Joulustressi tuli ja meni- onneksi. Juteltuani muutaman- kuinka ollakkaan naisihmisen - kanssa joulustressistä, olimme aika laillla aiheesta yhtä mieltä. Oma "vanha" luterilainen maailmankatsomus siitä, miten ahkeruus palkitaan ja laiskotella ei saa- ottaa vallan aina joulun tienoilla johon kuuluu joulusiivous, joululeivonta, jouluruoan teko, joululahjat, joulukiire ja vihdoin joskus joulupäivänä- joulurauha.
Vaikka vuosien saatossa olen hieman joistakin ruoista hellittänyt - esim lanttulaatikkoa ei ole tarjottu enää vuosiin- niin siitäkin huolimatta ruoanlaitto on oma ohjelmansa. Tänän vuonna en lähettänyt yhtäkään joulukorttia, ja sainkin vain kaksi, joten joku ohjelmanumero ja kiireessä kirjoitetut kortit -anteeksi vaan- taitaa jäädä jatkossakin pois. Piparkakut jätin väliin- niiden leipominen on lasten juttu, ja kun pojanpoikia ei kiinnostanut, tein yksinäni mieluummin pitsileivoksia rouhituista manteleista Joulutortutkin muuttuivat suolaisiksi kun en löytänytkään jääkaapista appelsiinimarmeladia niin vaihdoin sen juustoon; luumuhilloa inhoan niin sitä ei olla täytteeeksi laitettu enää vuosiin. -Miten ihmeessä olen näitä juttuja edes ehtinyt aiemmin tehdä, lasten ollessa pieniä, hevoslauman keskellä muita eläimiä unohtamatta?
Aattona sitten saunan sulku kera oman löylyttelun ja uinnin (mulle mitattiin 31,5s /25m) poikien kanssa aloitti jouluvieton, ja kun pitkästä aikaa broidikin oli kuvioissa mukana ja exä kinkun kera, oli mitä mukavin jouluherkuttelu aattona; jatkuen vielä yömyöhäiseen perheellisen pojan kotona. Taisipa koirallakin olla mukava joulu kun häntä koko ajan heiluttaen seurasi poikien lautapelejä lattialla? Joulupäivänä taas porukkaa syömässä- joulun saldona kahden uuden "miniäehdokkaan" tapaaminen- tosin toinen vaan pikaisesti pihalla kun oli poikaani hakemassa. Mukavia tuttavuuksia kummatkin, aika näyttää.
Sen verran taidettiin olla pakanallisia ettei hautuumaalle tai kirkkoon kukaan ehtinyt, mutta minulla on exän vanhempien haudalle kynttilä niin eiköhän me se Susun kanssa tänään vielä lenkin yhteydessä saada vietyä.
"Entisessä elämässä" Tapaninpäivään kuului aina kahden tunnin maastoilu, ja muistan usein jatkaneemme sitten kiireellä mummolaan syömään, mutta tänään nautin kotona rauhasta, teen pian koiralenkin ja käyn saunassa&uimassa jälleen. Huomenna ehtii äidille kun haen mennessäni konditoriasta kakun, jota mummeli sitten tarjoilee naapurustolleen sunnuntain 91-vuotis synttäreillään.
Eilen illalla vielä ihana "Stormskärs Maja" tv :ssä- yhä minua häiriten ne englantilaiset jotka mukamas vain naisten "vieraanvaraisuudesta nauttivat"- todellisuus siihen aikaan lie ollut toinen. Elokuvan alussa varovasti näytettiin ettei Majakaan ihan "normi" nainen ollut kaikkine varjo leikkeineen ja unelmineen päivineen, mutta tarina rakentui niin hienosti eteenpäin antaen tilaa erilaisuudelle ja Majasta kasvoi vahva, itsenäinen nainen. Niinkuin meistä jokaisesta suomalaisesta naisesta pitäisi kasvaa- näin on kasvettu kautta aikojen.
Jostain syystä on tullut pohdittua näitä sotien jälkeensä jättämiä miesraukkoja ja heidän ympärillään kasvaneita vahvoja naisia, joiden avulla yhteiskunta on pysynyt pystyssä ja vieläpä kehittynyt! Pohjaa on tasoitettu sille, että Suomi ainoana maana maailmassa on saanut sotavelkansa hoidettua viimeiseen killinkiin asti!
Tästä rakentui vihdoin aasinsilta päivän aiheeseen- nuorten loppuunplamiseen. Mielenkiintoinen artikkeli Liisa Kéltikankaan haastattelussa ilmestynyt jo maaliskuussa Seurassa, mutta ajatukset ovat yhä todentuntuisempia kun vertaa tämänhetken koulumaailmaan. Nuoret, ja etenkin tytöt, ovat jo ennen lukiota loppuunkulutettuja ja nurkkaan työnnettyjä kaikkine OMINE vaatimuksineen. Perfektionismi joka kilttejä tyttöjä usein vaivaa, on hioutunut äärimmäisyyksiin ja tuloksena loppuunpalamisia ja avuntarvetta. Alleviivaan ja kopioin muutaman Keltikangas-Järvisen toteamuksista!
"THL:n tekemien kouluterveyskyselyiden mukaan yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien ahdistus- ja masennusoireet ovat viime vuosina olleet voimakkaassa kasvussa. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö."
”Nykyisessä yltiöyksilöllisessä kilpailuyhteiskunnassa pärjäävät vain menestyjät. Syntyy kuva, että jokaisen pitäisi olla aina vain parempi. Se ei lisää kansakunnan resilienssiä.”
Liisa Keltikangas-Järvinen näkee ajan kuvana ylenpalttisen tunteissa vellomisen.
”Nuorilta kysellään hirveästi, että miltä sinusta nyt tuntuu. Sen sijaan voisimme ohjata nuoria selviytymään elämästä ja tekemään työtä.”
Z-sukupolveksi kutsutaan noin vuosina 1995–2010 syntyneitä.
”Tämä joukko on maksanut kaikkein kovimman hinnan sosiaalisen median alustojen noususta. Se on muuttanut sosiaalista vuorovaikutusta digitaaliseksi, mitä ei ole tarkoitettu ihmisen aivoille.”
”On tapahtunut sellainen perusvirhe, että on kadonnut ymmärrys siitä mikä on lapsi. Ajatellaan, että vanhempien elämän tarkoitus on pitää lapsi tyytyväisenä ja rakentaa hänelle mahdollisimman paljon harrastuksia.”
”Toinen viesti on, että kaiken ei tarvitse tähdätä lapsen mielihyvään, vaan kaikenlaisia tunteita pitää oppia käsittelemään ja pettymykset ovat normaali osa elämää.”
 |
| Olen kokeiden lopussa usein pyytänyt oppilaalta muutaman rastin siitä, miten vaikea koe oli ja miten siihen oli valmistauduttu, sekä ajatuksia ja terveisiä opelle. Ihan rakentavia ehdotuksia tullut, mutta tottakai se pieninkin "kehu" palkitsee eniten-tässä muutama esim. |
"Ihminen ei ole luonnostaan itsekäs eikä epäitsekäs. Kulttuurin odotukset ohjaavat häntä. Aiemmin kulttuuri ei kannustanut yltiöyksilöllisyyteen."
”Ei 90-luvulla juuri kukaan kehdannut väittää, että hänellä on ihmiskunnalle paljon annettavaa.”
"Itsenäisyys ja riippumattomuus on harha, sanoo Liisa-Keltikangas Järvinen. Olemme olemassa suhteessa toisiimme. ”Ihminen on aina jonkun joku. Jonkun lapsi, jonkun puoliso, jonkun naapuri.”
Näissä ajatuksissa tapaninpäivänä 2025- viime perjantaina eläkepaperit täyttäneenä opettajana mielipiteineen, mukavaa loppuvuotta kaikille t Ira
