kirkkosilta Mäntsälässä oli remontissa liki puoli vuotta,mutta marraskuun lopulla otettiin taas käyttöön. On joskus aamukahvillekin tullut haettua tuoreita sämpylöitä lähikaupasta kun Susulle löytyy oma paikka kaupan edessä. Mihinkään isomman kaupan eteen en koiraa laittaisikaan, mutta pienen kaupan ikkunasta pääsee seuraamaan kaverin edesottamuksia- hyvin menee. 

Helpotus koiranpidossa on myös, että kun jo pennusat ollut automatkoilla mukana, viihtyy varsin hyvin usemman tunninkin reissussa- kuten syyslomalla- pelkääjän paikan jalkatilassa.

Ei tämä sen kummempaa koiranelämää ole- tänään viimeksi tuli taas todettua ettei ilman koiraa harmaaseen tihkusateeseen tulisi lähdettyä, ja mukava on tulla kotiin kun on joku innokkaana vastassa - ei koskaan tarvitse olla yksin!

Vuodenvaihde viihdytään pääosin kotosalla- Hyvinkäällä alkuillan konsertissa käyntiä lukuunottamatta - muistaakseni paukuttelu ei pahemmin häiritse, mutta on se TV oltava päällä ja äänet kovalla.

Joten näissä merkeissä, "oikeaa" talvea odotellen ja hyviä vuodenvaihteita toivottaen;

Susu ja Ira

Marraskuun matalissa tunnelmissa- Susu ilahduttaa iloisesti lumen tultua!

 Marraskuu on aina minusta ollut lähes "poistolistalla" oleva kuukausi- pimeää, kylmää, jäistä tai vetista ja liukasta- höh ! Paikottaiset lumipäivät kuitenkin- koiran mielestä ainakin- pelastavat paljon. Ja toki, löytyy niitä ilonpilkkuja meille ihmisillekin; siksi kai ne pikkujoulutukin on keksitty?

Viime vuonna talvi alkoi kerralla ensilumen myötä- nyt jo uusia lumia ennustettu sulavaksi ensi viikolla, joten koiralenkeillä on todella lunta hyödynnetty- niin pyöriskelyyn kuin Ninnin kanssa telmimiseen ja ihmisten liukasteluun. Ihan pintajäätikölle en viitsinyt niitä nastakenkiä virittää, joten on ollut mielenkiintoisia tilanteita välillä- jotka luultavasti jatkuvat sääennusteen mukaan.

Syysloma hieman piristi, ja koulutyö jatkunut ennallaan, toki työmatka hidastunut liukkaiden myötä- tähän suosittelen ehdottomasti äänikirjoja- viimeisin oli Tommi Kinnusen "Neljän tien risteys" minkä ihan mieluusti kuuntelin. Arto Paasilinnan yksi teos meinasi jäädä jo kesken- vaikka Ulvova mylläri, Jäniken vuosi ja muutama muu ovatkin lähes klassikoita, mukaan mahtuu myös selvästi kiireisellä aikataululla kirjoitettuja, jopa "väkisin keksittyjä" teoksia.

Mutta takaisin omaan napaan ja koirakuulumisiin! Olemme naapurin AK:n kanssa  välillä harmitelleet näitä pitkiä, reippaita koiralenkkejä, jonka seurauksena koirilla tosi hyvä kunto ja -lenkkivaatimukset senkun lisääntyvät! Puhelimen askelmittarista seurattuna (joka valehtelee kohdallani n.2km/10km liian vähän) niitä askeleita tulee viikottain useamman kerran reippaasti yli 10.000/pv. Ja tyypit, jotka vielä pääsevät muutaman kilometrin osuuden riehumaan vapaina, juoksevat luultavasti tuplaten..

Susun terveydentila näitten ripulikausien jälkeen ollut suorastaan loistava, ja ainoa mitä olen harmitellut on ollut puuttuva juoksu- jo seurasin lokakuussa turvonnutta pimplooraa ja uroskoirille antautumista koirapuistossa "sillä silmällä" mutta ohi se meni ja vasta nyt, marraskuun lopulla, alkoi selvä juoksu tiputuksineen- jonka johdosta nyt on pesty koiran makuualusta ja puunattu lattiota. Ja juuri aamulla huomasin pienen punaisen läiskän sohvalla- siis sillä uudella, jolle koira EI saa kiivetä...

Tulevaisuudensuunnitelmissa kun yhä on sen pentueen teettäminen KESÄLLÄ, mutta se ajankohta edellyttäisi kevätjuoksua- myöhäistään 

huhtikuussa että saisi kasvattaa pennut tuossa verannalla ja siitä ulos pihalle...

Dalmatiankoira Soffin pennutuksesta alkaa jo olla aikaa- olisikohan ollut vuonna 2002- että ne karmeimmat muistot kaikkialla vilistävistä pennuista, paskanhajusta ja -siivouksesta alkaa olla unohtunutta, mutta pennuttaminen verannalla omissa oloissaan on minulla ihan ehdoton vaatimus!

Ja se isäehdokas on vielä löytämättä- toki en ole asiaan vieläkään perehtynyt, mutta hyvää luonnetta ja kestävää rakennetta haluan pennuille ehdottomasti. Ja vaikka se noutoviettikin säilyisi, ei olisi labbikselle pahasta? Sususta olisi luultavasti hyvinkin lintumetsälle, ja saalis haettaisiin mieluusti uiden- näin on tässä kesän aikan tullut todettua.

Seurakoirana Susu on paras mahdollinen- nöyrä ja miellyttämisenhaluinen, kunhan ruokaa riittää!

Viimeisin ahneuteen liittyvä insidentti oli vain pari päivää sitten kun tullessani kaupasta koira oli oksentanut limaa niin eteisen lattialle kun petiinsäkin- syy selvisi kun lähemmin tarkastelin oksennuksen laatua:

Myrkyllisiä rakeita kissan hiekkalaatikosta, josta ilmeisesti oltiin oltu nuolemassa ah-niin-hyvänmakuista kissanpaskaa! Yleensä ehdin nuo kissanjätökset smantien korjata (raapimis- ja peittämisääni on Ninjalla niin kova kakkaamisen jälkeen että kuurokin herää) mutta tällä kertaa Susu ehti ensin. Onneksi oksennus tuli! Siivoineen...

Vuosi sitten taisi vielä vaatehenkarit olla ongelmana- ja nyt taas! Tämä yksinäisyyteen totuttaminen pitänee aina tehdä kesän jälkeen uudestaan kun "eroahdistus" taas nostaa päätään yhteisen loman jälkeen- pääsihän Susu mukaan jos-vaikka-minkälaisille- reissuille kesän tuomaroinneissa ja muutenkin. -Naapurissa oli hieman vastaava ongelma opintoihin liittyvien lähipäivien lisääntyessä- siellä taas alkoi itkuvirsien laulu ja välillä jopa oven nakertaminen Ninnin toimesta.  Voin vain kuvitella millaisia ongelmia on esiintynyt niissä perheissä, jouhin korona-aikaan on otettu koira!!

-Ensimmäisten lumien pian sulaessa löytyi kuitenkin matkan varrelta aina pieneneviä lumikasoja sieltä täältä ja voi sitä riemua kun niihin pääsi pyörimään!

Vain lapsilla on samanlainen taito nauttia talvesta kun näillä koirilla!

Seuraavassa kuvassa poseerataan yhdessä Ninja-kissan kanssa-viimemainittu tainnut vihdoin hyväksyä Susun pelkäämättä eikä niitä virtsatietulehduksia ole useampaan kuukauteen ollut- eihän yhteistä aikaa ole kulunut kun 2 ½ vuotta vasta...

Kissa on muutenkin iloisempi ja leikkisämpi kun koskaan, ja illalla jos jään katsomaan TV:tä enkä mene "ajoissa" nukkumaan, Ninja sitten nököttää sohvalla vieressä tai mun päällä kehräämässä.

Nyt ei enää halua ulos- saattaa toki pyörähtä verannalla vain todetaakseen että "kylmä mikä kylmä"

-Susu noteeraa kauriit, en tiedä lähtisikö perään?

Ihana talvi! 

Hauskoja kuvia lähetti Järvisen Johanna Sysmästä/Hartolasta, jossa olimme yhdessä valmentamassa. Hevosille tarkoitetut leivänkannikat olisivat Susullekin maistuneet- nälässä kun pidetään kotona...

-Tänään on enää kuukausi jouluun - joten sitä odotellessa !

 Ja matka jatkuu...Päivinä 3 ja 4 päätimme sitten aamutuimaan ottaa suunnaksi Hossan kansallispuiston noin 150km kautta; ensin tankattuamme sekä auton että eväsrepun Kuusamossa. Faktatietoa : väkiluku n 15.000, rajanaapurina Venäjä, maapinta-ala: 4978km2 (Mäntsälä 600km2) valokuvaajat  Meeri Koutaniemi, Hannu Hautala ja kirjailija/opettaja Tommi Kinnunen osuvat silmiini siellä syntyneistä.

Hossan luonnonvarakeskuksesta kysyimme sitten reittisuositusta ja päädyimme noin 5km pituiselle keltaiselle kiertolenkille (omat "kellot" näyttivät 7-8km)  jossa vettä molemminpuolin näkyvissä lähes koko ajan- useimmiten jyrkän kanervikon peittämän hiekkarinteen alla. Susua pystyi paikoin pitämään vapaanakin, mutta nuo vesistöt olivat sen verran houkuttelevia että oman mielenrauhan vuoksi oli koiraa parempi kuljettaa kiinni. Helppoa mukavaa ja kaunista maastoa, yhden lyhyen teetauon pidimme ja vain muutaman muun matkaajan tapasimme joten rauhallista oli! Kartasta katsoimme että monenmoisia erilaisia lenkkejä sielläkin pystyisi tekemään, ja vanhoja kalliomaalauksia ja Julma Ölkyn putoukset jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta onpa syy tulla uusiksi joskus! Reitti helppokulkuista ja kevyttä muutamaa nousua ja laskua lukuunottamatta, ja vedenylitykset onnistuivat erilaisten siltojen kautta. Sumuinen aamu oli vaihtunut puolipilviseksi joten vaeltaminen oli mukavan raikasta ja kevyttä! 

Paria tuntia myöhemmin olimme jälleen tien päällä, ja paikallisten neuvon mukaan emme heti suunnistaneet vitosreitille, vaan seurasimme pikkuteitä (843)  suuntana Juntusranta. Hiljaista liikennettä ja kuitenkin ihan ok kunnossa olevia maanteitä, talo siellä toinen täällä. Voi tätä Suomea! 

Juntusrannan pikkukylän läpi päästyämme huomasimme kartasta että kyseessä oli sama vesistö jota jo vitostietä olimme seuranneet tullessa Suomussalmen kohdalla. No, nyt tuli sekin vesistö sitten kierrettyä!

Minä olin tainnut ajaa Hossaan Piken jatkaessa eteenpäin; Iisalmen suunnasta oli jo aamulla katsottu majapaikaksi Runnin kylpylä- saunan, lemmikkiystävällisyyden ja uimisen sekä edullisen hinnan vuoksi. Karttasuhteita en ollut ihan tarkistanut, sillä nyt jouduimme ajamaan lähes 20km länteen Kiuruveden ja Kalajoen suuntaan ennenkun käännyimme Runniin; ilta alkoi jo pimenemään. Perillä 18-aikoihin majoituimme pikaisesti vanhaan ihanaan päärakennukseen ja lähdimme tutkimaan kylpyläosastoa savusaunoineen.

Jälleen kerran valtavan ystävällinen vastaanotto palveluineen; hyvin ehdimme sekä nauttimaan porealtaasta tähtitaivaan alla (Täysikuu piiloutui porealtaan sijainnista johtuen talon taakse...) että uima-altaan valtauksesta- muut vieraat olivat jo poistumassa saunaosastolta- ja illallisenkin saimme, tällä kertaa tyydyimme nopeasti valmistuviin hampurilaisiin, ei ehkä mikään kulinaarinen nautinto mutta ihan syötävää. 

Pike tunnisti sängyt laatu-sellaisiksi,  joten pakkohan oli yö nukkua hyvin! Tällä kertaa oli Susulla vallan "oma huone" eli kirjoituspöydällä varustettu pienempi kammari jonka nurkkaan asennettu kokonainen suihku/wc koppi- samanlaiseen törmännyt Amsterdamissa viime talvena. Nukkuminen tosiaan maistui kunnes hieman ennen 8 karvakuono tökki meitä molempia vuorotellen- taas nälissään.Aamulenkiltä löysinkin läheisen pienen rajatun uimarannan joen törmältä- minua oli niin harmittanut ettei savusaunasta päässyt jokeen uimaan sen kovan virtauksen takia, mutta nyt oli aamu-uinti pelastettu!

Aamiaisen jälkeen suuntasimme vielä joen yli maastoja tutkimaan, ja tottakai maistoimme - ja pullotimmekin kotiin vietäväksi- Runnin terveysvettä, josta nautittu jo yli kaksisataa vuotta sitten!

Vaikka kylpyläosastot ja saunat sekä ruokailu tanssitiloineen sijaitsevat uudessa, 1980-luvulla rakennetussa matalassa päärakennuksessa, pääsimme siis majoittautumaan vanhaan päärakennukseen jonka seinillä kuvia ja kertomuksia aiemmista vieraista ja itse kylpylän historiasta - kyseessä sentään Suomen vanhin toiminnasssa oleva kylpylaitos!

https://spahotelrunni.fi/

Yövyimme siis samoissa tiloissa joita olivat vuosien saatossa käyttäneet Marsalkka Mannerheim Sofie.siskonsa kanssa, Leevi Madetoja, Juhani Aho ja Aino Ackté- vain muutamia mainitakseni. 

Nykyaikana ihmisiä on saatu liikkeelle mm viikonloppuisin tanssimusiikkitarjonnalla, tavallisen hotellimajoitustoiminnan lisäksi. Isot alueet nurmikkoineen vaatii jatkuvaa hoitoa, ja siellä täällä näkyi korjattavia puutteita kuten "rikkiräjähtänyt" kaide, johon nyt oli tilapäisesti viritetty jokin nauha.... Itse lähteen ympärille oli rakennettu nyt jo vanha, mutta tyylikäs huvimaja. Osa tiloista on vuokrattavissa yksityistilaisuuksia varten- esim savusaunarakennuksessa on kuisti ja sisätilat esim ruokailuun ja pelkästään saunan lauteille mahtuu noin 30 hlöä. Ehdotinkin että rakentaisivat jokeen upotettavan "häkkyrän" talviuintia varten (kuten Hyvinkään uimalan hyppyaltaan nurkassa avanto-kulmaus) jotta joestakin pääsisi nauttimaan eikä tarvisi juosta kesken saunomisen talvipakkasella 300m päähän pikkurannalle jossa vesi rauhallisempaa- kuten aamulla olin todennut.

-Kuvassa savusauna joentakaa kuvattuna, virta sen verran kiivas tuossa kohdin ettei uimaan päästetty.

Näin valokuvia seinillä jopa isoista aluksista jotka reitillä kulkevat, kyllä, jopa matkustajaliikennettä on taannoin ollut, Saimaalle saakka! 

Kiurusjoki on syvä!

Kaikki ihana loppuu aikanaan, mutta pakatessamme koiran ja itsemme varusteinemme taas autoon ennen puoltapäivää, totesimme yhdessä että taakse jäi onnistunut reissu! Kun vielä auto kiltisti toimi ja Mäntsälä häämötti klo 17 aikoihin, oli enää edessä tavaroiden autosta tyhjääminen ja sortteeraus sekä kotona varusteiden ja vaatteiden jälkisiisvous pesuineen - hyvin hoidettu keikka, sanoisin! 

-Susulla oli Runnissa vallan oma huone! 

Kettu oli mukana lohduttamassa yksinoloa sillaikaa kun emännät kylpivät ja söivät.

Sen verran kuluseurantaa tuli tehtynä- molemmat asuntovelallisia ja "tarkanmarkan"-budjettia seuraavia, että luksuslomat Karibianristeilyllä saadaan unohtaa etenkin kun kotimaanmatkailu on näin antoisaa!

Bensoihin yht n 200€ ja majoituksiin kylpylöineen 360€ + minun osuus Susulle 45€ , lounasruokiin ei leipätarvikkeita enempää kulunut, jaa paitsi matkalla 10€ ja 14,50€  , mutta illallisella sitten ryypättiin ja riehuttiin....

Varovainen arvio pyöristäen olisi 280€ / lärvi- (+mulle koira 45€) siihen illalliset juomineen (oluet ja viinilasillinen) lisäten. Ei paha hinta neljän päivän matkailusta, eihän? 

Kartanohotellin ihanat käytävät huokuivat historiaa huonekaluja myöten!

"Huvimajassa" sijaitsee se kuuluisa lähde. Veden maku onkin melko rautaista, väritystä myöden, joten ainakaan rautatabletteja ei tuolla asuvat tarvitse!

Taustalla näkyvä rakennus oli jonkinlaisen remontin alla. 

Tähän ohjetauluseen päätän tämän matkakuvauksen, ja totean että reissusta saapui kaksi kovin nuorentunutta ja taudeista vapautunutta neitosta, vaikka papereiden mukaan jo hieman ikääntyneempää. Koirakin sai meiltä "patikkadiplomin" - tosin huonosti koulutettuna se vaan jaksoi välillä narun päässä vetää, joten jatkossa pitäisi joko matkavauhtia tai kilometrejä vielä lisätä...

Suositaan kotimaanmatkailua, juuhan?